Olen vuosi sitten miehestäni eronnut, kahden pienen lapsen äiti. Reilu pari kuukautta sitten olin ensimmäistä kertaa sinkkuunnuttuani ystävättäreni kanssa ulkona ja yökerhossa minua pyysi tanssimaan herttainen nuori mies. Tajusin heti, että mies on melkoisen paljon itseäni nuorempi, mutta toki lähdin tanssimaan. Alkoholillakin saattoi olla vaikutusta asiaan... Siinä miehelle naureskelin, ettei taida tajuta kuinka vanha olen. Arveli minulla olevan ikää n. 27, minä kuvittelin hänen olevan n. 25. Pahasti mentiin molemmat pieleen; ikäeroa 10 vuotta, oman ikäni alkaessa jo kolmosella. Miespä ei tästä hätkähtänyt. Kerroin myös, että minulla on kaksi pientä lasta - ei vaikutusta. Toki myöhemmin on kertonut, että tieto lapsista vähän säikäytti. :)
Kaveri oli sinnikäs ja sai minut ylipuhuttua itsensä luokseni yöksi. Aamulla totesin, että nyt vien sinut kotiin ja tämä oli sitten siinä. Eihän se siihen sitten kuitenkaan jäänyt ja olemme nyt siis tapailleet tuon reilu pari kuukautta. Varsinaisesti mitään sitoumuksia emme ole tehneet enkä siihen olisi valmiskaan. Ex-mieheni jätti jälkeensä sellaiset haavat, että sitoutuminen pelottaa. Tämä siis suurin syy, miksi en halua muuta kuin satunnaista tapailua. Mies haluaisi enemmän. Toki ikäero ja miehen vähäinen elämänkokemus myös mietityttävät.
Miten tähän pitäisi suhtautua? Mitä parikymppinen mies todellisuudessa haluaa 10 vuotta vanhemmasta kahden lapsen äidistä? Sen olen huomannut, että nuori mies vaikuttaa kypsältä ja vastuuntuntoiselta. Toki monesta asiasta huomaa, että elämänkokemusta on vähemmän kuin itselläni, mutta sehän on täysin luonnollista. Meillä on hyvä yhdessä ja seksi on aivan taivaallista. Itse en missään tapauksessa ole valmis vielä sitoutumaan enempää, mutta olen nyt alkanut miettimään, että voisiko se joskus olla mahdollista. Olisiko siinä mitään järkeä? Mies ei ole koskaan asunut naisen kanssa, seurustellutkin pisimmillään puolisen vuotta. Ei siis tiedä mitään yhteisestä arjesta - etenkään lapsellisesta. Mies ei hillu liiemmin baareissa eikä tällä hetkellä bilettäminen tunnu juurikaan häntä kiinnostavan. Mutta tuleeko sekin vaihe hänelle joskus?
Pelkään itseni ja etenkin lasteni puolesta. Lapset eivät ole miestä tavanneet eikä vielä todellakaan ole sen aika. En halua lasten kiintyvän kehenkään, jos en ole edes jokseenkin varma, että tämä ihminen pysyy elämässämme. Toki näin kuvittelin lasten isästäkin, mutta toisin kävi. Mikäänhän ei siis tietenkään ole varmaa.
Toivoisin kommentteja vastaavaa kokeneilta, sivusta seuranneilta tai vaikkapa teiltä parikymppiset miehet. Mitä ajattelette?
Kaveri oli sinnikäs ja sai minut ylipuhuttua itsensä luokseni yöksi. Aamulla totesin, että nyt vien sinut kotiin ja tämä oli sitten siinä. Eihän se siihen sitten kuitenkaan jäänyt ja olemme nyt siis tapailleet tuon reilu pari kuukautta. Varsinaisesti mitään sitoumuksia emme ole tehneet enkä siihen olisi valmiskaan. Ex-mieheni jätti jälkeensä sellaiset haavat, että sitoutuminen pelottaa. Tämä siis suurin syy, miksi en halua muuta kuin satunnaista tapailua. Mies haluaisi enemmän. Toki ikäero ja miehen vähäinen elämänkokemus myös mietityttävät.
Miten tähän pitäisi suhtautua? Mitä parikymppinen mies todellisuudessa haluaa 10 vuotta vanhemmasta kahden lapsen äidistä? Sen olen huomannut, että nuori mies vaikuttaa kypsältä ja vastuuntuntoiselta. Toki monesta asiasta huomaa, että elämänkokemusta on vähemmän kuin itselläni, mutta sehän on täysin luonnollista. Meillä on hyvä yhdessä ja seksi on aivan taivaallista. Itse en missään tapauksessa ole valmis vielä sitoutumaan enempää, mutta olen nyt alkanut miettimään, että voisiko se joskus olla mahdollista. Olisiko siinä mitään järkeä? Mies ei ole koskaan asunut naisen kanssa, seurustellutkin pisimmillään puolisen vuotta. Ei siis tiedä mitään yhteisestä arjesta - etenkään lapsellisesta. Mies ei hillu liiemmin baareissa eikä tällä hetkellä bilettäminen tunnu juurikaan häntä kiinnostavan. Mutta tuleeko sekin vaihe hänelle joskus?
Pelkään itseni ja etenkin lasteni puolesta. Lapset eivät ole miestä tavanneet eikä vielä todellakaan ole sen aika. En halua lasten kiintyvän kehenkään, jos en ole edes jokseenkin varma, että tämä ihminen pysyy elämässämme. Toki näin kuvittelin lasten isästäkin, mutta toisin kävi. Mikäänhän ei siis tietenkään ole varmaa.
Toivoisin kommentteja vastaavaa kokeneilta, sivusta seuranneilta tai vaikkapa teiltä parikymppiset miehet. Mitä ajattelette?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voihan tuosta tullakkin jotakin mutta en kumminkaan kannata ihan suhteeksi vetämään, ei johdu ikä-erosta pakosti mutta mies ei ole nähnyt omaa elämäänsä hirveästi ja olisihan se kiva noin nuorena kumminkin omiakin lapsia hankkia varmaan vähän oman ikäisen henkilön kanssa, ettei vaan mies saattaisi katua päätöstään myöhemmin.. En osaa yhtään sanoa tilanteestanne mutta voisin näin sanoa että antaa miehen olla rauhassa ja nähdä elämää ja hankkia vähän oman ikäisensä nainen.
En oikeen itse ymmärrä tuota kommenttiä että parikymppisen miehen tulisi tehdä myös lapset oman ikäisensä kanssa, syystä että? Tai jos on rauhallinen luonne, niin miksi pitäisi erota siksi että on ikäeroa noin. Ei tuo kymmenen vuotta edes noinpäin ole mikään ihme juttu ikäeroksi, siitä vaan ei näemmä kehdata huudella kylillä kun on tämä outo asenne että pitäis aina olla se oman ikänen suhteen toisenkin osapuolen että suhde siitä sitten saisi onnistumistakuun.
Itse tapasin vastaavassa tilanteessa pari vuotta sitten kumppanin ja odotan nyt 3. lasta. Tosiaan se elämänkokemus ehkä näkyy meillä siinä että itse olen se joka hoitaa yleensä käytännön asioita enemmän tosin syy voi olla myös se että itse olen oppinut rahankäytön ns. köyhistä oloista kun taas kumppani on saanut monen asian elämässä valmiina.
En tiedä miten suhteemme muuttuu nyt kun lapsi syntyy. Eikä tuosta ikäerostakaan voine sanoa sen kummemmin, on minusta syytä ehkä miettiä seikkoja "mitä mies minusta haluaa" jos ikäeroa on reippaasti enemmän kuin 10 vuotta, jos mies on kuitenkin omillaan toimeentuleva eikä ole ns. juhlivaa sorttia tai hiljainen mammanpoika.
Kirjoituksesi on järkevänkuuloinen aloittaja, vaikutat "jalat maassa tiukasti" -ihmiseltä etkä halua hätiköidä. Kuitenkin oli syy suhteen jatkamiselle tai sen lopettamiselle mikä tahansa, kumpaan ratkaisuun sitten päädytkin, niin älä anna sen olla ainakaan moraalinen paheksunta tai vastaava vanhoillinen ajatusmalli, et ole ensimmäinen etkä viimeinen tuon ikäeroasian kanssa.
kolmisen vuotta sitten olin 26 ja nykyinen vaimoni 35. Ikäeroa siis 9v. Tapaaminen meni suurinpiirtein saman kaavan mukaan. Pohjois suomalaisessa baarissa hain tavattoman kaunista vaaleaa naista tanssimaan. Se vaan tuntui iskevän heti kun näin hänen siniset silmänsä. Juttu sujui vaikka parin oluen jälkeen vieläkin sujuvammin. Tanssittiin ja molemmat tunsi samaa säpinää. Finlanderssin oikeesti tanssin jälkeen suutelimme ensi kerran ja myöhemmin siitä muodostui (meidän) biisi. Menin yöksi hänen luokseen ja se oli sitten menoa kerralla. Ollaan oltu nyt 1,5 v naimisissa. Suurin ongelma suhteessamme on ollut hänen teini ikäisten poikien ongelmat ja huoltajuus kiistat vaimon ja hänen ex ukon välillä. Tämä on jopa meinannut kaataa koko suhteen mutta vielä tässä jotenkin sinnitellään kun rakkaus ei ainakaan ole kadonnut mihinkään.
Välillä on jouduttu ottamaan aikalisää kun tuntuu että vaimo ei pysty hoitamaan kahta asiaa yhtäaikaa parisuhdetta ja lapsiaan.
Ikäeroja ei kannata surra ja miettiä. Itse ainakin pidän minua vanhemmista naisista sen takia kun tuntuu että alle kolmekymppiset eivät tiedä mitä elämältään haluavat eikä tunnu olevan ikinä valmiita mihinkään suhteeseen.
Sinunkin suusta tulee senverran järkevää tekstiä että tunnut tietävän mitä haluat ja mitä et. Olet aikuinen nainen ja teini rientosi rientäny. Samasta syystä minäkin aikanaan rakastuin vaimooni.