Mitenkä sitä oppii itsestänsä pitämään? Minä en pidä juurikaan itsestäni, vaan lähinnä häpeän itseäni.
Olen kuin noidankehässä. En pidä itsestäni, kun en ole naisilta juurikaan saanut huomiota, enkä saa naisilta huomiota, kun en pidä itsestäni, niin että voisin "iskemismielessä" heitä lähestyä.
Ja mitä kauemmin tätä kestää, niin sitä enemmän inhoan itseäni, säälin itseäni ja häpeän itseäni. Ja näin kesäaikaan saa varmaankin taas kuulla tuttujen häistä, näkee joka nurkassa toisensa löytäneitä ja kuulee kavereilta kaikenlaisista intiimeistä seikkailuista.
Ja kaikki tämä saa minut tuntemaan itseni entistä enemmän friikiksi, entistä luuserimmaksi, entistä häpeällisemmäksi.
Olen tässä kolmikymppisenä muuttunut jo "katkeraksi vanhaksi mieheksi", joka on kateellinen muiden onnesta ja joka suorastaan toivoo muille huonoa ihmissuhteissaan. Tämä on melko paha lause, mutta totta se on.
Olen kuin noidankehässä. En pidä itsestäni, kun en ole naisilta juurikaan saanut huomiota, enkä saa naisilta huomiota, kun en pidä itsestäni, niin että voisin "iskemismielessä" heitä lähestyä.
Ja mitä kauemmin tätä kestää, niin sitä enemmän inhoan itseäni, säälin itseäni ja häpeän itseäni. Ja näin kesäaikaan saa varmaankin taas kuulla tuttujen häistä, näkee joka nurkassa toisensa löytäneitä ja kuulee kavereilta kaikenlaisista intiimeistä seikkailuista.
Ja kaikki tämä saa minut tuntemaan itseni entistä enemmän friikiksi, entistä luuserimmaksi, entistä häpeällisemmäksi.
Olen tässä kolmikymppisenä muuttunut jo "katkeraksi vanhaksi mieheksi", joka on kateellinen muiden onnesta ja joka suorastaan toivoo muille huonoa ihmissuhteissaan. Tämä on melko paha lause, mutta totta se on.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ei tule kaikille ja ei siinä ole usein kiinni omasta itsestä pitämisestä.
Tätä voi olla vaikea monen sulattaa varsinkin niiden jotka ovat tuota ohjetta ensimmäisenä antamassa. Esimerkiksi moni nainen antaa tuon ohjeen miehelle että pitää pitää itsestään ja nauttia elämästä ja sitten tulee se nainen elämään eikä ne naiset välitä itsesäälissä kylpevistä luusereista.
Ei ne naiset kuule välitä todellakaan välttämättä vaikka sun elämä olisi kunnossakin ja pitäisi itsestäsi joten suotta siltä osin säälit tai häpeät itseäsi.
Omakin onni on noissa ihmissuhteissa ollut katala mutta en jaksa valittaa kun tiedän ettei se auta mitään. EI ole mitään tehtävissä jos ei löydä ketään.
Etsi maksullisia naisia tai etsi naista ulkomailta. Suomi on pieni maa ja naiset aika nirppanokkia muutenkin. Ehkä onnistut tai ehkä et mutta ei ainakaan tarvitse ajatella että naiset ovat sulle liian hyviä. Eivät ne ole.
Jos tuntuu siltä että omassa maassa ei onnista, ei ole kovinkaan huono vaihtoehto kokeilla ympäristöä jossa olet eksoottinen. Muutaman kuukauden työkomennus missä tahansa kaukana, parin viikon aktiiviloma kaukoidässä, tai jos haluat mennä ääripäähän, vapaaehtoistyö kriisialueella. Sinkkuna sinulla on mahdollisuus moneen asiaan josta me perheelliset vain unelmoimme...
***
Ensimmäisenä, tarvitset onnistumisen tunteita. On jotain mitä teet hyvin. Nauratat kaveriporukkaa? Laitat ruokaa? Sukellat pisimmälle? Jotain missä voit voittaa, mieluummin ei videopelit :D. Jos et äkkiseltään keksi, ota ja kokeile. EN pilaile, kokeile joogaa. Ensinnäkin, saat kosketuksen omaan itseesi ja ruumiiseesi tavalla jota ei voi korvata millään muulla, opit hallitsemaan itseäsi paremmin ja saat sitä kautta kontrollia elämääsi. Pahitteeksi ei ole sekään että kurssit ovat yleensä pullollaan naisia ja miehiä on harvassa -saat varmasti outona lintuna huomiota, ja kun ryhmä tottuu niihin yhteen tai kahteen mieheen, saat tutustua moneen moneen uuteen ihmiseen, levittää sosiaalista verkostoasi. Ennemmin tai myöhemmin siitä on hyötyä.
