En olisi ikinä uskonut minun miehestä (taitaa olla aika tyypillistä, ettei uskoisi omasta miehestä).
Meillä on yli 10v kestänyt ihan hyvä suhde, jossa on ollut joitakin vaikeuksia (lähinnä taloudellisia) mutta tunnelma on ollut aina rakastava, onnellinen ja läheinen. Olen ollut onnellinen hyvästä, pitkästä suhteestamme. Olen myös luottanut mieheeni aina.
Mieshän on itse aina sanonut, että hän ei petä, ei ole pettänyt koskaan eikä ole sellainen ihminen. Että jo hän on jonkun kanssa niin sitten kans on jne.
Viime keväänä sairastuin työuupumukseen ja masennukseen ja olin koko kesän "sängynpohjalla" tekemättä mitään, muistan että itkin paljon ja olin "sekaisin". Se oli varmasti miehelle kauhun paikka, muistan että hän oli ymmällään. En osannut itsekään silloin oikein selittää tilaani.
Silloin kesällä jo puhelimeeni tuli mieheltä sellainen viesti, jonka heti tajusin ettei ole minulle tarkoitettu vaan jollekin muulle ja siinä sanottiin "menen viikonlopuksi kotiin, soitanko maanantaina?" (mieheni matkustelee viikot työn puolesta")
kysyin mieheltäni mikä tuo viesti oli? hän selitti sen niin hienosti, että uskoin. enhän voinut kuvitellakaan että hänellä olisi mitään sutinaa missään. Ja en edes jaksanut ajatella kun olin niin poikki itse.
Syksyllä mies soitti eräs ilta työmatkaltaan humalassa ja sanoi "sinä et tiedä kaikkea".. yritin kysyä mitä en tiedä mutta hän ei enää suostunut sanomaan, asia jäi vaivaamaan, mutta ajattelin sen olevan humalaisen päähänpisto.
Mitään merkkejä tällöin mistään epänormaalista ei ollut arkielämässä. Päinvastoin, minä olin tervehtynyt ja suunnittelimme kaikkea tulevaa, tulevaisuutta.
Kunnes eräs yö miehen ollessa reissussa puhelimeni soi ja "tuntematon" numero soitti. Kun vastasin kuului vain naisen ja lapsen ääniä, sekä mieheni puhetta (!) ilmeisesti puhelu oli vahinko (joskus puhelin voi soittaa itsekseen).
Tämä jäi kalvamaan mieltäni, mutta en tiedä miksi en ottanut asiaa puheeksi (ehkä halusin vain unohtaa sen).
Keväällä kaikki alkoi muuttua. Mies alkoi viipymään yhä enemmän työmatkoillaan, ne kestivät pidempään ja kotiin pääsi yhä harvemmin. Hän soitteli usein humalassa iltaisin. Ajattelin sen olevan työstressiä tai jotain sellaista.
Kotona aloin kyllä ihmetellä kun hän alkoi käyttämään alkoholia runsaasti ja oli poissaolevan oloinen. Myös väsynyt ja ärtynyt. Ja se jatkuva puhelimen kanssa pelaaminen. Tekstiviestejä tunti toisena perään ja aina muka kaverille vain (sitä en kyllä enää uskonutkaan) Ja puhelinta vahti myös ja piilotteli.
Myös alkoi kiinnittämään ulkonäkön huomiota (mikä oli jo tosi erikoista häneltä..) Samalla mies oli syyllisen ja ahdistuneen oloinen. Kunnes tuli se viikonloppu, kun mies ei yllättäin tullutkaan kotiin. Olin peloissani, en ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Kahden päivän jälkeen soitti, oli kuin vieras ihminen. kertoi että on ahdistunut meidän elämästä eikä ole ollut onnellinen enää aikoihin ja on lisäksi rakastunut toiseen naiseen.
Kaksi kuukautta tuosta on kulunut. Olemme tilanteessa, jossa mies on ollut poissa kotoa tuosta lähtien työhommissaan (tai niin minulle väittää). Mies väittää, että sekoili vain silloin eikä ole kuin "ystävä" erään naisen kanssa. Mies väittää ettei hänellä ole ketään toista naista. Hän käy kotona aina harvakseltaan ja yritämme selvittää asioita. En tajua miksi hän väittää ettei ole ketään. Kuulema haluaa maailmalla vain selvittää ajatuksiaan ja mitä elämältä haluaa. Viimeisin ajatus hänellä, että haluaa jatkaa suhdettamme.
