Hei hyvät palstan lukijat!
Tarinani on lyhyesti seuraavankaltainen: Painoni nousi melkoisesti päästyäni opiskelemaan. Samaan aikaan loppui myös "kilpaurheilijan urani", mikä tarkoitti sitä, että kulutukseni laski melkoisesti. Tästä huolimatta ruokailutottumukset eivät kuitenkaan muuttuneet juurikaan. Motivaatio urheilun suhteen oli täysin kadoksissa ja kaikki muu tuntui tärkeämmältä ja mielenkiintoisemmalta.
Painoa ehti kertyä luultavasti kymmenen kiloa lisää, kunnes peilikuva alkoi todella ällöttää. Pikku hiljaa aloin lisäämään liikuntaa arkeeni. Alku oli hyvin takkuista, sillä taukoa säännöllisestä liikunnanharrastamisesta oli ehtinyt kulua melko paljon aikaa. Puuskuttaessani vartin juoksulenkin jälkeen, tajusin, kuinka huonossa kunnossa todella olin. Päätin aloittavani laihdutuskuurin - sillä halusin hyvin kiihkeästi eroon läskeistäni - mutta epäonnistuin kerta toisensa jälkeen.
Lopulta asetin painon pudotuksen sijaan tavoitteeksi juosta puoli maratonin. Tähän touhuun houkuttelin mukaan myös erään ystäväni. Harjoittelimme yhdessä, joka nosti motivaatiota todella paljon. Liikkuminen alkoi tuntua jopa mukavalta jälleen. Noin viiden kuukauden harjoittelun jälkeen juoksin puolimaratonin hieman yli kahteen tuntiin. Olin ylpeä suorituksestani, mutta en edelleenkään ollut tyytyväinen peilikuvaani. Paino oli lähtenyt laskuun, mutta mitään ihmeitä ei ollut vielä tapahtunut.
Syksyllä ja alkutalvella treenaaminen ei ollut kovin säännöllistä. Harjoittelin opintojen sallimissa rajoissa. Loppu vuodesta kavereiden kanssa keskustellessani heitin useampaan kertaan, että olisi mahtava juosta joskus maraton. Yksi ystävä alkoi erityisesti kannustamaan minua tässä hankkeessa. Hän opiskeli juuri liikunnanohjaajaksi ja lupasi auttaa harjoitteluohjelman laatimisessa.
Maratonia varten harjoittelu oli kurinalaista, huolellisesti suunniteltua ja säännöllistä. Projektin aikana tehtiin myös laajat kuntotestit. Harjoittelu maratonia varten alkoi toden teolla helmikuussa. Samaan aikaan vatsani alkoi oirehtimaan ja jouduin kaventamaan ruokavaliotani huomattavasti. Ruokavaliosta jäivät pois mm. maitotuotteet, sekä paljon muita yksittäisiä ruoka-aineita ja hedelmiä. Luovuin lopulta myös punaisesta lihasta. Koin, että olo keveni keskityttyäni kasvis- kala ruokavalioon.
Ruokavaliomuutoksista ja rajusta treenistä johtuen olin toisinaan todella väsynyt. Kirjoitin ruokapäiväkirjaa, jota ystäväni analysoi, mutta ruokailua ei oikeastaan saatu koskaan kohdilleen. Suhteeni ruokaan vääristyi näiden vatsaongelmien vuoksi, koska ruoka edusti lähinnä vatsakipua minulle. Lääkäri sanoi, että kyse on varmasti ärtyneestä suolesta. Lääkettä ei ole.
Maratonin juoksin vatsa-ongelmista huolimatta ensikertalaiseksi ihan hyvään aikaan. Maaliviiva ylittyi hieman yli neljässä tunnissa.
Nyt olen löytänyt jonkinlaisen ruokavalion, jonka kanssa pärjään, mutta edelleen tiedän syöväni liian vähän. Treenaan edelleen, mutta en yhtä järjestelmällisesti, kuin valmistautuessani maratoniin. Painoni on pudonnut nyt sellaisiin lukemiin, etten halua laihtua enää yhtään enää. Painoni on ihan terveellisissä rajoissa.
Nyt taistelen siis yhden ikuisuusongelman kanssa: kuinka säilyttää tuo ihannepaino? Tuntuu, että ruoan määrää omassa ruokavaliossa on todella vaikea lisätä. Tuntuu henkisesti todella vaikealta syödä yht'äkkiä hieman enemmän. En oikeastaan uskalla syödä yhtään enempää ruokaa. Laihduttamisesta on siis lopulta tullut jonkinlainen ongelma. Pohdin tällä hetkellä aivan liikaa syömääni ruokaa ja omaa painoani. Haluaisin löytää jonkinlaisen rauhan tämän kaiken kanssa. Pelkään, että tämä alkaa jo lipsua melko epäterveelliseksi...
Kommentoikaa, kiitos! : )
Olisi mukavaa, jos jollain on myös ongelmia laihduttamisen lopettamisen kanssa, että hän vastaisi tähän viestiini.
Hyvää kesää!
Tarinani on lyhyesti seuraavankaltainen: Painoni nousi melkoisesti päästyäni opiskelemaan. Samaan aikaan loppui myös "kilpaurheilijan urani", mikä tarkoitti sitä, että kulutukseni laski melkoisesti. Tästä huolimatta ruokailutottumukset eivät kuitenkaan muuttuneet juurikaan. Motivaatio urheilun suhteen oli täysin kadoksissa ja kaikki muu tuntui tärkeämmältä ja mielenkiintoisemmalta.
Painoa ehti kertyä luultavasti kymmenen kiloa lisää, kunnes peilikuva alkoi todella ällöttää. Pikku hiljaa aloin lisäämään liikuntaa arkeeni. Alku oli hyvin takkuista, sillä taukoa säännöllisestä liikunnanharrastamisesta oli ehtinyt kulua melko paljon aikaa. Puuskuttaessani vartin juoksulenkin jälkeen, tajusin, kuinka huonossa kunnossa todella olin. Päätin aloittavani laihdutuskuurin - sillä halusin hyvin kiihkeästi eroon läskeistäni - mutta epäonnistuin kerta toisensa jälkeen.
Lopulta asetin painon pudotuksen sijaan tavoitteeksi juosta puoli maratonin. Tähän touhuun houkuttelin mukaan myös erään ystäväni. Harjoittelimme yhdessä, joka nosti motivaatiota todella paljon. Liikkuminen alkoi tuntua jopa mukavalta jälleen. Noin viiden kuukauden harjoittelun jälkeen juoksin puolimaratonin hieman yli kahteen tuntiin. Olin ylpeä suorituksestani, mutta en edelleenkään ollut tyytyväinen peilikuvaani. Paino oli lähtenyt laskuun, mutta mitään ihmeitä ei ollut vielä tapahtunut.
Syksyllä ja alkutalvella treenaaminen ei ollut kovin säännöllistä. Harjoittelin opintojen sallimissa rajoissa. Loppu vuodesta kavereiden kanssa keskustellessani heitin useampaan kertaan, että olisi mahtava juosta joskus maraton. Yksi ystävä alkoi erityisesti kannustamaan minua tässä hankkeessa. Hän opiskeli juuri liikunnanohjaajaksi ja lupasi auttaa harjoitteluohjelman laatimisessa.
Maratonia varten harjoittelu oli kurinalaista, huolellisesti suunniteltua ja säännöllistä. Projektin aikana tehtiin myös laajat kuntotestit. Harjoittelu maratonia varten alkoi toden teolla helmikuussa. Samaan aikaan vatsani alkoi oirehtimaan ja jouduin kaventamaan ruokavaliotani huomattavasti. Ruokavaliosta jäivät pois mm. maitotuotteet, sekä paljon muita yksittäisiä ruoka-aineita ja hedelmiä. Luovuin lopulta myös punaisesta lihasta. Koin, että olo keveni keskityttyäni kasvis- kala ruokavalioon.
Ruokavaliomuutoksista ja rajusta treenistä johtuen olin toisinaan todella väsynyt. Kirjoitin ruokapäiväkirjaa, jota ystäväni analysoi, mutta ruokailua ei oikeastaan saatu koskaan kohdilleen. Suhteeni ruokaan vääristyi näiden vatsaongelmien vuoksi, koska ruoka edusti lähinnä vatsakipua minulle. Lääkäri sanoi, että kyse on varmasti ärtyneestä suolesta. Lääkettä ei ole.
Maratonin juoksin vatsa-ongelmista huolimatta ensikertalaiseksi ihan hyvään aikaan. Maaliviiva ylittyi hieman yli neljässä tunnissa.
Nyt olen löytänyt jonkinlaisen ruokavalion, jonka kanssa pärjään, mutta edelleen tiedän syöväni liian vähän. Treenaan edelleen, mutta en yhtä järjestelmällisesti, kuin valmistautuessani maratoniin. Painoni on pudonnut nyt sellaisiin lukemiin, etten halua laihtua enää yhtään enää. Painoni on ihan terveellisissä rajoissa.
Nyt taistelen siis yhden ikuisuusongelman kanssa: kuinka säilyttää tuo ihannepaino? Tuntuu, että ruoan määrää omassa ruokavaliossa on todella vaikea lisätä. Tuntuu henkisesti todella vaikealta syödä yht'äkkiä hieman enemmän. En oikeastaan uskalla syödä yhtään enempää ruokaa. Laihduttamisesta on siis lopulta tullut jonkinlainen ongelma. Pohdin tällä hetkellä aivan liikaa syömääni ruokaa ja omaa painoani. Haluaisin löytää jonkinlaisen rauhan tämän kaiken kanssa. Pelkään, että tämä alkaa jo lipsua melko epäterveelliseksi...
Kommentoikaa, kiitos! : )
Olisi mukavaa, jos jollain on myös ongelmia laihduttamisen lopettamisen kanssa, että hän vastaisi tähän viestiini.
Hyvää kesää!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.