Miten iskeä oma vaimo :D

Super Hero Lover

Ollaan alle 20 pari, vasta pari vuotta yhdessä ja edelleen avioliitto on honeymoon-vaiheessa eli on romantiikkaa, perhosia, sydämiä ja kaikkea. Mutta kuinka kauan tällä pötkitään eteenpäin? Ei varmaankaan kauaa.

Ongelmana on, että kun on jo saanut vaimon, niin tuppaa luovuttamaan viehättämisessä liian helposti. Kynttiläillalliset ja korujen ostot ja muu kyllä onnistuu ja kuuluu asiaan tällä hetkellä, mutta haluaisin vaimon viehättymään ikään kuin iskisin hänet uudestaan?

Okei here's the thing: Juhannuksena päätin, että nyt jaan kortit uudestaan. Lähdettiin viettään jussia ja tein seuraavat muutokset: En näyttänyt liikaa tunteita. Olin hauska. Leikittelin vaimon jutuilla ja kiusottelin kaikkee pientä. En edes koittanut viedä asioita rakastelun suuntaan. Jos vaimo piti silmäpeliä, hymyilin ja silautin niskaa, mutta muuten en antanut sellaista huomiota mitä yleensä annan. Pointti: Vaimo ei saa pitää itsestään selvänä hyväilyjäni. Olen hirveä halinalle nimittäin yleensä ja mietin että hommasta menee hohto sitä rataa.

Tulokset olivat silmiinpistäviä: Vaimo roikkui mussa kun käveltiin, leperteli ja kitisi kun en välitä hänen huomiostaan enkä oo "kiinnostunut". Hän suorastaan kiipeili päälläni.

Juhannuksen jälkeen tuli sitten sellasta seksiä ettei koskaan.

Tavallaan vastasin tuossa jo omaan kysymykseen. Mutta haluaisin lisää vinkkejä kunnon player-aviomiehiltä. Miten saatte uudelleen ja uudelleen vaimon sukat pyörimään jaloissa? Vai laiskistuvatko kaikki aviomiehet. Minusta on hyvä iskeä vaimo yhä uudestaan. Ei käy tylsäksi.

Tosi moni aviomies vajoaa vaimon silmissä kastiin "tylsä tavis. miten oikein jouduin tämän miehen kanssa naimisiin? mikä minuun meni? pakko saada vieraalta jännitystä", koska nämä miehet lakkaavat kutittamasta vaimonsa kiinnostussensoreita sen sijaan että olisivat vaarallisia, arvaamattomia, vapaita ja kuitenkin välillä ihanan huomioivia ja turvallisia ja sitten taas sopivalle etäisyydelle vetäytyviä mystillisiä olentoja ;D

Minusta naiselle pitää antaa sopivasti keppiä ja porkkanaa ja sitten taas odottaa että sille tulee nälkä. Näin voi pitää suhteen liekeissä pitkään. En sano etteikö tavisromantiikkakin pitäisi suhdetta hyvänä satunnaisine lomamatkoineen. Mutta miksi tyytyä siihen, jos voi saada ne alkuajan perhoset uudestaan vatsaan?

63

3547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaimon kommentti

      No johan on! Yrität siis vietellä vaimoa olemalla välinpitämätön, siis aivan hullua. Eihän rakkaus parane torjunnasta tai epävarmuudesta ei ei! Rakkaus vahvistuu siitä että voi luottaa suhteen kestävän ja tunteiden pitävän tilanteessa kuin tilanteessa. Hanki vaan vaihtelua ja jännitystä, mutta EI teidän kahdenkeskisten tunteiden kustannuksella. Keksikää yhdessä uutta jännittävää tekemistä, tehkää uusia suunnitelmia elämäänne. Ja opetelkaa vahvan kumppanuuden ja arkirakkauden ihanuus. Siinä ei ratkaise kynttiläillalliset tai lahjat vaan se miten miellyttävää on TAVALLINEN arkielämä yhdessä.

      jos useinkin näyttelet välinpitämätöntä ja kylmää, voi käydä niin että naisesi lankeaa lämpimämmän ehdokkaan pauloihin. Hän kyllästyy olemaan epävarma tunteistasi ja katselee itselleen miehen johon voi luottaa.

      • kun voit

        Älä mieti mitää ihme juttuja ja teetkö nyt niin tai näin! Tässä sulle yksinkertainen neuvo ja ohje; NAUTI KUN VIELÄ VOIT JA ROMANTIIKKA YLEENSÄ LIITOSSANNE ON! Olen melko varma että parin muksun ja sen arki perhe-elämän jälkeen ei sun tarvii enää miettiä vietteletkö vaimoasi vai et! Heh ...totuus on ennenpitkää aika armoton ja todella monella seksi on loppupelissä kortilla! Ja mies saa vaimoltaan kolmesti eli rukoillen,kontaten ja ilman! Sellasta on elämä!

      • Super Hero Lover
        kun voit kirjoitti:

        Rakastan vaimoani täysillä ja haluankin juuri sitä, että olen sitten valmis iskemään vaimoni uudestaan, kun kuherrusvaiheen alkuhuuma hiipuu :)

      • Super Hero Lover

        Tämä vaimon iskeminen ei suinkaan ole pysyvä tila. Suurimman osan ajasta olemme kuin paita ja peppu. Mutta joskus vanha paita kulahtaa, vaikka se onkin niin mukava päällä. Uudessa paidassa peppu näyttää hohdokkaammalta.

        Kirjoitinko epäselvästi, kun niin moni tuomitsee? En suinkaan tarkoittanut välinpitämättömyyttä. Tarkoitin vain, että naisen peruspsykologia on sellainen, että hän haluaa tulla uudelleen valloitetuksi, mutta toisaalta naisethan nauttivat siitä vähän mystisestä prätkäkundista tai rokkarista mutta haluavat tästä kuitenkin turvallisen miehen. No minä olen todellakin turvallinen ja uskollinen mies. Ei vaimoni aattele, että muita olisi. Mutta ongelma siis on se, että olen liian turvallinen. Jännitys puuttuu.

        Tässä ei myöskään ole kyse tunteiden KUSTANNUKSELLA pelaamisesta vaan pikemminkin tunteiden vahvistamisesta. Eivät ne syvät tunteet helpolla hetkahda, mutta pintaväristykselliset tunteet voidaan herättää vain palaamalla suhteen alkulähteille -siihen mystisyyteen ja ihastuksen ja kiinnostuksen herättämiseen.

        Kyse on vaan siitä samasta kaavasta, mikä vallitsee silloin, kun mies iskee naisen ensimmäisen kerran. Hyvä iskijä ei anna heti itsestään kaikkea. Kuinka moni sinkkunainen muka heittäytyy ja kiinnostuu sellaisesta miehestä, joka tulee ja sanoo "kato beibi, mä oon sun täs ja nyt ja rakastan sua ikuisesti". Ei kukaan... naiset tykkää pienestä pelaamisesta, pienestä hyväntahtoisesta kiusoittelusta ja romanttisesta mystisyydestä ja siihen KUULUU MYÖS huomion antaminen, mutta naisen kiinnostus on pidettävä yllä sillä, ettei anna heti kaikkea liikaa. Jos nainen saa heti haluamansa huomion, hänen kiinnostuksensa lopahtaa.

        Kiitos kuitenkin kritiikistä ja siitä, että annoit myös neuvoja. Kyllä minä noitakin tekniikoita käytän ja tähän asti olen käyttänyt. Haluaisin vain uusia näkökulmia ja sellaista, että tosiaan palattais sellaseen leikkiin, että isketään vaimo uudestaan ikään kuin.

        Vaikka nyt meillä onkin honeymoon-vaihe vielä, niin tulevaisuudessa vaimon kiinnostus minuun voi lopahtaa. Kaikkihan me tiedämme liian kiltin ja yllätyksettömän miehen kohtalon :)
        ¨

      • Tristar
        Super Hero Lover kirjoitti:

        Minusta on lähinnä uskomatonta että joku mies tunnistaa sen ensi-ihastumisen pintaväreilyn ja pyrkii herättämään sen uudelleen, tuollaista tuntemusten ymmärrystä ei ole ole monella. Ihailen. Ja toivon todella että onnistut :D

        Hehe :D tuosta yhdestä kohdasta tahdon sanoa että poikkeuksia tottakai löytyy, minun mieheni tavatessamme sanoi että tässä olen ja pois en mene. Antoi ymmärtää alusta asti että on siinä loppuelämäkseen, satoi tai paistoi. No, on suhteemme muutenkin outo.

        Ei me kaikkie mme tiedä liian yllätyksettömän ja kiltin miehen kohtaloa? MInä aina luulin että sellaisen miehen kohtalo on loppuelämän avioliitto, perhe ja hyvä elämä. Olenko väärässä?

        ***

      • Super Hero Lover
        Tristar kirjoitti:

        Nostan kyllä hattua ja pokkaan vielä päälle siitä syystä, että olet tehnyt asiat ilmeisen helpoksi miehellesi! Toki minä toivoisin, että kaikki naiset olisivat kaltaisiasi... Voihan se nimittäin olla, että vaimon jatkuva uudelleen valloittaminen käy ennen pitkää ylivoimaiseksi ja Luoja paratkoon jos hän tottuu vielä siihen, että isken hänet uudelleen :). Tässähän herää ihan uusia näkökulmia asiaan jopa minulta itseäni vastaan.

        Meidän suhteessa olemme onneksi molemmat helppoja. Mietin tuossa päivän aikana keskustelua ja luulen että se helppous piilee ensi kontaktissa. Meidän kohdallamme kun se oli se perinteinen rakkautta ensi silmäyksellä, yhteenkuuluvuus välitön -tyyppinen tapaus, ei valloittamista ja sitä iskemistä. Jotenkin omituisesti se oli kummallekin itsestäänselvyys ensitapaamisesta saakka että se oli sitten siinä ja etsiä ei enää tarvitse. Näin on hyvä. Ehkä siksi näen sen pelaamisen niin vieraana, koska sitä ei ole koskaan tässä suhteessa tehty.... hmmh. Mietin sitäkin että mitähän tapahtuisi jos sitä vähän yrittäisi. Onko neuvoja, olet kuitenkin mies ja luulen että voisit keksiä hyvänkin konstin yllättää mies? Muuten kuin hepenillä :D been there done that. Aina kivaa, mutta voisihan sitä joskus jotain erilaista.

        Kävi mielessä tuokin, että jos näin alkuvaiheessa totuttaa vaimon siihen että sitä värinää saa ja osaat sitä suhteeseen taikoa, sitten niin raa'asti kuin tuossa joku totesikin, parin muksun jälkeen ja noin... jos sitä ei jaksakaan. Toisaalta, kun sen tiedostaa etukäteen kuten sinä teet, siihen osaa varautua. Kun katsoo suhdetta eteenpäin pitkällä tähtäimellä, nuo arkiutumiset ja voimien loppumiset, kuluttavat kaudet eivät tule yllätyksinä ja niidenkin hoitaminen on helpompaa.

        Äsken tuossa toisessa ketjussa melkein puuskahdin että löysinkö minä sen yhden ainoan miehen joa ymmärtää miten suhteessa pitää olla ja miten naista pitää kohdella, mutta saattaa teitä olla useampikin :D kiitos siitä, johan tässä epätoivoon meinaa vaipua muuten.

        ***

      • Kesäheinäkekkeruusi
        Super Hero Lover kirjoitti:

        Nostan kyllä hattua ja pokkaan vielä päälle siitä syystä, että olet tehnyt asiat ilmeisen helpoksi miehellesi! Toki minä toivoisin, että kaikki naiset olisivat kaltaisiasi... Voihan se nimittäin olla, että vaimon jatkuva uudelleen valloittaminen käy ennen pitkää ylivoimaiseksi ja Luoja paratkoon jos hän tottuu vielä siihen, että isken hänet uudelleen :). Tässähän herää ihan uusia näkökulmia asiaan jopa minulta itseäni vastaan.

        Ikävää joo kun meidät naiset opetetaan saamaan sopivasti vähän kaikkea ei kykymme enään riitä tyytymään"vähempään" emmekä usko että kumppani välittää sitten kun se väistämätön arki astuu suhteeseen. Sitten kun sinä et jaksa miettiä moisia uudelleen iskemisiä mutta kuitenkin välität vaimostasi edelleen jos hyvin käy.
        Voi olla että hän ei usko sitä ja odottaa vain sitä huomiota ja jatkuvaa näyttämistä ja prinsessa & prinssi"teatteria".

        Älä opeta siihen että olet aina polvillasi tai sopivasti etäinen jos oikeasti et sitä aio olla loppuelämääsi. Et sinä itsekkään sellaista halua etkä jaksa.

        Opeta vaimo myös siihen että uskoo sinuun silloinkin kun et ole "leikkimässä" hänen kanssaan ja silloinkin kun sinulla on huono päivä ja haluat olla vain itsesi kanssa.

        Nyt kun teillä on honeymoon nauti siitä mitä se oikeasti nyt on. Älä mieti huomista ja sitä koska se lakkaa ja mitä voit tehdä ettei niin kävisi.
        Omalla painollaan ja luonnollisesti se menee niinkuin pitääkin.
        Miehellä riittää romanttisia ajatuksia luonnollisesti tossa vaiheessa kun ollaan rakastuneita.

      • nyt aina
        kun voit kirjoitti:

        Älä mieti mitää ihme juttuja ja teetkö nyt niin tai näin! Tässä sulle yksinkertainen neuvo ja ohje; NAUTI KUN VIELÄ VOIT JA ROMANTIIKKA YLEENSÄ LIITOSSANNE ON! Olen melko varma että parin muksun ja sen arki perhe-elämän jälkeen ei sun tarvii enää miettiä vietteletkö vaimoasi vai et! Heh ...totuus on ennenpitkää aika armoton ja todella monella seksi on loppupelissä kortilla! Ja mies saa vaimoltaan kolmesti eli rukoillen,kontaten ja ilman! Sellasta on elämä!

        noinkaan mene. 33 v aviossa, eikä ole tarvinnut rukoilla, eikä olla kontillaan... paitsi....kun on haluttu siitä suunnasta....

        Mulla on tietty upea nainen ( suomalainen nainen parhaimmillaan, on muuten Pohjois-Karjalasta, vaikka itse olen aivan jostain muualta) ; aina halukas, aina valmis, sivistynyt, opiskellut pitänyt itsensä tosi timmissä kunnossa. Rakastan yli kaiken. Kokemusta on aikoinaan kertynyt monita naisista, mutta kun sen OIKEAN kohtaa.... se on siinä. Kaikilla tasoilla.

      • srthsthts

        Tuota noin, mielestäni mies ei ollut mitenkään välinpitämätön tai kylmä. Hän ei vain aina anna kaikkea mahdollista hyvää, säästelee vähän itseään. Ne ovat aivan eri asia.

    • Tristar

      että miten vaimo hyötyi tuosta pelistäsi? Sai tuntea itsensä epävarmaksi, hermoilla ja roikkua miehessä miettien rakastaako se enää ja onkohan sillä nyt joku muu? Juu varmasti tulee hyvää seksiä, mutta millä hinnalla?

      Jos ajattelet avioliittoa pitkällä tähtäimellä, ensi kerralla kerro vaimollekin mistä on kyse. Että hänkin voi osallistua tuon kipinän takaisin tuomiseen, eikä tarvitse pelätä miksi sinä tällä kertaa muutuit ihan oudoksi. Epävarmuus pitkässä suhteessa, se varpaillaan olo joka seksuaalisesti on hienoa, kuluttaa. Seksin kautta ei voi mitata ihan kaikkea, mutta tämänkin sanottuani... jos se toimii, hienoa.

      ***

      • stirri

        Ei meistä naisistakaan kaikki heti muutu vapiseviksi ja epävarmoiksi, kun mies ei roiku kiinni, flirttailee vähän ja on välillä vähän saavuttamattomampi.
        Ei meistä kaikki heti käy itkemään, että voih, kun sillä on varmaan joku toinen, ja jotkut meistä jopa erottaa miehestään sen, koska se piruilee ja vähän leikkii asialla. Leikkiä saa, kunhan ei mene liian pitkälle, eikä tossa nyt menty.

        Eikä todellakaan tarvii joka kerran olla tilittämässä jotain vi**n syväanalyysia suhteen tilasta, että voidaan molemmat sitä piristää sitten yhdessä, ja että on se nyt outo, kun se ei olekaan joka päivä samanlainen kun aina!
        Ei aina tarvii odottaa että toisen kanssa sitten keskustellaan ensin koko aihe puhki ja.. Siis alko jo nyt kyllästyttää.

        Luojan kiitos mä en ole lesbo, mä en jaksais naisia! Pelkkää hemmetin yhdessä tekemistä ja kiinni roikkumista ja varpaillaan oloa, analyysia ja suhteen tilaa ja voi hemmetti. Kyllä ois karseeta ja tylsää.
        Onneksi mä tykkään miehistä :)

      • Super Hero Lover
        stirri kirjoitti:

        Pitää vähän korjata. Siis nimenomaan tarkoitin tuota, että flirttailen vaimolle ja olen vähän mysteerinen.

        Sä käsitit melkein oikein.

      • m 43

        Kysehän ei ollut kuin nykyaikaisesta kilpailuttamisesta. Kun tuota olisi jatkunut, olisi vaimo ajautunut itsetunto-ongelmiin ja epäillyt, että ukkokulta on jo vihdoin löytänyt paremman.

      • urrooot
        stirri kirjoitti:

        Ei meistä naisistakaan kaikki heti muutu vapiseviksi ja epävarmoiksi, kun mies ei roiku kiinni, flirttailee vähän ja on välillä vähän saavuttamattomampi.
        Ei meistä kaikki heti käy itkemään, että voih, kun sillä on varmaan joku toinen, ja jotkut meistä jopa erottaa miehestään sen, koska se piruilee ja vähän leikkii asialla. Leikkiä saa, kunhan ei mene liian pitkälle, eikä tossa nyt menty.

        Eikä todellakaan tarvii joka kerran olla tilittämässä jotain vi**n syväanalyysia suhteen tilasta, että voidaan molemmat sitä piristää sitten yhdessä, ja että on se nyt outo, kun se ei olekaan joka päivä samanlainen kun aina!
        Ei aina tarvii odottaa että toisen kanssa sitten keskustellaan ensin koko aihe puhki ja.. Siis alko jo nyt kyllästyttää.

        Luojan kiitos mä en ole lesbo, mä en jaksais naisia! Pelkkää hemmetin yhdessä tekemistä ja kiinni roikkumista ja varpaillaan oloa, analyysia ja suhteen tilaa ja voi hemmetti. Kyllä ois karseeta ja tylsää.
        Onneksi mä tykkään miehistä :)

        Tuo on kyllä totta,että miesten kanssa ei turhaa vatvota ja setvitä kaikkia juttuja.Se on ehkä miesten paras ominaisuus naisiin verrattuna. Elämä on jotenkin suoraviivaisempaa ja eteenpäin mennään.

      • Super Hero Lover
        urrooot kirjoitti:

        Tuo on kyllä totta,että miesten kanssa ei turhaa vatvota ja setvitä kaikkia juttuja.Se on ehkä miesten paras ominaisuus naisiin verrattuna. Elämä on jotenkin suoraviivaisempaa ja eteenpäin mennään.

        Minä täällä olen näistä jutuista huolimatta kuitenkin POIKKEAVA mies-tyyppi, että todellakin haluan ja vaadin vatvomaan juttuja, keskustelemaan ja syvä-analysoimaan niitä paljon useammin kuin tuo erittäin naisellinen vaimoni!! Vaimoni on kehunut minua siitä, että minun kanssa voi keskustella syvällisesti milloin vain haluaa. Mutta silti olen huomannut, että välillä tämä ominaisuus minussa tylsistyttää vaimoni ja sen bad boyn on astuttava esiin!

    • ketkuilua

      Miks ihmeessä sun tarttee harrastaa tuommosta lapsellista pelaamista? Ihmissuhteet ei ole mikään manipulointijuttu vaan toisistaan välittämistä. Eikös periaate ole se että rakkautta saadaan kun annetaan vastarakkautta, ja sä oot ymmärtänyt asian ihan nurinpäin. Joo voi se tyttö ensin kitistä ja roikkua sinussa, kun tuntee olonsa kurjaksi, mutta sekö on tarkoitus? Aika pian se saa tarpeekseen sun oikkuilusta.

      Miksi pelkäät jo etukäteen kyllästymistä, etkö usko että rakkaus kestää hyvällä, ja yrität jo varmuuden vuoksi pahalla? Pitäkää hauskaa, nauttikaa toisistanne, hellikää, kokekaa yhdessä myös vaikeudet ja pitkästyminen, aidosti ja oikeesti.

      Voin vakuuttaa, hyvä suhde ei käy tylsäksi eikä seksiin kyllästy, vaikka aina ei oliskaan niin jännittävää. Mutta tuolla tyylilläs et taida pystyä hyvään rehelliseen suhteeseen, joka perustuu luottamukseen?

      • Super Hero Lover

        Kun sanoin, että olin hauska, niin tarkoitin sitä nimenomaan vaimon näkökulmasta. Olin kiinnostava ja hän tunsi vetoa minua kohtaan? Siis eivätkö naiset haluakaan tuntea vetoa aviomiestään kohtaan? Onko se pelottavaa, vai miksi kaikki tuomitsevat toimintani? Onko siis miehen vetovoima ja varmuus miehen rakkaudesta toisensa poissulkevia asioita? Monta muutakin kysymystä naisten reaktiot tekstiini ovat herättäneet.

        "Miks ihmeessä sun tarttee harrastaa tuommosta lapsellista pelaamista?Ihmissuhteet ei ole mikään manipulointijuttu vaan toisistaan välittämistä. "

        No miksi naisten tarttee sitä harrastaa? Äläkä väitä, ettet muka tiedä, mitä tarkoitan. Sitä paitsi hauskuuden tuottaminen toiselle on aika lievää manipulointia verrattuna naisten harrastamiin versioihin kaikissa ihmissuhteissaan olipa kyseessä kaverisuhteet tai liitto.

        "Eikös periaate ole se että rakkautta saadaan kun annetaan vastarakkautta, ja sä oot ymmärtänyt asian ihan nurinpäin. "

        No periaate on tuo, mutta valitettavasti se ei aina toteudu käytännössä. Minun vaimoni onneksi on fiksu ja toimii suurimmaksi osaksi noin. Mutta ennen pitkää pitkässä suhteessa on vaarana, että mies käy tylsäksi ja vieraan miehen jännitys houkuttelee. Ei ole kauaakaan siitä, kun täällä palstalla eräskin vaimo kertoi, miten tylsän 14 vuoden "mukavan" suhteen jälkeen hän päätyi sänkyyn kymmenen eri miehen kanssa ja sitten palasi takaisin" turvallisen" miehensä luo tarpeeksi seikkailleena ja "katuen". Te kanssasisaret suunnilleen taputtelitte selkään kommenteissanne.

        Kerro minulle hyvä nimimerkki "ketkuilua", miksei seuraavat mainitsemani teot voisi myös olla rakkauden osoittamista:
        hauskuus, leikittely, hyväntahtoinen kiusoittelu, ei seksivonkausta, silmäpeliin vastaaminen hymyllä ja kevyellä hyväilyllä.

        "Joo voi se tyttö ensin kitistä ja roikkua sinussa, kun tuntee olonsa kurjaksi, mutta sekö on tarkoitus? Aika pian se saa tarpeekseen sun oikkuilusta."

        Käsititkö tahallaan väärin vai onko luetun ymmärtämisesä vikaa?

        "Miksi pelkäät jo etukäteen kyllästymistä, etkö usko että rakkaus kestää hyvällä, ja yrität jo varmuuden vuoksi pahalla? "

        Mitä" pahaa" muka on hauskuuden luomisessa?

        "Pitäkää hauskaa, nauttikaa toisistanne, hellikää, kokekaa yhdessä myös vaikeudet ja pitkästyminen, aidosti ja oikeesti."

        Neuvo tuokin, mutta hauskanpitoakin on monenlaista ja nyt kysyin tätä sorttia. Missähän muuten ovat kaikki miesten vastaukset? Taitavat kaikki laiskotella mukavissa avioliittopaidoissaan. En elä pää pilvissä ja tiedän tuon olevan väistämätön osa joka liittoa.

        "Mutta tuolla tyylilläs et taida pystyä hyvään rehelliseen suhteeseen, joka perustuu luottamukseen?"

        Mistä muka suhteeseemme tulee epäluottamus?

    • jee, hyvä mies!

      Joo, mulle toimis kanssa. Mua ihmetyttää toi naisten kommentointi, että joo, voi kun vaimo oli nyt epävarma ja että roikkukaa vaan yhdessä jatkuvasti... Kun tosiasia on juurikin tuo, että kun ei muuta tee kun keksii yhteistä tekemistä ja alkaa pitään toista itsestään selvänä, ja niin alkaa tekemään, kun se roikkuu itsestään selvästi kiinni koko ajan, suhde lopahtaa.

      Niin, tosiasiahan on se, että joskus on kivaa tulla isketyksi, saada niitä lahjuksia ja romantiikkaa ja joskus on kiva, kun se mies on jotain muuta kun se ikuinen itsestään selvä halinalle. Sitäpaitsi kaipaaminenkin on joskus kivaa.
      Että saa ikävöidä vähän.
      Että mulle toi toimis, mä inhoan ihan suoraan sanottuna sitä, jos mies on jatkuvasti liian pehmo, liian hali, liian kiinni. Ja tosiasiassa, niin inhoaa ne naisetkin, jotka väittää jotain muuta. On eri asia olla kiltti ja avoin, tykätä läheisyydestä, kun olla nynny, pehmo ja koko ajan kiinni. Voi olla kiltti, mutta joskus saa vähän kiusoitella, ja flirttailla.
      Joskus pitää myös ottaa kiinni, suudella sillee että "pimppi kostuu pususta" ja puristaa perseestä!

      Niin, se on tärkeetä, sellanen hemmetin pussailu ja pusuttelu ei tuo intohimoa, muista se! Pussailu on hellyyttä, mutta nainen haluaa myös olla nainen ja mies saa olla mies.
      Joten suutele sitä naista, mielellään kerran päivässä, niinkun suutelisit viimeistä kertaa, ja niinkun mitään muuta ei maailmassa ois. Ja jos et jonain päivänä muista, niin toisena sitten. (Mutta älä kuolaa, älä tunge kieltä kurkkuun saakka tai ime sitä pois, jotkut on sitäkin yrittäneet ja se ei oikein toimi ;) )

      Ja toi, että flirttailee ja antaa ymmärtää, mutta ei heti ala tyrkyttämään pippeliään, on aivan todella fiksua. Antaa sen naisen välillä vähän positiivisesti odottaakin jotain, tietysti, saa ittekin odottaa ja kasvattaa joskus vähän halujaan.
      Ei mulle ainakaan mikään epävarmuus iske, jos mies ei ole saatavilla koko ajan. Mun mielestä ei saa eikä tarvitse elää missään symbioosissa ja keksimällä keksiä jotain "yhteistä puuhaa", jos sitä jotain on, niin todella hyvä, mutta pitää olla omaa erillistäkin. Hyväksyy ennemmin sen, että molemmat on sellasia kun on ja erilaisia, arvostaa toistensa tekemisiä ja on sillai kiinnostunut, että tietää mitä toiselle kuuluu, mutta ei tarvii ostaa samanlaisia tuulipukuja.

      Yhteinen joku harrastus tai tavoite on sillai hyvä, että tiedetään että on joku yhteinen juttu. Huomioiminen on hyvä, flirttailu jees... Keskustelu, se että tosissaan on kiinnostunut toisen ajatuksista ja sitten, semmoinen juttu, minkä miehet unohtaa: kertoa omia kuulumisiaan. Sanoa vaimolle, että kuuntelepa nyt hetki, kun mulla on sulle asiaa. Ja kertoa. Ja kun se vaimo siinä pärpättää, niin ois kiva, kun sillä miehelläkin ois omia mielipiteitä ja luonnetta, ei tohvelilla kukaan mitään tee. Eikä tarvii riidellä, vaan keskustella, miettiä asioita, tuntea toinen, ja olla oikeesti kiinnostunut: aviopareilla tuppaa myös käymään niin, että luullaan niin hyvin tuntevansa se toinen, ettei enää kiinnosta. Ei puhuta kun päivän ruoasta ja pieraistaan sänkyyn mennessä, ja kyllä sillä suhteen kun suhteen tappaa arkipäiväisesti näivettymään.

      Eikä kuunnella, mietitään itte jo kuumeisesti omaa lausettaan, ei eläydytä: kyllähän ton jo tuntee, toi on noita ton juttuja, ei olla läsnä: sanotaan joo-joo, mutta ei edes olla paikalla.
      Noilla tapat suhteen alta aika yksikön, ja näin myös monet tekee.

      Ja pyydä joskus naiseltasi jotain, ei mitään helvetin kieroa, vaan jotain, mikä teille on normaalia, mitä uskot että hän voisi tehdä ja auttaa sua, tuntea ittensä tärkeäksi. Ja keskustelkaa seksistä: seksistä on seksikästä puhua, mutta myös hyvin opettavaista, mitä avoimemmiksi te tulette, sitä enemmän saatte. Kaikkea ei tarvii kokeilla, eikä ehdottakaan, jos tietää tyypin, mutta seksistä puhuminen piristää makuuhuonetta.

      Ja muistuta, kun arki astuu kuvioihin aina välillä, että asialle on tehtävissä jotain, että vaimosi on se, keneen rakastuit ja muistelkaa aina välillä niitä hetkiä, kun olette olleet onnellisia, harrastaneet hyvää seksiä ja rakastaneet.

      Matkalla jonnekin pysähdy suutelemaan (ja todennäköisesti harrastamaan seksiä), vie hänet uusiin paikkoihin (ja itsesi myös), tehkää pitkän tähtäimen suunnitelma vaikka lomasta mitä odotatte, ja pitäkää itsenne hyvässä kunnossa.. Ei tarvitse olla mikään supersankari, kummankaan, mutta! Jos on hyvässä yleiskunnossa ja terveenä, se vaikuttaa kaikkeen positiivisesti ja kaikki toimii paremmin silloin, te viehätytte toisistanne enemmän jne.

      Muuta en osaa sanoa. Jos vaimollasi on yhtä kova halu pitää suhteenne toimivana, teillä on todella hyvin pullat uunissa! Älkääkä sitten unohtako toisianne kun ne pullat on uunissa ja pieniä lapsia. Muistakaa silloinkin, että sen romantiikan voi järjestää joskus ja jollain tavalla taas, että kaikelle on aikansa ja kerätkää nyt varastoon sellaisia hetkiä, mitä voitte sitten väsyneenä muistella ja olla onnellisia siitä mitä olette saaneetkaan kokea.

      Onnea teille!!!

      • Super Hero Lover

        Kiitos viestistä, rohkaisusta ja myös rakentavista ehdotuksistasi. Sinä olet ainoa vastaajista, joka käsitti asiani oikein. Minä todella olen halinalle ja kuten joku sanoi "mies hameessa" välillä. Sun ajatukset on hyviä, eli painotat sekä turvallisuutta ja perinteikkyyttä että väliin flirttailua ja naisen pyörittämistä ja kevyttä mindfuckkia.

        Siispä tarkennan: perinteinen romantiikka, kukkapuskat, runoilu, huomioiminen arjessa, pusu poskelle... kaikki tämä kuuluu liittoomme tällä hetkellä - siis kaikki se, mitä moittivat vastaajat ovat peräänkuuluttaneet tärkeänä. Kyse ei ole näiden puuttumisesta vaan siitä, että haluan niiden lisäksi liittoomme jotain lisää etenkin jatkoa ajatellen. Ei mitään pahaa mieltä eikä kieroilua ole ilmassa vaan hauskaa.

        "Sitäpaitsi kaipaaminenkin on joskus kivaa.
        Että saa ikävöidä vähän."

        Aivan! Juuri tuota meinaankin. Eli voitetaan ne vaimon ajatukset ja ihastus ja kaipuu itselle niinkuin silloin alussa.

        "mä inhoan ihan suoraan sanottuna sitä, jos mies on jatkuvasti liian pehmo, liian hali, liian kiinni "

        Elämäni tuntuu olevan jatkuvasti painiskelua tämän asian kanssa. Toisaalta olen mies, turvallinen, vahva, puolustava, minussa on miehisiä piirteitä, jopa machoilua ja ärhentelyä, sitä Jussin sisua ja perkeleellisyyttä. Mutta kuitenkin olen pehmokin - ei kumpaakaan saa minusta pois. Ongelmani on, että jossain vaiheessa opin luottamaan pehmouteen liikaa. Nyt pyrin pois.

        "Ja tosiasiassa, niin inhoaa ne naisetkin, jotka väittää jotain muuta"

        Totuus naisen näppäimistöltä :)

        " On eri asia olla kiltti ja avoin, tykätä läheisyydestä, kun olla nynny, pehmo ja koko ajan kiinni. "

        Paras näkökulma minulle! Jotenkin olen yhdistänyt läheisyyden ja kiltteyden pehmouteen liiaksi.

        "saa vähän kiusoitella, ja flirttailla.
        Joskus pitää myös ottaa kiinni, suudella sillee että "pimppi kostuu pususta" ja puristaa perseestä!""

        Nii-in. En ymmärrä miksi monet tuomitsevat tämän.

        "sellanen hemmetin pussailu ja pusuttelu ei tuo intohimoa, muista se! Pussailu on hellyyttä, mutta..."

        Ja turvallisuutta. Nainen kaipaa pussailuakin. Mutta tosi hyvä erottaa nuo toisistaan. Suutelu ja pussailu on eri.

        " mielellään kerran päivässä,...ja niinkun mitään muuta ei maailmassa ois"

        Haastavaa jos pitää rajottaa yhteen kertaan mutta noihan se on. Ei liikaa.

        "Ja toi, että flirttailee ja antaa ymmärtää, mutta ei heti ala tyrkyttämään pippeliään, on aivan todella fiksua. "

        Kokemukseni on että naisen mielen kanssa pitää vähän tollee temppuilla, että se ei tiedä mistä tuulee. Sitten taas antaa takaisin varmuus. Alussa miehet muistaa tän, mutta saatuaan naisen nalkkiin se unohtuu.

        "semmoinen juttu, minkä miehet unohtaa: kertoa omia kuulumisiaan. "

        Tätä mäkin aina toitotan veljille. Mutta eiköhän tämä kuulu jo perinteiselle osastolle eikä iskemiseen. Silti hyvä että muistutat kaikkia miehiä.

        " luullaan niin hyvin tuntevansa se toinen, ettei enää kiinnosta."

        Toisen sielu on varmasti loputon aarreaitta jos vaan sinne pääsee sisään. Hyvä huomio! Sinulla näyttää olevan ajatuksia sekä epätavanomaisesta iskemispuolesta, romantiikasta ja flirttailusta että sitten näistä naisen kaipaamista turvallisemmista ja arkisemmistakin rakkaudenosoituksista. Ja kyllä pitää myöntää että "sä et sitten kuuntele" on tuttu lause vaimon suusta joskus meilläkin vaikka yritän parantaa kuuntelutapojani.

        "Ja pyydä joskus naiseltasi jotain, ei mitään helvetin kieroa, vaan jotain, mikä teille on normaalia, mitä uskot että hän voisi tehdä ja auttaa sua, tuntea ittensä tärkeäksi."

        Tää ehkä unohdetaan usein, koska yleensä puolisot tuntee olevansa toiselle työkaluja. Kiitosta ei kuulu useinkaan mutta aina ollaan pyytämässä.

        En tässä kommentoi kaikkia neuvoja. Paljon hyvää juttua ja kiitos niistä! Paljon sellaistakin, että huomaan tehneeni monta juttua oikein. Ja kyllä me keskustelemme viikottain suhteestamme, suunnittelemme ja myös avioliiton hoitamisesta puhumme. Vaimollakin on halu pitää suhde toimivana. Toivottavasti se vaan ei unohdu vuosien saatossa.

        Ja vaimon iskemisessä mulla siis tuntuisi olevan oikea periaate taustalla, eli antaa huomiota muttei liikaa, flirttailee ja leikittelee ideamaailmalla ja saa toisen kuvittelemaan jänniä asioita ja ne perhoset mahaan. Mutta se, miten tuo kaikki pitäisi käytännössä toteuttaa on vielä hakusessa. Pehmonalle nostaa aina päätään ja monesti chicken outtaan kun pitäisi olla tiikeri. Enhän voi käyttää viime juhannuksen tekniikoita enää ensi jouluna. Pitäisi keksiä lisää. Ja nimenomaan iskemistä. Perinteinen romantiikka kyllä sujuu kuin vettä vaan ja siinä osaan olla luova. Mutta en osaa olla se rokkari, kääriä häntä pikkusormen ympäri olemalla itsevarma alfauros.

    • yökötys

      Jos hoksaisin että mun mies harrastaa tahallaan tuommosta pelaamista, jättäisin sen heti. Ei kai kukaan halua rakkaalleen pahaa mieltä saadakseen jännittävää seksiä, vaan jos rakastaa niin haluaa toisella olevan hyvä mieli.

      Jos tuo on miesten yleinen käsitys naisten kohtelusta, ei ihme etteivät monet miehet saa vaimoiltaan seksiä. Seksihalut syntyy siitä että on hyvä mieli ja tuntee itsensä ihailluksi ja halutuksi. Jos mies aiheuttaa pahaa mieltä olemalla kylmä tai peräti "tekemällä mustasukkaiseksi" niin ainakin minulla menee seksihalut sellaisesta. Mieli pahana, huolissaan tai mustasukkaisena ja miehen käytökseen pettyneenä ei todellakaan haluta hypätä sänkyyn.

      Siispä tässä teille neuvo miehet: Jos haluatte vaimolta seksiä niin alkakaa pehmittely pitkin päivää. Hellyyttä ja kehuja, ja vaimolle varmuus että hän on rakastettu ja ainoanne, niin kyllä seksikin alkaa kiinnostaa.
      Näin on ainakin minun kohdallani, muttatietysti on myös poikkavia naisia, jotka kiihottuu jopa siitä että heitä hakataan.....

      • Super Hero Lover

        "Jos hoksaisin että mun mies harrastaa tahallaan tuommosta pelaamista, jättäisin sen heti"

        Entä jos pelaamisesta tulisikin sinulle hyvä mieli ja hauskaa jännitystä elämään? Minun vaimo se ainakin päivitteli koko juhannuksen, kuinka minun kanssa on niin jännittävää ja ihanaa. Olisiko hän sanonut noin, jos olisin ollut se tylsä-petteri ja antanut hänelle ilmaiseksi kaiken huomion?

        " Ei kai kukaan halua rakkaalleen pahaa mieltä saadakseen jännittävää seksiä, vaan jos rakastaa niin haluaa toisella olevan hyvä mieli."

        Ei todellakaan. a) tässä ei oltu seksin perässä, se oli vaan sivutuote b) en aiheuttanut pahaa mieltä. Heti kun vaimo kitisi huomioni perään, annoin sitä,.. mutten liikaa :D

        "Jos tuo on miesten yleinen käsitys naisten kohtelusta, ei ihme etteivät monet miehet saa vaimoiltaan seksiä"

        1) yleensä olen se kynnysmattomies, joka palvoo vaimoaan. kehuu kauniiksi päivittäin ja 2) seksiä on riittämiin ja vaimo varmaan antaisi vaikken olisikaan niin ihana. Mutta haluan olla ihana ja jännittävä vielä 10 vuoden päästä.

        "Seksihalut syntyy siitä että on hyvä mieli ja tuntee itsensä ihailluksi ja halutuksi."

        Niinkö? Mistä sitten johtuu se universaali kokemus, joka miehillä on, että jos vaikka baarissa osoittaa ihailua, kehuu naista, pyrkii tämän seuraan, ei puhu seksistä, mutta osoittaa selvästi huomiointia, niin lähes 100% varmuudella tulee saamaan pakit. Sen sijaan jos on itsevarma, kevyesti kusipää mutta hauska, ei anna naiselle liikaa ihailua ja on jännittävä ja vähän mystinen, niin todennäköisesti löytää itsensä kuuman naisen kanssa sängystä ehkä jo samana iltana? Mene tuonne "miten nainen isketään" -osastolle lukemaan.

        "Jos mies aiheuttaa pahaa mieltä olemalla kylmä tai peräti "tekemällä mustasukkaiseksi" niin ainakin minulla menee seksihalut sellaisesta.""

        No tuollaisesta ei todellakaan ollut kysymys. Sori jos annoin sen kuvan.

        "Mieli pahana, huolissaan tai mustasukkaisena ja miehen käytökseen pettyneenä ei todellakaan haluta hypätä sänkyyn."

        Kuule, mistä tuo mustasukkaisuus-juttu tuli tähän, koska sinun lisäksesi muutkin ovat maininneet tuosta "onko joku toinen" -epäilystä? Oliko jokin kohta tekstissäni siihen viittaava?

        "Siispä tässä teille neuvo miehet: Jos haluatte vaimolta seksiä niin alkakaa pehmittely pitkin päivää. Hellyyttä ja kehuja, ja vaimolle varmuus että hän on rakastettu ja ainoanne, niin kyllä seksikin alkaa kiinnostaa."

        Kyllä tämä todella on hyvä neuvo, kiitos siitä. Tuo toimii. Olen siitä lukenut ja käytännössä toimivaksi testannut. Mutta se ei valitettavasti vastannut kysymykseeni. Enkä ole seksin perässä - sitä kyllä on liitossani riittämiin tällä hetkellä.

        Ylipäätään tuo iskemisen ja kaadon synonyymittäminen on väärä ajatus. Iskeminen ei tarkoita kaatoa, eli sänkyyn menoa. Iskeminen on sitä, että saa sen "puhelinnumeron" ja naisen ajatukset ja ihastuksen.

      • ja naivia

        Voi voi miten lapsellista ja naivia touhua! Oletko miehinen mies vai mies hameessa?! YÄK! sanon minä! Miehinen MIES isolla ämmällä VIE NAISTA EIKÄ VIKISE!! Tuo alkuperäisen pohdinta ja lässytys antaa pelkästään ihan akkamaisen vaikutelman! No, tietty tämä on minun mielipiteeni, tärkeintä miehen ja naisen välisessä suhteessa on että mies on MIES ja nainen on NAINEN! Alkuperäisen "miehen" lässytys ja pohdinta on kyllä tosi ämmämäistä, en itse naisena voisi sietää tuollaista "peli" miestä! Ja muuten, tuollainen ämmämäinen lässytys on kyllä kaukana Oikeasta Pelimiehestä! Ja entä sitten kun se oikea arki tulee elämään eli kun niitä rakkauven hedelmiä alkaa syntymään?! Siinä onkin sitten vitsit vähissä, heh heeeeeeeee....kyllä mua huvittaa nämä tälläiset tyypit joiden korvantaustat ovat vielä ihan märkänä oikeasta elämästä eivätkä tiedä eikä ymmärrä sitä että AINA EI KAIKKI ELÄMÄSSÄ MENE SEN KÄSIKIRJOITUKSEN MUKAAN!

      • Super Hero Lover
        ja naivia kirjoitti:

        Sulle myönnetään luetunymmärtämättömyyden ykköspokaali tässä keskustelussa.

        Näyttää teitä naisia olevan joka lähtöön. Toiset märäjää, kun mies ei ole riittävän pohdiskeleva, ja minä olen kuulemma kamala naisten alistaja, kun toimin näin. Ja toisten, kuten sinun mielestäsi olen nössö ja ämmä kun nimenomaan yritän olla olematta nössö ja ämmä :D

        Minä olen pohdiskeleva ja syvällinen luonne. Olen ehkä enemmän se "liian kiltti mies" joka ei osaa aina vikisemättä viedä.

        Sen sijaan että keskityt mollaamiseeni, etkö voisi antaa vinkkejä siitä, miten naista sitten käytännössä viedään niin, että hän kokee olevansa tosimiehen kanssa ja nainen?

      • vastaus...

        Tässä sulle yksinkertainen vastaus naisena eli; tule lähelle, puserra, kuiskaa korvaan; haluan Sua, haluan pitää Sua hyvänä! ihoni kaipaa sun ihollesi! Eli kehu naistasi, tee se niin että hän tuntee tosiaan olevansa NAINEN JA HALUTTU! Ei mitään muuta, tuo on se kaiken a ja o!

      • Super Hero Lover
        vastaus... kirjoitti:

        No tuota olen kyllä tehnytkin. Lähestyin kuitenkin tätä vetovoiman luomisen aihetta ehkä vähän eri näkökulmasta. En noin suoraan... kyllä tuokin on yksi tapa joka on toiminut. Tattista vaan. Oikeastaan vois sanoa, että tuon pusertamisen ja halun ilmaisemisen aika kyllä tulee, mutta se peli, mitä pitää pelata sitä ennen olisi vähän niinkuin tässä nyt kysymyksessä. Jos aatellaan, että vaimo tulee väsyneenä kotiin tai lähdetään johkin matkoille ja päästään hotelliin, niin ei se kokemukseni mukaan ole paras tapa käydä heti kiinni, vaan ekaks pitäisi kutkutella. Koko päivä lämmittelyä hellyydellä ja ilmaisella huomiolla -taktiikka kyllä puree, mutta aina se ei ole mahdollista, ja sitä paitsi minun tapauksessani se alkaa olla jo niin käytetty taktiikka, että bad boyn pitäisi astua jo kuvioon vähän pyörittämään tyttöstä :D

      • kuvitelma

        Kuvitteleppa tilanne niin päin, että vaimo ei reagoi sinun hellyydenosoituksiisi, väistelee ja on viileä. Torjuu lähentelyt, esittää vaikeasti saatavaa tai muuta sellaista mitä itse nyt teet. Tykkäisitkö?

      • naikkonen---

        Sunlaisia miehiä pitäisi olla enemmän. Mies joka haluaa pitää parisuhteen mielenkiintoisena, jännittävänä, yms. Teitä on aika vähässä.

        Olen seurustellut oman mieheni kanssa pian pari vuotta. Saman katon alla asutaan ja kihloissakin ollaan. Alkuhuumaa vielä jäljellä, mutta nopeasti se arki on tullut vastaan yhdessä asuessa.

        Yritän hemmotella miestäni silloin tällöin. Ostan jotain pientä kuten t-paidan, uistimen (tykkää kalastaa) tai jotain muuta vastaavaa.. Mieheni, noh, se on tätä syntymäpäivä, joulu, ja yksi extra lahja/vuosi -tyyppiä, eli vain pakolliset.

        No sitten nämä muut hemmottelemiset. Minä pyrin siihen että kerran kuukaudessa laitan vähän hienomman aterian kynttilöillä, somistan itseäni ja varaan alleni nätit alusvaatteet. Ja mies vastaavasti, noh, vie syömään hampurilaisia (ja yleensä maksan oman ateriani) -.-"

        Yritän suunnitella meille jotain kivoja viikonloppu matkoja nyt kesäksi. Olisi ollut kivaa lähteä teltalla jonnekkin ihan extempore tai tehdä joku päivän matka jonnekkin vähän kauemmas kuten hesaan tms shoppailun tai vastaavan merkeissä. Mitä mies sanoo: "sinne on niin pitkä matka. en mä jaksa ajaa. en jaksa junassa istua" yms. HUOH!

        Muuten menee erinomaisesti, mutta haluaisin että mieskin pitää yllä jonkinlaista kipinää. Olisi kiva tulla joskus oikeesti hemmotelluksi, esim. mies olisi tehnyt jotain hieman hienonpaa ruokaa, laittanut itsensä, ojentaisi kukan tms. ja antaisi lopuksi kunnon hieronnan (ja ehkä seksiä)

        Haluaisin myös ettei mieheni pitäisi minua itsestään selvyytenä, minä ainakin yritän olla pitämättä häntä. Se vaan on aika hankalaa kun mies on niin tuttu ja turvallinen. Spontaani on päivän sana! Sitä minä haluaisin omalta mieheltäni :) Haluaisin että hän suoraan sanottuna iskisi minut uudestaan, vaikka häntä vielä syvästi rakastanki..

      • Super Hero Lover
        kuvitelma kirjoitti:

        Kuvitteleppa tilanne niin päin, että vaimo ei reagoi sinun hellyydenosoituksiisi, väistelee ja on viileä. Torjuu lähentelyt, esittää vaikeasti saatavaa tai muuta sellaista mitä itse nyt teet. Tykkäisitkö?

        Kiitos vaan ideasta. Kyllä tuollainen minulle kelpaisi. Olisi ihan hyvä, että vaimoni leikkisi välillä vaikeasti tavoiteltavaa ihan siitä syystä, etten alkaisi pitämään häntä itsestäänselvyytenä, kuten moni mies alkaa vaimoaan pitää.

        Itseasiassa vaimoni geimaa minua juuri tuolla tavalla silloin tällöin ja ei, se ei ole kivaa, mutta sitten kun minä lopulta geimaan hänet itselleni hurmaamalla, niin sitten sitä säkenöintiä ja kipinöintiä ja tähtisadetta ei voi estää mikään :D!!!

        Kiitos näkökulmastasi!

    • keskustelua...

      Ainakin mitä jotkut naiset sanoo et pitää pitää hyvänä ja kehua päivittäin. Ite en sellasta ainakaan halua. Esim ahdistaa jos sanotaan rakastavansa enemmän kuin pari kertaa vuodessa. Huono itsetuntohan sellasel naisel on joka koko ajan haluu kaikkee ylistyksiä kuulla. Minä uskon jo vähäsemmästäki. Ja tosta aloittajasta. Pitäähän sitä jännittävää olla. Ite ainaki tykkäisin tuollasesta.

      • paljon asiaa

        Hehe, tämä on hyvä keskustelu, jossa asia tulee valotettua monelta puolelta. Ajattelemisen aihetta! Mua ärsyttää avauksessa asenne, että nainen nähdään objektina, jota "käsitellään" jotenkin. En voi sietää ihmissuhteissa laskelmointia ja pelaamista, ja tämä haiskahtaa vähän semmoselle, vaikkakin hyvässä tarkoituksessa. Miksi juuri naiset vastaavat sinulle? Siksi että käytöksesi koetaan ärsyttävänä, naista aliarvioivana. Olet kuin naisen asiantuntija, ja miehet jotka eivät tunne olevansa asiantuntijoita, eivät tietysti kirjoita tämmöseen aiheeseen.

        Sinulla on ennakko-odotus että tulette kyllästymään toisiinne ja rupeat hoitamaan asiaa vähän yliyrittäen. liiasta yrittämisestä suhteen aitous kärsii ja luonnollinen yhdessä viihtyminen muuttuu jonkinlaiseksi peliksi. Niin kauan on ok, jos molemmilla on hauskaa, mutta jospa toinen tuleekin epävarmaksi tunteistasi, eikä sitten olekaan enää kivaa.

        Keskitie on yleensä paras. Kuka tahansa kyllästyy liialliseen lääppimiseen tai liialliseen seksiin, ei sitä tarvitse olla koko ajan tarjolla. Liian usein annetut lahjatkin menettävät merkityksensä. Toisaalta etäisyys ja torjuminen karkottaa myös puolison etäälle. Viileys tarkoituksella herättää kiinnostusta onkin sitten jo laskelmointia, joka ei kuulu rehelliseen suhteeseen. Luonnollinen yhdessäolo, jossa on suurin osa arkea ja asiaa ja tunnepuoli kohokohtina, taitaa sopia useimmille niin että suhde pysyy hyvänä.

        Yleisin ongelma on kai täälläkin teksteissä, että miehet ja naiset eivät ole tarpeeksi helliä ja huomaavaisia eikä heiltä saa edes seksiä. Harvemmin näkee toivomuksia, että rakastettu olisi viileämpi ja vähemmän innokas.

      • Tristar

        Jokaisellahan on erilainen maku, ja erilainen elämä. Minä taas pidän siitä että suhdetta ei tarvitse miettiä, vaan se on elämän fakta joka on olemassa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Että sitä ei tarvitse "iskeäuudelleen" puolisoaan vaan hän on siinä joka tapauksessa. Painetta ei ole. Sitten taas se tapa jolla minut hurmataan joka päivä on se pieni kosketus, ja kaunis sana joka päivä. "mm, tuoksut hyvältä" saa hymyn huulille ja mielen iloiseksi koko päiväksi. Ei niitä pakko ole saada, mutta aina kun saa :D mukavaa.

        Jotkut tarvitsevat tai haluavat jännitystä, toiset eivät. Minä arvostan suhteessa ennen kaikkea varmuutta siitä että puoliso on vierellä huomennakin, hurmasin hänet uudelleen tai en. Itsestäännselvyys ei välttämättä tarkoita välinpitämättömyyttä, ei ensinkään.

        ***

      • samaa mieltä

        Hienosti kiteytetty hyvän suhteen perusta: Luottamus siihen että se kestää vaikka ollaan rennosti omana itsenä, mitään erityistä yrittämättä. Ei ole tylsää, ei.

      • Super Hero Lover
        paljon asiaa kirjoitti:

        Hehe, tämä on hyvä keskustelu, jossa asia tulee valotettua monelta puolelta. Ajattelemisen aihetta! Mua ärsyttää avauksessa asenne, että nainen nähdään objektina, jota "käsitellään" jotenkin. En voi sietää ihmissuhteissa laskelmointia ja pelaamista, ja tämä haiskahtaa vähän semmoselle, vaikkakin hyvässä tarkoituksessa. Miksi juuri naiset vastaavat sinulle? Siksi että käytöksesi koetaan ärsyttävänä, naista aliarvioivana. Olet kuin naisen asiantuntija, ja miehet jotka eivät tunne olevansa asiantuntijoita, eivät tietysti kirjoita tämmöseen aiheeseen.

        Sinulla on ennakko-odotus että tulette kyllästymään toisiinne ja rupeat hoitamaan asiaa vähän yliyrittäen. liiasta yrittämisestä suhteen aitous kärsii ja luonnollinen yhdessä viihtyminen muuttuu jonkinlaiseksi peliksi. Niin kauan on ok, jos molemmilla on hauskaa, mutta jospa toinen tuleekin epävarmaksi tunteistasi, eikä sitten olekaan enää kivaa.

        Keskitie on yleensä paras. Kuka tahansa kyllästyy liialliseen lääppimiseen tai liialliseen seksiin, ei sitä tarvitse olla koko ajan tarjolla. Liian usein annetut lahjatkin menettävät merkityksensä. Toisaalta etäisyys ja torjuminen karkottaa myös puolison etäälle. Viileys tarkoituksella herättää kiinnostusta onkin sitten jo laskelmointia, joka ei kuulu rehelliseen suhteeseen. Luonnollinen yhdessäolo, jossa on suurin osa arkea ja asiaa ja tunnepuoli kohokohtina, taitaa sopia useimmille niin että suhde pysyy hyvänä.

        Yleisin ongelma on kai täälläkin teksteissä, että miehet ja naiset eivät ole tarpeeksi helliä ja huomaavaisia eikä heiltä saa edes seksiä. Harvemmin näkee toivomuksia, että rakastettu olisi viileämpi ja vähemmän innokas.

        Kiitos sullekin hyvästä mielipidekirjoituksesta!

        Pistit muutamaan kipukohtaani, eli laskelmointiin, ennakko-odotuksiin ja yliyrittämiseen.

        Mutta olen kanssasi samoilla linjoilla kuitenkin siinä, että haen nimenomaan sitä kultaista keskitietä. Laskelmallinen "objektina käsitteleminen" ei todellakaan tule olemaan pääasiallinen hurmaustaktiikkani niin kauan kuin järki päätäni vähänkään pakottaa, mutta haluan kehittää itseäni siinäKIN!

      • Super Hero Lover
        Tristar kirjoitti:

        Jokaisellahan on erilainen maku, ja erilainen elämä. Minä taas pidän siitä että suhdetta ei tarvitse miettiä, vaan se on elämän fakta joka on olemassa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Että sitä ei tarvitse "iskeäuudelleen" puolisoaan vaan hän on siinä joka tapauksessa. Painetta ei ole. Sitten taas se tapa jolla minut hurmataan joka päivä on se pieni kosketus, ja kaunis sana joka päivä. "mm, tuoksut hyvältä" saa hymyn huulille ja mielen iloiseksi koko päiväksi. Ei niitä pakko ole saada, mutta aina kun saa :D mukavaa.

        Jotkut tarvitsevat tai haluavat jännitystä, toiset eivät. Minä arvostan suhteessa ennen kaikkea varmuutta siitä että puoliso on vierellä huomennakin, hurmasin hänet uudelleen tai en. Itsestäännselvyys ei välttämättä tarkoita välinpitämättömyyttä, ei ensinkään.

        ***

        Kyllä mainitsemasi kuviot luovat varsin oivan ja sanoisin jopa että välttämättömän perustan kunnon avioliitolle. Ilman sitä ei ole mitään hyötyä "iskeäuudelleen". Tuo perusta meidän liitollamme on.

        Kiitos näkökulmastasi. Voihan se olla, että vaimoni on juuri sinun kaltaisesi nainen, että hän ei edes halua tulla isketyksi uudelleen, mutta epäilenpä synkästi, sillä niin kovasti hän päälläni kiipeili juhannuksena kun käytin häneen iskutekniikoita.

        Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että se pieni kosketus on iskemistä tärkeämpää, mutta ei se silti tarkoita, etteikö iskemisessäkin olisi vaimon mielestä hauskuutta, jännittävyyttä ja vähän kosteutta pöksyissäkin :D

        Ja terkkuja vaimollesi jos keskustelusta kerrot :D harva asia on yhtä loistavaa kuin se että oma aviomies saa tuohon malliin kiipeilemään päälle. Se vaatii jo taitoa ja ennen kaikkea sen että tuntee vaimonsa, miten tämä mihinkin reagoi.

        Olisin vähän kade ellei oma suhteeni olisi lähes täydellinen. No, ihailen :D

        ***

    • verto

      Olet käsittänyt jutun juuren ihan oikein! Jännite pitää parisuhteen koossa (ja itse asiassa kaiken muunkin elämässä) ja ilman sitä mikään ei kestä, ei edes (tai varsinkaan) parisuhde. Elämä on vaan rakennettu niin ettei ihminen ole tyytyväinen koskaan siihen minkä omistaa kokonaan. Sitten kun saanut kaiken, tehnyt kaiken niin mitä pointtia on enää elää? Se on aika paskamainen noidankehä jos haluaa ajatella siitä negatiivisesti mutta niin ihminen vaan on rakennettu, halusitte sitä tai ette.

      Te naiset jotka täällä vänkäätte vastaan ette ota huomioon että nettotulos ap:n viestissä oli rankasti posiitivinen, se saa naisen tekemään vähän töitä että saa taas toisen huomion ja palkinto onkin sitten sen mukainen. Vai kuvittelitteko että juhannuksen jälkeen saatu loistava seksi oli sitä vain ap:n mielestä?

      Elämässä kaikkein hienoimpia asioita on ne jotka on vaikeimpia saavuttaa. Jos ei tästä tykkää niin kannattaa muuttaa toiseen todellisuuteen.

      • toisesta todellisuudesta

        "Elämässä kaikkein hienoimpia asioita on ne jotka on vaikeimpia saavuttaa. Jos ei tästä tykkää niin kannattaa muuttaa toiseen todellisuuteen."

        Kiitoksia vinkistä, en todellakaan halua sinun kanssasi samaan todellisuuteen, niin eri tavalla suhtaudun elämään ja ihmissuhteisiin.

        Kaikki meistä ei nauti mistään pelaamisesta ja valloittamisesta.
        Jos en kelpaa ilman "iskemistä" ja valloittamista, on vain kyse väärästä naisesta minulle...

      • verto
        toisesta todellisuudesta kirjoitti:

        No juuri noin minäkin asiaa ajattelin pitkään. Ei kyse ole siitä että minusta on kivaa että parisuhde on peliä, vaan siitä että se on ainot tapa säilyttää suhteen mielekkyys pitkällä aikavälillä.

        Se ei siis ole ainot tapa saada suhdetta kestämään, se on ainot tapa saada suhde kestämään onnellisesti.

        Joka muuta väittää ei mielestäni ole nähnyt elämää tarpeeksi.

      • mielekkyys......
        verto kirjoitti:

        Päinvastoin mielekkyyshän tuosta pelistä on kaukana.

        Sulla on outo käsitys onnellisuudesta, jos sitä pitää tuollaisilla keinoilla ylläpitää.

        Mutta minähän olen vasta viisikymppinen ja avioliittoa takana vasta 25 vuotta, odotellaan kun mullakin on elämää tarpeeksi takana...

      • iskemistäkö?

        Täällä puhutaan sekaisin iskemisestä ja näyttelemisestä. Ei iskeminen ole sitä että näytellään välinpitämätöntä tai jotain muuta todellisia tavotteita salaavaa. iskeä voisi avoimin kortein, ja sitä ei ap.n teeskentely ollut. Jännityksen lisäämiseksi ei tarvita teeskentelyä eikä näyttelemistä. Eikös ole aika kieroa olla kuin ei olisi kiinnostunut toisesta, vaikka todellisuudessa haluaa iskeä?
        Hyh sentään, minua inhottaa kaikenlainen epärehellisyys.

        Naisia joskus syytetään siitä että esittävät muka vaikeasti tavoiteltavaa, että saisivat miehen oikein yrittämään. Jotkut jopa ryhtyvät seksilakkoon, että mies oikein kituisi ja haluaisi heitä. Minusta se on huijaamista ja halveksittavaa käytöstä, ja näyttää sitä siis tekevän miehetkin.

        Iskemistä voi harjoittaa mieluummin jollakin muulla tavalla. Esim oman puolison voi iskeä järjestämällä jotain mukavaa ja jännittävää tekemistä, tai vaikuttamalla tavalliseen arkielämään positiivisesti, hurmaamalla suoraan ja aidosti.

      • m 43
        iskemistäkö? kirjoitti:

        Niinhän naisetkin tekevät.

    • näillä keinoilla

      Elin vuosia miehen kanssa, joka käytti tuollaisia keinoja pitääkseen minua vallassaan, paljon rankempina tosin, mutta sama idea. Välillä hän oli aivan ihana ja hellä, antoi koruja, järjesti yllätysmatkoja jne - siksi rakastuinkin niin pitkäksi aikaa. Välillä hän oli täysin välinpitämätön, meni omia menojaan ja olin kuin ilmaa. Vähitellen välinpitämättömyys muuttui töykeydeksi ja lopulta pirullisuudeksi. Hän jättikin minut muutaman kerran ja tuli sitten katuvana takaisin. Hetken onni kukoisti taas, draaman jälkeen entistä ihanampana. Koska rakastin, elin jatkuvassa epävarmuudessa ja hylkäämiseen varautuneena, ja kuitenkin uskoin sitkeästi kaikkiin hyviin hetkiimme.

      Hän piti minua jatkuvassa epävarmuudessa, pompotti oikkujensa mukaan ja sai minut kestämään ilkeyttä ja hylkäämisiä olemalla vuorostaan niin ihana. Hän yritti tehdä minusta itsestään riippuvaisen, joka olisi aina valmis täyttämään hänen toiveensa hylkäämisen pelossa.

      Pääsin lopulta irti kun tajusin, että hän ei pysty mormaaliin rakkauteen vaan haluaa "käsitellä" minua, tai omassa epävarmuudessaan sitoa toinen ahdistusta aiheuttamalla. Itse hän uskoi olevansa täydellisen hyvä mies ja että vaikeudet muka toivat suhteeseen jännitystä.

      Nyt olen löytänyt tasapainoisen miehen, jonka rakkautta ei tarvitse epäillä ja jota ei tarvitse iskeä aina uudestaan. Nyt vasta tiedän, kuinka parempaa voi olla.

      En tarkoita että sinä olisit tämmöinen, mutta sain väristyksiä kun tunnistin jotakin samaa, lievempänä vaan. Ihmissuhdetta ei pitäisi hoitaa laskelmoiden.

      • m 43

        Eikö kilpailuyhteiskunta tuokin pelin joka areenalle? Varma ja siksi tylsä mies vaihdetaan melko helposti jännittävämpään.

        On miehelle paljon halvempaa pitää naista epävarmuudessa halvoin keinoin kuin esimerkiksi opettaa itsensä huippurakastajaksi tai parisuhdeteatteriohjaajaksi.

    • kokemust

      Minä sanoisin että sulla on hieno näkökanta. Ikinä ei pitäisi suhdetta kaartaa siihen tilanteeseen että tylsistyy, siksi neuvon että kannattaa keksiä jotain räiskyvää! Aivan hullua ja uutta suhteeseen! Mitä ette ole koskaan kokeilleet? Benjihyppy? Retki luonnon keskelle? Mikä vain mikä eroaa normaalista arjesta ja iänikuisista ameriikkalaisten treffesarjojen tuotannoista. Sehän on mainiointa, ettei perhosten pörräily mahassa lakkaisi siihen yhteen ainoaan kertaan, mikä tapahtui joskus muinoin suhteen alkuvaiheessa, mikä varmaan on monelle yleistä.
      Kesken kiireenkin, kannattaa ottaa toista kädestä ja viedä hänet jonnekin tuntemattomaan. Se ei katso aikaa, tilaa, paikkaa ym.
      Jos erimerkiksi seksiin mennään, luontoretki on sitä parasta. Jos asutte kaupungissa, ajakaa ainakin 20km siitäkin eteenpäin kun olette maaseudun löytäneet. Etsikää joku tietty paikka, täydellinen kutupaikka. (tässä on hyvä olla viltti mukana) Kun sellainen sitten löytyy pistäkää mieleenne että tämä on teidän, tulemme joskus pian uudestaan kun sellaista pientä jännitystä kaipaamme. Pururata ym. muu samantapainen paikka on hyvä, on hienoa jos veressä virtaa sutjakkaasti, jos vaikka kuulette kesken temmellysten askelten ääniä ;) kunhan kiinni ei jäädä.

    • kiehtovaa tuo

      sun "menetelmäsi". Itseasiassa olen huomannut ihan käytännön kautta, että se toimii tahattomasti..etenkin. Kun olin exääni hyvin rakastaunut, hän pudotteli minua maan pinnalle aika useinkin (tässä tapauksessa oli kyse kyllä vähästä rakkaudesta). Yritin ja yritin, mutta kun en mikään kynnysmatto ole, luovutin. Ja rakkaus loppui.
      Kun se loppui puoleltani totaalisesti, alkoi mies kiinnostua uudestaan. Kun kielsin seksin, hän olisi halunnut jatkuvasti : DDD
      Mutta tää meni vähän aiheen ohi. Logiikka on silti sama. Tuo on ihan hyvä' juttu välillä vähän kiusia, kun kuitenkin rakastaa.

    • tuokin

      Tosiasiassa sinä haet itsellesi jotakin fiilistä mitä et nyt saa. Et ajattele vaimoa vaan itseäsi. Onko tylsää?

    • huomiota ihan noin

      arkipäivässä:) ei tarvitse vaimoa iskea uudestaan kun pitää yllä vaan sellasta yhteistä aikaa:) toisen huomiointia:D

      mekin ollaan miehen kanssa 5vuotta oltu yhdessä ja edelleen arjessa on samaa kun vasta oltas tavattu:) se vaan riippuu asenteesta toisen ohimenevistä hyväilystä taputteluista haleista jne.. jos oikeasti kumppanistaan välittää ei tästä ikinä tule ikinä "tylsä tavis":)

    • jo saatoit

      huomatakin, ei kannata tuoda omaa viettelykeinoaan tänne yleiseen tietoon, koska muut kuitenkin tipauttavat sinut alas sieltä jalustaltasi. Paree pitää ne jutut omassa mielessä ja vietellä sitä naistaan omin keinoin ja sopivin välein. Pysyypä nainenkin kiinnostuneena :)

      Omasta mielestäni homma toimii, kun keinot osaa. Ei kenenkään ole pakko antaa arjen nujertaa, ellei sitten halua tylsää elämää. Vain mielikuvitus on rajana.

    • arjen sankaritar

      tosiaan kannattaa vaalia muutenkin kuin vain lauantaisin ja lomilla.
      Yllättykset ihania ja valloittaa voi toisen aina silloin tällöin. Tuntuu tosiaan mukavalta.
      Minulla juuri sellainen mies, "ensirakkauteni". Jumanpaukku mikä pakkaus!!!
      Yllättää ja hurmaa harva se päivä. Todellakin osaa käsitellä naista ja varsinkin minua. Voisin nimittää sitä huumaksi. Elämän ihanuuden huumaksi.
      Luottamus pysynyt alusta asti. Tunne että vaikka olen kuinka nuija toinen vierellä seisoo kuin jykevä puu..yes. Totuuden sanoo siis mielipiteensä ilmaisee vaikkei se minua miellyttäisikään ja todella arvostan sitä. Vaikken olisi samaa mieltä saatan miettiä josko siinä perää olisikin=))
      Minusta jo se on hurmaavaa kun ymmärtää toisen tunnetiloja, kuuntelee, kommentoi, on läsnä, kiinnostunut, aaaahh adjektiivien listaa voisi jatkaa loputtomiin..,mutta kullanarvoinen tosiaan mies joka naisen saa tuntemaan naiseksi pienillä eleillä ja asioilla. Lomamatkat ei paljon siinä hetkauta jos ei muuten homma toimi.
      Olemme olleet muutaman vuoden yhdessä ja tunne sisälläni on yhtä kutkuttava kuin ensihetkenä..tosiaan. Mies saa sisälläni jotain heräämään enkä voisi elää päivääkään etten jotain kuulisi hänestä..ikävä heti tuntuu.
      Kröhm! Voin uskoa että mieheni tarvitsee välillä lomaa minusta. Myönnän itse sen että olen välillä aika mahdoton, mutta sehän luo arkeen vain mukavaa maustetta. Mutta molemmilla on oikeus pitää toisesta myös lomaa tarvittaessa.

      • kuin aloittajan kertoma

        Näinhän sen pitää olla, ja tämä on ihan muuta kuin aloittajan kertoma "pelaaminen" . Viettely, jännitys ja hurmaaminen syntyy todellakin ihan muusta kuin siitä että esittää välinpitämätöntä.

    • nainen 48 v, leski

      Mistähän minäkin löytäisin kaltaisesi miehen? Helskutin hienoa! Just noin voi omaa käyttäytymistään muuttamalla vaihtaa arjen rutiineja. Saa tilalle jotain uutta. Onnea teille!

    • Avioliiton teoriaa mietitään selvästi liian vähän, koska puolet aviopareista eroaa. Silti kannattaa varoa liiallista järkiperäistämistä. Joka tapauksessa hätkähdyttävän viisasta tekstiä ikäiseltäsi kundilta.

    • madame.Alexandra.F

      Jos mun mies käyttäytyisi noin niin siitä olisi jännitys kaukana.

      Ja mikä ämmä se sellainen on jota pitää 'jännitellä' jotta se kiihottuu-? Itse en sietäisi pätkääkään jos mies ryhtyis pelleilemään mun kanssani. Mulle riittää että mulla on mies; omaa rakasta kiihottavampaa kun ei ole. Pidän itseäni vireessä ajattelemalla mun rakkaani -ah ah- puolia...

      Mieluummin siis haluan mun mieheltä suoraviivaista 'puutarhanhoitoa' kuin kukkapuskia ja niskasilittelyjä jotka vain härnää mutta ei johda sitten mihinkään.

      Jos mun pitäisi vongata mieheltäni tuntikausia niin siitä ois jännitys ja seksinhimo kaukana. Ehkä joku ämmä nauttii kiusoittelusta mutta multa se syö hermot ja halut.

      • ei kieroilua

        Aloittajan kieroilu tuo mieleen tv-sarjojen ihmissuhdesotkut...

        Minäkin mielelläni viettelen ja tulen vietellyksi, mutta en ikinä aloittajan keinoilla. Pidän enemmän suorasta toiminnasta kuin kierosta. Aito tunteiden näyttäminen on viettelevämpää kuin se että näytellään torjuvaa, jotta tulisi "jännitystä".

        Jännityksen ei pidä tulla siitä että jännittää, onko puolison tunteet viilenneet vaiko ei. Kiusantekoa! Mieluiten jotain yhteistä jännitystä, johon liittyy ehdoton varmuus että rakastetaan ja pysytään yhdessä. Jos puoliso torjuu, kylmenen minäkin, mutta kun hän on lämmin ja innokas, syttyy omatkin tunteeni.

        Takana on 24 vuotta onnellista jännittävää suhdetta, eikä koskaan ole tarvittu epärehellisiä keinoja kiinnostuksen ylläpitämiseksi. Suhdetta on hoidettu ja vietelty toisiamme rakastuen yhä uudelleen positiivisin keinoin, tekemällä kivaa yhdessä, antamalla huomiota, kehumalla, seikkailemalla. Mieheni on myös kertakaikkiaan niin ihana, ihailtava, fiksu, hyvä luonteeltaan, huumorintajuinen... Olen aina vaan yhtä hullun lailla rakastunut kuin alussa, ja yhdessäolon ja rakkauden pitääkin muuttua ja sisältää erilaisia jaksoja, siitä juuri tulee aina uutta jännitystä, ihan luonnostaan. Tärkeää on myös voida luottaa, että tunne on molemminpuolinen!

      • Super Hero Lover
        ei kieroilua kirjoitti:

        Uskomatonta, miten monet tulkitsevat tekstini edelleen päin mäntyä, vaikka olen selittänyt ja tarkentanut useaan otteeseen.

        Tarkoin varjeltu naisten salaisuus on, että yllätyksellisyys miehen käytöksessä luo naiselle viehtymyksen tunteita. Naisessakin on seikkailija sisällä. Naiset kautta modernin ja postmodernin aikakauden ovat kirjoittaneet näistä tusinoittain kirjoja.

        Ole hyvä, nimimerkki "ei kieroilua", ja kerro minulle, missä kohdin tekstiäni tarkkaan ottaen kerroin muka esittäväni tunteitteni viilenemistä vaimolleni? Kyse ei ole siitä, vaan siitä, ettei jatkuvasti ole halinalle ja tee aloitteita, vaan antaa tilaa, ilmaa ja kyllä ristiriitaisia signaaleja. Nämä ristiriitaiset signaalit eivät ole kieroilua sen enempää kuin kiusantekoakaan vaan ne kielivät, että mies on kiinnostava ja edelleen oma itsenäinen ihailtava yksilönsä - ei riippuvainen halinalle.

        Teillä jännittävyyttä on kestänyt ihailtavan kauan. Et välttämättä ole huomannut miehesi käyttäneen sinuun samanlaisia keinoja kuin minä, eli hauskanpidon aiheuttamista sinulle, jännittävyyttä, yllätyksellisyyttä. Se huomio, jota olet saanut, ei maistuisi miltään, jos sitä olisi liikaa, etkä välillä joutuisi sitä kaipaamaankin. Siinä on myös syy, miksi ihailet miestäsi.

        Vielä tarkennan, ettei iskutekniikoiden soveltaminen vaimoon todellakaan vie pois vankkaa suhdepohjaa ja sitä yhteistä tekemistä, luottamusta ja varmuutta.

      • Super Hero Lover

        Kyse ei ollut kiihottamisesta. Mainitsin seksin koko tekstissäni ainoastaan yhdessä lauseessa. Useimmat teistä naisvastaajista tekevät siitä tekstini pointin, mitä se ei ollut. Seksin perässä en ole, sillä sitä on riittänyt liitossamme muutoinkin riittämiin. Kyse on lisästä, sillä tuo liian turvallinen halinalle, jota aviomieheksi kutsutaan, saattaa vuosien mittaan olla aika ikävystyttävä, ja se naapurin harrikkaa virittelevä seikkailijamies saattaa kiehauttaa vaimoparan nuoruuden veret uudelleen kuohuun. Syntyy ihan turhia vaaratilanteita, kun mies voisi itse olla se, joka aina vie vaimonsa uuteen seikkailuun ja rakkauteen.

        Naisen peruskimmoke rakkauselämässä on se, että mies on haluttava (kaukainen) mutta nainen voittaa tämän aina itselleen uudelleen ja uudelleen (läheinen).

        Joku voisi postata tähän sen huumorilla mutta pisteliään totuudellisesti kirjoitetun listan, missä kerrotaan, mitä nainen miehen haluaa olevan :D

        "Miehen on oltava samanaikaisesti lonely rider, uljas sankari, ilmiömäinen rakastaja ja turvallinen perheenisä jne... "

      • näin meillä

        AP:n ajatus on hyvä, ja kaikki varmaan samaa mieltä: puolisoitten on hyvä vietellä toisensa ja pyrkiä ylläpitämään suhteessa mielenkiintoa. Keinoja on monenlaisia.

        Toisaalta: minusta on turha pelätä että "liian" turvallinen tai hyvä mies kyllästyttäisi naisia. Ei se niin ole. Minä ainakin arvostan nimenomaan turvallisuutta ja luotettavuutta yli kaiken. Mystiset kovikset tai Harrikkaa virittelevät seikkailijamiehet ei kiinnosta.

        Teoria, että nainen haluaisi miehen olevan etäinen lonely rider, on miesten keksimä ja miesten ihanne, monilla naisilla on ihan toisenlaiset ihanteet.

        Ehdotan tällaisia viettelykeinoja, jotka ovat tehonneet ainakin minuun: Viettelevä on mies, joka on huumorintajuinen, fiksu, luotettava, epäitsekäs, osaa hyviä käytöstapoja, on auttavainen, huomaavainen, muistaa myös kehua ja olla hellä. Lisäetuna on, jos mies osaa sekä keskustella että tehdä kaikenlaisia käytännön hommia remontista taloustöihin. Mies voi olla tavallisen arkielämän suorittamisessa sankari, jota nainen ihailee kuumin tuntein niin hyvissä kuin pahoissakin vaiheissa läpi elämän

        Mutta onko näillä keinoilla vietely liian vaikeaa?

      • tulee suorituspaineita
        Super Hero Lover kirjoitti:

        Kyse ei ollut kiihottamisesta. Mainitsin seksin koko tekstissäni ainoastaan yhdessä lauseessa. Useimmat teistä naisvastaajista tekevät siitä tekstini pointin, mitä se ei ollut. Seksin perässä en ole, sillä sitä on riittänyt liitossamme muutoinkin riittämiin. Kyse on lisästä, sillä tuo liian turvallinen halinalle, jota aviomieheksi kutsutaan, saattaa vuosien mittaan olla aika ikävystyttävä, ja se naapurin harrikkaa virittelevä seikkailijamies saattaa kiehauttaa vaimoparan nuoruuden veret uudelleen kuohuun. Syntyy ihan turhia vaaratilanteita, kun mies voisi itse olla se, joka aina vie vaimonsa uuteen seikkailuun ja rakkauteen.

        Naisen peruskimmoke rakkauselämässä on se, että mies on haluttava (kaukainen) mutta nainen voittaa tämän aina itselleen uudelleen ja uudelleen (läheinen).

        Joku voisi postata tähän sen huumorilla mutta pisteliään totuudellisesti kirjoitetun listan, missä kerrotaan, mitä nainen miehen haluaa olevan :D

        "Miehen on oltava samanaikaisesti lonely rider, uljas sankari, ilmiömäinen rakastaja ja turvallinen perheenisä jne... "

        Jos sinä et uskalla olla oma itsesi et anna toisellekkaan lupaa olla sitä. Luuletko että vaimokultasi jaksaa loputtomiin hyöriä sukkanauhoissa ja olla samalla madonnamainen perheen äiti? Miehethän haluavat että nainen on huora sängyssä mutta näyttää sili kunnon vaimolta? Pysyy hoikkana ja nättinä ym.

        Asetat liikaa odotuksia itsellesi ja asetat paineita toiselle.

        Jos nyt jo pelkäät harrikkamiestä niin ei hyvä sinun henkiselle hyvinvoinnillesi ja mitä sitten jos lähtee? Eikö niin ole että jos on lähteekseen et sinä sitä voi mitenkään estää? Ajatteles jos se lähteekin jonkun ivalolaisen poromiehen matkaan? Menettämisen mahdollisuus on olemassa aina ja hyväksy se.

        Kaikista hienointa on kun olet ihan sellainen kuin olet luonnostasi.
        Toivottavasti hänkin tulee kelpaamaan sinulle sellaisena kuin on muutaman vuodenkin päästä? Tosiasiassa me naiset tuppaammemuutumaan aika tavalla ja mielipiteetkin vaihtuvat tiuhaan tahtiin elämäntilanteiden mukana.

      • Super Hero Lover
        tulee suorituspaineita kirjoitti:

        Voisin tarinoida tähän taas viimeviikkoisesta iskemislomareissusta, mutta ehkä myöhemmin. Hyvin meni.

        Ivalolainen poromies voi olla myös jännittävä.

        Se on ihan täysin vaimon päätettävissä, miten hyvin hän haluaa minut pitää tyytyväisenä, mutta vaimon iskeminen kyllä auttaa siihenkin, vaikkakin enemmän tässä haluan olla häntä viihdyttämässä. Lomalla se tuli taas todistettua, että tehoaa paremmin kuin nössöhalailu.

        Haluan myös puuttua sinun ajattelutapaasi hieman. Se, mitä teen, ei ole sama kuin se, mitä olen. Siis vaikka teenkin näitä asioita, olen silti täysin oma itseni. Oma persoona on pelissä. Tuon vain esiin siitä eri puolen ja vähennän toista puolta. Tätä voisi verrata suoraan itsensähillitsemiseen. Eihän itsensä hillitsevä ihminen ole feikki, vaan pyrkii tasapainoon.

        Eli ei hätää, olen kyllä ihan luonnollinen ja välillä se halinallekin saa päästä vauhtiin, muttei kokoajan. Tässä elämässä vaan on fakta, että asioita pitää osata tehdä ja opetella, vaikkei huvittaisi. Se alkaa kävelemään oppimisella ja jatkuu hamaan hautaan.

      • tee niinkuin haluat itse

        Mksi ihmiset miettii enemmän sitä mitä toinen mahtaa haluta kuin sitä mitä itse haluaa? Tosiasiassa on kuitenkin hyvä muistaa koko ajan miksi minä olen tässä suhteessa kuin sitä pähkäillä miksi toinen on siinä. Sehän kuitenkin on siinä?
        Useimmat "onnettomat" ja epätyyttydyttävissä suhteissa elävät eivät pysähdy miettimään omia tarpeitaan vaan uhraavat tarpeensa miettien toisen tarpeita.
        Siksi he ovat onnettomia.

        Minun mieheni sanoo usein minulle näin." Kulta älä koko ajan mieti miten sinä voisit minua miellyttää ja mitä minä haluaisin, minähän olen tässä. Mieti mieluimmin sitä miksi itse olet tässä suhrteessa". Totta, sitten kun pysähdyn miettimään miksi olen siinä tiedän että olen siinä omasta vapaasta tahdostani. Miehelleni se että tiedostan koko ajan sen riittää ja se tekee hänet onnelliseksi.

    • olet.....

      tajunnut jotain oleellista siitä, miten saa liiton pysymään tuoreena (eikä tarvitse alkaa haikailla muita)

      En muista kuka, mutta joku viisas onkin sanonut, että vaimo täytyy "iskeä" joka päivä uudestaan.
      Sama pätee myös toisinkinpäin, eli vaimon olisi myös samanlailla pidettävä miehensä kiinnostus yllä flirttaamalla tms. vaikka yhteisiä vuosia olisikin jo vaikka kuinka monta.

    • Mystisnainen

      Hei aloittaja!
      Minä ainakin tunnustan. Olen nainen ja ajattelen suhteesta samalla tavalla. On pidettävä itsensä hereillä ja leikiteltävä. Ei kuitenkaan toisen tunteilla.

      Vaatii rohkeutta tehdä kuten sinä. Onnea suhteellenne!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1380
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1335
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1225
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1095
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1031
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      64
      1015
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      868
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe