Hei!
Oletteko osuneet koskaan sellaiseen ongelmaan, että pariskunnan mielenkiinnon kohteet vapaa-ajalla eroavat melkoisesti toisistaan?
Meillä (lapseton kolmekymppinen pariskunta) mieheni tykkäisi vain treenata ja katsella rauhassa kaikki illat tv:tä kotona, minä haluaisin käydä kesällä päivä- tai iltatapahtumissa, festareilla, kesäjuhlilla, ulkona terassilla, mökillä jne jne, kesälomalla etenkin mutta myös viikonloppuisin, mutta puoliskoa ei tunnu mikään ihmisten ilmoilla tapahtuva aktiviteetti kiinnostavan. Ystäviä hänellä ei juuri ole ja minun ystäväni hän kokee kovin vieraiksi vaikka olen kottanut heitä tutustuttaa. Kotoa on hänelle kovin raskasta mihinkään lähteä. Ujokin on mieheni jonkin verran, eikä viinamäen mies juurikaan ole enkä niin tahdokaan. Toisaalta lähes ainanen absolutismi karsii sosiaalisesta elämästä tiettyjä tilaisuuksia.
Lapsuudenkotoaan on kai sellaisen elämäntavan oppinut: eivät keski-ikäiset vanhempansakaan juuri ikinä mitään vapaa-ajallaan tee. Istuvat kotonaan yksinään hiljaisuudessa tv:tä katsellen, vuodesta toiseen. Kaikenlainen vapaa-ajanvietto tuntuu olevan heistä ajanhukkaa, edes kesämökkiä eivät ole koskaan hankkineet omaksi henkirei'äkseen ja lapsien puuhamaaksi, eivätkä nämä perheen lapset ole ikinä päässeet edes mihinkään huvipuistoonkaan tai sirkukseen tai muuhun lasten leikkikohteeseen koko elämänsä aikana. Minusta se kertoo jotakin perheen arvoista. Tylsää ja tasaista.
Olen itse käynyt yksikseni ja kaveriporukalla viettämässä vapaa-aikaa, mutta tuntuu tylsältä kulkea ilman kumppaniaan. Olen kuin sinkku, mutta ilman sinkkuuden tuomia vapauksia vaikkapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Seinäkukkaseksi minun on tansseissakin jäätävä, vaikken yksinäinen siviilisäädyltäni olekaan. Koen vaikeaksi tämän pakkoleskeyden yksin mennessäni ja toisaalta raskaana pakotetun eläkeläiselämäntyylin.
Miten te olette tällaisia tilanteita ratkaisseet?
Oletteko osuneet koskaan sellaiseen ongelmaan, että pariskunnan mielenkiinnon kohteet vapaa-ajalla eroavat melkoisesti toisistaan?
Meillä (lapseton kolmekymppinen pariskunta) mieheni tykkäisi vain treenata ja katsella rauhassa kaikki illat tv:tä kotona, minä haluaisin käydä kesällä päivä- tai iltatapahtumissa, festareilla, kesäjuhlilla, ulkona terassilla, mökillä jne jne, kesälomalla etenkin mutta myös viikonloppuisin, mutta puoliskoa ei tunnu mikään ihmisten ilmoilla tapahtuva aktiviteetti kiinnostavan. Ystäviä hänellä ei juuri ole ja minun ystäväni hän kokee kovin vieraiksi vaikka olen kottanut heitä tutustuttaa. Kotoa on hänelle kovin raskasta mihinkään lähteä. Ujokin on mieheni jonkin verran, eikä viinamäen mies juurikaan ole enkä niin tahdokaan. Toisaalta lähes ainanen absolutismi karsii sosiaalisesta elämästä tiettyjä tilaisuuksia.
Lapsuudenkotoaan on kai sellaisen elämäntavan oppinut: eivät keski-ikäiset vanhempansakaan juuri ikinä mitään vapaa-ajallaan tee. Istuvat kotonaan yksinään hiljaisuudessa tv:tä katsellen, vuodesta toiseen. Kaikenlainen vapaa-ajanvietto tuntuu olevan heistä ajanhukkaa, edes kesämökkiä eivät ole koskaan hankkineet omaksi henkirei'äkseen ja lapsien puuhamaaksi, eivätkä nämä perheen lapset ole ikinä päässeet edes mihinkään huvipuistoonkaan tai sirkukseen tai muuhun lasten leikkikohteeseen koko elämänsä aikana. Minusta se kertoo jotakin perheen arvoista. Tylsää ja tasaista.
Olen itse käynyt yksikseni ja kaveriporukalla viettämässä vapaa-aikaa, mutta tuntuu tylsältä kulkea ilman kumppaniaan. Olen kuin sinkku, mutta ilman sinkkuuden tuomia vapauksia vaikkapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Seinäkukkaseksi minun on tansseissakin jäätävä, vaikken yksinäinen siviilisäädyltäni olekaan. Koen vaikeaksi tämän pakkoleskeyden yksin mennessäni ja toisaalta raskaana pakotetun eläkeläiselämäntyylin.
Miten te olette tällaisia tilanteita ratkaisseet?
Vastaukset 12
Vanhimmat
joskus tuntuu uskomattomalta miten tuollainen ihminen on saanut parisuhteen aikaan? Ei tutustu ihmisiin? miten koskaan edes sinuun? Kotoako kävit poimimassa?
ärsyttää kun ei ole mitään yhteistä. hän lukee paljon ja minä teen töitä koneella.
Onko ikinä onnellista parisuhdetta.
Kuitenkaan miehesi ei ole väkivaltainen, ei juo, käy vieraissa jne.
Tylsyys varmaan on ikävää...oletko harkinnut eroavasi, kun tällaista kirjoitat..Ei se ruoho aidan toisellakaan puolella, ole sen kummempaa.
Ehkä kaipaat säpinää..no, se on varmaan koettava, kantapään kautta, niin oppii arvostamaan tasaista elämää..
On paljon parisuhteita, jotka ovat onnellisia. Ei san tarvitse olla joko tasaisen tylsää tai tappavan viiltävää. Miksi pitäisi? Se voi olla hauskaa, antoisaa, menevää ja lepäävää. Kaiken voi saada, ei se ole joko tai.
Ja vaihtamalla juurikin voi parantua, jos osaa valita seuraavalla kerralla paremmin. Eihän näissä huonommissa suhteissa mitään kaduttavaa ole, jos tajuaa lähteä ajoissa eikä jää vuosikausiksi epätyydyttävään suhteeseen. Kaikesta oppii ja seuraavaksi osaakin etsiä paremmin itselleen sopivaa henkilöä.
Ja on niissä vastoinkäymisissä sekin puoli, että sitä oikeasti hyvää kumppania osaa aikanaan arvostaa eikä pidä itsestäänselvyytenä.
Mielestäni siinä ei ole mitään vikaa että viihtyy kotona. Itse kun luen esim. Suomi24 treffien naisten profiileja, niin joskus tuntuu että hengästyy pelkästä lukemisesta. Pitäisi olla sosiaalinen ja aina menossa tai tulossa. Kaikki ei vaan ole sellaisia "kyläluutia", vaan viihtyvät paremmin kotona.
Seurustelet siis väärän tyyppisen miehen kanssa.
Toivon että itse löytäisin sellaisen naisen joka arvostaisi enemmän paikallaan pysymistä ja tasaista elämää. Niin ja tämä ei tarkoita sitä että minulla ei ole harrastuksia, kyllä on.
Kirjoitit hyvin tuntemuksistasi! Pääsin elävästi mukaan tunnelmaan, jossa muistelen muutaman vuoden takaisia aikoja silloisen miesystävän kanssa. Samaa miestä rakastan edelleen ja olen sitä mieltä, että hän oli/on se minun oikeani, mutta hän kärsii masennuksesta ja valitsi sen hoidoksi alkoholin. Siinä suhteessa tilanteemme on erilainen.
Koetin pitää suhdettamme yllä keksimällä vaikka mitä yhteistä menovinkkiä, mutta en saanut miestä innostumaan mistään. Omista ystävistäni olin vieraantunut suhteeme symbioosivaiheen aikana ja masennus tuntui tarttuvan, etten jaksanut heitäkään enää kysellä mihinkään. Lisäksi miesystäväni alkoi syyttää minua elämänsä rajoittamisesta ja pilaamisesta (kun kaljanjuonnista tuli riitaa), joten repäisin itseni irti. Vaihdoin paikkakuntaa, että saa tehdä omaa elämäänsä koskevat päätökset itse.
Nyt elän tällä hetkellä vai työlle. Muuta ei ole, mutta töihin on mukava mennä ja vapaa-ajalla lenkkeilen, luen ammattikirjallisuutta ja surfailen täällä netissä. Vähän kuollutta, mutta ehkä tämä tästä. Tykkäisin käydä terassilla istumassa, tanssimassa, urheilukatsomossa, keilaamassa yms., mutta en yksin, joten..
Teillä ei ole alkoholin mukanaan tuomia ongelmia, joten kehottaisin rakentavaan keskusteluun yhteisen mielenkiinnon kohteen etsimisestä. Voisiko joku treenaamiseen liittyvä olla yhteinen harrastus? Lisäksi voisit esittää miehellesi josko hän voisi osallistua johonkin sinulle mieluisaan asiaan vaikka kerran viikossa/ kerran kahdessa viikossa.
Miehesi ei ole nuoruudessaan oppinut mallia aktiivisesta elämästä, vaan tyytyy vähempään. Avarra sinä hänen elämäänsä, vie leivoskahveille tai picnikille, sielläkin voi vaan istuskella ja olla, mutta onpahan eri paikka kuin kotisohva. Eri asia on, jos hän ei jaksa lähteä, silloin vois etsiä keinoa jaksamisen parantamiseen. Niitähän on lukuisia, alkaen jo veden juonnin lisäämisestä!
Itse olen kärsinyt 10 vuotta siitä, että mieheni on haluton lähtemään kanssani mihinkään. Itse pidän tanssimisesta, matkustamisesta, teatterista ym.
Yksin en osaa lähteä...nyt ollaan siinä pisteessä, että ero edessä. Ehkä nyt koittaa uusi elämä, kuka tietää.
Ihan uteliaisuudesta kysyn: kauanko olette olleet yhdessä?
Mun mieheni viihtyy myös tavattoman hyvin kotona telkkarin ääressä. Itse olen meneväisempää sorttia, tosin pidän kyllä myös hiljaisesta oleilusta.
Meille vapaa-ajan viettotapojen erilaisuus ei tuota ongelmaa. Olen tottunut menemään menoni yksin tai ystävieni kanssa, ja mies saa olla rauhassa kotona. Ainoa, mikä hiukan harmittaa, on se, kun joudun lähtemään yksin ns. pariskunnille tarkoitettuihin tilaisuuksiin - esim. jos joku ystäväpariskunta kutsuu muita pariskuntia kylään. Näistä olen jossain määrin jättäytynyt poiskin, koska aina ei ole kiva olla se omituinen täti, jonka mies ei suostu tulemaan :)
Hei!
On niin tuttu tilanne, että. Kestin 13 vuotta ja aina selittelin itselleni, että on muuten hyvä mies, ei juo yms nää tavalliset.
Ongelma oli se, että tunsin olevani pystyynkuollut.
Lähdin suhteesta ja muutaman kuukauden kuluttua kaduin jo koko suhdetta ja soimasin itseäni, että hukkaisn nuo 13 vuotta. Aikaa ei saa takaisin. En kuunnellut itseäni ja harmittelen sitä nyt.
Minäkin olen hyvä kauppa, en juo en ole väkivaltainen enkä petä, olen kiltti ja kunnollinen.
Ansaitsen miehen, jonka kanssa mulla on hyvä olla.
Hei!
On niin tuttu tilanne, että. Kestin 13 vuotta ja aina selittelin itselleni, että on muuten hyvä mies, ei juo yms nää tavalliset.
Ongelma oli se, että tunsin olevani pystyynkuollut.
Lähdin suhteesta ja muutaman kuukauden kuluttua kaduin jo koko suhdetta ja soimasin itseäni, että hukkaisn nuo 13 vuotta. Aikaa ei saa takaisin. En kuunnellut itseäni ja harmittelen sitä nyt.
Minäkin olen hyvä kauppa, en juo en ole väkivaltainen enkä petä, olen kiltti ja kunnollinen.
Ansaitsen miehen, jonka kanssa mulla on hyvä olla.
No te olette ihan erilaisia luonteita. Joko hyväksyt hänet sellaisen kuin hän on aina ollut tai sitten etsit ihmisen joka on erilainen. Miten edes tutustuitte tai miksi aloitte olla yhdessä??
Mulla on mies, joka lähtee kanssani paikkoihin, on aktiivinen ja ehdottaa itsekin menoja. Viihdymme tosin myös kotona hyvin, aina ei jaksa olla menossa. Kohtuus kaikessa. Avain onneen parisuhteessa on se, että elämässä halutaan samoja asioita ja niistä nautitaan yhdessä.