Rap(pio) musiikista 1

räpättirastas

Rap musiikki on kenties länsimaisen yhteiskunnan ja kulttuurin rappion selkein ilmentymä. Siinä kiteytyy kaikki se, mikä kulttuurissamme on alhaisinta ja iljettävää. Väkivaltaa ja rikollisuuden ihannointia pursuavat sanoitukset eivät anna kovinkaan hyvää kuvaa nyky-ihmisen luonteesta. Voi vain ihmetellä, miten tällainen saasta on niin suosittua kaikkialla maailmassa. Se on sanoituksiltaan avoimen seksististä, väkivaltaista ja eläimellistä. Puhumattakaan ”sävellyksistä”, jotka kuulostavat lähinnä siltä, kuin crack-huumeella höystettyjä banaaneja syönyt apina olisi löytänyt viidakosta rumpukoneen ja hakkaisi sitä puunrunkoa vasten.


Toisaalta juuri rap musiikin suosion kautta voimme tehdä mielenkiintoisia havaintoja nyky-ihmisen (lähinnä nuorisomme) älykkyydestä. Miten tällainen alimpiin eläimellisiin vietteihimme vetoava ”musiikillinen” uloste voikin viehättää suurinta osaa maamme nuorisosta? Syynä on ihmislajin degeneroituminen, joka näkyy älyllisen kapasiteetin jyrkkänä laskuna. Kun vielä niinkin lähellä kuin 1990-luvun alussa musiikissa oli nähtävissä lupaavia uusia suuntauksia on musiikki kuitenkin nyt vuonna 2005 taantunut rapin ”ansiosta” monotoniseksi ja järjettömäksi – sanalla sanoen rappeutuneeksi.


Rapissa loistaa poissaolollaan kaikki taiteellisuus ja musiikillisten (edes perusasioiden) ymmärtäminen. Rap tekee musiikille saman, minkä nykytaiteilijat tekevät esim. maalaustaiteelle. He pilaavat sen alkeellisilla ja rappioituneilla tuotoksillaan, joiden ainoa tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon rahaa ja saada paremmasta tietämättömät ja älyllisesti rajoittuneet suuret massat ostamaan mahdollisimman paljon tätä kaikkea älyllisyyttä pakenevaa ”taidetta”.


Rap on vaarallista, koska se ihannoi rikollisuutta ja seksismiä sanoituksissaan ja näin vaikuttaa ihmislajin älyllisesti heikompiin yksilöihin (joita ikävä kyllä on suurin osa) jotka päätyvät soveltamaan rapista omaksumaansa arvomaailmaa omassa elämässään. Tämä taasen näkyy kasvavana rikollisuutena – erityisesti raiskauksina ja pahoinpitelyinä – sekä lopulta koko Suomalaisen yhteiskunnan ja kansallisen kulttuurimme rappioitumisena ja lopulta tuhoutumisena.


Suomessa ollaan huolestuneita suomen kielen ja kulttuurin katoamisesta. Erityisesti Amerikkaa varten heristetään usein sormea ja todetaan Amerikkalaisen TV-viihteen muokkaavan käyttäytymistämme. Tällöin unohdetaan lähes aina vielä suurempi uhka koko kansallista identiteettiämme kohtaan – Amerikkalainen rap musiikki. Jo nyt voimme kadulla kuulla nuorten suomalaismiesten ja naisten hokevan rap musiikille tyypillisiä tyhjänpäiväisiä hokemia, kuten ”yo” tai seksistiset ”hou” sekä ”bitch”. Kaikenlisäksi monet miehet ovat omaksuneet kuvottavan rap-pukeutumistyylin, jossa käytetään esim. housuja, jotka roikkuvat haarovälistä niin alhaalla, että niihin tarttuu koiranulosteita ja tupakantumppeja. Heillä on myös täysin perverssi tapa laittaa päähänsä naisten sukkahousuja, joita he käyttävät mm. lippalakkiensa alla.


Muistan lukeneeni erään tutkimuksen, jossa todettiin neljän viidestä suomalaisesta olevan älyllisesti heikkolahjainen. En tiedä miten tämä luku vertautuu rap musiikin suosioon, mutta rap-levyjen saamat suuret myyntiluvut antavat meille ainakin jotakin viitettä (sivuhuomautuksena mainittakoon, että myöskin erittäin vähä-älyinen cd-levy sarja ”smurffit” on yltänyt tähtitieteellisiin myyntilukuihin). Tämä todistaa sen, että suuret massat, jotka ovat rap musiikin ja Amerikkalaisviihteen suurkuluttajia ovat muuta kansaa heikkolahjaisempia ja älyllisesti rajoittuneita.


Rap musiikissa käytetään paljon huudahdusta ”yo”. Tämä tarjoaa omaan ajatteluun kykenemättömälle kuuntelijalle samanlaisen ärsykkeen, kuin Amerikkalaisissa sitcom tv-sarjoissa käytetty naurunauha. Toisin sanoen rap musiikilla aivonsa turmellut rappiohenkilö tietää ”yo” huudahduksen kuullessaan, että nyt hänen kuuluu huutaa ”yo”. Aivan samoin, kuin naurunauha kertoo typeryksille milloin kuuluu nauraa. Tämä synnyttää musiikin ja kuuntelijan välille eräänlaisen perverssin ja valheellisen yhteenkuuluvuudentunteen. Tämä tunne taas saa yksinkertaisen kuuntelijan sitoutumaan yhä voimakkaammin tähän rappiomusiikkiin. Noidankehä on valmis ja rap-tähtien omaisuus kasvaa sitä mukaa, kun ihmisten järki hupenee.

