Onko teistä koskaan tuntunut että olisi pakko saada halata jotakuta mutta ei pysty koska ei ole ketään jota halata. Tai mennä kahville ja keskustella toisen kanssa niin läheltä että melkein nenät ovat kiinni toisissaan mutta ei pysty koska ei ole ketään jonka kanssa lähteä. Tai maata sohvalla toisiinsa käpertyneenä mutta tämäkään ei onnistu koska ei ole ketään jonka kanssa se tehdä. Nämä asiat eivät onnistu parhaimmankaan ystävän kanssa, vain sen oikean henkilön jota niin kovin etsii.
Toisaalta en ymmärrä itseäni. Joskus sitä toivoisi että... kunhan saisi vain halata jotakuta niin olisi hyvä mutta taas toisaalla kun leikkimielellä katselee ihmisiä, mukamas ei hyväksyisi ketään vierelleen koska kukaan ei näytä oikealta. En tietenkään saisi katsoa liian päältä ja tehdä vääriä stereotypioita vain ulkomuodon suhteen... se tutustuminen on vain niin vaikeaa. Ikäänkuin aina odotan että nainen tulee ja tekee aloitteen, ja saa minut kiinnostumaan hänestä. Ikäväkseni olen saannut huomata että harvemmin näin tapahtuu jos koskaan. Naiset käyttäytyvät kuten naisten "soisi" käyttäytyvän, hiljaa kunnes heille puhutellaan. Ja miehet ronskin karkeasti tulevat ja ottavat sen minkä haluavat. Miten käykään meille väliinputoajille jotka eivät muokkaannu tähän samaan valtakastiin. Ettekö te naiset niin usein vaadikkin enemmän tasa-arvoa ja oikeutta teitä kohtaan mutta samaan aikaan te haluaisitte silti olla täysin miesten viemänä. Vai olenko erehtynyt täydellisesti ja olen ainut yksinäinen jäsen täällä väliinputoajien kerhossa?
Toisaalta en ymmärrä itseäni. Joskus sitä toivoisi että... kunhan saisi vain halata jotakuta niin olisi hyvä mutta taas toisaalla kun leikkimielellä katselee ihmisiä, mukamas ei hyväksyisi ketään vierelleen koska kukaan ei näytä oikealta. En tietenkään saisi katsoa liian päältä ja tehdä vääriä stereotypioita vain ulkomuodon suhteen... se tutustuminen on vain niin vaikeaa. Ikäänkuin aina odotan että nainen tulee ja tekee aloitteen, ja saa minut kiinnostumaan hänestä. Ikäväkseni olen saannut huomata että harvemmin näin tapahtuu jos koskaan. Naiset käyttäytyvät kuten naisten "soisi" käyttäytyvän, hiljaa kunnes heille puhutellaan. Ja miehet ronskin karkeasti tulevat ja ottavat sen minkä haluavat. Miten käykään meille väliinputoajille jotka eivät muokkaannu tähän samaan valtakastiin. Ettekö te naiset niin usein vaadikkin enemmän tasa-arvoa ja oikeutta teitä kohtaan mutta samaan aikaan te haluaisitte silti olla täysin miesten viemänä. Vai olenko erehtynyt täydellisesti ja olen ainut yksinäinen jäsen täällä väliinputoajien kerhossa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
NYYYYHHYYHHHYYY.... YYYYYHHHHYHYHYYYHYY.... YHYY YYYYHHYHYYYY *SNIISK* YYYYHYHHYYYHY NYYYHHYYYHYY *KRÖÖH* HALAA MUA! NYYYHKIS YYYYYHHYHYYYHHHHHHHHHHYHYYHYYYYYYYYHYHYYYHYHYHYHYHY HYYHYHYYHYHYH!!! YYYYHHYHHYHYYY!! *SNIIIIIIIIIISK* *KRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖHHHHHÖH*
Siis tiivistettynä tuo äskeinen analyysisi menee kutakuinkin näin:
Olen yksinäinen, tahdon naista.
Mutta siis parisuhdehan ei ole pelkästään tuota sohvalle käpertymistä ja halailua, kuten monet (kaikki) sinkut kuvittelee. Onhan se kivaa juu, pienissä erissä kerran viikossa, mutta sillä välilläkin pitäisi asiat osata ns. parisuhteuttaa.
Olen kyllä sinkkuna itsekin syyllistynyt tuohon käpertymis/halailu/pusipusi/somailusyndroomaan, mutta ei siitä mitään hyötyä ole ollut. Kuten olen myös syyllistynyt tuohon miksette-naiset-tee-aloitetta-kun-olen-niin-perkeleen-ujo syyllistystekniikkaan, millä ei oikeesti ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa... aivan oikein, ei ole sekään toiminut.
Joten luulenpa että tuo perkele-asenne on luultavasti se ainoa toimiva keino naisten iskemisessä.
ymmärrän täysin viestisi,mutta olet varmaan nykyajan tuote, sehän tässä hirvittää kun ihmiset käyvät koulua pitkään ja kun valmistuvat niin ovat jo vanhoja,ja sitten varmaan kun lähdet katseleen naista vierellesi niin et tahdo löytää ovat joko eronneita tai epäsosiiaalisia sexit aloittaneet ja juoppottelut jo 15 vuotiaana, tai sitten ovat varattuja, mutta uskon ja toivon että juuri sinä saat toivomasi naisen rinnallesi jota niin kamalasti kaipaat ja sinusta tulee mitä parhain aviomies uskon niin
,
Takana on yksi pidempi ja yksi lyhyempi suhde, nykyisin sinkkuna.