Minä en ole missään vaiheessa halunnut erota ja olen sen tuonut ilmi. Olen valmis antamaan anteeksi vaikka pidemmänkin suhteen, koska rakastan häntä oikeasti.
Kuitenkin kotona käydessään mies jatkuvasti yhä näpyttelee puhelintaan ja on salailevan oloinen. Sekä menee ulos puhumaan puheluita jne. Myös kotoa poissollessa minulla on jatkuvasti tunne, ettei hän ole siellä missä väittää. Esim soittoihin ja tekstiviesteihin vastaaminen kestää aina ja usein selitykset miksi ei ole vastannut ovat ontuvan oloisia, myös hän puhuu ristiin asioita usein.
Eli olen varma, että hän on ainakin osan ajasta jonkun naisen luona, kenties jo asuukin yhdessä jonkun kanssa. Kuitenkin meidänkin suhde on taas lämmennyt ja alkanut jollakin tavalla oikeentua ja mies sanoo tehneensä päätöksen halutakseen jatkaa kanssani.
Minä mietin mitä tästä tulee.. Jos jatkamme onko toinen nainen kokoajan kuvioissa? Miten voin enää luottaa mieheeni? Aina kun hän on poissa epäilen missä hän on..
Toisaalta en haluaisi menettää miestäni. Kait pelkään vain yksinjäämistä ja tuntuu, että siedän vaikka mitä jos emme eroa vaikka tajuan että se ei ole oikein. Mies on huomannut, että alistun mihin vain ja jatkaa peliään, ehkä hän sitten joku päivä taas muuttaa mieltään ja jättää minut kylmästi.
Myös alkoholi on miehellä tiiviisti kuvioissa mukana ja mielestäni se on vaikuttanut hänen persoonallisuuteensa ja sekoiluihinsa. Mies on muttunut jotenkin hyvin välinpitämättömän, tunnekylmän ja etäisen oloiseksi.
Meillä on yli 10v kestänyt ihan hyvä suhde, jossa on ollut joitakin vaikeuksia (lähinnä taloudellisia) mutta tunnelma on ollut aina rakastava, onnellinen ja läheinen. Olen ollut onnellinen hyvästä, pitkästä suhteestamme. Olen myös luottanut mieheeni aina.
Mieshän on itse aina sanonut, että hän ei petä, ei ole pettänyt koskaan eikä ole sellainen ihminen. Että jo hän on jonkun kanssa niin sitten kans on jne.
Viime keväänä sairastuin työuupumukseen ja masennukseen ja olin koko kesän "sängynpohjalla" tekemättä mitään, muistan että itkin paljon ja olin "sekaisin". Se oli varmasti miehelle kauhun paikka, muistan että hän oli ymmällään. En osannut itsekään silloin oikein selittää tilaani.
Silloin kesällä jo puhelimeeni tuli mieheltä sellainen viesti, jonka heti tajusin ettei ole minulle tarkoitettu vaan jollekin muulle ja siinä sanottiin "menen viikonlopuksi kotiin, soitanko maanantaina?" (mieheni matkustelee viikot työn puolesta")
kysyin mieheltäni mikä tuo viesti oli? hän selitti sen niin hienosti, että uskoin. enhän voinut kuvitellakaan että hänellä olisi mitään sutinaa missään. Ja en edes jaksanut ajatella kun olin niin poikki itse.
Syksyllä mies soitti eräs ilta työmatkaltaan humalassa ja sanoi "sinä et tiedä kaikkea".. yritin kysyä mitä en tiedä mutta hän ei enää suostunut sanomaan, asia jäi vaivaamaan, mutta ajattelin sen olevan humalaisen päähänpisto.
Mitään merkkejä tällöin mistään epänormaalista ei ollut arkielämässä. Päinvastoin, minä olin tervehtynyt ja suunnittelimme kaikkea tulevaa, tulevaisuutta.
Kunnes eräs yö miehen ollessa reissussa puhelimeni soi ja "tuntematon" numero soitti. Kun vastasin kuului vain naisen ja lapsen ääniä, sekä mieheni puhetta (!) ilmeisesti puhelu oli vahinko (joskus puhelin voi soittaa itsekseen).