Toisakseen, tee sitä mistä nautit. Mitä ikinä harrastatkin, mistä pidätkin, keskity siihen. Lakkaa ajattelemasta että arvosi mitataan parisuhteella tai naisten suosiolla, jälleen ei se määrä vaan se laatu. Ennemmin tai myöhemmin tapaat jonkun jonka kanssa sovit yhteen upeasti, mieluummin sitä viettää odotusaikansa elämästä nauttimalla kuin kärsimällä itse luoduista paineista.
***
älä jätä meitä palstan luusereita koskaan =) Sun tekstejäsi on aina aivan ihana lukea. Ne ovat kuin kynttilän lämmin valo pimeän keskellä.
Olivat ihan varteenotettavia.
Mutta sen verran voin sanoa, että minä en voi muuta kuin jossain määrin mitata ihmisenä onnistumistani sen mukaan, pitääkö vastakkainen sukupuoli minusta. Mikä nimittäin on ihmisenä onnistumista, monen muun asian ohella? Se, että pystyy olemaan sellainen ihminen, jonka joku toinen haluaa ottaa osaksi omaa elämäänsä... Olen jo pidempään ajatellut että se on se kaikkein tärkein asia elämässä, oikeastaan ainoa asia jolla on oikeaa merkitystä.
Onhan se nimittäin niin, että ihmisen elämän tarkoituksesta on keskusteltu vuosituhannet, mutta biologisesti asia on selvä; ihminen on tehty lisääntymään. Tähän kuvioon kuullu oleellisesti tietenkin kumppani, rakkaus, perhe yms.
Ja jos ei pysty tähän yltämään, niin katson sen perustavanlaatuiseksi epäonnistumiseksi elämässä, ihan yleisellä tasolla.
Toivon yltäväni parempaan jatkossa, ja otan vinkeistäsi vaarin. On vain näin kauniina kesäpäivänä niin paljon helpompi olla kateellinen ja katkera, kun näkee tätä "onnea" kaikkialla, jos ihmisten keskellä liikkuu.
puhaltaa se kynttiläkin sammuksiin kuin elää toivossa että oikeasti näkisi joskus auringon.
Ihana mutta varsin naiivi ihminen.
epäonnistumisena sekä biologisena faktana että se on elämän tarkoitus eikä elämä muuten ole mitään mutta komppaan sitä että jos tahtoisi suhteen ja löytää kumppanin ja sitä ei saa niin se voi tuntua pahalta.
Moni ihminen on tyytyväinen elämäänsä muuten mutta on totaalisen epäonnistunut rakkauselämässä ja kyllä sitä katkeruutta ja kateuttakin saa tuntea. Kaikilla ei käy onni.
Elämällä muuten ei ole tarkoitusta (edes biologisesti, koko ajatus on absurdi) mutta sillä on pyrkimys selviytyä ja lisääntyä sekä siinä sivussa olla tyytyväinen. ;)
siitä ajasta jonka kynttilä palaa, silloin on hyvä ja lämmin olo. Silloin ei kaipaa aurinkoa eikä pimeyttä.
niin ehkä se ajatus sullekin sitten välähtää.
Toi tristas puhuu ällöttävän mukavasti, ihan alkaa melkein vituttaa. ;) Tristar leikkii sitä enkeliä sun toisella olalla, mä olen se toinen kaveri siellä toisella puolella.
Eli tristarin näkökulma oli se, että sun on pakko olla jossain hyvä jonka avulla voit pönkittää omaa itsetuntoas. Entäs jos olet kuten minä eli olet kaikessa paska? Noh tässä on vain sitten yksi tapa oppia pitämään itsestäs.
Sun tarvii alkaa manipuloimaa omaa mieltäs, kuvitella edes olevasi parempi kuin muut. Joo tiedän voi helposti johtaa katkeroitumiseen ja ylimielisyyteen. MUTTA oikein hallittuna alat vain tuntea itses koko ajan paremmaks kuvitellen olevas parempi kuin muut. Tää taas pönkittää sun itsetuntoa mikä näkyy muille, eiväthän muut tiedä syytä siihen miksi sulla on hyvä itsetunto.
Vähän samaan tapaan itsekin tuota pohdin, mutta ap:lle sanoisin silti, että itseään ei kannattaisi verrata aina toisiin. Voit vaikka aloittaa mielikuvaharjoittelun siten, että keskityt viikon ajan hyviin puoliisi. Kiinnitä huomiota niihin hyviin ominaisuuksiin, joita sinulla on, siihen mikä sinussa on parasta. Se voi tuntua oudolta ja teeskentelyltä, mutta se kannattaa, koska se, mihin kiinnittää huomiota, se nousee esiin. - Ihan varmasti sinussa on jotakin hyvää, mutta itse sinun täytyy se löytää !
Seuraavaksi pitää hyväksyä myös muut sellaisina kuin he ovat.
