Tiedustelen tätä täällä kun täällä palstalla saa varmaan vastauksia.
Jokaisella varmaan on omat kriteerinsä kumppanista ja suhteesta sekä ajatukset mitä suhde vaatii. Joillekin näyttää riittävän tunne rakkaudesta tai vastaavasta jotta toiseen voi kiinnittyä.
Kysynkin nyt että miten pitkälle teidän mielestänne suhdetta pitäisi miettiä että sen voi vakavasti aloittaa?
Annan esimerkin:
On A ja B jotka ovat hieman erilaisia ja he tulevat loistavasti toimeen. Suhde on aluillaan ja ollaan tapailun/seurustelun välimaastossa. A ei halua loukata B:tä kuitenkaan osoittamalla että haluaa sitoutua mutta A harkitsee asiaa. On mahdollista että B pettää tai jättää hänet myöhemmin. Tämä ei ole mikään epämääräinen pelko vaan todellinen mahdollisuus perustuen parin erilaisuuteen. Toinen mahdollisuus on se että A ja B ajautuvat erilleen tai huomaavat että on oltu pari vuotta yhdessä eikä suhde siitä enää etene. Kolmas mahdollisuus olisi että B asuu paikkakunnalla jossa A:lla ei välttämättä ole töitä tiedossa ja A ei muuten viihdy. A siis jämähtäisi elämässään paikoilleen B:n suhteen takia.
Kaikissa näissä tapauksissa A ja B pahoittaisivat mielensä ja molemmat hukkaisivat aikaa turhassa? suhteessa. Samalla menettäen mahdollisuuksia muihin suhteisiin sekä myös esimerkiksi mahdollisuuksia työelämässä ja yleensä elämässä.
Kysyn nyt että onko A väärässä miettiessään tällaisia ja miten vakavasti tuollaiset uhat suhteelle tulisi ottaa ja toisaalta suhteen tuomat hankaluudet elämälle?
Tarkennan kysymystä: Kuinka paljon olisitte valmis panostamaan suhteeseen jos alussa ennen kuin se on kunnolla alkanut tuntuu että jatkossa voi olla siinä ongelmia uhraten mahdollisesti aikaa ja energiaa ihmiseen jonka kanssa ette ole lopulta pitempään?
Mikä sen asian ratkaisee kohdallanne?
Jokaisella varmaan on omat kriteerinsä kumppanista ja suhteesta sekä ajatukset mitä suhde vaatii. Joillekin näyttää riittävän tunne rakkaudesta tai vastaavasta jotta toiseen voi kiinnittyä.
Kysynkin nyt että miten pitkälle teidän mielestänne suhdetta pitäisi miettiä että sen voi vakavasti aloittaa?
Annan esimerkin:
On A ja B jotka ovat hieman erilaisia ja he tulevat loistavasti toimeen. Suhde on aluillaan ja ollaan tapailun/seurustelun välimaastossa. A ei halua loukata B:tä kuitenkaan osoittamalla että haluaa sitoutua mutta A harkitsee asiaa. On mahdollista että B pettää tai jättää hänet myöhemmin. Tämä ei ole mikään epämääräinen pelko vaan todellinen mahdollisuus perustuen parin erilaisuuteen. Toinen mahdollisuus on se että A ja B ajautuvat erilleen tai huomaavat että on oltu pari vuotta yhdessä eikä suhde siitä enää etene. Kolmas mahdollisuus olisi että B asuu paikkakunnalla jossa A:lla ei välttämättä ole töitä tiedossa ja A ei muuten viihdy. A siis jämähtäisi elämässään paikoilleen B:n suhteen takia.
Kaikissa näissä tapauksissa A ja B pahoittaisivat mielensä ja molemmat hukkaisivat aikaa turhassa? suhteessa. Samalla menettäen mahdollisuuksia muihin suhteisiin sekä myös esimerkiksi mahdollisuuksia työelämässä ja yleensä elämässä.
Kysyn nyt että onko A väärässä miettiessään tällaisia ja miten vakavasti tuollaiset uhat suhteelle tulisi ottaa ja toisaalta suhteen tuomat hankaluudet elämälle?
Tarkennan kysymystä: Kuinka paljon olisitte valmis panostamaan suhteeseen jos alussa ennen kuin se on kunnolla alkanut tuntuu että jatkossa voi olla siinä ongelmia uhraten mahdollisesti aikaa ja energiaa ihmiseen jonka kanssa ette ole lopulta pitempään?
Mikä sen asian ratkaisee kohdallanne?
Vastaukset 40
Vanhimmat
nuo on asioita, mitä jokainen pari joutuu puimaan ja käymään läpi ja keskustelemaan. Ei mitään uutta näissä. Mutta jos et kykene keskustelemaan, niin siihen se kaatuu. Jos täällä mietit, muttet toiselle pysty perusasioista puhumaan.. se on minusta huono merkki. Mikään noista asioista ei ole maatakaatava, eikä uutta, eikä sellaista, mitä ei voisi toiselle ihmiselle aikuisesti puhua.
Jos tota puhumista ei opita, huonosti käy, oli muut asiat miten hyvänsä.