Tämä jäi kalvamaan mieltäni, mutta en tiedä miksi en ottanut asiaa puheeksi (ehkä halusin vain unohtaa sen).
Keväällä kaikki alkoi muuttua. Mies alkoi viipymään yhä enemmän työmatkoillaan, ne kestivät pidempään ja kotiin pääsi yhä harvemmin. Hän soitteli usein humalassa iltaisin. Ajattelin sen olevan työstressiä tai jotain sellaista.
Kotona aloin kyllä ihmetellä kun hän alkoi käyttämään alkoholia runsaasti ja oli poissaolevan oloinen. Myös väsynyt ja ärtynyt. Ja se jatkuva puhelimen kanssa pelaaminen. Tekstiviestejä tunti toisena perään ja aina muka kaverille vain (sitä en kyllä enää uskonutkaan) Ja puhelinta vahti myös ja piilotteli.
Myös alkoi kiinnittämään ulkonäkön huomiota (mikä oli jo tosi erikoista häneltä..) Samalla mies oli syyllisen ja ahdistuneen oloinen. Kunnes tuli se viikonloppu, kun mies ei yllättäin tullutkaan kotiin. Olin peloissani, en ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Kahden päivän jälkeen soitti, oli kuin vieras ihminen. kertoi että on ahdistunut meidän elämästä eikä ole ollut onnellinen enää aikoihin ja on lisäksi rakastunut toiseen naiseen.
Kaksi kuukautta tuosta on kulunut. Olemme tilanteessa, jossa mies on ollut poissa kotoa tuosta lähtien työhommissaan (tai niin minulle väittää). Mies väittää, että sekoili vain silloin eikä ole kuin "ystävä" erään naisen kanssa. Mies väittää ettei hänellä ole ketään toista naista. Hän käy kotona aina harvakseltaan ja yritämme selvittää asioita. En tajua miksi hän väittää ettei ole ketään. Kuulema haluaa maailmalla vain selvittää ajatuksiaan ja mitä elämältä haluaa. Viimeisin ajatus hänellä, että haluaa jatkaa suhdettamme.
Minä en ole missään vaiheessa halunnut erota ja olen sen tuonut ilmi. Olen valmis antamaan anteeksi vaikka pidemmänkin suhteen, koska rakastan häntä oikeasti.
Kuitenkin kotona käydessään mies jatkuvasti yhä näpyttelee puhelintaan ja on salailevan oloinen. Sekä menee ulos puhumaan puheluita jne. Myös kotoa poissollessa minulla on jatkuvasti tunne, ettei hän ole siellä missä väittää. Esim soittoihin ja tekstiviesteihin vastaaminen kestää aina ja usein selitykset miksi ei ole vastannut ovat ontuvan oloisia, myös hän puhuu ristiin asioita usein.
Eli olen varma, että hän on ainakin osan ajasta jonkun naisen luona, kenties jo asuukin yhdessä jonkun kanssa. Kuitenkin meidänkin suhde on taas lämmennyt ja alkanut jollakin tavalla oikeentua ja mies sanoo tehneensä päätöksen halutakseen jatkaa kanssani.
Minä mietin mitä tästä tulee.. Jos jatkamme onko toinen nainen kokoajan kuvioissa? Miten voin enää luottaa mieheeni? Aina kun hän on poissa epäilen missä hän on..
Toisaalta en haluaisi menettää miestäni. Kait pelkään vain yksinjäämistä ja tuntuu, että siedän vaikka mitä jos emme eroa vaikka tajuan että se ei ole oikein. Mies on huomannut, että alistun mihin vain ja jatkaa peliään, ehkä hän sitten joku päivä taas muuttaa mieltään ja jättää minut kylmästi.
Myös alkoholi on miehellä tiiviisti kuvioissa mukana ja mielestäni se on vaikuttanut hänen persoonallisuuteensa ja sekoiluihinsa. Mies on muttunut jotenkin hyvin välinpitämättömän, tunnekylmän ja etäisen oloiseksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
niin jäi vähän kesken vielä, että mies on muuttunut niin, että on tosiaankin etäisen ja välinpitämättömän oloinen ja ikäänkuin elää täysin omaa elämäänsä ja sulkee minut sen ulkopuolelle.
Minusta tuntuu, että minulle valehdellaan jatkuvasti kaikesta, salaillaan ja vedätetään kaikessa. Kaikki on niin kummallisen ja salaperäisen oloista. Minulla on aivan ahdistunut ja paniikkinen, kauhea olo koko ajan kaikesta.
Olen vain ajatellut ja toivonut, että kaikki muuttuisi taas hyväksi ja saisimme asiamme selvitettyä. Mies on pyytänyt aikaa ajatustensa selvittämiseen ja toivon salaa, että hän jättäisi tämän toisen naisen kokonaan ja voisimme jatkaa yhdessä uudestaan.
En vain tiedä onko tässä mitään järkeä?
jos olisin sinun elämäntilanteessa hakisin apua perheneuvolasta ja kävisin
yksin ensin selvittämässä tilannetta jonkun ulkopuolisen henkilön kanssa
erotilannehan teillä on selvästi menossa ja mies pähkäilee mitä tehdäon itsekkin pudonnut teidän yhteisestä elämästä omaan oloonsa ..tätä vaihetta kestää
yleensä pari vuotta jonka jlkeen seuraa jokin ratkaisu puoleen taikka
toiseen ..vaikea tilanne tosiaan.
pettäjät ja kakkoset lukisivat kirjoituksesi, se kuvaa niin hyvin sitä tuskaa ja tuhoa, mitä pettäminen aiheuttaa. Voi, kun ihmiset tulisivat ajatelleeksi kaksi kertaa ennen kuin ryntäävät parisuhteen ulkopuolisiin suhteisiin. Voi, kun edes joskus tulisivat ajatelleeksi, että kyseessä on elävät, tuntevat, ajattelevat ihmiset (vaimo ja lapset), joiden koko tulevaisuus tuhoutuu toisten itsekkyyden ja ajattelemattomuuden vuoksi. Ja siinä ei auta selittää, miten "sille ei vain voinut mitään", "sitä vain rakastui niin", "meni jalat alta", puhumattakaan höpötyksiä pihtarivaimoista ja siitä, että hakee muualta vain sitä, mitä kotona ei saa. Jos noilla pettäjillä ja kakkosilla olisi edes vähän selkärankaa, he pitäisivät huolen siitä, että pettäjä ottaa ensin eron puolisostaan ja alkaa vasta sitten "tuntea elävänsä täysillä".
Voi, miten pahalta tuntuu lukea näitä juttuja. Itse en ole ollut missään noista rooleista (tietääkseni) avioliittoni aikana, mutta viimeisimmässä seurustelusuhteessa tulin varmaan petetyksi. Seurustelua oli kestänyt niin vähän aikaa, että siihen ei maailma kaatunut, mutta samat merkit olivat silloinkin puhelimen vahtimisineen, salassa käytyine puheluineen ja tekstiviesteineen.
Tuo aiemmin annettu neuvo kuulostaa hyvältä. Hanki ainakin jotakin keskusteluapua itsellesi. Minä pistäisin miehen kävelemään, mutta itsepähän elämäsi tiedät.
Voimia sinulle, koeta jaksaa uskoa huomiseen. Kyllä se elämä siitä vielä valkenee. Älä jää kulissien takia huonoon liittoon.
mielikuvaa tilanteestanne. Jäi jotenkin tunne että miehesi on kovaa kyytiä eroamassa.
Hän haluaisi satuttaa erolla mahdollisimman vähän, ainakin oma logiikkansa mukaan (mahdollisesti siis). Ehkä hän käyttää nyt vieroitustaktiikkaa?
Vähä vähältä hän irrottautuu teitä yhdessä pitävistä arkipäivän asioista, luo tulevaisuutta jo toisaalla. Se tulevaisuuskin voi olla epävarmaa, sillä uudessa suhteessa on omat haasteensa. Kykeneekö hän luottamaan uuteen naiseen? Tuleeko suhteesta vakaa? Korvaako mikään sitä, mistähän nyt joutuu luopumaan teidän liitostanne? Hän puntaroi, pohtii ja vertailee. Hän ei välttämättä itse edes tiedosta sitä, sillä hän tekee surutyötä samalla erosta.
Sinä totut olemaan yksin mahdollisemman paljon. Sinä lopulta ärryt ja alat tuntemaan häntä kohtaan vähemmän rakastavia tunteita. Saattaa jopa toivoa että suuttuisit hänelle ja alkaisit riidellä. Se helpottaisi häntä tekemään ratkaisunsa.
Häntä voi pidätellä huoli sinun jaksamisesta ja siitä kuinka tulet ottamaan asian vastaan. eli se kuuluisa ”suojelemisen” tarve. Koska hän kuitenkin jollain tavoin välittää sinusta, et ole merkityksetön. Hän haluaa siksi olla myös hyvä sinua kohtaan.
Hän on yrittänyt kertoa sinulle tilanteesta, mutta se on vaikeaa – ehkä juuri siksi että hän tietää sinun rakastavan häntä. Et ole tainnut helpottaakaan asiaa? Tämä aiheuttaa ristiriitaisia tunteitta joita hän yrittää hoitaa alkoholilla, joka on tavallista.
Voipi olla kuten yllä kerrottiin, että tähän prosessiin menee aikaa – jopa parisen vuotta. Asiaa nopeuttaa se, että nostat nyt kissan pöydälle. Kerrot vaikka tämän tarinan minkä tänne kirjoitit?
Ainahan on mahdollisuus että liitonne jatkuu, mutta epäilen että siinä on tultava isoja muutoksia että se toimii.
Miehesi ei uskalla ottaa vielä ratkaisevaa askelta, pysyttelee vielä vanhassa tutussa. Kyllä se toinen nainen on vielä kuvioissa, tilanne hänen kanssaan on vain muuttunut "vakavaksi" ja mies on pelästynyt ja perääntynyt takaisin sinun luo, missä ei enää ole vakavaa. Nyt hän miettii mitä haluaa. Mutta on yhteydessä teihin molempiin. Älä pidä ruusunpunaisia laseja silmillä, jos haluat hänen kanssaan jatkaa. Ja mieti itsekin rakastatko todella tuota miestä vai vain mielikuvaasi hänestä. Hänhän on ollut täysin välinpitämätön sinun tunteista ja koko olemassaolosta jos on kyennyt tietoisesti useamman kerran karkaamaan toisen naisen syliin. Jatko ei kuulosta hyvältä, jos hän on jo nyt tunnekylmä, on epätodennäköistä että hänen tunteensa vielä lämpiäisivät. Ennemminkin hänestä saattaa tulla katkera ja ilkeä sinua kohtan, koska et "päästänyt" häntä lähtemään.
Hae välittömästi apua ja huolehdi itsestäsi. Jätä uskoton miehesi kiehumaan omassa liemessään ja keskity vain itseesi.
Luin viestisi läpi ja se oli kuin suoraan omasta elämästä, sillä erotuksella, että minä olin juurikin se toinen osapuoli. Ja tapahtumien kulku meni tai oikeastaan se mistä kaikki oli seurausta oli erillainen, mutta muuten itse tapahtumasarja on täysin sama.
Ja luin myös vastauksia asiaan ja tulipa inhottava olo. Jos ei ole kokemusta, niin ei kannata kovin isolla painolla mennä sanomaan, mitä toisen pitäisi tehdä tilanteessa.
Itsellä se alkoi oikeastaan ihastuksella, joka syveni juuri sen takia, kun toiselta et saanut vastakaikua sinun omalle rakkauden tunteelle. Sen haki oikeastaan tiedostomatta muualta, kunnes henkilö, joka tunsi samoin asteli vastaan.
Kuvailisin aikapommiksi asiaa, jota ei voi koittaa muuten ratkoa kuin puhumalla hyvissä ajoin asiasta. Mutta kuten teidän tilanne, niin se rajapyykki on ohitettu ajat sitten. Näin kävi itselläkin.
Työpäivät venyivät aina hiukan pidemmiksi ja puhelinkin oli aina oikeastaan mukana. Joskus yritin sitä jättää "luottamuksen merkiksi" pöydälle. Alkoholi rupesi maistumaan enemmän (paha olo itsellä sisällä) ja muutenkin etäiseksi toisesta.
Kerron välissä juuri niitä syitä käyttäytymiseen ja mitä ylipäätään aina tapahtui.
Sitä tiesi jo tuolloin, kun kävi toisen kanssa kahvilla, että mihin se lopulta johtaa. Kunnes kerran löysit itsesi hänen asunnolta. Ensin kahvia juomassa, lopulta sängystä alasti toisen vierestä.
Aluksi vihlaisi, että mitä tulikaan tehtyä, mutta hetken kuluttua se tunne meni ohi. Ja kun sai toiselta vielä kehuja, sekä seksistä, että muutenkin, niin se tyynnytti sitä "heitteille jättöä" mitä koki sillä hetkellä omassa parisuhteessa.
Tuolloin suhde voimistui "vieraaseen" ja omaan taas viileni entisestään.
Kun asia tuli ilmi (puhelimen kautta ja soittojen/viestien paljastuttua) oli sanasota ja ilmiriidat, itsesyytökset molemmilla tapetilla.
Hetki meni kotonakin ollessa ja eläessä kaksoiselämää molempien tietäen asiasta, kunnes oli aika muuttaa pois ja miettiä asioita.
Asuntoa katseltiin uuden kanssa, mutta silloin alkoi oikeastaan mielikin perumaan koko hommaa ja sitä alkoi miettimään, mitä oli tekemässä ja mitä oli menettämässä.
Sitä meni siinä hetken hekumassa ja uudessa mahtavassa tunteessa, että joku pitää sittenkin minusta.
On turha tuomita toista suoraan, kuten täälläkin on helppo niin tehdä. Koska onhan se tietenkin moraalitonta ja äärimmäisen typerää.
Mutta ajatelkaa sitä myös toisen kannalta. Asia on tietysti erikseen silloin, jos toisen luonne on täysin sopimaton vakituiseen suhteeseen ja ei ole mitään vastuuntuntoa asioista.
Kuten itsekin, olin aina sanonut, että en tule koskaan pettämään ja en sitä koskaan uskonutkaan. Mutta niin vain kävi.
Ensimmäisen kerran kun tämän "uuden" kanssa laitettiin poikki, niin sitä kesti pari kuukautta, kunnes löydettiin jälleen toisemme sängystä valmiina aloittamaan yhdessä elämä. Joten tuolloin minulle oli jo kertaalleen annettu anteeksi asia.
Kaksoiselämä jatkui jonkin aikaa ja molemmat halusivat kaikesta huolimatta sinut elämäänsä, mutta vain sillä ehdolla, että toinen jäisi pois kuvioista kokonaan.
Toinen oli valmis antamaan anteeksi kaikki ja aloittamaan alusta, puhtaalta pöydältä. Kun toinen oli valmis samalla aloittamaan monien pettymysten jälkeen tasaisen elämän kanssasi.
Sitä asui hetken pois kotoa ja mietti mitä tehdä. Sitten sitä huomasi, että niin monet asiat olivat ristiriidassa oman identiteetin kanssa, sekä sen menneen elämän, kuitenkin ihan hyvän elämän, menettävän.
Sain anteeksi uudelleen ja tuolloin luottamus oli melko paljon pakkasen puolella, mutta sieltä on noustu kuitenkin uudelleen vieläkin kukoistavampaan parisuhteeseen vaimoni kanssa.
Pariterapia ja suora avoimuus on ne avaintekijät asiassa ja vieläkin tärkeämpi on tahto. Eli tahdotko sinä jatkaa elämää toisen kanssa.. Nykyään kaikki luovuttaa niin helposti ja pahoinvointi kasvaa.
Sinulle aloittaja neuvon ottamaan härkää sarvista ja uskaltaa antaa aikaa toiselle se pieni hetki. Kyse ei ole mistään vuosista, vaan kyllä pienempi aika riittää. Ja annettava oikeasti ihan aikaraja toiselle, jonka jälkeen hän menettää sinut.
Ole avoin, mutta silti tiukka omassa käsityksessäsi ja koita sinä olla hukkaamatta omaa persoonallisuuttasi. Vaikka se onkin vaikeaa, mutta se lopulta voi pelastaa teidän suhteen aivan uudelle tasolle.
Toivotan voimia ja jaksamisia vaikeuksien keskellä.
Toivoo "saman kokenut ja siitä selvinnyt uuteen ihanaan elämään"