Vaikea tätä on selittää, mutta yritän.
Suhde oli myrskyisä ja oli ongelmia, rakkautta, intohimoa ja epäilyksiä. Ongelmat käsiteltiin ja päästiin pitkälle.
Aloin tosissani uskoa suhteeseen.
Puhuin luottamuksesta, se oli minulle tärkein tukipilari suhteessa. Perusluottamus pitää olla itsestään selvyys.
Hän epäili minua kaikesta ja se loukkasi syvältä.
Annoin aikaa ja uskoin kaiken kääntyvän parhain päin.
Suunniteltiin yhteistä asuntoa jne..
Epäilykset jatkuivat. Kuka tahansa nainen, joka oli vähänkin naisen näköinen aiheutti epäilyksä. Ohikulkija riitti siihen.
Tunnen valtavan määrän ihmisiä ja myös puhun tuntemilleni ihmisille. Hän oli valmis pilaamaan illan pienestäkin epäilyksestä tietämätä edes itse, onko siihen todellista aihetta. Aloin tuntea itseni viemäriksi johon voi kaataa kaiken.
Hän jutteli vapaasti miehille, mutta jos pöytään tuli yksikin nainen, olin hänen mielestään heti iskemässä tätä jne..
En aina jaksanut uskoa todeksi, voiko hän oikeasti ajatella minusta sellaista. En koskaan pettänyt, ei koskaan käynyt edes mielessä. Hän kuvitteli minun pettävän heti. Aloin uskoa, ei hän opi tuntemaan minua koskaan. Rakastin häntä paljon, mutta jatkuvat riidat olemattomista asioista alkoivat tehdä tehtävänsä. Jatkuva tarkistelu, vahtiminen ja epäily alkoivat tuhota tunteitani häneen. Alkoi käydä sääliksi häntä, eikö hän kykene parisuhteeseen. Aloin ajatella, ehkä toisenlainen mies herättäisi hänessä luottamusta.
Alkoi myös tuntua siltä, että hän itse on elänyt aiemmin elämää jossa pettäminen on helppoa arkipäivää ja kusettaminen yleistä. Hermoni olivat välillä kireät, ei jaksanut enää. Työt alkoivat käydä raskaaksi mieli maassa ja harrastuksiin ei jaksanut keskittyä huonotuulisena.
Puhuttiin ja puhuttiin. Sanoin, en voi elää kanssasi jos et opi luottamaan minuun. En koskaan tehnyt mitään sellaista, mistä hän epäili. Huomasin, en voi mennä minnekään, en voi olla koskaan yötä poissa jne..miten harrastusmatkat tms..
Hän oli suhteemme aikana tehnyt virheitä, jotka olin antanut anteeksi. Hänen oli vaikeampi puhua avoimesti ja rehellisesti.
Aloin silti luottaa häneen ja halusin uskoa.
Riitoja tuli lisää ja taas sovittiin.
Hän oli valmis pilaamaan illan turhan asian vuoksi, koska vain epäili minua, vaikka en ollut tehnyt mitään siihen viittaavaa.
Olin kyllä jutellut ihmisille ja siitä en voi luopua.
Huomasin ettei hänen kanssaan voi elää jos tämä ei muutu.
Elämä alkoi olla raskasta. Puhuttiin vieläkin luottamuksesta.
Hän salasi asioita ja minä puhuin totta. Riitelimme ja otin etäisyyttä tilanteen rauhoittumiseksi, koska hän huusi todella kovaa. Hän kävi päälle lyöden ja potkien. Hän kiistää tämän, mutta kehossani on tikkejä ja arpia yms..kyllä hiljensin hänet joskus ottamalla kiinni kunnolla, silti en koskaan lyönyt oikeasti. Kerran läppäsin avokämmenellä, kerran laitoin istumaan ja pidin kiinni, sekä kerran pidin kättä suun edessä kun huuto ei loppunut. Olisin vienyt hänet ulos, mutta siitä oli huonoja kokemuksia, sillä ovien potkiminen ja huuto jatkuisi siellä. En sano etteikö nainen saisi olla joskus räväkkä, mutta hän mustamaalasi minua ystävilleen ja kielsi minua puhumasta heille mitään. Hän riehui työpaikallani useasti, silti pidin hänen puoliaan jälkipelissä. Raivokohtaukset olivat rajuja toisinaan, eikä hän muista niistä puoliakaan. Todistajia näihin tilanteisiin on useita. Myönnän, joskus meni hermot ja tuli pieniä ylilyöntejä, mutta hyvin pieniä siihen nähden mitä hän teki.
Taas oltiin sovittu. Menimme parhaan ystäväni häihin.
Alkuun kaikki meni hyvin, mutta loppua kohti mentiin kaaokseen. Hän puhui todella outoja. Morsiammelle sanoi, että onhan tuo mies ainakin hyvä isäpuoli (eikö muuta).
Sitten ilmaisi huolestuneisuuttaan ääneen morsiammen lapsen viihtyvyydestä maalla kun joutuu olemaan näin...
Ei tässä mitään ihmeellistä, sillä nämä asiat voidaan tulkita monella tavalla ja jää arvoitukseksi mitä hän milläkin tarkoitti.
