Mieheni tapasi huhtikuun lopulla chatissa naisen, jonka kanssa ensin viestitteli, sitten tekstaili ja lopulta äitienpäivän jälkeen tapasi. Etsi kuulemma itselleen sopivampaa naista. Vajaa kaksi viikkoa siitä kysyin oliko hänellä jotakin kerrottavaa ja hän selitti muuttavansa muualle ja haluavansa erota. Toista naista ei kuulemma ollut. Keskustelimme pitkään ja seuraavana aamuna hän lupasi vielä miettiä asiaa. Illalla asia oli kuitenkin päätetty ja seuraavana päivänä hän halusi kertoa erosta lapsille, lähti etsimään uutta asuntoa ja jäi kiinni puhuessaan toisen naisen kanssa puhelimessa.
Yöllä ratsasin puhelimen, selvitin naisen henkilöllisyyden ja seuraavana päivänä kävin hänen juttusillaan. Oli kuulemma mukavaa kun joku oli hänestä niin kiinnostunut. Mieheni on yrittäjä, joka aikakin haluaa esittää varakasta - nopea avoauto, vene, mersu... En ymmärtänyt asian vakavuutta ja luulin naisen edes miettivän millaiseen tilanteeseen oli joutunut. Seuraavana päivänä mieheni haki avioeroa kertomatta minulle asiasta ja luullen voivansa hakea nykyiseen kiinteistöön kiinnityksiä kertomatta minulle. Pankista kuitenkin soitettiin ja haluttiin myös minun allekirjoitukseni.
Mieheni selitti halunneensa salata suhteensa ja suunnitelleensa kertovansa vasta kesäkuussa muutosta ja erosta. Hän halusi lasten ensin muuttavan hänen uuteen asuntoonsa, sopeutuvan tilanteeseen ja sitten elokuussa uusi naisystävä murrosikäisen poikansa kanssa muuttaisi samaan asuntoon. Hän kertoi haluavansa yhteishuoltajuuden jolloin lapset asuisivat vuoroviikoin kummankin luona. Kaikki oli suunniteltu etukäteen.
Täydellinen tilanne: vapaata poikamieselämää ja lapset välillä käymässä. Ei liikaa vastuuta ja viihteellekin pääsisi aina joka toinen viikonloppu.
Kerroin lapsille tilanteesta, koska mielestäni heillä oli oikeus kuulla missä mennään. Lapset ovat 10-, 13- ja 15-vuotiaita.
Hän on nyt löytänyt elämänsä naisen ja haluaa järjestää asiat nopeasti kuntoon, jotta elokuussa kaikki olisivat normaalissa arjessa.
Hän ei ole millään tavalla aikaisemmin yrittänyt keskustella asiasta kanssani, eikä kertonut halustaan erota. Vaikka meillä on ollut vaikeitakin aikoja niin välillä meillä on mennyt todella hyvin. Hän myös myönsi ettei seksi ole ollut ongelma - se on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi.
Hän kertoi jo pari vuotta suunnitelleensa asiaa ja kälylleni hän oli toissa kesänä kertonut, ettei aio loppuikäänsä olla tässä parisuhteessa.
On ollut vaikea hyväksyä tilannetta. Kärsin vakavasta työuupumuksesta koko talven ja tämä tuli aivan puskasta.
Mieheni käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän vietti uuden naisystävänsä kanssa juhannuksen, tuli tänään juhannuspäivänä kotiin, kävi suihkussa, vaihtoi vaatteet ja jätti pyykit pesuun. Viikon hän on yöpynyt muualla mutta vain siksi, että tein selväksi ettei hän enää voi nukkua kanssani samassa sängyssä. Hänen mielestään siinä ei olisi mitään kummallista. Tämähän on hänen kotinsa.
Sitten hän tulee joka aamu ja ilta "katsomaan lapsia". Tänäänkin hän tuli ja kertoi mitä oli tehnyt juhannuksena, jutteli yhteisten perhetuttujemme (jotka viettivät minun ja lastemme kanssa juhannusta) kanssa niitä näitä ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hän on lähdössä naisensa kanssa etelään ja on maksanut myös tämän matkan. Omien lasten kanssa hän on luvannut viettää lomaa pari päivää. Marraskuussa tämä "pariskunta" on menossa reissuun ja lapset voivat halutessaan lähteä mukaan.
Hän on tuonut naisen kotiimme ja lähtenyt tämän kanssa veneilemään vaikka on ollut poikamme syntymäpäivä. Koska lapset eivät halunneet naista mukaan, hän jätti mieluummin lapset kotiin ja veneili naisen kanssa kahden kesken. Itse olin maan toisella puolella kuntoutuksessa ja luotin hänen lupaukseensa hoitaa lapset.
Mieheni täytti syksyllä 50 ja selvästi se oli vaikea paikka. Jos haluaa etsiä onneaan muualta, olisi ollut reilua kertoa aikomuksistaan. Olen ollut toedella maassa ja on ollut vaikea ymmärtää tapahtunutta. Miten kaikki käytännön järjestelyt onnistuvat kun emme ole enää edes puheväleissä?
Eilen oli 16. hääpäivämme, jonka hän siis vietti muualla. Onneksi ystävät olivat tukenamme, niin lasten kuin minun.
Olisi mukava kuulla vastaavista kokemuksista ja siitä miten olet jaksanut. Nyt tuntuu vaikealta, mutta lasten vuoksi on jaksettava ja suunniteltava elämää eteenpäin.
Toivon kommentteja tilanteeseemme.
Yöllä ratsasin puhelimen, selvitin naisen henkilöllisyyden ja seuraavana päivänä kävin hänen juttusillaan. Oli kuulemma mukavaa kun joku oli hänestä niin kiinnostunut. Mieheni on yrittäjä, joka aikakin haluaa esittää varakasta - nopea avoauto, vene, mersu... En ymmärtänyt asian vakavuutta ja luulin naisen edes miettivän millaiseen tilanteeseen oli joutunut. Seuraavana päivänä mieheni haki avioeroa kertomatta minulle asiasta ja luullen voivansa hakea nykyiseen kiinteistöön kiinnityksiä kertomatta minulle. Pankista kuitenkin soitettiin ja haluttiin myös minun allekirjoitukseni.
Mieheni selitti halunneensa salata suhteensa ja suunnitelleensa kertovansa vasta kesäkuussa muutosta ja erosta. Hän halusi lasten ensin muuttavan hänen uuteen asuntoonsa, sopeutuvan tilanteeseen ja sitten elokuussa uusi naisystävä murrosikäisen poikansa kanssa muuttaisi samaan asuntoon. Hän kertoi haluavansa yhteishuoltajuuden jolloin lapset asuisivat vuoroviikoin kummankin luona. Kaikki oli suunniteltu etukäteen.
Täydellinen tilanne: vapaata poikamieselämää ja lapset välillä käymässä. Ei liikaa vastuuta ja viihteellekin pääsisi aina joka toinen viikonloppu.
Kerroin lapsille tilanteesta, koska mielestäni heillä oli oikeus kuulla missä mennään. Lapset ovat 10-, 13- ja 15-vuotiaita.
Hän on nyt löytänyt elämänsä naisen ja haluaa järjestää asiat nopeasti kuntoon, jotta elokuussa kaikki olisivat normaalissa arjessa.
Hän ei ole millään tavalla aikaisemmin yrittänyt keskustella asiasta kanssani, eikä kertonut halustaan erota. Vaikka meillä on ollut vaikeitakin aikoja niin välillä meillä on mennyt todella hyvin. Hän myös myönsi ettei seksi ole ollut ongelma - se on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi.
Hän kertoi jo pari vuotta suunnitelleensa asiaa ja kälylleni hän oli toissa kesänä kertonut, ettei aio loppuikäänsä olla tässä parisuhteessa.
On ollut vaikea hyväksyä tilannetta. Kärsin vakavasta työuupumuksesta koko talven ja tämä tuli aivan puskasta.
Mieheni käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän vietti uuden naisystävänsä kanssa juhannuksen, tuli tänään juhannuspäivänä kotiin, kävi suihkussa, vaihtoi vaatteet ja jätti pyykit pesuun. Viikon hän on yöpynyt muualla mutta vain siksi, että tein selväksi ettei hän enää voi nukkua kanssani samassa sängyssä. Hänen mielestään siinä ei olisi mitään kummallista. Tämähän on hänen kotinsa.
Sitten hän tulee joka aamu ja ilta "katsomaan lapsia". Tänäänkin hän tuli ja kertoi mitä oli tehnyt juhannuksena, jutteli yhteisten perhetuttujemme (jotka viettivät minun ja lastemme kanssa juhannusta) kanssa niitä näitä ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hän on lähdössä naisensa kanssa etelään ja on maksanut myös tämän matkan. Omien lasten kanssa hän on luvannut viettää lomaa pari päivää. Marraskuussa tämä "pariskunta" on menossa reissuun ja lapset voivat halutessaan lähteä mukaan.
Hän on tuonut naisen kotiimme ja lähtenyt tämän kanssa veneilemään vaikka on ollut poikamme syntymäpäivä. Koska lapset eivät halunneet naista mukaan, hän jätti mieluummin lapset kotiin ja veneili naisen kanssa kahden kesken. Itse olin maan toisella puolella kuntoutuksessa ja luotin hänen lupaukseensa hoitaa lapset.
Mieheni täytti syksyllä 50 ja selvästi se oli vaikea paikka. Jos haluaa etsiä onneaan muualta, olisi ollut reilua kertoa aikomuksistaan. Olen ollut toedella maassa ja on ollut vaikea ymmärtää tapahtunutta. Miten kaikki käytännön järjestelyt onnistuvat kun emme ole enää edes puheväleissä?
Eilen oli 16. hääpäivämme, jonka hän siis vietti muualla. Onneksi ystävät olivat tukenamme, niin lasten kuin minun.
Olisi mukava kuulla vastaavista kokemuksista ja siitä miten olet jaksanut. Nyt tuntuu vaikealta, mutta lasten vuoksi on jaksettava ja suunniteltava elämää eteenpäin.
Toivon kommentteja tilanteeseemme.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Erosin miehestäni noin vuosi sitten. Eroa edelsi muutama helvetillinen vuosi. Tiesin mieheni muista naisista, vaikka hän vieläkään ei ole sanonut niistä mitään saatika edes pyytänyt anteeksi. Tuttavalleni hän humalassa oli leuhkinut, miten hänestä on hauskaa pyörittää parikymppisiä naisia. Hän on esimies asemassa ja kouluttaa uusia työntekijöitä. Kriisimme aikoihin mieheni täytti 30. Kun mieheni tuli reissuiltaan humalassa kotiin ja sammui sohvalle, ratsasin puhelimen. Se oli täynnä eroottisia viestejä toisilta naisilta. Jos kyselin liikaa, mieheni kävi aina krapulassa käsiksi. Meillä on kaksi pientä yhteistä lasta. Heidän vuokseen lopulta lähdin ja jätin kaiken. Aloitin alusta kaiken. Ei ollut enää lasten etu kuunnella ja katsella rajua riitelyä ja käsiksi käymistä, varsinkin kun mieheni juominen vain yltyi. Alku oli raskasta. Rakastin kuitenkin kaikesta huolimatta vielä pitkään miestäni. Vasta alku vuodesta aloin huomata pääseväni jotenkin jo jaloilleni. Eniten minua loukkasi se, että toinen nainen kävi kotonani, kun olin lasteni kanssa poissa. Tiesin sen mm. siitä, että mieheni oli raivannut kaiken minusta muistuttavan piiloon. Löysin myös hiuksia, jotka eivät kuuluneet minulle tai lapsilleni. Koin myös omassa elämässäni kriisejä, joihin en saanut mieheltäni mitään tukea tai apua. Elämä entisessä kodissa oli hyvin tunnevammaista ja pelokasta. Miehen rahat hävisivät muualle kuin yhteiseen elämään. Aina hänellä oli rahat loppu kun niitä olisi tarvittu perheen yhteisiin asioihin. Exä jatkaa edelleen valitsemallaan tiellä. Minulla on nyt rauha sisälläni ja elämme lasten kanssa oikein hyvää elämää. Helppoa tämä ei aina ole, mutta pelätä minun ei enää tarvitse. Voimia arkeesi.
kuin petaa, siis se miehesi. Hänellekin tulee vielä se totuuden hetki.
Nyt, kun avioerokin on jo laitettu vireille, asia on selvä: lopetat tuollaisen pellen kanssa elämisen tähän. Huolehdi, että toisaan viet eron loppuun asti, vaikka joudut itse maksamaan sen kakkosvaiheen sitten aikanaan. Itse kitisin liitossani ja ero-vaiheessa pitkään, kun oli niin helvetin vaikea luopua...ei se auttanut, lopulta monen mutkan kautta hain sen kakkosvaiheen itse ja nyt olen eronnut. Elämä alkaa olla mallillaan, eikä enää kaduta kaikesta luopuminen: talot, tavarat, yms. Et sinä niitä hautaan mukaasi loppu viimeksi saa. Tämä nyt meni tähän tavara -puoleen, mutta ihan tosi, älä jää katselemaan, josko se mies tokenisi 5-kympin seikkailuistaan. Jos ei tyylikkäämmin osaa ongelmiaan ratkoa, niin ei hän ole sinun arvoisesi. Tietysti, virheitä tekee jokainen ja anteeksianto on sallittua. Mutta voisitko katsoa silmiin vielä 20 v. pääsät miestä, joka pari vuotta suunnittelee uuden naisen etsimistä? Ja samalla esittää huolehtivaa perheenisää?
Olet käynyt läpi helvetin ja paljon tuskaa on vielä edessä, mutta sinullakin on elämä vielä edessä. Pidä itsekunnioituksestasi kiinni, äläkä alennu anelemaan. Miehesi ei ole ainoa maailmassa (ehkä nyt tuntuu siltä?). En tarkoita, että sinun täytyy lähteä metsästämään uutta, vaan tarkoitan, että kunnon mies ei tee koskaan naiselleen tuollaista temppua. Kunnon mies osaa hoitaa asiat eri tavalla, satuttamatta toista noin ja pitämällä pilkkanaan. Naisen tuominen sinun kotiisi osoittaa selkeästi, kuinka vähän mies ymmärtää yhtikäs mitään. Vain oma muna on tärkeä, hänen egonsa vaatii nuorten naisten ihailua.
Mutta kuten sanoin, pää tulee vetävän käteen aikanaan. Ja muuten, kun avioeroasia on laitettu liikkelle, tuo etelän matka menee miehen piikkiin: ositusta tehtäessä et joudu maksamaan sen naisenkin rilluttelusta, vaan se menee kokonaan miehen rahoista. Muista se!
Voimia sinulle.Olet kovan haasteen edessä,mutta muista säilyttää itsetuntosi ja ylpeytesi äläkä alennu haukkumaan vastaikkaisen osapuolen uutta naista.Älä näytä ex:lle että sattuu.Sinulla on ihanat lapset ja vaikutat fiksulta naiselta.Sinun aikasi tulee vielä! Pidä itsestäsi huolta,puhu asioista ja kuntoile.Minua ainakin auttoi juuri asioista puhuminen,pohtiminen ja liikunta.Kun oikein ahdistaa pistät mp3-soittimen korville ja eiku menoksi ulos,satoi tai paistoi.Kun olet puolesta tunnista tuntiin kävellyt tai juossut,on olo taivaallinen!Saat hetken uppoutua musiikkiin ja omiin ajatuksiisi samalla kun ruumis saa liikuntaa.Myös päiväkirjan kirjoittaminen on terapeuttista.
Tärkeintä on,ettet katkeroidu! Se myrkyttää sinut ja lastesi elämän.Aikansa ottaa parantaa haavat.Minulla erosta kohta 3v ja sattuu vieläkin kovastikin,kun miettii exää.Hänellä uusi vaimo ja ihana elämä,mutta en voi sille mitään.Parasta on kuitenkin se,että lapset aina tervetulleita isälleen ja uuden vaimonsa luo:) Pikkuhiljaa parantelen sydäntäni ja nyt osaan jo nauttia sinkkudesta.On ihanaa,kun on omaa aikaa eikä tarvitse selittää menojaan.Tsemppiä sinulle ap!!
En ole eronnut, joten kauheasti tiedä, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, niin vain lähihuoltaja voi saada yksinhuoltajalisät ja edut, eli älä suostu siihen että lapset ovat miehelläsi 50/50. Ajattelen sitä, että kun tarvitsette lasten kanssa joka pennin, etenkin jos uupumuksesi pahenee eron tuoman stressin vuoksi. Yhteishuoltajuus, mutta sut nimetään lähivanhemmaksi ja esim 60% ajasta ovat sinulla. Joku paremmin asioista selvillä oleva voisi kertoa näistä enemmän.
Teillä on se huono tilanne, että miehesi on tehnyt eron vaatiman henkisen työn jo ja on ihan oikeasti mielessään eronnut. Sä et, koska sulla ei ole ollut samanlaista kypsyttelyaikaa. Olette ihan eri tasoilla.
Muuten tuo vuoroviikkohomma on hyvä, mutta ole tarkkana siitä, että tosiaan sä olet se, jolle maksetaan lapsilisät jne. Pitäisin vuoroviikkoilusta kiinni, sillä sinäkin tarvitset omaa aikaa. Ensin voi tuntua raskaalle kun lapset ovat poissa ja olet yksin, mutta silloin vois myöt raivota, itkeä ja synkistellä rauhassa näin aluksi ja tapailla ihmisiä ja puhua ongelmistasi jne, rakentaa sitä omaa elämää jne. Helpottaa myös esim juuri kuntoutuksiin menoa kun ei tarvitse erikoisjärjestelyjä. Ei se vuoroviikkojärjestely vapauta vain miestäsi niin kuin töksäytit. Se vapauttaa myös sinut. ET sä IKUISESTI sure tätä ja joku päivä olet kiitollinen siitä, että on aikaa itselläkin. Pidä tiukasti kiinni miehen sitä kerta ehdotettua äläkä anna livetä asiasta.
Muuten luulen, että kuulostaa sille, että ero voi tulla sotkuiseksi. Kun teillä on noin isot lapset, niin kehotan teitä miettimään sitä, että sen sijaan että alatte tappelemaan omaisuudesta siirrätte sitä suoraan lasten nimiin. Joko ennakkoperintönä tai lahjana. En ole koskaan tajunnut miksi sitä omaisuutta pitää palvoa niin, että elämä menee paskaksi sen vuoksi. Esim talo missä asutte lahjana suoraan lapsille ja ehdoksi se, että saat asua siinä kuolemaasi asti ja vastaat kuluista ja kunnossa pitämisestä siihen asti kun talossa asut. Lapsethan sen kuitenkin saavat jollette tuhoa kaikkea vihapäissään erotessanne asianajajien laskuihin, niin kuin monet tekee.
Sä kuullostat nyt tekstissäsi kauhean järkyttyneelle ja vihaiselle ja sulla on kaikki oikeus ollakin. Mutta miehesi on toistaiseksi aika sopuisa, niin mieti tarkkaan keikutatko venettä olemalla vihainen. Asioiden hoitaminen vaan on helpompaa usein, jos täydeltä sotatilalta vältytään. Inhottaa kun tuntuu, että puhun tavallaan sua vastaan, mutta kehotan nyt vain oikeasti miettimään asioiden sujuvaa hoitamista, et sä surutyötä pääse muutenkaan tekemään ennen kuin ero on ohi. Näin se nyt vain on.
Kun sulla on työuupumusta jne niin varaa aika heti jollet ole jo varannut, omalle terapeutillesi. Tuut tarvitsemaan apua. Mitä nopeammin pääset puhumaan sitä parempi. Koita hyväksyä se, että ero on nyt selviö. Keskity siihen, että asiat hoidetaan mahdollisimman jouhevasti. Ja että itset pääset jaloillesi nopeasti, itsesi ja lasten takia. Voimia sulle!
mutta ihmettelen etkö ole huomannut eron tuloa tosiaankaan? Miehesi on täytynyt tehdä ns. henkinen ero jo aikoja sitten ja nyt on alkanut toimia. Toisaalta on hyvä, että ette jää vaan vellomaan suhteessa jos toinen ei halua olla siinä. Jää kuitenkin säälistä toista kohtaan vaikka ajattelee koko ajan toista naista. Teitä ei ole tarkoitettu toisillenne ja nyt se on käynyt ilmi miehellesikin kun vuodet vierii. Pitääkö sitä velloa epätyydyttävässä suhteessa tämä ainoa elämä vai mennä onnen perään? Jokainen tekee valintansa ja monet niitä sitten elämän ehtoopuolella harmittelee. Tiedän monta vanhaa ihmistä jotka kaipaavat jotain menetettyä tosi rakkautta. Ovat silti olleet vuosikymmeniä naimisissa tavan vuoksi ja sen takia, että avioero oli jotenkin häpeällistä. Tuollahan joku kirjoittikin erojen lisääntymisestä johonkin vuoteen mennessä (vuosi 2010-2012?) kun ihmiset etsivät sitä itselleen oikeaa. Jotkut löytää sen, toiset ei. Kannattaa kuitenkin yrittää. Lasten takia ei kannata huonoon suhteeseen jäädä, lapset huomaa aina kun on joku vialla vaikka aikuiset koittaa hymy naamalla vakuutella muuta. Elä elämääsi eteenpäin, ap ja tsemppiä!
"Lasten takia ei kannata huonoon suhteeseen jäädä, lapset huomaa aina kun on joku vialla vaikka aikuiset koittaa hymy naamalla vakuutella muuta."
Tässä ei ole mitään perää. Olen omassa työssäni nähnyt liian monta kertaa, mihin aikuisten itsekkyys johtaa. Jos omasta mielestä suhde on huono, kannattaa katsoa peiliin. Huono suhteen syyt löytyvät usein omasta itsestä ja omista käytösmalleista. Eikö aikuisilla pitäisi olla jo vähän realistisempi kuva siitä, mitä rakkaus ja parisuhde on? Ei kai tässä enää olla murrosikäisen tasolla?
meillä on sama juttu, mies sanoi että oli miettinyt eroa jo 2 vuotta, mutta eipä maininnut minulle mitään tästä.Käry kävi huhtikuussa, kun sain tietää että miehelläni on ollut pitkä suhde alaiseensa, tyttärensä ikäiseen naiseen, kahden pienen lapsen äitiin, joka on naimisissa. Kerro nuori nainen mitä näet 55 vuotiaassa, vatsakkaassa, kaljussa miehessä, joka voisi olla isäsi ? No, nyt tätä on vatvottu parisen kuukautta ja lopputulos on se, että me eroamme. Katkeraaa minulle. Tämä tuli vähän yllättäen, muuta mies on suunnitellut moista pari vuotta!! Mies halusi kuulemma muutosta, auto oli aika uusi, kämppä puoli vuotta sitten ostettu ja töitäkään ei oikein voinut vaihtaa. Aloitti vaihtamisen sitten minusta ! Olimme naimissa 30 vuotta, mies sai hyvää seksiä usein kotona, siitä ei ollut kyse, miehenkään mielestä. Kyllä se miehelle on kova paikka vanheta näköjään. Oli se ollut kuulemma polleeta kun nuoret miehet jäivät baaritiskille kun meidän tuleva (marraskuussa) vaaari saatteli nuorikkoaan hotellihuoneeseen! Ihan kaikki töissä tietävät ja naurava ukkopahaselle. Entäpä tämä jakorasia ?? Jättää lapset miehelleen ja lähtee "työmatkalle" missä on moraali ? Mulla on tässä pallo ihan hukassa, että mikä tämän työpaikkahuoran motiivi oli ! No, nyt on tuhottu pari perhettä. Jos nämä ihmiset pettävät niin he pettävät aina, myös toisiaan. Toinen ihminen ei voi tehdä toista onnelliseksi, onni löytyy omasta päästä. Olen nyt todella surullinen 50 v petetty, jätetty eronnut nainen. Tämä on kuin pahin painajainen. Kyselin talven aikana mieheltäni onko hänellä joku toinen, niin vastaus oli aina että ei ollut, siihenhän minun piti luottaa. Nyt toivon koston suloista hetkeä miehelleni. Minusta hän ei välitä, mutta saattaapi olla että jossain muodossa voi vielä tulla yksinäistä ja kaduttaa, vai voiko ??
"Kerro nuori nainen mitä näet 55 vuotiaassa, vatsakkaassa, kaljussa miehessä, joka voisi olla isäsi?"
Tarvitseeko sinun enää tuollaisen heiton jälkeen kysyä?
"Jättää lapset miehelleen ja lähtee "työmatkalle" missä on moraali ?"
Kai kaikki on kerrottu nuoremman osapuolen miehelle? Kun vielä vähän suurentelet juttua ja kerrot petetylle miehelle aikataulut ja hieman psyykkaat, saat sen kyllä toimimaan.
Jos minä olisin se petetty mies, kävisin järjestämässä petturimiehellesi vähän laatuaikaa sairaalasta.
miehelläsi ollut kova kiire esitellä uutta naistaan ja kauhea vimma järjestää uutta elämäänsä noin "äänekkäästi". Yritä pysyä kasassa, ei se miehesi kauaa hehkuta kunnes arki alkaa.
Tyypillistä useimmiten miehille, hankkia ensin toinen ja sitten alkaa paukuttaa henkseleitään ja alkaa vaatimaan mahdottomia. Yhtään ei miehesi mieti sinun tunteitasi.
Ero on lapsille aina kova paikka. Ei lapset välttämättä yhtä helposti niele sitä mitä ympärillään näkevät. Mutta ei sitä miehesi mieti, mutta arki tulee niin että paukahtaa.
Jaksamista sinulle! Ansaitset paremman!
vuoksi sinun täytyy jaksaa! "Pelasta ensin itsesi, vain siten voit auttaa muita". Mitä paremmin voit ja iloisempi olet, auttaa myös lapsia selviytymään tilanteesta.
Olisi toki ollut reilua, että mies olisi kertonut aikomuksistaan, mutta kuka on sanonut elämän olevan reilua? On otettava vastaan se mitä tuleman pitää ja yrittää junailla asiat parhaiten päin, vaikka ne olisivat kuinka vinksallaan (omasta mielestä). Eikä ole haittaa kenellekään, että teet kaikkesi puhevälien palauttamiseksi teidän välillä.
"Olisi toki ollut reilua, että mies olisi kertonut aikomuksistaan, mutta kuka on sanonut elämän olevan reilua?"
Kannattaisi aina kohdella muita haluaisi itseään kohdeltavan. Aviopuolisolla on todellakin oikeus tulla kohdelluksi reilusti. Mies, joka tekee ap.n kuvaamalla tavalla, on täysin kypsymätön paska. Mitähän tämä mies sanoisi, jos tulisi itse kohdelluksi samalla tavalla??
Siinäpä se pointti onkin, ettei kumppani läheskään aina edes halua tulla kohdelluksi samoin kuin mitä itse haluaisi (ihmiset ovat erilaisia!). Kumppania siis pitäisi kohdella tavalla, jolla hän haluaisi tulla kohdelluksi. Mutta kaikki tämä on vain teoriaa. Jokainen toimii kuten parhaaksi siinä tilanteessa näkee. En usko, että ihmiset piruuttaan kohtelevat toista juuri päinvastoin kuin olisi toivottua.
Kaikenlisäksi on tilanteita, joissa joillekin tulee tunne, että on väärin kohdeltu - vaikka kumppani tekisi mitä ja mitenpäin tahansa. Tehkääpä itse havaintoja: Kolme eroavaa pariskuntaa:
1. Mies on tehnyt "äkkilähdön" - häipynyt toisen naisen luo - kertomatta etukäteen mitään. Mitä tekee vaimo? Arvostelee sitä miten nopeasti mies lähti - jättäen hänet kuin nalli kalliolle. Hän olisi halunnut miehen jäävän, keskustelemaan ja yrittämään jatkaa parisuhdetta.
2. Miehellä paljastuu pitkäaikainen rinnakkaissuhde. Vaimo ei sitä tietenkään hyväksy. Asiaa puidaan pitkään ja hartaasti. Keskustellaan parisuhteesta ja sen mahdollisuuksista. Mihinkään tulokseen ei kuitenkaan päästä, vaikka aikaa on kulut. Lopulta vaimo antaa miehelle mahdollisuuden valita: jääkö hänen luokseen vai lähteekö toisen luo. Mies päättää lähteä toisen luo. Vaimo masentuu - hän olisi halunnut miehen jäävän, keskustelemaan lisää, jättämään 2. suhteen. Hänen mielestä mies on ollut todella epäreilu.
3. Miehellä paljastuu pitkäaikainen rinnakkaissuhde. Vaimo ei sitä tietenkään hyväksy. Asiaa puidaan pitkään ja hartaasti. Keskustellaan parisuhteesta ja sen mahdollisuuksista. Mihinkään tulokseen ei kuitenkaan päästä, vaikka aikaa on kulunut. Lopulta vaimo antaa miehelle mahdollisuuden valita: jääkö hänen luokseen vai lähteekö toisen luo. Mies päättää jäädä. Pitkähkön yrittämisen jälkeen myös toinen suhde päättyy. Mies on syyllisyydentuntoinen - huomio vaimoaan enemmän kuin koskaan. Ostelee lahjojakin, vaikkei sitä aiemmin harrastanut ollenkaan. Vietetään paljon aikaa yhdessä ja matkustellaan koko perheen kanssa. Vaimosta tuntuu silti, ettei kaikki ole kohdallaan. Hän saa syyllisyydentuntoja, ettei hänestä olekaan hyvä olla yhdessä, vaikka mies kohtelee hyvin ja on alkanut kaikinpuolin esimerkilliseksi puolisoksi ja perheen isäksi. Aikaa kuluu - ja vaimo tapaa toisen miehen. Muutama kuukausi tapaamisen jälkeen vaimo on täysin varma, että haluaa erota miehestään, vaikka suhde tuon toisen miehen kanssa päättyisikin pian. Vaimo alkaa keskustella miehensä kanssa heidän suhteestaan. Mies ahdistuu "eikö näitä asioita ole puitu jo tarpeeksi?". Vaimo yrittää kaikin keinoin keksiä miten saisi "reilusti" ja kauniisti ilmaistuksi miehelle tahtovansa eroa. Vaikka hän ilmaisee miehelle, että voi huonosti suhteessa ja miettii eroa, niin mies torjuu. No sitten viimein sanoo "aion hakea eroa". Mies ei edelleenkään ota kuuleviin korviin, ohittaa. Tai toisella kerralla mitätöi "älähän nyt" "niinpä niin". Sitten vaimo jättää erohakemuksen - ja mies ripustautuu vaimoon yhä enemmän. Vaimo torjuu. Tulee riitoja ja ne jatkuvat vielä eron jälkeen. Molemmat tuntevat kärsineensä vääryyttä.
Minusta ei ole reilua nimitellä ketään - esim. kypsymättömäksi paskaksi. Minusta olisi kaikista reiluinta, jos ihmiset vaivautuisivat edes yrittämään toistensa ymmärtämistä ja hyväksyntää; asiat riitelevät eivät ihmiset.
..mutta ap:n miehen toiminta on??? Kaikissa näissä esittämissäsi skenaarioissa oli kyse pettämisestä, joka ei ikinä voi olla reilua ja aiheuttaa petetylle suurta emotionaalista tuskaa. Reilua olisi olla rehellinen ja ottaa vastuu omista tunteista ja teoista. Jälleen kerran: jos haluaa avioeron, sen voi saada ilman pettämistä. Tai vielä parempi: pettäjä voi keskittyä omaan parisuhteeseensa ja ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan parisuhteessa. Terapiaa on aina tarjolla, jos tuntuu ettei itse pääse eteenpäin. Haluaisinpa todella nähdä ihmisen, joka HALUAISI tulla kohdelluksi kuten ap. No, ehkä masokisti, mutta tuskin kukaan normaalijärjellä varustettu.
Jos ihmiset todella haluaisivat ymmärtää ja hyväksyä toisensa, ei avioeroja varmaan olisi.
Lähes kaikissa keskustelupalstan tapauksissa syynä, miksi on ajauduttu eroihin/pettämisiin on, että molemmat eivät ole sitoutuneet tekemään töitä parisuhteen eteen koko ajan eikä vasta sitten, kun on liian myöhäistä.
Omassa parisuhteessani mieheni vain eleli parisuhteessa juurikaan tekemättä mitään rakentaakseen sitä eli ei puhunut silloin, kun joku asia mätti. Ei ollut rehellinen toimissaan, salaili yms.
Onko tällaisia miehiä enää olemassa, jotka satsaisivat täysillä?
Joku tuossa edellä kirjoitti, ettei elämä ole reilua. Tämä tosiasia kannattaa vain hyväksyä eikä alkaa esittää miten toisen olisi pitänyt (omasta mielestä) toimia. Sitäpaitsi sekään ei ole reilua toista kohtaan: ei kukaan voi tietää niitä pohjimmaisia syitä, jotka ovat pettäjän toiseen suhteeseen ajanut. Elämässä kaikki tilanteet, joihin törmäämme olisivat voineet mennä toisin, vaan kun EIVÄT menneet. Jossittelu sikseen.
Minkäänlaisella terapialla ei saa rakkautta takaisin. Usein näissä "draamoissa" onkin kyse parin täysin erilaisista käsityksestä miksi ylipäänsä ovat (enää)parisuhteessa. Omassa exsuhteessani olin säälistä. Ex tykkäsi olla kanssani hyötynäkökulmasta; ei osannut hoitaa kotia, raha-asioita,lapsia. Ei löytänyt muutenkaan paikkaansa elämässä - työasiat aina rempallaan. Eikä halunnut erota edes silloin, kun kerroin hänelle rinnakkaissuhteestani. Tuo suhteeni ei tuottanut hänelle emotionaalista tuskaa (koska arvosti järkeä yli kaiken). Reilua hänelle olisi ollut vain se, että olisin pysynyt liitossa (etenkin taloudellisista syistä) - ja hoitanut tuon rinnakkaissuhteen kuten siihenkin asti. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin minä (tunneihminen), pettäjä koin kyllä emotionaalista tuskaa tuosta tilanteesta. Minusta ei ollut laisinkaan kivaa olla epäreilu - ja jättää ex - täysin yksin, oman onnensa nojaan. Muuta en kuitenkaan voinut.
Olen puolestaan sitä mieltä, ettei suhteen eteen tarvitse "tehdä töitä". Sensijaan täytyy osata luotevasti keskustella asioista ja selvittää ongelmat. Ja jos suhteesta katoaa ilo, niin suhde kuolee.
paikatakseen huonoa omaatuntoa. Minda kirjoittaa, ettei "voinut muuta". Eikö ihmisellä ole aina vapaa tahto toimia? Olisit todellakin voinut käyttäytyä toisellakin tavalla. Jos halusit lopettaa parisuhteesi, miksi et tehnyt sitä ilman kolmatta osapuolta, varsinkin jos sinusta ei ollut "kivaa" olla epäreilu? Haluaisitko, että uusi kumppanisi kohtelisi sinua samalla tavalla kuin sinä ex-puolisoasi ja toteasisi "en voinut muuta"???
"Minkäänlaisella terapialla ei saa rakkautta takaisin." Oletko parisuhdeterapeutti, kun pystyt toteamaan näin syvällisesti? Sinulta siis ilmeisesti puuttui tahtoa rakastaa.
"Joku tuossa edellä kirjoitti, ettei elämä ole reilua. Tämä tosiasia kannattaa vain hyväksyä eikä alkaa esittää miten toisen olisi pitänyt (omasta mielestä) toimia."
Ei tarvitse kuin kysyä itseltään yksi pieni kysymys: haluaisinko itse tulla kohdelluksi sanoin kuin kohtelen toista ihmistä? Jos vastaus on "ei", toimin epäreilusti.
Vai ei voinut muuta. Mitäpä jos se mies "ei olisi voinut muuta" kuin turvautua väkivaltaan? Minkäs hän tunteilleen tekee?
Huora on huora ja pettäjä pettäjä, lyöjä on lyöjä, katsoi asiaa mitenpäin tahansa.
"Sehän kerjäsi turpaansa" - legendaarinen selitys. Vika ei ollut minussa, mitäs nalkutti.
Mihin olet kadottanut oman vapaan tahtosi? Kuka sinua ohjailee: isoveli, "ns. suuri rakkautesi" vai mikä? "Tunneihminen" kun olet, on aika vaikea ymmärtää, miten saatoit kohdella ex-puolisoasi täysin tunteettomasti. Ihan kiva, että omatuntosi pistelee edes hieman. Toivon sydämeni pohjasta, että saat maistaa omaa lääkettäsi. Ehkä uusi miehesi myös "ajautuu suhteeseen" eikä "voi muuta". Peukut pystyyn!
Ensin siis kysytään toiselta miten hän kokee ja näkee asiat - sitten sanotaan "älä selitä". Näinhän se vuorovaikutus usein "toimii"...
Jos uusi kumppanini kohtelisi minua samoin kuin exää, niin minkä sille mahtaisin? Epäilen silti suuresti, että niin tapahtuu, koska minä en ole sellainen kuin ex. Enkä minäkään häntä kohtele samoin kuin exää. Ovat todella erilaisia ihmisiä. Jos minulla olisi nyt jotain säätöä muihin miehiin tai jos hänellä toisiin naisiin - niin tuskin kumpikaan jäisimme suhteeseen väkisin roikkumaan. Tai edes puoliväkisin. Parisuhteessa kun kummallakaan ei ole pakko olla - toisaalta siinä ollaan juuri sen verran kuin ollaan! Ei kukaan voi toisia pakottaa eroamaankaan :O, vaikka näiden elämä vaikuttaisi heidän mielestään miten kummalliselta tahansa.
Yritin vuosia ihan väkisin tahtoa rakastaa exää, vaikken ollut rakastanut enää aikoihin. Oikeastaan en rakastanut koskaan exää tavalla, josta olin haaveillut. Kiitän onneani, että sain vielä mahdollisuuden rakastaa nykyistä kumppaniani. Toivon, että se kestää ja kantaa. Ellei, niin kohtaan sen tyynesti. Todennäköisesti säilymme ainakin ystävinä loppuelämän.
tahtoni eikä tunteeni ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin. Ne voimistuivat entisestään eron yhteydessä. Kuten voimistui sekin tunne/ajatus, että toimin erossani niin hyvin kuin siinä tilanteessa voi toimia. Exä todellakin tottui eroajatukseen pikkuhiljaa, vaikka harasi sitä pitkään vastaan. Kertaakaan hän ei myöskään valittanut eikä moittinut minua eron yhteydessä ja olemme nyt paremmissa puheväleissä kuin muutamaan vuoteen. Jos luulet, että pitkitetty ero oli minulle helppoa, olet väärässä. Voi itse miettiä kumpi on kivempaa ja reilumpaa; riidellä muutama vuosi eron jälkeen kaikesta - vai työstää ero kunnolla alusta loppuun liiton aikana.
Itse olen liian ylpeä ihminen toivomaan pahaa edes pahimmalle vihamiehelleni. Toisaalta minulla ei ole koskaan ollut vihamiehiä... Ehkä se johtuu siitä, että osaan selvittää kiemuraisetkin asiat parhainpäin. Jos nykyinen mieheni löytäisi uuden - niin minkä hän sille tosiaan mahtaisi? Expoikaystävänikin vuodelta 1ja2 löysi toisen, kolmannen (ystäväni), josta tuli lastensa (olen vanhimman lapsen kummi) äiti, sen jälkeen neljännen. Nyt hän asuu yksin ja kiertelee maailmaa. Mutta kaikki nämä vuodet seurustelumme jälkeen olemme tapailleet epäsäännöllisen säännöllisesti (huh huh - 25 vuotta..).
Onko mielestäsi tunteetonta, jos haluaa tulevalle exkumppanilleen mahdollisimman hyvän eron - ja sen jälkeisen elämän? Etkö itse haluaisi sellaista? Vaan mahdollisimman riitaisan ja kurjan eron? Haukutaan ja arvostellaan toinen toistansa? No, kaikki taaplaa tyylillään.
"Itse olen liian ylpeä ihminen toivomaan pahaa edes pahimmalle vihamiehelleni."
Enhän suinkaan toivonut sinulle pahaa - toivoin vain, että sinua kohdeltaisiin kuten itse olet kohdellut omaa ex-miestäsi. Pidätkö siis omaa käytöstäsi pahana?
"Onko mielestäsi tunteetonta, jos haluaa tulevalle exkumppanilleen mahdollisimman hyvän eron - ja sen jälkeisen elämän? Etkö itse haluaisi sellaista?"
Kuuluuko pettäminen mielestäsi hyvään eroon? Enpä usko, että kuuluu..
muka ei olisi avioeroja, jos ihmiset haluaisivat ymmärtää ja hyväksyä toisensa? Ainakin minä hyväksyin exän, halusin ja ymmärsinkin häntä - mutta siitä huolimatta tahdoin erota hänestä.
voi päättää kenenkään puolesta mikä kuuluu juuri heidän "hyvään eroon". Itselläni ja exälläni oli hyvä ero, VAIKKA minulla oli toinen. Etukäteen en silti suunnitellut rakastuvani toiseen. Niin vain kävi, enkä olisi voinut kunnioittaa ja arvostaa itseäni, jos olisin vain sanonut tuolle toiselle "sori, olet elämäni mies, mutta venaa vielä ainakin pari vuotta. Sitten voin harkita suhdetta kanssasi". Olin tehnyt exästä eroa sillä hetkellä viisi vuotta - ja täysin kypsynyt jahkailuun ja "hyvän eron" valmisteluun. Lopulta se kuitenkin onnistui, wou-u. Minulla on exään paremmat välit nyt eron jälkeen kuin liiton aikana vuosiin.
Joidenkin ihmisten elämässä ilmeisesti tapahtuu niin vähän asioita - eletään aina vain niin vähän kuin mahdollista, ettei varmasti aiheuta kenellekään mitään omasta mielestään "pahaa"; ihan ok muutoin, ellei käy arvostelemaan toisten elämäntapaa, valintoja ym. ja esittämään oman rajatun elämäntyylinsä olevan se ainoa oikea tapa elää. Meitä on moneksi eikä kukaan ole parempi kuin toinen. Lisäksi sama asia eri ihmiselle merkitsee aivan eri asioita.
Vielä; toista ei pidä kohdella siten kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Vaan toista kohdellaan niin kuin tietää miten HÄN haluaisi tulla kohdelluksi. Tämä pätee niin myötä-kuin vastoinkäymisissä.
Pari esimerkkiä:
Rakastan yllätysjuhlia ja iloitsen suunnattomasti jos sellaisia minulle järjestetään. Kumppanille järjestän yllätysjuhlat vain jos tiedän, että myös HÄN rakastaa niitä. Mikäli tiedän, että hän inhoaa niitä, tai ainakin vaivaantuu, kiusaantuu tms. niin teen häntä ilahduttaakseni jotain sellaista mistä tiedän hänen pitävän, vaikken itse sellaisesta niin pitäisikään.
Ja sitten vastoinkäyminen - otetaan vaikkapa uskottomuus. Jos olisin ollut uskoton ja pohtisin kertoisinko kumppanilleni siitä. En itse millään haluaisi kertoa, koska en myöskään haluaisi kuulla hänenkään uskottomuudesta, missään nimessä. Mutta jos tiedän, että hän arvostaa kertomista kaikessa - ja etenkin juuri uskottomuuden ollessa kysymyksessä - kerron siitä hänelle.
mutta ex-kumppanisi voi olla täysin eri mieltä. Toivoisitko, että uusi kumppanisi pettäisi sinua, jos löytäisi "elämänsä naisen"? Kyllä toisten tekemiä ratkaisuja voi hyvinkin arvioida- toiset ratkaisut ovat parempia ja kypsempiä enkä usko kenekään voivan tosissaan väittää, että pettäminen on kypsä ratkaisu.
Miksi siis halusit erota? Etkö osaa vielä rakastaa?
"Vielä; toista ei pidä kohdella siten kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Vaan toista kohdellaan niin kuin tietää miten HÄN haluaisi tulla kohdelluksi. Tämä pätee niin myötä-kuin vastoinkäymisissä."
Ex-puolisosi oli todella erikoinen hahmo. Tarkoitatko todella, että hän ihan pyysi sinua olemaan uskoton (halusi tulla kohdelluksi kuin tällä tavalla ja ilmoitti sinulle tämän tosiasian) ja hyvänä ihmisenä sinä et voinut muuta? Ei sinun uskottomuutesi tule yhtään paremmaksi siitä, että "et suunnitellut sitä" ja "elämän mies" käveli eteen ja "niin vain kävi". Toivoisitko itse, että uusi kumppanisi tekisi saman tempun sinulle? Kokisitko silloin, että sinua kohdellaan reilusti? Haluaisitko, että omaa lastasi kohdellaan samalla tavalla?
....ja jätti pyykit pesuun.
Ja sä pesit ne?
minä olisin repinyt sen paidan ja kalsarit, tietysti niin, etteivät lapset näe...
Ja pessyt vessanpöntön kurajäljet äijän hammasharjalla...
Laittanut karvanpoistoainetta sen shampoopulloon...
Tytöt, kaikki keinot ovat sallittuja... ANTAKAA PALAA, JOS MIES PETTÄÄ, MUTTA
ÄLKÄÄ JÄÄKÖ NÄISTÄ KIINNI!
tunnekylmää toimintaa. Noin monen vuoden jälkeen et ansaitse kuulla edes totuutta???????? V.ttu mikä äijä, ole onnellinen että pääset siitä eroon, äläkä ole liian kiltti. Hauku ja moiti typerästä käytöksestä!!!! Onnea vaan hänen uudelle suhteelleen. Täytyy uuden muijan olla aika tollo, että lähtee noin tunnekylmän äijän kelkkaan, huh huh.
Helppo on täällä kertoa oma näkemys asiasta. Monessa tapauksessa myös jätetty voisi katsoa peiliin. Leikkikää vaan uhria, mutta syvällä sisimmässä tiedätte teissäkin olleen vikaa.
, mutta ei niillä vioilla voi pettämistä oikeuttaa eikä vastuuttaa petettyä pettäjän teoista.
Ymmärrän hätääsi ja että tällä hetkellä kaikki tuntuu pelottavalta. Olen itse kokenut sen ja voin kertoa, että TÄSTÄKIN VOI SELVITÄ JA JONAIN PÄIVÄNÄ OLET ONNELLINEN JÄLLEEN! Älä odota exältäsi ihmeitä, jos hän olisi ihmemies, hän ei olisi kohdellut sinua ja lapsia näin. Älä odota häneltä mitään muuta kuin sovittujen tapaamisten pitämistä ja elatusmaksun maksamista. Lasten ei ole aina hyvä elää kahden kodin elämää, joten keskustele lasten kanssa miltä heistä tuntuu. Toki tarvitset omaakin aikaa, mutta monesti lapset kärsivät joutuessaan lähtemään isän tai äidin uuteen kotiin. Turvaa lastesi hyvinvointi, mutta ennen kaikkea keskity siihen, että pääset tästä yli. Näytä lapsillesi sellainen malli, että selviät. Älä suostu katkeroitumaan vaan mene eteenpäin. Tulet vielä onnistumaan, luota elämään, se kantaa.