Sitäkin voi harjoitella. Alkaa säännönmukaisesti suhtautua toisiin myönteisesti. Ajattele, että ympärilläsi on suunnattoman ihania ihmisiä. Leiki, että tuokin on oikeasti ihan kiva ihminen :) Myönteinen asennnoituminen toisiin toimii muutenkin. Monet tietävät omasta kokemuksestaan, että on vaikea suhtautua kielteisesti ihmiseen, joka pitää meitä hienoina ihmisinä.
Sinulla on oikeus olla oma itsesi, juuri sellainen kuin olet ja haluat olla. Uskalla nähdä itsesi mukavana kaverina niin luulenpa toistenkin sen huomaavan :)
Itseluottamus ei ole ainoastaan ulkoisista asioista kuten ulkonäöstä kiinni. Itsetuntoaan voi yrittää pönkittää ulkoisilla seikoilla, mutta ne eivät kanna pitkälle, jos pohja ei ole kunnossa.
Kyllä minä enimmäkseen muista pidän. En vain itsestäni.
Ja vertaan itseäni toisiin, koska ei ole muuta mittaria, millä tietää onko jossain hyvä vai huono.
Loppupeleissä tarkoittaa sitä, että kuten täälläkin on neuvottu, niin minun pitää ruveta väkisin ajattelemaan itsestäni jotain muuta kuin nyt. Ja se on keinotekoista, mutta eipä se ole se huonoin juttu; vaan se että se on niin perkeleen vaikeaa. Olen kyllä yrittänyt.
Olen myös yrittänyt olla tarkoituksella positiivisempi kuin normaalisti olen, mutta ei silläkään mitään muutosta ole asioihin tullut.
Käytännössä tässä kuitenkin pitää muuttua kokonaan eri ihmiseksi, eli paljon positiivisemmaksi, alkaa harrastamaan, ja tehdä kaikkea sitä mitä normaalisti en tee. Olisi hienoa jos pystyisin innostumaan muuttumisesta, mutta epäilen että yritän vain hetken olla ulospäin erilainen, ja lopetan sen kun huomaan että se ei ole oikeastaan mahdollista.
Pitää varmaan tästä lähteä ulkoilemaan, että ei mene ihan hautomiseksi tämä tässä.
Kaikkea hyvää nyt kuitenkin vastanneille, kiva että on tullut lähinnä asiallisia vastauksia.
Mulla on putki päällä, jo toinen joka vastas mun olevan (ainakin osittain) oikeassa yhden päivän aikana!
Tiedän että tämä on enemmän tai vähemmän oman vastuun pakoa ja myös pakoa omien aloitteiden teosta, mutta olen ihmetellyt sitä, että miksi ystäväpiirin ihmiset eivät yritä tutustuttaa sinkkuihin ystävättäriinsä? Onhan matchmaker-touhu kyllä kiusallista usein kaikille osapuolille, jotka joutuvat tilanteeseen, mutta miksei voisi tehdä vaikkapa niin, että pyytää tällaisen sinkkuystävättären vaikka johonkin illanvietoon, ilman että yrittää tyrkyttää kenellekään ketään?
Eihän asiasta tarvitse osapuolille kertoa, eikä amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien esimerkin mukaan edes mitenkään "vaivihkaa tyrkyttää" toisilleen.
Osa ongelmaa nimittäin on se, että mukavia sinkkuihmisiä ei tapaa juuri missään, ja minusta on aina tuntunut kauhean kohtuuttomalta että alkaisi harrastaa jotakin ihan vain se mielessään että josko sieltä löytyisi se toinen puolisko. En nimittäin ole perinteisesti juurikaan pitänyt ryhmäharrastamisesta, vaikka muuten kai olenkin ihan sosiaalinen. Tai ainakin tarpeeksi sosiaalinen.
Luin vastikään pitkän jutun hesarista, missä puhuttiin sinkkujen yksinäisyydestä, ja jopa siinäkin jutussa "heräteltiin" myös sinkkujen lähipiirejä, että voisivat jollain tapaa yrittää auttaa, varsinkin jos tietävät että sinkku on sinkku vasten omaa tahtoaan.
En tarkoita että muiden pitäisi tehdä työt ja sitten itse keräisin hedelmät, mutta olisihan se mukavaa, jos tuttujen kautta jonkun löytäisi.
Olet kolmenkympin "kriisissä", johon kuuluu juuri tuon tyyppinen pohdiskelu. Tulee pohdittua, mitkä ovat ne oman elämän ainekset. Muilta niitä aineksia ei voi varastaa, vaan pitää itse tehdä kasvatustyö. Sanomattakin selvää, että katkeruus ei auta, mutta saahan sitä päätä lyödä seinään.
Itsensä kanssa on syytä oppia kaveriksi, koska loppuelämä vietetään siinä seurassa.
Elämää tämä vain on, ja jokainen tekee omannäköisensä sopan.