Ei nuo asiat, vaan tuo juttu, miten sä täällä arvailet ja veikkaat ja kyselet muilta.
Se kertoo susta sen, ettet pysty käsittelemään noita juttuja sen ihmisen kanssa, tuskin tuli edes mieleen. Ei ennusta hyvää.
Kysymys ei ole varsinaisesti mistään tällä hetkellä päällä olevasta tilanteesta (ainakaan vielä). Joskus tosin ollut vastaavassa tilanteessa.
Tuli vain mieleen kysyä ihmisten mielipiteitä asiasta.
Miten muuten puhut asiasta toiselle?
"Niin, ajattelin vain sellaista etten tiedä tuleeko tämä kestämään kovin kauan ja sitten molemmat pettyy. Mä tiedän että sä rakastat mua ja meillä on kivaa mutta kuitenkin mua epäilyttää kannattaako tää ja tahtoisin elää elämää muuten enkä kärvistellä sun kanssa, mut katotaan mitä tästä tulee."
Tuoko on sinun ratkaisusi? Ok.
ihan rehellisesti just tämä. En minäkään voi luvata liikoja. Jos ei ole rehellinen ja pysty myöntämään sutheen tilaa, niin miten se siitä kehittyy? Hetikö pitäis olla kaikki valmiina ja selvää? Ei se ole niin, eikä sen tarvitse olla niin. Eikö olis just jotenkin huojentavaa, että voi rauhassa katsoa, mitä hommasta tulee.
Ennemmin hirvittää ne, jotka on heti vannomassa ikuista rakkautta ja ei aidosti tajua mitä on tekemässä.
Just tuo. ei ne ole mitään uusia asioita. Ne on just niitä, mitä voi puhua ja mitä pitää puhua.
miten sä vaikka kehität luottamuksen ihmiseen. Se ei voi olla valmis kenenkään kanssa heti, vaikka olis miten rakastunut. Et voi luottaa oikeasti tuntemattomaan, voit sanoa, että luottamuskin kasvaa ja siitäkin voi puhua. Mut se, että valehtelee tai kiertää tai ei puhu, se on paha.
Se on sinun tyyli hoitaa asioita.
Minusta tuo on oiva tyyli tuhota hyvä suhde. Siis jos avoimesti puhuu kaikesta varsinkin suhteen alussa. Mielestäni noita ajatuksia pitäisi selvitellä omassa päässä ensin eikä puhua suoraan toiselle joka vain asioita alkaa epäilemään. Se voi hankaloittaa suhdetta entisestään.
Toisaalta et ymmärtänyt kyllä aivan kysymystäni.
Jos toinen on tuon puhumisen jälkeen silti valmis suhteeseen niin entäs sitten?
Mitä sinä tekisit jos kuitenkin sinulla on epäilys vaikkapa että suhde ei välttämättä tule kestämään perustuen siis siihen ettei ole yhteistä tai että koette olevanne liian erilaisia tai joudut muuttamaan toiselle paikkakunnalle?
Tässä ei nyt puhuta mistään ikuisen rakkauden vannomisesta vaan siitä että miten paljon nuo ulkoiset seikat sekä suhdetta muuten hankaloittavat seikat vaikuttavat sinun päätökseen että katsotko suhdetta ollenkaan eteenpäin vai et?
Jos oli niin vastaukseni on tuossa alla.
Puhumme hieman eri asioista.
Pelkkä puhe ei riitä jos sinulla itse on epäilyksiä suhteesta jotka välttämättä vielä ei ole totta mutta voivat olla. Suhteen alun voi kätevästi pilata niistä puhumalla.
no kuka meistä saa ikinä mitään varmuutta mistään. Ei sekään auta, vaikka joku vannois rakkauttaan, jos se loppuu. Jos sä haluat kusi sukassa pelätä joka asiaa ja laskeskella riskejä, sä voit tehdä sen, ei loppujen lopuksi kukaan voi taata, etteikö elämä vois tuoda kaiken hyvän tai pahan eteen.
Jos mä epäilisin, niin mä kertoisin sen, ja miks ihmeessä se pitäis heti tietää, eikö sitä seurustella siks, että opitaan tuntemaan ja tietämään voiko siitä tulla mitään myöhemmin. Ei heti tarvi eikä kannatakaan tietää kaikkea.
Ei musta oo paha sanoa, että tähän mennessä on tuntunut hyvältä, mut en ole vielä valmis sitoutumaan enempää, ennenkuin tuntee toista hyvin? Musta se on rehellistä ja reilua. Se ei tarkota toisen tahallista loukkaamista tai tökeryyttä.
Jos tuntuu hyvältä jatkaa, niin saa tuntua, mut en aiokaan heti viikon päästä mennä naimisiin.
Jotenkin mua ihmetyttää että sä kysyt noista ulkoisista seikoista. Miksi kysyt? Kertooko se vain sen, että ne on sulle tärkeitä. Tai että sulla on tuollaisia pelkoja, ja vaikka nuo kaikki olis varmistettu, voi käydä aina niin, että työt menee tai hyvästä suhteesta tulee huono. Ei mitään elinikäistä takuuta saa koskaan mistään. Sitä ei ole olemassakaan. Jos sitä ei tajua ja haluaa varmsitella kaiken, tulee AINA pettymään. Aina elämä tuo eteen kaikkea. Jos joku ei sitä ymmärrä, silloin on parempi olla yksin.
Ilmankos menee sukset ristiin, joku pelkää ja pähkäilee, ei puhu näistä mitään. Musta se no kaikista kauheinta toista kohtaan. EI luottamusta edes ystävyyden tasolal sen vertaa, et uskaltais ääneen sanoa mitään.
Arvelin että joku vetää tuon "ei ole koskaan takeita mistään".
Eikö joskus voisi olla vetämättä jotain muitakin johtopäätöksiä kuin ne kaksi että "antaa mennä kun mikään ei ole varmaa" tai "annetaan olla kun kaiken pitää olla selvää".
Kysymykseni liittyi juuri siihen että miten paljon nuo ulkoiset seikat yms. vaikuttavat teidän kohdallanne!
En etsinyt mitään täydellistä vastausta kun sellaista ei ole olemassa.
Mutta jos tilanne on se ettei voi vain katsella tilannetta eteenpäin ja puhuminen ei muuta kuin sitä että toinen sanoo että "katsellaan" tai "kyllä minä olen valmis".
Puhun tässä siitä että miten te ja sinä mittaatte etukäteen sitä miten suhde tulee onnistumaan ja miten otatte niitä asioita huomioon joita epäilette vaikuttavan suhteeseen jos ei heti niin myöhemmin, ja miten tämä vaikuttaa päätökseenne aloittaa suhde?
Sinun vastauksesi taitaa olla että "mikään ei ole varmaa joten otetaan tämä suhde vaikka väkisin, puhutaan asioista ja rakastetaan ja katsotaan myöhemmin miten käy", niinkö?
miks sun pitää heti tietää ja päättää. onko kirkko tilattu saman tien ens viikoksi vai mikä on ongelma? sitähän voi rauhassa katsella, miten käy.
miks sun pitää heti tietää ja päättää. onko kirkko tilattu saman tien ens viikoksi vai mikä on ongelma? sitähän voi rauhassa katsella, miten käy.
Ehkä toinen vaikka odottaa sitä että tässä nyt ollaan pitkään yhdessä tai toinen ei asiaa ajattele tai vielä enemmänkin niin että sinä epäilet kannattaako suhde ylipäätään vai ei?
Sitä voi rauhassa katsella kun se toinen asuu vaikka samassa kaupungissa mutta entäs jos joudut muuttamaan toiselle puolelle Suomea sen suhteen takia?
Sinäkö muutat heti?
En käsitä miten tuo kirkko ja naimisiin meno tähän mukaan nyt tuli.
ei kun nimenomaan ei ole pakko eikä tarvi päättää. sun mielestä heti pitäis tietää kaikki vai ja olla vannomassa ikuista rakkautta?
Mut ei toisaalta ihan keveestikään ihan kenen tahansa kans alkaiskaan, et jos lähtökohtasesti ei olis sitä mietlä, että kyllä tästä on mahdollisuudet tulla jotain, ja ei olis aitoja tunteita, niin sama lopettaa ennenku alottaa. Eli ei ihan kevyesti sitäkään. Mut ei niinkään, et kaikki pitää tietää, koska kaikkea ei voi tietää.
Mut esimerkiks töistä. Niitäkään ei voi luvata mitään kukaan. Toisaalta kaiken voi saada ja kaiken voi aina menettää. Jos ei ymmärrä sillon ottaa kun saa, olkoon ilman.
Sinun vastauksesi taitaa olla että "mikään ei ole varmaa joten otetaan tämä suhde vaikka väkisin, puhutaan asioista ja rakastetaan ja katsotaan myöhemmin miten käy", niinkö? Just näin. Ei mikään ole varmaa tietenkään ennenkuin sen varmaksi päättää. Joillakin selviää ennemmin, toisilla myöhemmin, mut jos ei ala selvitä aikanaan, sitten on parempi lopettaa.
Aikalailla mun mielestä just noin, mut ei väkisin voi mitään ottaa. Jos sellanen mahdolliisuus tulee eteen, sen voi ottaa, mutta sen nyt tajuaa jokainen, että ei mitään voi ottaa vaan omasta halusta eikä väkisin. Ja kuka edes haluis..
no voisko sit puhua? Ehkä kuule molemmat odottaa mitä odottaa tai ei odota, mut jos ei osaa puhua, niin sille ei voi mitään. Turha on olla suhteessa, jos ei ole mitään tajua siitä, miks on suhteeseen menty ja mitä siltä halutaan ja ei suhteessakaan sit osata puhua myöhemminkään. Eihän se sillon kannata.
No jos toinen muuttaa, niin hetikö se pitäs päättää, että erotaan NYT tai ei. Jos muuttaa tai on pakko muuttaa niin muuttakoon, kyllä se selviää tuleeko siitä mitään. MIKS SUN PITÄIS TIETÄÄ KAIKKI HETI, KUN HETI EI VOI TIETÄÄ KUKAAN? Se naimisiinmeno tuli just siks, et sä vähän kuin vaadit jotain hirveetä sitoutumista ja tietämistä ennenkuin suhde on edes sillä tolalla, että edes kunnolla tuntee toisen ja sen, mitä se suhde kestää ja mitä ei.
Sinä annoit vastaukseksi viimeinkin.
Sinun mielestä tilaisuudet tulee käyttää jos aitoja tunteita on ja asioista puhua jotta ne selviäisivät joka mahdollistaa mielestäsi että suhde ehkä kestää myös jatkossa. Koska mikään ei ole varmaa niin sinun mielestä suhdetta kannattaa kattoa eikä miettiä liian pitkälle.
Entäs jos sinun pitäisi puntaroida hyvän työtarjouksen ja itseäsi miellyttävän kaupungin sekä toisaalta sitten suhteen jossa epäilet että voi ilmetä ongelmia myöhemmin?
Miten valitset ja valitsetko työn ja uuden kaupungin vai tuon orastavan suhteen?
Entä jos se toinen odottaa, toivoo ja tahtoo sitä sitoutumista?
Kysyin sitä että mikä sinun tietämyksesi taso täytyy olla suhteen mahdollisesta kestosta ja miten arvioit olosuhteita jotta päätät mennä suhteeseen ja sitoudut.
Varsinkin tilanteessa jossa on vaikea vain "katsella".
Tosin en yleensäkään ymmärrä näitä "katselu"-suhteita...
no sikshän sitä just puhutan, et tiedetään, mitä halutaan ja mille aletaan jos aletaan. Tarkotan sitä, että seurustella voi vakavasti, mutta se on sitten seurustelua siksi, että opitaan tutustuun toiseen. Sitoutumista tavallaan, mut eri mittakaavassa kuin vaikka yhteenmuutto tai naimisiinmeno.
Ei niin, että aletaan edes seurustella, jos ei tavallaan ole jo lähtökohtasesti sitä mieltä, että tästä tulis enemmän, mutta sitä ei tarvi vannoa tavallaan heti. Tosissaan, muttei kuolemanvakavasti, jos tajuat.
Miks sä ylipäätään sit seurustelet, jos et halua sitoutua joskus ja etsiä sellasta ihimstä, jonka kanssa voi elää. Ei minusta hengailal vain hengailun vuoksi vaan ihan sillä tavoitteella, että tästä voi tulla jotain ja nyt sit seurustellaan ja katsotaan oltiinko oikeassa.
valitsisin suhteen. työtä voi aina saada ja sen menettää. Suhteitakin voi saada tai menettää, mutta jos kohtaa oikean rakkauden, niin ei työ ole sen arvoista, että pistäis elämänsä tärkeimmän suhteen viemäristä alas, ottaen huomioon, että se suhde todella olis sitten kans hyvä. Ja hyvä työtarjous tähän lama-aikaan.. salli mun nauraa. Sellasta ei olekaan. Valitsisin suhteen, ja opiskelun. Se ei ole sun vaihtoehto mut näin tekisin.
Ei sitä katsomistakaan loputtomasti tarvitse tehdä, mutta kyllä sen verran, että nuo alkuperäisen viestin asiat olis selviä esimerkiksi. Sit on muitakin, mitä vastaavia voi tulla, mutta tuontyyppiset asiathan pitää aina puhua.
Onko tämä joku yleinen houre vai minkä takia jos täällä kysytään jotain se välittömästi täytyy henkilökohtaisesti liittyä kysyjään?
Kysyin sinun mielipidettäsi omalla kohdallasi sekä yleisesti mitä ajattelet asiasta, en pyytänyt suoria neuvoja omaan elämääni, toki voin ottaa onkeeni jos tästä ketjusta jotakin opin.
Jos käännetään huomio kysymykseen niin jos henkilö A etsii kumppania sekä tapailee että seurustelee mutta sitten tulee hetki jolloin täytyy tehdä päätöksiä katsotaanko asiaa eteenpäin vaikkapa sen takia että se vaikuttaa muuten elämän suunitelmiin, joudutaan muuttamaan, toinen vaatii sitoutumista (edes jonkin asteista) sekä itse miettii mitä tekisi niin miten arvioida sitä tilannetta?
Mutta koko pointti oli se että jos ennen varsinaista vakiintumista niin huomaa että on asioita jotka voivat (ei mitään kuvitelmia vaan todellisia juttuja toisen tai molempien taustoissa) vaikuttaa suhteeseen myöhemmin ja epäilee ettei ehkä suhde kestä kovin pitkään niin kannattaako sitä katsella jos joutuu uhraamaan myös muuta siinä samalla?
Tuota ajan takaa eli miten paljon olet valmis uhraamaan epäilyttävän suhteen alussa ja miten ihmiset laskevat riskejä vai lasketko niitä ollenkaan.
Itseasiassa tiedän oman näkökulmani enkä esitä täällä väitteitä mikä on oikein tai väärin vaan kysyin asiaa teiltä.
Mikä nyt on sitten oikeaa rakkautta ja mikä tärkein ja hyvä suhde.
Pointtini oli juuri se että jos on epäilys ettei se suhde muodostu sellaiseksi vaan voisi jäädä vaikkapa parin vuoden mittaiseksi yritykseksi koska ihmiset tahtovat vaikkapa eri asioita. Samalla ne omat mahdollisuudet muuten valuvat ohi suun. Esimerkiski pienillä paikkakunnilla ei ole mahdollisuuksia moneenkaan asiaan kuten vaikkapa opiskeluun joten varsinkin työtarjoukset lama-aikana jos sellaisia tulee tulisi käyttää hyödyksi kaiken järjen mukaan.
Mutta sinun vastauksesi näyttää olevan että "lupaava suhde aina ensin ja katsotaan asiaa sitten eteenpäin, muulla ei niin väliä".
Hyväksytään se ja odotetaan toisten vastauksia.
ei se ole mitään uhraamista, jos antaa asioille aikaa selvitä, miksi pitäis mennä asioiden edelle ja tietää ja päättää jos niille ei ole antanut aikaa?. Miksi pitää sitten sitoutua, jos ei tiedetä mitä ollaan tekemässä. Jos on asioita, jotka epäilyttää, niin silloin ei ollla oltu tarpeeks kauan yhdessä jotta vois olla varma, että todella haluaa sitoutua. Tai sit on oltu jo niin kauan yhdesssä, ettei enää osata erota, vaikka syytä olis ja olis jo niiden syiden vuoksi pitänyt älytä erota.
Jos siis todella tuntuu, ettei ole varma, ei tarvi ollakaan varma. Sitoutuu sitten kun on varma ja tuntuu siltä.
Ei ole uhraamista antaa asioille aikaa selvitä, mutta sillon on jos menee asioiden edelle. Tai sit ei ole tullut niitä tunteita, et nuo asiat tuntuis epäolennaiselta. Ehkä sit tunnu siltä tai toinen ei ole niin tärkeä, et nuo asiat alkaa tuntua isolta möröltä.
Jotenkin pikkuhiljaa aklaa tuntua, et jos noita asioita pitää liikaa miettiä, tuskin ne mitään niin todellisia rakkaudentunteita olis. Jotkut työjutut tai paikkakunta.. Siihenkö se suuri rakkaus todella kaatuis. Joku sekosuhde kaatuis varmasti, mut aivan tosissaan jos rakastaa, niin ei kaadu.
se ei ole oikeaa, jos sä et tiedä sitä. Sen tietää, kun se on. Kaikki muu on jotain muuta.
Jos pitää epäillä, sitten pitää.
Mut tuo juttu on niin vuorenvarma, että sen tietää. Sitä ei voi olla tietämättä, jos aidosti rakastetaan. Siitä ei ole mitään epäilystäkään.
Tottakai voi aina spekuloida kaikella muulla. Ehkä sit ei ole kokenut todellista rakkautta, jos alkaa tuntua, että kaikki muu on tärkeämpää.
Mut periaatteessa lupaava suhde musta ensin. Toisaalta en mä alkais seurustellakaan jos en olis rakastunut tai ainakin aivan tosi syvästi ihastunut, mutta aikalailla näin kuitnekin. Joten sekin olis mulle tosi merkittävä asia.
Elämässä voi olla paljon tärkeitä asioita, jokainen tekee sen tärkeysjärjestyksen tietysti. Tietysti on asioita, että on pakko tulla toimeen ja muuta, eikä niistä voi tinkiä, mut jos loppu on järjestelykysymys, on musta masokistista heittää hyvä suhde pois.
Oletat nyt että ihmiset ovat alussa aivan umpirakastuneita.
Osalla se rakkauden kehittyminen vie aikaa ja sitähän siinä joutuu pähkäilemään että kannattaako sen tunteen perässä juosta jos se johtaa huonoon lopputulokseen myöhemmin ja samalla menee sivu suun muita mahdollisuuksia vaikkapa se suuri rakkaus. ;)
yllä kunnes selviää haittaako erilaisuutenne suhteen kehittymistä. Varsinkaan naisen ei kannata muuttaa miehen perässä jonnekin suhteen toivossa.
oletan umpirakastuneisuutta? Mähän vähintään vaadin sitä,vähintään tulenpalavaa ihastumista. Eihän siinä ole muuten mitää mieltä. Ainakinn vähintään sellanen jalat alta tunne ja perhosia vatsanpohjassa. Osa ihmisistä pystyy jonkun teknisesti ranskalaisilla viivoilla määritellyn hyvän kanssa suhteeseen ja kehittämään ne tunteet ehkä. Mä en ikinä. Ei musta olis siihen, jos mä ihastun, mä ihastun kovaa. Vähempään en tyydy ikinä ja jos joku mulle sanois, että en mä sua rakasta, mut katsotaan tässä aikamme, niin mä jättäisin sen, vaikka tuntuis miltä..
Okei eli sinulla suhde on aina siinä vaiheessa että olet jo rakastunut eikä kääntymistä ole takaisin.
Eiköhän kuule kuitenkin ole hieman jotain välimuotoja tuon "teknisen ranskalaisilla viivoilla määritellyn suhteen" ja "umpirakastumisen" välillä.
Esimerkiksi joillakin tunteet vaativat kehittymistä ja esimerkiksi nuo jalat alta, perhosia vatsassa tunteista voivat tehdä tepposia ja teet vääriä valintoja.
Eipähän siinä mitään jos olet valmis muuttamaan tuon tunteen perässä toiselle puolelle maata varattomana ilman työtä vain saadaksesi olla toisen luona joka ehkä paljastuu sitten joksikin muuksi vähän ajan kuluttua.
Mulla on jotenkin tunne että sinä puhut rakastumisesta, et rakkaudesta mutta ok.
Mutta entäs jos se toinen (vaikkapa sinä) on syvästi ihastunut ja toinen vielä miettii mitä tehdä?
Onko se väärin miettiä?
En usko valitettavasti tuollaiseen "kyllä sen tietää ja tunnistaa rakkauden" koska noita suhteita olen vierestä seurannut että ne kestävät about puolesta vuodesta kahteen ja sillä hyvä. Siinä sitä rakkautta olikin. Ehkä joku tykkää sitten sellaisesta ja asettaa sellaisen "rakkauden" kaikkien asioiden edelle. Ehkä.
ei kun turha on alkaa mihinkään suhteeseen, jos ei ole ainakin syvästi ihastunut. Sit jos siinä se ihastus lopahtaa, niin ei sitä kyllä sit jatketakaan, ettei sen puoleen.
Voihan sitä joskus ihastua sellaseen, jota ei tunne kunnolla, sit kun oppii tunteen, tajuaa, ettei voi olla ihastunut siihen koko pakettiin. Silloin voi joutua lopettaan suhteen, mut ei se turha siinä mielessä ole, että jokatapauksessa aluksi oli potentiaalia, mut sitten selvis ja hyvä et selvis, ettei siitä tullut enempää.
Mä olen sellanen ihminen, että ihastun harvoin ja mulle käy vain tuo vaihtoehto. Voi olla tietysti erilaisia ihmisiä. Mä en pysty ihastusta tekemään, en vaikka suhteen pystyisin, se suhde ei tekis mulle tunteita myöhemminkään. Ehkä tottumusta, ehkä kiintymystä tai jotain sellasta, muttei rakastumista tai rakastamista. Jollain voi olla erilailla, mulla näin.
Ensinnkin olen sanonut monta kertaa, ettei silti tarvi heti tietää, eikä hötkyillä siitä huolimatta, että olis rakastunut. Ja tietysti pitää tulla toimeen, ei siitä pääse, mutta kyllä mä olen ehkä joskus kenties kuullut että ihmiset on voineet sovitella suhteitaan ja töitään jotenkin ja kulkemisiaan. Oletko sinä kuullut koskaan sellasesta? Ja ei, en lähtis kenenkään perässä, ennenkun olisiin seurustellut niin kauan, että tosiaan tietäsin mitä olen tekemässä.
Ja työt voi mennä aina alta, ei nykyään ole mikään varmaa niiden kanssa. Se ei mua pelota, mä olen nähny niin paljon työttömyyttä, konkursseja, takuitten maksuja ja taloudellisia ongelmia, ettei niistä pysty hetkauttaan mua ykskään ei pienen piirun vertaa. Silti tajuan, että toimeen pitää tulla. Se ei tarkota sitä, et ihmissuhteet tai työ pitäis niinkun aina olla toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.
Musta on jotenkin käsittämätöntä, et sä jotenkin kokoajan oletat, että toisen pitäis joustaa, mitä se kuule toinen tekee, elelee miten lystää ja ei itse halua mistään joustaa. Entäs jos sanois sille toiselle, että muuta sä. Etsi sä töitä, keksi jotain itse. Eli eiköhän ne ole sellasia vähän enempi yhteisiä ratkaisuja kuitenkin.
mihin ihmeeseen pitäis olla kiire? Miksi pitäis toisen tietää nyt ja justiinsa, mitä haluaa elämältään? Mä uskon, että sit kun ihminen rakastuu, sille tulee halu päättää asioita jotenkin johonkin suuntaan itse. Ei tietenkään ole väärin miettiä, voi hyvänen aika, monethan seurustelee vuosikausia, ja ei päätä mitään, nautiskelee siitä ajasta ja päättää sitten kun tuntuu siltä, että on valmis enempään. Etkö sä tajua, ettei heti tarvi olla joka asia päätettynä.
sä et usko siihen, että sen tietää. No just todistit tolla puolesta vuodesta kahteen- jutulla sen, että sen tietää. Senkin tietää jos ei se sitä ole. Puolesta vuodesta siis kahteen, ja aivan varmasti selviää sekin. :) omia sanojasi lainaten. Jos puolenvuoden-kahdenvuodenkaan päästä ei tiedä.. niin se on aika utopistista. Tosin yks kaveri seurusteli kuus vuotta kun ei tiennyt, mut ei sitä tietoa, eikä halua sit koskaan tullutkaan, koska se ei ollut oikee.. Tän nykysen kans on ollut kolme vuotta ja taaskaan ei muka tiedä. Väärähän se on sekin, mut ei osaa lopettaakaan.
Jotenkin sä et nyt osaa ajatella koko seurustelujuttua siten, että siinä selvitetään onko siitä hommasta enempään vai ei, vaan pidät jotenkin ihan painetta, että viikon päästä pitäisi tietää, oliko vai ei.. Hulluksihan sitä tulee, siinähän ei toista tunne alkuunkaan, ehkä ihastunut on, muttei oikeasti tunne.
Ja nekin jotka olis menossa samantien naimisiin, nekin saa ja pitäis miettiä silti, vaikkei tuntus yhtään siltä.
Yleensähän toki molemmat joustavat mutta kysyinkin juuri tilanteesta joka on vähemmän ihanteellinen.
En nyt oikein ymmärrä kun jankkaat tuosta ihastumisesta. Se on vain tunne eikä se muuta niitä realiteetteja miksikään että vaikkapa tilanteessa se toinen asuu toisella puolella maata tai et voi olla varma hänen tunteistaan (vaikka hän vakuutta toista) tai yksinkertaisesti joudut pohtimaan että tuhlaatko aikaasi suhteessa joka jää tuohon ihastumiseen/rakastumiseen mutta sitten vuoden parin päästä huomaat että on onneton kun teki niitä ratkaisuja.
Jotenkin ihmettelen tätä sinun "ei saa hötkyillä" kun juuri esitin tilanteen jossa on vähän pakko hötkyillä kun esimerkiksi ei jaksa elää kaukosuhteessa tai muitakin tarjokkaita on tai tuntuu että vaikka toista rakastaisi niin toinen ei välttämättä sovi sinulle elämäntavoiltaan.
Ymmärrän miten ajattelet kyllä mutta itse en käsitä puolestaan noin tunteen puolesta elämistä. Oikeastaan halusinkin kartoittaa erilaisia näkemyksiä asioista. Ainakin monilla naisilla näyttää menevän noin että mennään tunteen mukana vaikka harmaan kiven läpi toiselle puolelle maapalloa kunnes huomataan ettei se ollutkaan niin mukavaa.
Nähtävästi sulle riittää se molemminpuolinen rakastaminen mutta koko kysymyksessäni oli kysymys siitä että JOS TILANNE ON SELLAINEN JOSSA EI OLE MUITA VAIHTOEHTOJA kuin päättää NYT mitä tekee sille suhteelle.
Mutta kun koko kysymykseni idea oli se ETTEI OLE sitä vuotta tai kahta aikaa miettiä ja samalla toiselle tehdä selväksi että haluaa olla yhdessä?
Eikö sinusta asiaa kannata harkita etukäteen eikä vain roikkua suhteessa ja todeta että "hyvin menee" kunnes joku päivä tulee seinä vastaan?
Tuon kaksi vuotta olisit voinut käyttää toisten ihmisten etsimiseen tai toisella paikkakunnalla asumiseen jne. Ja oletkin käyttänyt sen rakkauden tunteessasi johonkin joka ei sinulle ollut se pitempiaikainen kumppani kuiteskaan.
Tämä on lähtenyt aivan väärille raiteille tämä keskustelu kun koko pointti oli siinä että miten harkitsette suhdetta jos vaakakupissa on paljon muutakin ja on epäilyksiä (vahvojakin) ettei suhde tule kestämään vaikka tunteita löytyy jossakin mittakaavassa.
Sain sen käsityksen ettei sinulla suhde ole mahdollinen ilman täydellista rakastumista/ihastumista jonka jälkeen tehdään mitä tahansa sen puolesta kunhan toinen antaa vähän periksi.
Mutta ei vääristellä alkuperäistä kysymystä että "katellaan" kun tässä asiassa ei nimenomaan voi katsella koska päätöksiä tulisi tehdä ennen sitä kahden vuoden aikaa.
Ymmärrän että joillakin elämässä ei ole mitään "kiirettä" ja on aikaa rakkaudelle yms. mutta joillakin on myös muita suunnitelmia elämässä ja myös täytyy huomata että sitä voisi aina sinä aikana kun on sen nykyisen kanssa olla jonkun toisen kanssa joka ehkä sopii paremmin sinulle.
Eli siis A on nainen (sinä?) ja toi B on joku ihana söpö pelimies kaveri.
Nainen on todella ihastunut tähän pelimieheen joka tunnetustu panee kaikkia naisia (tästä pelko pettämiseen?) ja nyt nainen kyllä tuntee sitä ihanaa "vetoa" ja "sitä jotain" siihen mieheen ja miettii pitäisikö ottaa riski jos se pelimies vaikka tällä kertaa jättää vanhat tapansa ja "raukkaus taltuttaa hänet". Voin kertoa että niin ei ole tapahtumassa.
Nyt vielä tää A miettii mahdollisuutta jättää oma elämänsä taakseen ja lähteä tyhjän päälle toiveena se, että rakkaus kesyttää sen pelimiehen.
Tajuat nyt varmaan itsekin kuinka idioottimaisesti tää A valitsee jos lähtee B:n mukaan toiselle paikkakunnalle missä ei ole töitä eikä muutenkaan halua olla siellä vain jonkun pienen ihastuksen takia?
Nyt ollaan siinä kohtaan kun aina puhun naisten (syvät pahoittelut jos teoriani on väärässä, se kyllä harvoin on;), ja kyseessä on mies) mahdollista tyhmistä valinnoista missä hormoonit ohjaa järjen sijaan ja sitten itketään kun elämä on vituillaan ja vika on täysin miesten kusipäisyydessä.
Jokainen tietää kuinka tyhmä teko toi olisi, mutta vain se pelimieheen ihastunut nainen ei näe sitä kun katsoo maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi.
Ehkä tää on sitten sitä "riskien ottamista" mistä mulle jossain toisessa ketjussa selitettiin. Mun mielestä täysin älytön riski missä on liian paljon ja liian suurella todennäköisyydellä menetettävää.
päivä jolloin komppaan BC:tä.. En olisi koskaan uskonut mutta näin on asia.
Me naiset katsotaan leffoja ja luetaan romaaneja joissa tehdään näin ja rakkaus kestää mutta valitettavasti totuus on toinen. Tiedän monia jotka ovat lähteneet kauas pois rakkauden perässä ja palanneet sitten takaisin. Yksi tutun tutun tuttu asuu vielä tällä hetkellä siellä minne menikin.
Vaikkakin BC, se ei ole tyhmyyttä, meille vaan annetaan väärä malli ja me kasvetaan ton annetun mallin mukaisiksi. Meitä vedätetään.
Alat kokea valaistuksen ystävä hyvä? ;)
Piirsin vain ruksin seinään ;)
Ottaa muuten kaikki taulut ja julisteet pois seiniltä viemästä tilaa, sillä rukseja alkaa kasaantumaan sinne ja paljon. Oot kerran samaa mieltä niin huomaat jaksossakin kuinka oikeassa olen. :)
Olen mies ja yritin tehdä tuosta sellaisen unisex-kysymyksen jota jokainen voisi pohtia.
Nuo mainitsemasi skenaariotkin sopviat tuohon mietittäväksi.
Mutta entä jos pitäisi valita naisen johon voisit rakastua ja sen välillä jos tahtoisit asua aivan muualla kuin missä hän asuu esimerkiksi?
Pahoitteluni siis jos meni väärin päin veikkaus, mutta joka tapauksessa jos olet tapauksen mies niin olet idiootti jos lähdet perään, sukupuoli ei muuta faktoja. :)
Ehkä oli väärä paikka kuitenkin.
se erilainen mies josta minä tykkään niin haluaisin todellakin tietää tuollaiset ajatukset. Että sinulle olisikin selvää alusta lähtien että erilaisuutemme tulee mitä luultavimmin olemaan este suhteellemme. Olisi kamalaa antaa minun luottaa jonkinasteiseen sitoutumiseen kun joka tapauksessa jokainen päivä voisi olla ennalta määrättynä se viimeinen. Älä turhaan leiki tytöllä ja tytön tunteilla, molemmat ansaitsette suhteen jonka lähtökodasta katsottuna siintää loppumaton tulevaisuus. Mielestäni päätit jo ettei suhteella ole tulevaisuutta. Miksi siis todellakaan yrittäisit?
Kysymys oli hypoteettinen.
En ole itse juuri nyt tuollaisessa tilanteessa.
Esitin erilaisia vaihtoehtoja mikä voisi eron aiheuttaa tulevaisuudessa: esimerkiksi jos toinen ei vaikuta yleensä pitäytyvän suhteissa, toinen asuu kaukana, toinen on elämäntavoiltaan erilainen, on ikäeroa, yhteisiä unelmia ei ole, jommalla kummalla on toisenlaisia suunnitelmia, joko itse tai toinen haluaa olla vapaampi, halutaan katsella muita kumppaneita jne...
Tahtoisin kovasti tietää miten te olette toimineet, toimisitte tai tahtoisitte toimittavan tuollaisessa tilanteessa.
Siis kysymyshän on siitä ettei ole varmaa että suhde päättyy mutta epävarmuus ettei kaikki mene hyvin on suurempi kuin normaalisti. Siinä voi se rakkaus olla suurtakin mutta tahtooko heittäytyä siihen mukaan?
Mielestäni tuossa ei ole kysymys mistään leikistä vaan valinnoista elämässä.
Tokihan moni toivoo "loppumatonta" tulevaisuutta ja sitähän tässä kysyinkin että uskotteko niin vakaasti siihen että menette ja sitoudutte suhteeseen vaikka vaara olisi suuri että siinä menee lopulta suhde että muukin elämä pilalle kuluttamalla aikaa suhteessa joka ei tule toimimaan (tai tällainen epäilys) vaikka nyt vaikuttaisi hyvältä?
Kuinka paljon täytyy olla ja olisitte valmiita uhraamaan siihen mahdollisuuteen että se toinen tärkeä henkilö löytyy elämään ja mitä riskejä olette valmiita ottamaan?
Sitä minä kysyn, en mitään henkilökohtaista ohjetta. Tiedä tosin milloin nuokin asiat tulisivat tarpeeseen.