8

529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -||-

      Eräs rap musiikissa käytetty tyylikeino on sormien vääntäminen mitä omituisimpiin asentoihin. Tämä todistaa myös sen puolesta, että rap on degeneroituneiden yksilöiden tuotetta. Sillä jokainen eri sormi asento tarkoittaa jotakin tiettyä asiaa. Ei siis osata enää kommunikoida edes rap sanoitusten alkeellisilla äänteillä ja sanoilla, vaan ollaan taannuttu jo pelkkään elekieleen – miten alas nämä bastardit oikein vajoavat? Tällä ei ole mitään tekemistä viittomakielen kanssa, joka on erittäin hienostunut ja rikas kommunikointimuoto, sillä tämä muistuttaa lähinnä alkeellisimpien kädellisten yksinkertaista viestintää, joka käsittää ainoastaan yksinkertaisimmat viestit.
      Mitä on siis tehtävissä estääksemme tämän ghettojen rikollismusiikin leviämisen laajemmalti?
      Seuraavassa annan kymmenen käskyä selityksineen, joilla kenties voidaan ehkäistä tätä ongelmaa

      1. Rappio TV kanava MTV lakkautettava.
      Suurin syyllinen rappiorapin leviämiseen on nuorisomusiikki tv-kanava MTV, eli ”music” television. Se soittaa lähes tauotta tätä roskamusiikkia ja täten aivopesee nuorisoamme turmelemaan itsensä.

      2. Rap levyjen saanti estettävä.
      Ensimmäisessä kohdassa estettiin nuorisoa kuulemasta tätä roskaa. Sillä kun he kuulevat sitä, he rupeavat haluamaan sitä. Seuraava askel on estää nuoria saamasta käsiinsä edes vahingossa tätä turmelevaa sontaa.

      3. Rap musiikkia sisältävät internet sivut lakkautettava.
      Suuri osa nuorisosta lataa roskansa ilmaiseksi internetistä. Tämä on sikäli hyvä, sillä näin rap muusikot eivät saa tekijänoikeuspalkkiotaan ja rahaa crack-huumeeseensa. Mutta joka tapauksessa saastan levittäminen on estettävä.

      4. Rap-asusteiden, korujen ja sukkahousujen myynti kiellettävä.

      5. Sormimerkit julistettava laittomiksi.
      Missä tahansa poliisi näkee käytettävän näitä apinaeleitä tulee hänen puuttua siihen kovalla kädellä ja päättäväisesti. 66 päiväsakkoa

      6. Musiikinopetusta lisättävä kouluissa.
      Näin saadaan tyhmimmätkin tajuamaan ero musiikin ja rapin välillä.

      7. ”Yo”, ”hou” ja ”bitch”, sekä muut rap-äännähdykset julistettava laittomiksi.
      Missä tahansa poliisi kuulee näitä apinaäänteitä tulee hänen puuttua siihen kovalla kädellä ja päättäväisesti. 66 päiväsakkoa

      8. Kansan sivistystä lisättävä.
      Koska todistettavasti sivistyneemmät yksilöt eivät pidä rap-roskasta tulee kansan sivistystasoa nostaa.

      9. Suomirapparit lähetettävä Amerikkalaiseen rap-ghettoon.
      Kyllä. Myös rakkaassa Suomessamme tehdään ja tuotetaan tätä alhaista ripulia, joten lähettäkäämme sen tekijät Amerikkalaiseen rap-ghettoon, jossa paikalliset crack-huumetta käyttävät rapparit likvidoivat heidät niin kutsutulla drive by shootingilla.

      10 Kaikenlaisen rap-aiheisen tavaran hallussapidosta tulee antaa vähintään kahden vuoden vankeusrangaistus.

      • homojen hommaa

        piiitkän tekstin väsäsit tai kopsasit jostai....päätarkotuksena edistää räpin lopettamista? =DDD kuitenkin säälittävää ...oot kuunnellu yhen kappaleen joltai 50-cent paskalta ja arvioinut koko räpin värikkään historian sen yhden paskan kappaleen pohjalta....mene ja kuuntele 85-95 luvun räppiä ja tuu tekee uus topic os tuut...


      • haist vittu

        vittu mitä paskaa, kaikki räppi on vitun hyvää... mä pidän ainaki ihan kaikest 50 centist cheekii... vitun kakara pelle älä tuu kirjottaa paskaa tai pistän sua pataa saatana.


      • ollu
        haist vittu kirjoitti:

        vittu mitä paskaa, kaikki räppi on vitun hyvää... mä pidän ainaki ihan kaikest 50 centist cheekii... vitun kakara pelle älä tuu kirjottaa paskaa tai pistän sua pataa saatana.

        asialla. Tietää kyl tekstin perusteel


      • TotuudenVasara

        "Väkivaltaa ja rikollisuuden ihannointia pursuavat sanoitukset eivät anna kovinkaan hyvää kuvaa nyky-ihmisen luonteesta."

        Imago on varmaan tärkeintä eikä oikea sisältö?


      • reps.

        vittu ihan salee joku Esa A nörtti kirjottanu tän, hanki elämä ja koita saada pilluu


    • ... oot joku lapsi???

      Räppi on musaa siin mis muukin, en ees jaksanu lukee ku yhen rivin tot sun kirjottamaa paskaa SIIS EI VITTU. HUOH ei vittu mikä spede, kuuntelet tai oot kuullu vaa jotai paskaa räppii niiku 50 cent tai cheek, kuuntele vanhaa räppii niiku 2pac ja tuu vinee uuestaa ni katotaa mite käy-.- sano osottees ni tuun antaa sulle pataa, vitun hiimu pelle.

    • ei vittu

      tää pelle ei varmaa oo ikin saanu pilluu ku tällast tulee vinee

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe