Olen seurustellut pitkään, reilut 7 vuotta. Nyt olen 23 vuotias ja olen ruvennut miettimään miltä elämä tuntuisi muiden kanssa? olen seurustellut koko "ikäni" saman tytön kanssa ja nyt on pää ihan sekaisin ku en uskalla lopettaa vai uskallanko? mitä jos en löydäkkään ketään lähellekkään yhtä ihanaa tyttöä? Apuva! olen kyllä miettinyt tätä asiaa kohta vuoden... Uskon kyllä saavani nais seuraa, en sitä pelkää. Mutta pelkään elämää ilman tyttöystävääni, hän on kuitenkin ollut kanssani nii-in pitkään... Tätä on hyvin vaikea selittää, mutta voisiko joku edes kertoa mitä pitäis tehä? Muutama kaveri on sanonut että ei tuo ole oikeata elämää... Ai pylly! miulla pyörii noin tunnin välein päässä ajatus yksin elämisestä... ja heti perään pelko siitä... Haluisin niin kokeilla elämää muiden kanssa mutta entäs sitten? jos se onkin ihan hanurista ja rupeen kaipaamaaan sitä mitä minulla nyt on? sitten se on myöhäistä... Toden näköisesti saan kohta hermoromahduksen, siltä ainakin tuntuu!!! Välillä tekee nii-in kipeää elää tyttöystävän kanssa ja välillä on taas ihan jees. Ei tämä kuitenkaan ole mikään ylä-ala mäki juttu! tiedän että välillä menee huonommin ja välillä paremmin, mutta rajansa kaikella. Onko kellään mitään kokemusta tai rohkasun sanaa tai jotain muuta mikä ehkä jostakin kummasta syystä auttaisi minua! kohta räjähtää polla...........
Miksi suhteen lopettaminen on näin vaikeaa?
Touho
162606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
voi sua touho-poika.ei siihen voi kukaan oikein sanoa mitä sinun pitäisi tehdä.hullu olet jos heität 7 vuotta hukkaan,ilmeisesti naistasi kuitenkin rakastat jos niin pitkään olette yhdessä olleet.
toisaalta hulluutta on salata tunteitaan.ja väärin se häntäkin kohtaan on.jos annat asian olla,se saattaa alkaa vaivaamaan sinua taas myöhemmin.älä valehtele itsellesi äläkä muille.mieti mitä haluat.
kaikkea ei voi saada.sun vaan on tehtävä päätös..kanssa vai ilman.mutta kukaan muu sua ei voi auttaa kun sinä itse.kukaan muu ei voi tehdä päätöstä puolestasi.
puhu naisesi kanssa.seitsemän vuoden jälkeen sulla varmaan on rohkeutta siihen.eikä se ole häntäkään kohtaan oikein jos salaat tunteitasi.
rohkeutta ja auringonpaistetta paljon elämääsi!
Olen yrittänyt puhua, mutta ei siitä tule lasta eikä paskaa. Oispa tää elämä niin helppoo et joku vaan tulis ja kertos mitä kannattaa tehdä! Mutta totta sekin on että kaikki loppuu aikanaan... Tämä olisi paljon helpompaa jos olisin esim. löytänyt jonkuu toisen, mut ei. Olenkai vaan vielä sen verran viriili, että tahdon nauttia elämästä ja kokea muutakin... mutta se pelko on perseessä kokoajan, että kuinka kovin tulen pettymään jos erotaan... apuva...
Varoitus, ihan kokemuksesta!
Älä ainakaan toisen naisen matkaan lähde,
vaan jos lähdet,
niin sitten sinkkuelämää viettämään!
Itse läksin 10v jälkeen toisen miehen mukaan ja alkuhan oli tietty ihanaa huumaa.
Mutta ne edellisen suhteen mutkat tulee selvittämättöminä vastaan tässä uudessa suhteessa, ja uusi on mustis ex:stä ja pelkää että voisin jättää hänet kuten ex:nkin ym. ym...
Elät Touho mielikuvutus maailmassa.Ei se yleensä vaihtamalla parane.Tilastotkin puhuu kylmää totuutta että toinen suhde aina päättyy useammin ja nopeammin kuin ensimmäinen."kohta vapaa"kirjoittaa asiaa.Joka ainoa sinulle merkityksetönkin seikka kaivetaan esiin isompana ja isompana asiana sinua vastaan joka uuden suhteen yhteydessä.
Just! kukakohan tässä elää mielikuvitus maailmassa? ettet vaan sinä "pukki"?
Mistä voit tietää ettei se vaihtamalla parane? tuo on niin vanha hetkautus ettei siihen usko kukaan! ja muuten tilastot voi survoa vaikka ****riin...
Eihän niillä tilastoilla useimmillekaan ole mitään merkitystä.Mitä sitä suotta niitä ajattelemaan.Ei ole vaikeaakaan ymmärtää ettei niihin kukaan usko.
kannattaisko keskustella tosta tyttöystäväsi kanssa?? pitäisitte taukoa ja jos ei sinkkuilu kiinnostakaan, ni eiku takas yhteen...ehdotapas tyttöystävällesi tätä! se on ainakin rehellistä "peliä",jos kerrot hänelle suoraan näistä ajatuksistasi!! tauko on tosiaan joskus paikallaan...
... elämä on vihreämpää siellä toisella niityllä.
Itse seurustelin aikanani 7 vuotta erään herran kanssa, asuimme yhdessä ja ainakin itselläni haaveita oli monenlaisia. Kuitenkin suuri osa tärkeimmistä haaveista karisivat yksi kerrallaan pois, kun ne eivät olleetkaan yhteisiä. Lopputulos oli, että viimeiset 2-3 vuotta asuimme yhdessä suurin piirtein kämppiksinä. Elämä oli ihan ok, mutta paljosta piti luopua ja yhteistä oli aika vähän.
Pari vuotta sitten toukokuussa päätimme erota ainakin kesäksi ja katsoa mikä syksyllä on tilanne. Jo ensimmäisen viikon päästä tiesin, etten ikinä enää halua palata hänen kanssaan yhteen vaikka ihan hyvissä väleissä olimmekin. Jälkeen päin olen ihmetellyt miksi eropäätöstä piti jahkailla niin kauan, mutta toisaalta - eipähän ole ainakaan tarvinnut katua.
Reilun vuoden verran olin sinkku, ja jostain syystä ajauduin sinä aikana melko kuluttaviin kokeiluihin. Lopulta huomasin olevani aika lailla yksinäinen, ja kaikki mahdollinen "hohto" sinkkuelämästä oli kadonnut. Mutta siltikään en olisi vaihtanut elämääni takaisin entiseen.
Puoli vuotta sitten tapasin miehen, jonka kanssa elämä on saanut uuden merkityksen ja kaikki vanhat haaveetkin ovat taas listalla mukana. :) Tätä ei olisi tapahtunut jos olisin tyytynyt entiseen "kämppiselämään".
Eli yhteenvetona, minun kohdallani elämä parani kun uskalsin irrottautua vanhasta "puutuneesta" suhteesta, mutta siinä tosiaankin oli kaikki yhteinen hävinnyt, jos sitä ikinä oli ollutkaan. Teidän tilanteenne ei välttämättä ole ollenkaan niin toivoton ja vain te kaksi voitte sen ratkaista.
Loppuun vielä yksi varoituksen sana: älä etsi tilanteeseen "helppoa" ratkaisua toisesta naisesta. Siinä nimittäin lopulta sattuu vähintäänkin kolmeen ihmiseen - ja kovaa.
kauan olet tämän uuden herran kanssa nyt ollut?
on juttuusi samaistua. Minulla oli aivan samanlainen tilanne, tosin suhde oli huomattavasti lyhyempi mutta kuitenkin pitkä.
Kaikki oli yhteistä ja tulevaisuus oli tarkoitus olla yhdessä. No, kuinka ollakaan, oma mies alkoi ärsyttää aivan suunnattomasti, riidat lisääntyivät, jne. Muut alkoivat kiinnostaa enemmän kuin silloinen oma.
Niinhän siinä kävi että ero tuli. Nyt kumpikin yrittää sopeutua omaan elämäänsä uusissa kuvioissa. On muuten mielettömän vaikeaa, tuntuu että voi kun saisin hänet takaisin.
Sitä kun ei voi tietää mikä on viisainta. Välillä tuntuu että ero oli viisas ratkaisu ja välillä että voi kun oltaisiin puhuttu tappelemisen sijaan.
Suhteen aikana tosiaan tuntui että asiat ovat kauhean huonosti. Nyt kuitenkin kaipaan kaikkia hetkiä, niitäkin joihin liittyy jotain negatiivista...
Houkutus muihin tuhosi elämäni rakkauden mahdollisuuden aika isolla osallaan. Ei se tietenkään ollut ainoa syy mutta suuri osa sillä oli.
Minä(kin) voin Samaistua hyvin tekstiisi.
Noh, seurustelin pojan kanssa 2v suhteen alkaessa olin 13v (en tiedä voiko suhteeksi sanoa tuossa iässä) 15 vuotiaana löysin toisen ja nyt seurustelen edelleen hänen kanssaan 4 vuotta tulee pian täyteen, eli olen 19v (mies 21).
Minä en ole ehtinyt viettää nuoruuttani, ja nyt sen huomaa kun on alkanu bile-elämä kiinostaa ja eikä siinäkään vielä mitään niin ihmeellistä ole, mutta baariin on mukavampi lähteä tyttöporukassa ilman häntä.
Toiset miehet kiinostavat suunnattomasti, (pettänyt en ole, enkä petä, ennemmin vaikka jätän).
mietin usein miltä tuntuu olla sinkku, kunnei sitä oikeastaan ikinä ole kokenut :/
olen myös miettinyt sanoja joita valitsisin jos joskus kykenisin hänet jättämään.
Kaiken tämän vaikeaksi tekee se että olemme kihloissa ja asumme yhdessä, pidän hänen vanhemmista ja sukulaisista ja ennen kaikkea pidän hänestä, PIDÄN TODELLA, mutta olen jotenkin kyllästynyt.
Sitten kuitenkin, tulen ajatelleeksi sitä, mitä kun hän löytää uuden ihastuksen, olisin Niiiiiiiiiiiiin mustasukkainen.. *kauheita tunteita*
Paras olisi että pitäisimme pienen tauon jona aikana molemmat voisivat viettää sinkkuelämää , mutta sehän kuulostaa taas niin hölmöltä..
Rakastan häntä mutta olen kyllästynyt. kuulostaapa omituiselta.
En ole kuitenkaan uskaltanut puhua hänelle näistä asioista.
Joten kai se on mun kohtalo olla kokematta mitään toisten miesten kanssa.
Olisi ehkä mukava vaihtaa mielipiteitä !!
Mutta voimia ja jaksamista sinulle Touho!
Olipa sekava viesti.
Valitan pisteet puuttuu ym..
vauhdilla kirjoitin,niin jäi tommotteet pikkuseikat huomaamatta ;P
On kiva huomata että muutkin ihmiset puivat samankaltaisia asioita päässään... Tosin eihän se ole kuitenkaan mikään hyvä asia, erot on aina hanurista. No niin no, nyt on minun elämässä kuitenkin päätetty tauosta, sormukset on otettu pois ja tyttöystäväni muuttaa kohta pois... On vähän outo-olo? en oikein tiedä mitä nyt tapahtuu... ehkä pääasiassa ketuttaa ja pelottaa ja tavallaan on myös huojentunut olo, että vihdoin tulee tapahtumaan jotain? en tiedä onko se jotain sitten hyvää vai huonoa!??! saas nähä. Onneks on kesä tulossa ja minihameet... *kjäh*
Kaunis kiitos teille kaikille ketkä ovat vaivautuneet kirjottamaan / kommentoimaan tätä hankalaa asiaa joka koskee varmaan ehkä tai toivottavasti ei koske kaikkia...
En voi tietää...
On kuitenkin niin, että hän tulee aina olemaan mielessäsi, muistoissa.
Älä puhu hänestä tulevalle tyttöystävälle, ainakaan useasti. Ei saa vertailla, ainakaan ääneen. Tuo saattaa olla mustasukkaisuuden paikka. Nykyisen tyttöystäväsi paikkaa ei täytä kukaan, olen melko varma siitä. Nuoruuden rakkaus on ainutlaatuista. Tiedät tämän sitten joskus, jos lähdet.
Pelkään tyttöystäväsi puolesta, jos, kun hän tahtoo jatkaa. Maailma hajoaa!
Hän on tyttö, jonka tunnet kuin omat taskut. Rakastat häntä aivan täysillä.
Muiden neuvot ennen minua ovat hyviä myös.
Ei uutta suhdetta tuon tilalle, nauti vapaudestasi ja elä nuoruusaikaa.
Melkein itkettää. Jos kuitenkin valitset väärin. Ehkä tauon paikka on, koska olet noin "sekaisin".
Ehkä on pakko maistaa vapautta ja kokeilla omia siipiään. Asia vaivaa sitten aina vain. Jutelkaa henkevästi, illalla on enemmän tunnelmaa.
Jos lähdet pois, niin toivottavasti tyttöystävälläsi on joku lähellä tukena, jos on tarvetta. Älä jätä yksin....
Iso hali.
Mun neuvoni on että pitäkää pieni tauko.. kokeilkaa elää itsenäisesti. vaikka se on varmasti vaikeaa. mutta sun täytyy myös ymmärtää että tyttöystäväsi voi olla eri mieltä asiasta.. ja varsinki sillo jos et oo kertonu ajatuksesta sille... yritä kertoa se hienotunteisesti..
elämässä pitää tehdä joskus isoja ratkasuja.. vaikka ne joskus satuttaisi kuinka.. niin vain pääsee eteen päin... mutta se on jokasen oma valinta miten haluaa elämänsä elää..
onnea elämään!
T.Minna
No nyt on aikaa kulunut ja eipä tässä ole sen parempi olla... pää on vieläkin sekaisin siitä mitä mä haluaisin? en tiedä oikein mistään mitään!!!
Voiko kukaan sanoa miten pitkään tässä pitää sekoilla ennenkuin elämä taas lähtee käyntiin? Sehän vei tietysti jokaiselta oman aikansa mutta minkä aikaa teillä on mennyt?
Pahalta tuntuu, mutta itseppähän tätä halusin!!!