"Ystävä" ei jätä rauhaan, ahdistaa

breathe no more kirjoitti:

Mulla on siis yks tälläinen kaveri, samaa sukupuolta oleva. Ollaan tunnettu monta vuotta mutta joskus parisen vuotta alettiin hengaamaan yhdessä enemmän ja enemmän, oltiin sitten kai parhaita kavereita. Ryypättiin yhdessä ja rajusti, meillä oli samoja ongelmia itsetuhoisuuden ja masennuksen kanssa. Luulin että ollaan samalla aaltopituudella ja puhuttiin kaikesta. Tällä tytöllä oli kuitenki astetta rajummat ongelmat kun mulla, porukat oli hulluja ja oli jotenki skitsauttanu tytön pahemman kerran. Mä yritin oikeasti olla tukena ja aina kaverina ja kun mulla oli lyhyitä suhteita niin kaveri sitten aina ratkoi niitä mun kans ja antoi ohjeita ettei saa roikkua miehissä eikä mitään. Itse oli sen verran hyvännäköinen ja no, löyhätapainen että sai miehiä aina. En mä sitä pahaksi pistäny mut sitten se alkoi seurustella vakipanonsa kanssa ja kaikki meni tyhmäksi. Oltiin vannottu ettei koskaan laiteta poikia toistemme edelle ja mä olin monta kertaa jättäny menemättä jätkän mukaan koska tyttö oli mua syyllistäny ja sitten nyt se vaihto mut äkkiä poitsunsa uusiin kavereihin. Niiden suhde oli kuitenki huono, ne tappeli koko ajan ja tyttö oli ihan hajalla, lohduttajaksi kelpasin kyllä. Itsellä kuitenkin alkoi sitten mennä huonommin ja olisin tarvinnut kaveria viereen mutta eipä apua kuulunut.

No, anyway, tämä tyttö sitten varmaan jotain puol vuotta vietti tällästä on-off suhdetta mieheensä ja rikko kaikkia niitä sääntöjä joita se mulle aina paukutti päähän että mitä ei miehen kans saa tehdä eikä miehessä roikkua. Sekaan liittyi itsemurhayrityksiä ja abortteja ja kukahan niissä oli taas tukena, kuka soitti ambulanssit keskellä yötä vaikka tyttö oli juuri äsken hyljännyt mut kaupunkiin ja menny jätkänsä perään vaik vannoi ettei tekis sitä temppua. Aina mä tulin paikalle ja autoin, ruokin kissaa, valehtelin tytön vanhemmille. Nekin alkoi soitella mulle ja kysellä apua että mitä tehdä tytön kanssa ja miten hoitaa suhteita ja asioita, puhuin sen äidille joskus 45min puhelimessa. Lopulta en enää vastannut koska jouduin sitten ristituleen kun tyttö sanoi mulle yhtä, äidille toista enkä mä tienny mitä sanoa.

Tässä välissä tapasin mun nykyisen jätkäkaverin, joka oli tytön exän kaveri, eli tytön kautta tapasin ukkoni. Alettiin olla aika tiiviisti yhdessä ja tyttö suuttu mulle tästä, ei oikein tahtonu päästää exästään irti koska ei halunnu että mä olisin jollain alueella suuremmassa vallassa kuin se, tai että mulla ois oma elämä. Lakkasin kuuntelemasta tytön juttuja, se yritti huijata mulle että mun jätkä pettäis ja vihjaili aina kaikkee (kuten esim että kun poika meni vanhempiensa luo vkonlopuks, tyttö väitti että se oli ollu tytön exän kans baarissa meidän kotikaupungissa ja valehdellu mulle vaan lähtevänsä. Kuitenkin kummasti tämä poika soitti mulle baari-iltaa seuraavana aamuna kotipuhelimestaan kotikaupunkinsa suuntanrosta eikä ois mitenkään ehtiny siinä välissä liikkua sitä matkaa). Tyttö alko myös valittaa että olin koko ajan poikaystäväni kanssa. Paljon olinkin, ja ensin yritin tasapainotella, yritin korjata meidän ystävyyttä ja tehtiin kaikkia lupauksia mut se aina petti ne ja huijas. Se jätti miehensä monta kertaa ja vanno ettei näe sitä enää mut aina se kuitenki valehteli ja huijas ja jätti mut yksin, petti lupauksensa. Se sano mulle suoraan että mun ei pitäs seukata mun jätkän kans koska siitä ei kuitenkaan tulis mitään ja se haluaa olla exänsä kans kaveri ja mä oon vaan siinä tiellä. Mulla meni luottamus lopullisesti, en tajua miten se ei voinu tukea mua kun mulla kerrankin oli oikea suhde joka jopa kestää pidempään kun pari kuukautta. Joskus hengasin sen kans mut en puhunu paljon mitää.

Pari kuukautta sitte mentiin baariin ja taas se soitti jätkälleen että tuu vaikka niillä piti olla poikki ja mä sanoin että jos vielä kerran jätät mut ja petät mun luottamuksen niin se on sillä selvä. En enää anna anteeksi ja unohda. Ja tietenki se petti. Sen jälkeen en oo sille mitään puhunu, en vastaa puhelimeen enkä viesteihin. Mä tein sille sen tilanteen selväks enkä mä halua koskaan nähdä sitä enää, kaikki mihin se koskee kuolee ja myrkyttyy. Kuitenki se soittelee mulle vieläki ja baarissa on pari kertaa tullu aukoon päätä. Yleensä käännän vai selän mut mua ahdistaa että se tunkee itsensä mun elämään mun jätkän kaverin kautta. Mä en tajua miksei se vaan anna mun olla. Mulla on joskus ikävä sitä miten hauskaa meillä oli mut sitä ei enää saa takas ja nyt tajuan miten kaikki mitä se teki oli vaan itsekästä. Mutta miten mä saan sen lopettaan soittelun ja tajuaan etten mä halua sitä mun elämään? Se on ihan käsittämättömän ilkeä ihminen, haukkuu kaikkee ja tiiän että se nauttii toisten loukkamisesta, en halua joutua sen uhriksi. Ahdistaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä