En tietenkään haluu kaikkiin yleistää..Kaikki ei välttämättä tarvi ketään. En ole katkeroitunut, en vaan halua muuttaa itseäni ja elintapojani kenenkään takia. Suhteissa on toki niitä hyviäkin aikoja, mutta myös yllättävän paljon hankaluuksia jne. Ei kaikille tietenkään yksineläminenkään sovi..Mukavaa kesää kaikille tasapuolisesti:)
T. Sinkkunainen(alle 30)
T. Sinkkunainen(alle 30)
Vastaukset 14
Vanhimmat
samanlainen ja alle 30 myös =)
Ei tarvi stressata itseään millään parisuhdehuolilla jne., on aikaa vaan Itselle ja harrastuksille, kavereille myös:=) Elämä on jo nykyään tarpeeksi stressaavaa ja työelämä kuluttavaa, niin eipä sitä mitään lisäpaineita kaipaa. Lapsia en ole myöskään tekemässä koskaan. Toki toiset ihmiset ovat erilaisia, mutta jokainen taplaa tyylillään!:)
No jokaisella on tietysti oikeus asettaa omat arvonsa. Itselleni työ on vain osa elämää, ei koko elämä. Miksi minä uhraisin koko elämäni työlle, josta muut hyötyvät enemmän kuin minä itse ja josta voin periaatteessa saada potkutkin koska tahansa? En koskaan uhraisi tärkeää ihmissuhdetta työn takia.
Harrastuksia tulee ja menee ja suurinta osaa voi harrastaa myös parisuhteessa, jos ei ota kumppanikseen jotain omistushaluista hullua, joka ei anna mennä mihinkään. En siis näe järkeä uhrata ihmissuhteita harrastustenkaan vuoksi.
Lapsia ei ole pakko hankkia. Kavereillakin on yleensä kumppaneita, joiden kanssa ovat suuren osan ajasta. Odotteletko sinä vain yksin kotona että joku heistä soittaisi? Miksi parisuhteen takia täytyisi kavereista luopua?
Mutta siis joo, jokainen tavallaan. Jos mielummin elää pelkästään työlle ja kavereille, niin mikäs siinä. Oma valinta. Sitten on tietysti ihmisiä, jotka eivät osaa elää suhteessa, tai joilla ei ole kykyä selvitä pienimmistäkään parisuhdehuolista. Heidän on ehkä parempikin elää sinkkuna koko elämänsä.
Kaikissa suhteissa on joskus ongelmia. Työkaverilla on välillä huono päivä, kaveri kiukuttelee, äiti arvostelee jne. Miksi parisuhteen pitäisikään olla ongelmaton? Jos ihmiset oikeasti haluavat olla toistensa kanssa, niin heillä on yleensä myös halua ja kykyä ratkaista niitä ongelmia yhdessä. Sen jälkeen se suhde vasta hyvältä tuntuukin, kun se kumppani on vielä siinä vierellä vaikeuksienkin jälkeen ja tunnet luottavasi häneen.
Jos vain yrittää vältellä kaikkea jossa voi olla joskus vaikeata, niin tuskin koskaan saavuttaa kovin paljoa elämässään.
Joo, kyllä suhteessa voi tulla ero ja sitten on paha olla, mutta onko parempi ottaa riski ja edes yrittää, kuin olla kokonaan yrittämättä?
Tuohan on toki totta. Ei työ ole minulle mikään pääasia ole, mutta tärkeä asia elämässäni, joka vie aikaa.
Sellaista harrastusta minulla ei ole, että uhraisin mahdollisen ihmissuhteen sen vuoksi(pääosin liikuntapainoitteisia harrastuksia).
En siis elä työlle ja harrastuksille, minä ELÄN. Elän erittäin nautinnollista elämää siinä mielessä. En koe tarvitsevani ketään. Tykkään työn ja harrastusten ohella matkustella ja katsella myös maailmaa siltä kantilta. Ei minusta ei ole vakiintumaan,ainakaan tässä iässä, josko ikinä:D Irtosuhteita en harrasta. Tykkään harrastaa myös käsitöitä;)
Avioerot ovat hajoittavia kokemuksia, näin olen kuullut. Ja erot yleensäkin. Mielestäni terveen itsetunnon ja itsetuntemuksen omaava ja varsinkin Nuori ihminen pärjää varsin hyvin yksinään. On ihmisiä, joille läheisriippuvuus on ongelma ja hypätään suhteesta toiseen..
Kukin tyylillään ja Hyvää kesää!!:=)
Samaa mieltä. Itsellä on takana reilu 15v parisuhde josta mies neljänkympin kriisissään lähti kävelemään kun tutut kuviot alkoivat ahdistaa. Nyt olen ollut nelisen vuotta yksin enkä varmasti enää koskaan sido itseäni parisuhteeseen. Lapset asettavat tietysti omat rajansa elämiselleni mutta siltikin koen olevani eri tavalla vapaa kuin koskaan suhteessa. Minä päätän itse omista asioistani.
Minullakin on ystäviä ja työ, jotka molemmat hyvin tärkeitä. Loppu aikani kuluu lasten kanssa. Kun lapset viettävät aikaa isällään, uppoudun omiin harrastuksiini. Irtosuhteitakaan tai edes seksiseuraa en kaipaa.
Monesti ajattelen, että minun ei olisi milloinkaan pitänyt edes avioitua, mutta sitten en olisi toisaalta saanut koskaan ihania lapsiani. Niin että nyt ajattelen avioliittoani vain yhtenä elämänkokemuksena muiden joukossa.
Monesti se menee niin, että haluaa sitä, mitä ei ole. Jos on sinkku, haluaa parisuhteen ja etsii sitä omaa kultaa. Jos on parisuhteessa, haluaa mennä ja tulla kuten sinkkuna. Toisaalta parisuhde (hyvä sellainen) ei mitenkään rajoita ihmistä. Tietysti toisen tunteet tulee ottaa huomioon, mutta jos luottamus on syvä ja molemminpuolinen, voivat molemmat edelleen mennä kaveriensa kanssa matkoille, festareilla ja harrastaa omia juttuja.
Mä en ole kokenut parisuhdetta mitenkään rajoittavana tai hankalana. Toinen harhaluulo on, että itseään pitäisi jotenkin muuttaa toisen takia. Ei tietenkään pidä. Jos toinen rakastaa sua oikeasti, se rakastaa sua just sellaisena kun sä olet. Silloin ei kummankaan tarvitse esittää mitään. Sohvalla saa pieraista, kuten yksin ollessa ja suklaata syödä ja sinkkuelämää katsella telkasta.
Se on huono parisuhde, jossa pitää jotain esittää tai tunte itsensä ahdistuneeksi. Ja sinkkuna ei mielestäni tarvitse olla koko ajan haku päällä. Elää vaan omaa elämää ja nauttii siitä, onnellisen ihmisen luo tulee toinen onnellinen huomaamattakin.
Terveisin eilen taidetta ja terassikulttuuria ystäviensä kanssa (kuten sinkkuna) harrastanut, oman kullan kanaloon nukahtanut nainen.
Sinkkuna voi olla etsimättä sitä omaa kultaa, koska kokee etsinnän totaalisen tarpeettomana. Parisuhteissa ollaan yleensä tyytyväisiä elämään, eikä varsinkaan äiti-ihmiset haikaile baareihin eikä kaipaamalla kaipaa sinkkuaikoja. Aika kuluu lasten kanssa ja heidän elämänsä kehittymistä seuraamisena. Tutuilla on lapsia, ja uskon vahvasti et näin se menee.
Hyvä parisuhde ei luonnollisesti rajoita ihmistä. Eikä toinen osapuoli vaadi "itsensä muuttamista", kompromissseihin kuitenkin on päästävä, ihmissuhdehan vaatii joustavuutta, yhteisten asioiden suunnittelua jne.
Ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Tällä tarkoitan sitä, ettei millään voi tietää niitä toisen osapuolen Perimmäisiä ajatuksia/haluja/toiveita ja motivaatioita...Itselleen voi toki uskotella niin..Ja jos toinen vielä vakuuttaa rakkautta ja itse rakastaa. Hyviä ja loppuelämän kestäviä parisuhteita varmasti on ja syntyy ja hyvä niin! :) Kaikki eivät vaan halua elää parisuhteessa.
“The wisest men follow their own direction” - Euripides
Aloittajahan puhuu asiaa!
Näin se menee.
Yksittäiset puut ja puuryhmät ovat luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja ;)
KAUNEUTENSA vuoksi!!!!!
Ha Haaa
=)
Hyvä kommentti toi edellinen:D :D
Kyllä aloittajalla on ainakin vahvat mielipiteet..
Että kun tutustuu ja rakastuu niin sitä alkaa väistämättä muuttamaan itseään ja elämäntapojaan suhteen kannalta otollisemmaksi. Sinkkuna se "toinen" tuntuu rasitteelta mutta sitten kun se on siinä vierellä ihan oikeasti se on maailman upein juttu eikä ne kompromissit olekaan enää kivuliaita.
Ei toista pidäkään tarvita välttämättömyytenä/riippuvuutena, se on huono asetelma.
Kun se toinen on siksi että se on hyvä siinä vaikka sitä ei sinänsä "tarvi"... silloin ollaan oikealla tiellä.