En ole aikoihin soittanut vanhemmille, koska näistä puheluista sain lähes poikkeuksetta mielipahaa utelujen tai nälvimisten muodossa. Lähetän lahjoja merkkipäivinä ja juhlapyhinä toivotan hyvää juhannusta ym. tekstarilla. Olen vaan huomannut että tekstareihin ei saa ikinä heiltä mitään vastausta. Lankapuhelimia ei meillä enää ole, joten molemmilla heillä on kännykät.
Juttelen heidän kanssaan jos soittavat itse, mutta nykyään on nämä soitot harventuneet. Vuosien varrella vanhemmat eivät aina tykänneet soitoistani ja äidillä oli koputus puhelimessa jonka turvin saattoi helposti katkaista puhelun jos asia ei miellyttänyt. Kun minulla oli vaikeaa, isä lähti hakemaan äidin puhelimeen tai saattoi tokaista että mene siellä kaupungissa psykiatrille... Eikä nämä asiani mielestäni niin kovin monimutkaisia olisi ollut kuunnella, mutta raskas työnteko on ollut vanhemmilleni aina kaikkein tärkeintä ja kaiken muun elämässä tuo onkin syrjäyttänyt.
En ole vuosiin tavannut heitä koska heidän mielestä tietenkin on itsestäänselvyys että vain minä olen se joka matkustaa heidän luona. Äiti on vuosien varrella tiuskaissut, että "minä en ainakaan matkusta". Saan moninkertaisen mielipahan verrattuna puheluihin jos matkustan heidän luokseen, joten olen tätä välttänyt parhaani mukaan.
Yritin nuorempana keskustella vanhempien kanssa, mutta se ei onnistunut koska vanhempiaan ei saa arvostella. Lapsiaan ilmeisesti saa, koska äiti on minulle sanonut kaikenlaista, kuten että minusta ei tule ihmistä ikinä, enkä ansaitsisi isää ollenkaan. Olen nuorin lapsista ja äiti sanoi että MINUA synnyttäessään hän sai niitä ja näitä vaivoja... Kerran äiti surkutteli että kun juopolla veljelläni ei ollut sitä eikä tätä mukavuuttaa elämässään, minä sitten sanoin että minäpä asun 18 neliön yksiössä vuokralla (veljellä oli suuri omakotitalo kaikilla mukavuuksilla) - äiti karjaisi että kyllä se SINULLE riittää!
Murrosikäisenä itsekin sanoin kaikenlaista mitä olisi ollut hyvä jättää sanomatta, mutta otapa sanomasi sanat takaisin! Vanhempieni mielestä murrosikää ei olisi saanut ollakaan, koska vanhempiaan pitää kunnioittaa. Luulen että minä en eläisi ollenkaan jos ei olisi ollut mitään murrosikää. Minulla oli nuorena hyvin vaikeaa ja monta vuotta harkitsin itsemurhaa, onneksi en sentään toteuttanut.
Onhan näitä puolin ja toisin sanomisia itsekin tullut pyydeltyä anteeksi ja yritetty antaa anteeksi, mutta itsessäni huomaan että etäisyys ja mahdollisimman vähäiset yhteydenotot lääkitsevät omaa "sieluani".
Juttelen heidän kanssaan jos soittavat itse, mutta nykyään on nämä soitot harventuneet. Vuosien varrella vanhemmat eivät aina tykänneet soitoistani ja äidillä oli koputus puhelimessa jonka turvin saattoi helposti katkaista puhelun jos asia ei miellyttänyt. Kun minulla oli vaikeaa, isä lähti hakemaan äidin puhelimeen tai saattoi tokaista että mene siellä kaupungissa psykiatrille... Eikä nämä asiani mielestäni niin kovin monimutkaisia olisi ollut kuunnella, mutta raskas työnteko on ollut vanhemmilleni aina kaikkein tärkeintä ja kaiken muun elämässä tuo onkin syrjäyttänyt.
En ole vuosiin tavannut heitä koska heidän mielestä tietenkin on itsestäänselvyys että vain minä olen se joka matkustaa heidän luona. Äiti on vuosien varrella tiuskaissut, että "minä en ainakaan matkusta". Saan moninkertaisen mielipahan verrattuna puheluihin jos matkustan heidän luokseen, joten olen tätä välttänyt parhaani mukaan.
Yritin nuorempana keskustella vanhempien kanssa, mutta se ei onnistunut koska vanhempiaan ei saa arvostella. Lapsiaan ilmeisesti saa, koska äiti on minulle sanonut kaikenlaista, kuten että minusta ei tule ihmistä ikinä, enkä ansaitsisi isää ollenkaan. Olen nuorin lapsista ja äiti sanoi että MINUA synnyttäessään hän sai niitä ja näitä vaivoja... Kerran äiti surkutteli että kun juopolla veljelläni ei ollut sitä eikä tätä mukavuuttaa elämässään, minä sitten sanoin että minäpä asun 18 neliön yksiössä vuokralla (veljellä oli suuri omakotitalo kaikilla mukavuuksilla) - äiti karjaisi että kyllä se SINULLE riittää!
Murrosikäisenä itsekin sanoin kaikenlaista mitä olisi ollut hyvä jättää sanomatta, mutta otapa sanomasi sanat takaisin! Vanhempieni mielestä murrosikää ei olisi saanut ollakaan, koska vanhempiaan pitää kunnioittaa. Luulen että minä en eläisi ollenkaan jos ei olisi ollut mitään murrosikää. Minulla oli nuorena hyvin vaikeaa ja monta vuotta harkitsin itsemurhaa, onneksi en sentään toteuttanut.
Onhan näitä puolin ja toisin sanomisia itsekin tullut pyydeltyä anteeksi ja yritetty antaa anteeksi, mutta itsessäni huomaan että etäisyys ja mahdollisimman vähäiset yhteydenotot lääkitsevät omaa "sieluani".
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kuulostanut mukavalta. :(
Osaan kuvitella tilanteen..
Haluaisin vain tietää oliks toi vaa olotilan purkamista vai halusiks vastauksii johonki? :)
Kyllä saa palautetta antaa jos tästä vuodatuksesta tuli jotain mieleen. Olenko paha ihminen, normaali ihminen vai joku epäinhimillinen hirviö? Käyttäydynkö väärin vanhempiani kohtaan vai olisiko myös heillä varaa tarkistaa tyyliään?
"Ei kuulostanut mukavalta. :(
Osaan kuvitella tilanteen.." - Tarkoititko että ei kuulostanut mukavalta minusta vai vanhemmista vai noin vain yleensä?
joka sanoa töksäytteli mitä vain ja vaati kunnioittamista, vaikkei itse kunnioittanut lapsiaan ihmisinä. Katkaisin välit häneen jo vuosia sitten.
Ei pahoja ihmisiä varmaan kovin paljon tässä maailmassa ole. Ei ole täydellisiäkään. Jokainen toimii tavalla, joka hänen mielestään on paras ja looginen kussakin tilanteessa, kaikki tekijät huomioonottaen. Kukin ymmärtää omaa toimintaansa, mutta toista on vaikeampi ymmärtää.
Toivon, että äitisi jotenkin vielä onnistuu kasvamaan ihmisenä. Hän vaikuttaa kertomasi perusteella lapsellisen itsekeskeiseltä. Minä ainakin ymmärrän, jos et jaksa pitää yhteyttä, tietäen, että saat vain pahan mielen palkaksesi.
Miten olisi, jos kirjoittaisit vanhemmillesi kirjeen (osaat kirjoittaa ajatuksesi selkeästi ja hyvin), jossa kerrot, miltä sinusta tuntuu, ja kysyt heiltä, miten he odottaisivat sinun muuttuvan. Ei niin, että minusta sinun pitäisi muuttua, mutta olisi kai kiva kuulla, mitä he ajattelevat. Ehkeivät he vastaisi kirjeeseesi. Se saattaisi kuitenkin panna heidät ajattelemaan.
En myöskään ymmärrä niitä käyttäytymissääntöjä, joiden mukaan hän saa haukkua ja komennella mielin määrin, mutta häntä pitää kunnioittaa, koska hän on vanha ihminen.
En myöskään ymmärrä miksi se poika on aina kunnioitettavampi, uskottavampi.
Kiinnostaa kovasti, onko äiti-poikasuhde aina tällänen, vai kuuluuko tämä tiettyyn vanhemman polven naisten vähättelyyn.
Et todellakaan käyttäydy väärin!! Sinun ei tarvitse kunnioittaa vanhempiasi siitä, että he ovat vanhempiasi. Lähes jokainen nainen voi synnyttää ja mutta lähes jokainen ei pysty olemaan kunnon äiti...
kuin varmaan oletkin. Tuo kertomuksesi paljastaa sen, että vanhempasi eivät käy ns täysillä, eli heillä voi olla jokin persoonallisuushäiriö, eli ikään kuin sairaus. En muuten ymmärrä tuollaista yksipuolista käytöstä. Jätä vanhempasi omaa rauhaansa, sillä eivät he voi itseään muuttaa.Oletko varma, että vanhempasi osaavat käyttää tekstiviestintää?
Tiedän, ettei moni osaa, eikä opettele. Osaavat lukea viestin, mutta eivät osaa vastata. Vanhemmiten käy vielä niin, että kaikki luonteenpiirteet kärjistyvät kun ihminen vanhenee.Eli aina esim kitupiikki tulee yhä kitsaammaksi jne... Elä omaa elämääsi ja yritä unohtaa pahat muistot. Pidät vaan mielessä sen, ettet halua tulla vanhempiesi kaltaiseksi. Mukavaa kesää!