Suhteeme alkoi hieman kummissa merkeissä aikoinaan ja varsinaisesti koin, että seurusteltiin viime syksystä. Olen uskoakseni itse suurelta osin mokannut koko suhteen. En kuitenkaan pettämällä. Tämä henkilö ilmoitti sitten tekstarilla, ettei halua enää jatkaa. Tiesin, että tämä oli tulossa, mutta en jotenkin tahtonut uskoa lukemaani silloin.
Olisi helpompaa, jos oltaisiin voitu käydä jokin keskustelu asiasta. Nyt tuntuu niin käsittämättömän pahalle, että en käsitä kuinka tästä voi toipua.
Itken melkein koko ajan kotona ollessani, en pysty nukkumaan kuin pari tuntia yössä. Töissä tahtoo tulla itkunpuuskia, joita täytyy mennä vessaan itkemään.
En ole kiinnostunut tulevasta lomasta, enkä mistään.
Olen yleensä lääkkeitä vastaan, mutta olisiko jonkinlaisesta valmisteesta aoikeasti pua tähän, että rauhoittuisi tuo itkuhomma ja pystyisi edes nukkumaan enemmän kuin pari tuntia?
Olisi helpompaa, jos oltaisiin voitu käydä jokin keskustelu asiasta. Nyt tuntuu niin käsittämättömän pahalle, että en käsitä kuinka tästä voi toipua.
Itken melkein koko ajan kotona ollessani, en pysty nukkumaan kuin pari tuntia yössä. Töissä tahtoo tulla itkunpuuskia, joita täytyy mennä vessaan itkemään.
En ole kiinnostunut tulevasta lomasta, enkä mistään.
Olen yleensä lääkkeitä vastaan, mutta olisiko jonkinlaisesta valmisteesta aoikeasti pua tähän, että rauhoittuisi tuo itkuhomma ja pystyisi edes nukkumaan enemmän kuin pari tuntia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lääke ei poista surua, se on karu totuus. Itke vain, se auttaa. Jos pystys ajattelemaan häntä, sekin on hyvä. Minä olen itkenyt nyt melkein kaksi viikkoa, päivä päivältä vähemmän. Lääkäri kirjoitti minulle masennuslääkkeitä (olen aika konkari kyllä niiden kanssa), mutta en aloittanut niitä sillä tiedän ettei ne poista eron aiheuttamaa tuskaa :( Toisaalta jos itkuisuus kääntyy masennuksen puolelle eikä nukkuminen onnistu, on jonkin viikon kuluttua ehkä syytä kääntyä lääkärin puoleen. Nämä siis ihan omia kokemuksia, masennus on tullut sairastettua useamman kerran.
Ihminen unohtaa surun aina. Sitä en tiedä milloin rakkaus unohtuu.
Yritän ilman lääkkeitä sinnitellä ja toisaalta alkaa jollain tavalla helpottamaan, kun ajattelen mennyttä aikaa ja varsinkin niitä negatiivisia puolia ns. suhteessamme. Se jotenkin helpottaa ja täytyyhän toinen päästää irti, jos ei enää halua olla kanssani. Ehkä minullekin on joku jossakin tarkoitettu. En nyt kyllä kykene ajattelemaan mitään uutta suhdetta. Sinänsä hyvä, että minut jätettiin, että tiedän osata ajatella virheitäni, jos jokin uusi suhde joskus alkaa ja tehdä kaikkensa, että virheet eivät toistu.
Hyvä, jos sinullakin alkanut helpottamaan. Ajatellaan positiivisesti, sinkku ja kesää vielä vaikka kuinka jäljellä ja katse eteenpäin vaan!
mä en tajua ihmisiä, jotka itse menee mokaamaan, saa siinä sitten märistä perään. Mutta kun ei ajatella silloin kun vois. Jos todellisuudessa palaisit siihen tilanteeseen, tekisit samalla tavoin, ilmeisesti jotenkin sait suhteen rikki omilla toimillasi. Et välittänyt silloin, ja ei tullut mieleenkään tehdä asialle mitään. Nyt siinä muka märiset lääkepurkin kanssa suhteessa..
Tekisit sen virheen uudestaan, jos joutuisit siihen tilanteeseen. Et arvostaisi toista yhtään enempää. Nytkin siinä vain säälittelet itseäsi lähinnä, kurja kun sä et voinutkaan käyttäytyä miten tahansa ja nyt ei olekaan enää kivaa. Tuskin sä mitään molemminpuolista ihanaa suhdetta menetit, jos kerran sulla on ollut varaa pelleillä jotain typerää. Minkä sille voi, että se ottaa ylpeyden päälle, mutta todellisuudessa ketään ei kohdella kuin tiskirättiä ja peili on keksitty, jos itsekin kerran tiedät mitä teit.
Eli sä olet nyt sen takia noin maassa, kun asiasta ei voitu "keskustella"? Olisiko se auttanut yhtään mitään? Sinähän se olit joka mokaili koko suhteen ajan tavalla tai toisella. Sä jopa tiesit mitä oli tulossa ja luulisi, että sä olisit varautunut jo valmiiksi siihen suhteen lopettamiseen. Itkettääköhän sua nyt se, kun sä et saanut sanottua sitä viimeistä sanaa? Vai se, kun et voi narttuilla enää kyseiselle henkilölle?
Täällähän ei voi kertoa kaikista tilanteisiin vaikuttavista asioista eikä ole tarviskaan. Jokainen voi ajatella asioista mitä haluaa, mutta kannan kyllä yksin vastuun seuraamuksista. En syyttele ollenkaan toista osapuolta vaan ymmärrän ihan 100 %:sti päätöksen, olisin toiminut samoin hänen tilanteessaan.