Ovatko vanhemmat oikeasti niin huolissaan
lastensa tekemistä? Siis teini-ikäisistä.
Ymmärrän, että sillon tapahtuu paljon
muutoksia ja nuori alkaa pikkuhiljaa kehittymään
aikuisuutta varten. Joskus tekee virheitä, mutta
niistäkin oppii. Halutaan kokea asioita.
Mutta yhtä asiaa en ymmärä. Siis EN sitten millään!!
Mikä oikeus vanhemmilla on lukea nuoren päiväkirjaa??
Nuori saattaa kirjoittaa päiväkirjaansa elämässään
tapahtuneita juttuja ja ajatuksia. Saattaahan sieltä
löytyä jtn tosi henkilökohtaistakin, mitä ei haluaisi
kenenkään muun lukevan/tietävän!
Okei, vanhempia kiinnostaa lapsensahyvinvointi ja uteliaisuutta? Mut ei hemmetti. Ehkei ole järkeä
kirjoitella yhtään mitään, kun kokoajan tarkkaillaan!
Ei tässä muuta. :)
lastensa tekemistä? Siis teini-ikäisistä.
Ymmärrän, että sillon tapahtuu paljon
muutoksia ja nuori alkaa pikkuhiljaa kehittymään
aikuisuutta varten. Joskus tekee virheitä, mutta
niistäkin oppii. Halutaan kokea asioita.
Mutta yhtä asiaa en ymmärä. Siis EN sitten millään!!
Mikä oikeus vanhemmilla on lukea nuoren päiväkirjaa??
Nuori saattaa kirjoittaa päiväkirjaansa elämässään
tapahtuneita juttuja ja ajatuksia. Saattaahan sieltä
löytyä jtn tosi henkilökohtaistakin, mitä ei haluaisi
kenenkään muun lukevan/tietävän!
Okei, vanhempia kiinnostaa lapsensahyvinvointi ja uteliaisuutta? Mut ei hemmetti. Ehkei ole järkeä
kirjoitella yhtään mitään, kun kokoajan tarkkaillaan!
Ei tässä muuta. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun olin nuori, äitini tonki jopa huoneeni rosksisen, en tiedä tarkalleen, mitä etsi.
Joskus löysi jotakin kirjoituksiani, joista sitten ilkeili minulle.
Ehkä siinä oli huolta ja uteliaisuutta, en tiedä.
En kuitenkaan ollut mikään kulmien kauhu ja pahantekijä jota olisi pitänyt tarkkailla. .
Nuorena ollessani myös minun äitini tutki, luki ja nuuski kaiken, mihin pääsi käsiksi. Onneksi silloin ei ollut kännyköitä, joista hän taatusti olisi lukenust tekstiviestiti ja puhelutiedot. Ei tuommoinen toiminta ole mitään rakkautta tai huolehtimista, se on sairautta! Äiti ei kuitenkaan osannut tai pystynyt puhumaan mistään, mistä hän halusi minulle huomauttaa - hän jätti typeriä pieniä kirjeitään keittiönpöydälle töihin lähdettyään. Illalla kun tulin koulust kotiin hän tuijotti, mutta ei puhunut mitään!
Päiväkirja on mielestäni yksityinen, jota ei kenelläkään ole oikeutta lukea.
sen lapsensa tekemisistä 18-ikävuoteen saakka ja jollei lapsi kerro mitään tekemisistään taikka tekemättä jättämisistään ja pelkkää haistattelua vaan koko lapsen käytös muutenkin on, niin silloin sen vanhemman ainoaksi keinoksi saada tietää edes jotain sen lapsen tekemisistä on nuo, roskisten tonkiminen ja päiväkirjojen selailu silloin tällöin. Turha siitä sitten vanhempiaan on syyttää jos sen elämän haluaa pitää niin salaperäisenä ettei halua mitään asioistaan kertoa.
Kannattaa siis olla mahdollisimman avoin vanhemmilleen niin välttyy tuollaiselta edellämainitulta.
Nimimerkillä: kokemusta on
Olen kasvanut kodissa, jossa lapsen yksityisyyttä kunnioitettiin ja meidät kasvatettiin kunnioittamaan kirjesalaisuutta pitäen sisällään myös toisen henkilökohtaiset muistiinpanot mm päiväkirjat. Seurasi rangaistus, jos sellaisesta tonkimisesta jäi kiinni.
On vanhempien kyvyttömyyttä osata kohdata lapsiaan, jos ainoa keino on rikkoa keskinäinen luottamus käyttämällä väärin valtaansa ja tonkimalla toisen yksityisyyttä. Asiat on hoidettava joko omin avuin tai hakemalla siihen muulla keinoin apua, mutta jos vanhempi jää tonkimisesta kiinni hänen on kyettävä selittämään miksi niin tekee ja selityksen on oltava enemmän kuin hyvä.
Tonkiminen osoittaa kasvattajan epävarmuutta ja syyttäköön itseään, jos ei kykene olemaan lapsensa kanssa niin läsnä että pystyy näkemään, kuulemaan ja aistimaan onko lapsella kaikki hyvin. Tai laatimaan sellaiset raamit elämään, jonka puitteissa voi luottaa lapseensa.
Tonkimisen tilalle on hyvin paljon muitakin ratkaisuja ja hyi hitto, miten minua oikein etoo miten joku voi alentua niin halpohin keinoihin ja antaa lapselleen huonon esimerkin, miten maailmassa saa aivan rauhassa olla kunnoittamatta toisen yksityisyyttä saati ihmisyyttä. Ei ihme, jos sitten jonoissa huohotetaan toisessa kiinni ja toljotetaan millaisen pin-koodin se näpytteleekään tai käydään työpaikoilla lueskelemassa kollegan sähköpostit. Kun ei kukaan ole sattunut kotona käymään hyvän käytöksen perusteita.