Lapsuuden olen kasvanut ilman rakkautta tai hellyyttää, läheisyyttä. Olen ollut juro ja sisäänpäin kääntynyt.
Elämä on ollut taistelua ja itsensä puolustamista viimeiseen asti.
Toki on ollut hyvääkin.
Lapsena jo isäni kuritti minua fyysisesti enkä pysty aikuisen järjellä löytämään järkevää syytä isäni käytökseen, aivan kun hän olisi purkanut pahaa oloaan minuun. Kurittamisen jälkeen hän jätti minut pimeään huoneeseen itkemään, kunnen opin käyttäytymään kunnolla. Jälkeenpäin hän pyyteli anteeksi "se oli sinun parhaaksi" ja aina ihmettelin miten se voi olla minun parhaakseni jos tunnen oloni yksinäiseksi ja täysin nöyryytetyksi???
Aikuisena olen oppinut pitämään puoliani, minuun ei kukaan koske saatika lyö, ilman seurauksia, rikosoikeudellisia tarkoitan.
Ja olenkin väkivaltaan törmännyt aikuisenakin.
Nykyinen miesystäväni on äärettömän mustasukkainen ja syyttää joka ainoasta asiasta minua. Eli on minun vikani että hän sitä tätä ja tuota. Ja ei hän jos en minäkään olisi.
Minulla on tietysti muita miehiä koko ajan hänen mielestään.
Hän on sanonut suoraan, ettei miehessä ole koskaan mintään vikaa, vaan vika on aina aisessa.
Eräänä iltana hän oli viettämässä kavereillaan iltaan ja soitteli tiuhaan että olis kyytiä vailla heti nyt. Olis siis yö. Olin hereillä ja lähdin hakemaan, saavuttuani paikalle hän kuitenkin sanoi, että ei olekaan vielä valmis, että minun täytyy odottaa häntä vielä. Sanoin etten odota ja lähdin.
Siitä seurasi jatkuvat soittaminen ja tekstareiden lähettely, milloin olen huora, paha, läski, laiska jne.
Seuraavana päivänä hän kysyi onko minua koskaan mies koskaan lyönyt? Että olis kiva kokeilla sitä minuun, että hän tietää miten naista voi satuttaa.
Vastasin, että on ja se on heti poliisiasia hän sanoi, ettei hän OIKEASTI naista löisi.
Illalla alkoi taas haukkuminen ja pyysin häntä lähtemään minun kotoani pois ja hän oletti että lähden häntä viemää, sanoin etten nää mitään velvollisuutta että minun täytyisi aikuista miestä kuljetella.
Hän jankutti aikansa ja sitten alkoi raahaamaan väkisin käsistä autolle...
Tuttu tunne hiipi taas mieleen. Puristin silmät kiinni ja rukoilin mielessäni apua...En pystynyt avaamaan silmiäni ja vetäydyin omaan sisäiseen maailmaani. Hän ei kuitenkaan lyönyt, koska olen rakaana.
Uhkasi viedä lapsen minulta jne.
Jälkeenpäin hän muuttui ystävällisemmäksi. Itse en vain päässyt pois itsestäni. En pystynyt katsomaan häntä silmiin, en pysty vastaamaan kysymyksiin, kuin harvakseltaan.
Sama nöyryyttävä tunne valtasi mieleni ja tunne että jotain särkyi, eikä sitä saa koskaan takaisin.
En jostain syystä uskaltanut kieltäytyä seksistä mitä hän halusi. Ammulla välttelin hänen katsettaan ja kaikkia kontakteja. Hän itse ei noussut kellon herättäessä ja se oli tietysti minun syyni, että hän myöhästyy töistä, olen paha huora ja ei tarvitse koskaan enää ottaa häneen yteyttä...
Toisaalta yritän hokea itselleni, että ylireagoin, etteihän siinä mitään tapahtunut ja että olen vaan hysteerinen, toisaalta järki sanoo, että on vain ajan kysymys millloin saan nyrkkiä oikein kunnolla. En halua sitä.
Elämä on ollut taistelua ja itsensä puolustamista viimeiseen asti.
Toki on ollut hyvääkin.
Lapsena jo isäni kuritti minua fyysisesti enkä pysty aikuisen järjellä löytämään järkevää syytä isäni käytökseen, aivan kun hän olisi purkanut pahaa oloaan minuun. Kurittamisen jälkeen hän jätti minut pimeään huoneeseen itkemään, kunnen opin käyttäytymään kunnolla. Jälkeenpäin hän pyyteli anteeksi "se oli sinun parhaaksi" ja aina ihmettelin miten se voi olla minun parhaakseni jos tunnen oloni yksinäiseksi ja täysin nöyryytetyksi???
Aikuisena olen oppinut pitämään puoliani, minuun ei kukaan koske saatika lyö, ilman seurauksia, rikosoikeudellisia tarkoitan.
Ja olenkin väkivaltaan törmännyt aikuisenakin.
Nykyinen miesystäväni on äärettömän mustasukkainen ja syyttää joka ainoasta asiasta minua. Eli on minun vikani että hän sitä tätä ja tuota. Ja ei hän jos en minäkään olisi.
Minulla on tietysti muita miehiä koko ajan hänen mielestään.
Hän on sanonut suoraan, ettei miehessä ole koskaan mintään vikaa, vaan vika on aina aisessa.
Eräänä iltana hän oli viettämässä kavereillaan iltaan ja soitteli tiuhaan että olis kyytiä vailla heti nyt. Olis siis yö. Olin hereillä ja lähdin hakemaan, saavuttuani paikalle hän kuitenkin sanoi, että ei olekaan vielä valmis, että minun täytyy odottaa häntä vielä. Sanoin etten odota ja lähdin.
Siitä seurasi jatkuvat soittaminen ja tekstareiden lähettely, milloin olen huora, paha, läski, laiska jne.
Seuraavana päivänä hän kysyi onko minua koskaan mies koskaan lyönyt? Että olis kiva kokeilla sitä minuun, että hän tietää miten naista voi satuttaa.
Vastasin, että on ja se on heti poliisiasia hän sanoi, ettei hän OIKEASTI naista löisi.
Illalla alkoi taas haukkuminen ja pyysin häntä lähtemään minun kotoani pois ja hän oletti että lähden häntä viemää, sanoin etten nää mitään velvollisuutta että minun täytyisi aikuista miestä kuljetella.
Hän jankutti aikansa ja sitten alkoi raahaamaan väkisin käsistä autolle...
Tuttu tunne hiipi taas mieleen. Puristin silmät kiinni ja rukoilin mielessäni apua...En pystynyt avaamaan silmiäni ja vetäydyin omaan sisäiseen maailmaani. Hän ei kuitenkaan lyönyt, koska olen rakaana.
Uhkasi viedä lapsen minulta jne.
Jälkeenpäin hän muuttui ystävällisemmäksi. Itse en vain päässyt pois itsestäni. En pystynyt katsomaan häntä silmiin, en pysty vastaamaan kysymyksiin, kuin harvakseltaan.
Sama nöyryyttävä tunne valtasi mieleni ja tunne että jotain särkyi, eikä sitä saa koskaan takaisin.
En jostain syystä uskaltanut kieltäytyä seksistä mitä hän halusi. Ammulla välttelin hänen katsettaan ja kaikkia kontakteja. Hän itse ei noussut kellon herättäessä ja se oli tietysti minun syyni, että hän myöhästyy töistä, olen paha huora ja ei tarvitse koskaan enää ottaa häneen yteyttä...
Toisaalta yritän hokea itselleni, että ylireagoin, etteihän siinä mitään tapahtunut ja että olen vaan hysteerinen, toisaalta järki sanoo, että on vain ajan kysymys millloin saan nyrkkiä oikein kunnolla. En halua sitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensinnäkin, olen pahoillani siitä että sulla on ollut rankkaa elämässäsi, mutta onnittelen, että olet siinä ja kirjoittanut meille, se on yksi osoitus siitä, että olet vahva ihminen.
Itsestäni tähän väliin sen verran, minulla on aina ollut lapsuudenperheen kanssa välit tosi hyvät, meillä on näytetty tunteet niin hyvässä kuin pahassa, puhuttu, halattu. Mutta, nyt aikuisena, minulla on ollut pari väkivaltaista suhdetta, enkä oikeastaan ymmärrä miten olen moiseen seuraan hakeutunut... Onneksi molemmat jutut ovat historiaa ja tämä toinen tapaus on paraikaa syyteharkinnassa.
Kertomasi perusteella kuulostaa, että miehesi haluaa ottaa vallan sinusta, johtaa ja määrätä, enkä usko että mies arvostaisi mitään naista sen enempää, vika ei ole sinussa vaan miehessä, hän yksinkertaisesti taitaa välittää enemmän itsestään.
Omalla kokemuksella voin sanoa, että huorittelu ym. on jo liikaa ja repiminen tms. menee todella pahasti yli, ei kannata jäädä odottelemaan lyökö se. Suurella todennäköisyydellä lyö.
Ja, mikä pahinta, niin moni pahoinpitelijä kääntää lyönnin / muun fyysisen väkivallan uhrin syyksi; mitäs olet niin ärsyttävä lehmä, pitääkö sun olla tollanen, olisit uskollinen niin ei tarvis kouluttaa jne. Syy löytyy kyllä, sillä ei vain ole mitään perää. Ja pahimmassa tapauksessa mies käskee pahoinpitelemisen jälkeen naista pyytämään anteeksi että on käyttäytynyt miestä kohtaan niin kuin on MUKA tehnyt; "jokos nyt opit kun näet mitä käy".
Olen itse ollut tekemisissä miehen kanssa, joka pistin kaiken negatiivisen minun syyksi (oli kyse telkkariohjelmista, ruuasta, tuttavan käytöksestä, vuodevaatteista...) Kaikki hyvä oli kuitenkin hänen ansiotaan. Myös mielivaltaista käskytystä olen kuunnellut ja aikani nuorempana kiltisti totellut, olin kuin palvelija.
Minä kehotan sinua lopettamaan suhteen. Tulevan lapsesikin takia. Mies ei lastanne voi sinulta viedä, se on uhkailua ja yritys pitää sinua hallussaan. Mies voi saada tapaamisoikeuden (valvotusti ehkä) jne. mutta aika hiljaista että saisi pienen vauvan tuosta vain itselleen. Varsinkin jos sossut saavat tietää hänen luonteestaan...
Mitähän mies muuten sanoisi, kun sanoisitkin sinä hänelle että et aiokaan ottaa mitään yhteyttä? Voisi olla kova pala kun huomaa että hän ei olekaan jollekin ihmiselle se elinehto.
Se on hyvä että teillä on omat asunnot, kun saat avaimet pois mieheltä (jos hänellä ne asuntoosi on) tai vaihdatat lukot saat rauhan kotiisi.
Keskity nyt nauttimaan raskaudestasi ja tulevasta pikkuisesta. Niin teen itseasiassa minäkin, kuudennella kuulla ollaan =)
Kaikkea hyvää sinulle toivon ihan koko sydämestäni.
me nykyajan naiset ei tarvita miehiä enää mihinkään muuhun,kuin antaan spermaa.Ei niistä juoppohulluista ole mihinkään.Naiset saa hoitaa kodin,lapsen ja käy töissä siinä samalla ja miehet saa asua kommuuneissa keskenään,juoda kaljaa ja vetää vaikka käteen jos siltä tuntuu!
Että spermaa pitäisi antaa, ja vetää käteen.
Logiikkasi mukaan miehet asuisivat kommuuneissa, joihin vauvakuumeiset tai miehenkipeät naiset tulisivat pantavaksi. So. aina kun mies näkisi naisen, nainen olisi myös käytettävissä. En epäile, että sinua siellä nähtäisiin, mutta tokko kaivattaisiinkaan. Ja jos vielä miestä olet paitsi, mitä jos et valitsisi juoppohullua. Ota mielummin joku fiksu, avulias ja mukava.
Vakavasti: miten katkeruutesi liittyy ensimmäisen viestin väkivaltaiseen mieheen? Äkämöintisi ja kärjistyksesikö häntä auttaa? On olemassa paskamaisia miehiä ja naisia. On myös avuttomia miehiä ja naisia. Kun paskamainen mies tapaa avuttoman naisen, syntyy tragedia. Taidamme olla liian vähän kiinnostuneita toisistamme. Jonkun pitäisi auttaa ekan viestin naista, jonkun toisen toisen auttaa väkivaltaista miestä.. eli tehdä selväksi, että nainen ja lapsi otetaan häneltä pois saman tien.