Mullakin tulee joskus noita mietteitä että voi kun olis kiva kun olisi täällä kämpässä nainen jonka kanssa voisi mennä ja tulla... mutta heti käteenvedon jälkeen huomaan että ajatukset ovat jo ihan muualla, ja lähden mielelläni YKSIN omiin ajanvietteisiin, harrastuksiin jne. ilman että tarvitsee kuunnella toisen vaatimuksia ja valituksia.
Jotenkin tuntuu ettei sitä vielä haluakaan tiiviiseen parisuhteeseen, koska valitettavasti aiempien kokemusten perusteella ne tukahduttavat, ja pitäisi koko ajan tuntea syyllisyyttä ettei soittele toiselle useita kertoja päivässä jne.
mieltä tosimiehen kanssa.
Ei se parisuhde nyt ruusuilla tanssimista ole, vaikka tilaisuus toisen syylin onkin käpertyä.
Minusta on kiva olla yksin juuri tosimiehen kertomien juttujen takia. En ole koskaan ymmärtäny miksi parisuhteen pitää olla toisen tukahduttamista. Edelliseltä lyhytaikaiselta poikakaveriltani sain oikein ihmetystä osakseni, kun en kysellyt hänen menojaan. Olin vaan että TÄH?. Ja totesin hänelle että eihän aikuisen ihmisen touhut mulle kuulu.
Pariutuminen olisi joskus ihan kivaa, mutta samantyylisen ihmisen löytäminen tuntuu tukalalta. Tällä hetkellä olen ratkaissut perustarpeet hyvällä miehellä, jonka kanssa en seurustele, mutta harrastan aika ajoin seksiä ja vietetään joskus iltoja yhdessä. Mitään tilivelvollisia ei puolin eikä toisin olla, pidetään vaan hauskaa. Kumpikaan ei kysele toisen menoja yms.
Harvinaisen selkeästi ilmaistu!
asian ytimessä! JUURI NÄIN! Erittäin hyvin kuvattu, eip' ole sinkkuna tähän lisättävää!
Itse olen tuossa naisten tekemästä aloitteesta kokenut päinvastaistakin. Olen toki esim. Baarissa katsonut minkälaisia naisia siellä on ja katseellani hyväksynyt tietyt. Sitten sitä jossain vaiheessa huomaa vierellään baaritiskillä jonkun heistä, no keskustelu kyllä taitaa avautua siinä vaiheessa suhteessa50/50.
Täytyy vain osata lukea peliä, ja tehdä niitä ”bodylanguage” avauksia, niin kyllä se siitä lähtee se ”tasa-arvoinen” pokaaminen.
Joskus tuli jopa yritettyä sitä ”mies vie” taktiikkaa, vaan ei sillä omalla kohdalla tulosta syntynyt.
Voi sopia jonkun miehen tyyliksi, ei minun.
Hyvää tulosta on syntynyt myös täysin hälläväliä asenteella. Lähtenyt vain kavereiden kanssa baariin ”reuhaamaan”, eikä paljon ole naisia edes katsellut. Jotkut naiset taitavat näköjään pitää miehistä jotka vaikuttavat vaikeasti tavoiteltavilta.
Olen ollut itse pitkässäkin suhteessa ja lapsiakin on, joten se biologinen kello ei tikitä sen suhteen enää.
Joskus silti iskee se yksinäisyyden tunne, vaan sitten kun miettii mitä se parisuhde-elämä on. Eli jakamista ,oman aikansa ja elämän, toisen kanssa, ei sekään houkuta. Kysymys on pelkästään valinnasta ja sen hyväksymisestä. Itse olen nyt hyväksynyt sen sinkkuna olon elämän asenteeksi.
Yksinäisyys on se hinta mikä siitä ”vapaudesta” on maksettava.
Toisaalta olen myös testannut kevyen suhteen kaavaa, eli sopinut pelisäännöistä, ettei suhde ole mitään vakavaa, vaan pelkästään hyvä toista tukeva ystävyys ja seksisuhde. Vaan ongelma on niiden tunteiden hallinta. Ne tulevat helposti mukaan välttämättä.
Olet ottanut jo ensimmäisen askeleen pois sinkkuudesta, kun haluat siitä pois. :) Nyt vaan rohkeutta peliin, niin unelmat toteutuvat!
[email protected]
Voi kun ei käy tasan onnen lahjat. Minä, siis nainen, olin aloitteellinen eka kerran elämässäni ja juttu eteni minusta tosi hienosti, kunnes tämä herrahenkilö sanoi vienosti perustelut hylsyille. Hän ei kuulema koskaan aijo sotkeutua aloitteellisiin naisiin, koska heissä täytyy olla jotakin huonomaineista ja juu nou...sellaista. Nykyisin olen tottunut tyydyttämään itseni ja jos joskus saisi jotakin halata, saati enemmän, ei se olisi sen kaiken kivun ja itkun väärti, mikä siitä kaikesta yleensä naisen (aloitteellinen tai ei) kuormaksi jää. Voi olla, että on kyseessä trauma tai jotakin seksuaalista kyvyttömyyttä sen seurauksena, mutta ei ole SELLAISIA miehiä olemassakaan. Se on ilmeisesti utopia, jollaista ihmiset toisissaan tavoittelevat, rakastavat haavekuvia, joita ei ole. Ei ihme, että Tove Jansson kirjoitti kirjansa: "Kuka lohduttaisi Nyytiä?" Niin, kuka?