Seuraavaksi hän alkoi epäillä, että minulla ja morsiammella on jotain sutinaa. En voinut enää uskoa, onko hän tosissaan epäilyjensä kanssa. Se tuntui niin mahdottomalta ajatukselta, ei mitään järkeä. Hän sanoi, että sanoo vielä asiasta morsiammen miehelle. Mitä, haluaako hän epäilyillään saada vielä riitaa muillekkin. Hääpari tosin tunnisti naisen ongelmat ja myös kuuli toisesta huoneesta nämä uhkaukset hänen tietämättään. Sulhanen pyysi jäämään meitä vielä yöksi, mutta hän esitti halutonta ja kyllästynyttä. Hän olisi lähtenyt jo taksilla aiemmin, mutta ei ollut rahaa mukana riittävästi.
Matkaa oli reilusti ja oltiin keskellä metsää.
Eräs minulle hyvin läheinen ihminen oli joutunut pulaan ja sain puhelun. Lupasin järjestää apua ja aloin soitella ihmisille, jotka pääsevät paikan päälle apuun. Kerroin asiasta myös hänelle. Hän aliarvioi tilanetta tyyliin "ei sillä kuitenkaan mitään hätää ole ja kehoitti lopettamaan soittelun". Morsian alkoi hermostua hänelle ja huomautti asiasta. jatkuu..
Suhde oli myrskyisä ja oli ongelmia, rakkautta, intohimoa ja epäilyksiä. Ongelmat käsiteltiin ja päästiin pitkälle.
Aloin tosissani uskoa suhteeseen.
Puhuin luottamuksesta, se oli minulle tärkein tukipilari suhteessa. Perusluottamus pitää olla itsestään selvyys.
Hän epäili minua kaikesta ja se loukkasi syvältä.
Annoin aikaa ja uskoin kaiken kääntyvän parhain päin.
Suunniteltiin yhteistä asuntoa jne..
Epäilykset jatkuivat. Kuka tahansa nainen, joka oli vähänkin naisen näköinen aiheutti epäilyksä. Ohikulkija riitti siihen.
Tunnen valtavan määrän ihmisiä ja myös puhun tuntemilleni ihmisille. Hän oli valmis pilaamaan illan pienestäkin epäilyksestä tietämätä edes itse, onko siihen todellista aihetta. Aloin tuntea itseni viemäriksi johon voi kaataa kaiken.
Hän jutteli vapaasti miehille, mutta jos pöytään tuli yksikin nainen, olin hänen mielestään heti iskemässä tätä jne..
En aina jaksanut uskoa todeksi, voiko hän oikeasti ajatella minusta sellaista. En koskaan pettänyt, ei koskaan käynyt edes mielessä. Hän kuvitteli minun pettävän heti. Aloin uskoa, ei hän opi tuntemaan minua koskaan. Rakastin häntä paljon, mutta jatkuvat riidat olemattomista asioista alkoivat tehdä tehtävänsä. Jatkuva tarkistelu, vahtiminen ja epäily alkoivat tuhota tunteitani häneen. Alkoi käydä sääliksi häntä, eikö hän kykene parisuhteeseen. Aloin ajatella, ehkä toisenlainen mies herättäisi hänessä luottamusta.
Alkoi myös tuntua siltä, että hän itse on elänyt aiemmin elämää jossa pettäminen on helppoa arkipäivää ja kusettaminen yleistä. Hermoni olivat välillä kireät, ei jaksanut enää. Työt alkoivat käydä raskaaksi mieli maassa ja harrastuksiin ei jaksanut keskittyä huonotuulisena.
Puhuttiin ja puhuttiin. Sanoin, en voi elää kanssasi jos et opi luottamaan minuun. En koskaan tehnyt mitään sellaista, mistä hän epäili. Huomasin, en voi mennä minnekään, en voi olla koskaan yötä poissa jne..miten harrastusmatkat tms..
Hän oli suhteemme aikana tehnyt virheitä, jotka olin antanut anteeksi. Hänen oli vaikeampi puhua avoimesti ja rehellisesti.
Aloin silti luottaa häneen ja halusin uskoa.
Riitoja tuli lisää ja taas sovittiin.
Hän oli valmis pilaamaan illan turhan asian vuoksi, koska vain epäili minua, vaikka en ollut tehnyt mitään siihen viittaavaa.
Olin kyllä jutellut ihmisille ja siitä en voi luopua.
Huomasin ettei hänen kanssaan voi elää jos tämä ei muutu.
Elämä alkoi olla raskasta. Puhuttiin vieläkin luottamuksesta.
Hän salasi asioita ja minä puhuin totta. Riitelimme ja otin etäisyyttä tilanteen rauhoittumiseksi, koska hän huusi todella kovaa. Hän kävi päälle lyöden ja potkien. Hän kiistää tämän, mutta kehossani on tikkejä ja arpia yms..kyllä hiljensin hänet joskus ottamalla kiinni kunnolla, silti en koskaan lyönyt oikeasti. Kerran läppäsin avokämmenellä, kerran laitoin istumaan ja pidin kiinni, sekä kerran pidin kättä suun edessä kun huuto ei loppunut. Olisin vienyt hänet ulos, mutta siitä oli huonoja kokemuksia, sillä ovien potkiminen ja huuto jatkuisi siellä. En sano etteikö nainen saisi olla joskus räväkkä, mutta hän mustamaalasi minua ystävilleen ja kielsi minua puhumasta heille mitään. Hän riehui työpaikallani useasti, silti pidin hänen puoliaan jälkipelissä. Raivokohtaukset olivat rajuja toisinaan, eikä hän muista niistä puoliakaan. Todistajia näihin tilanteisiin on useita. Myönnän, joskus meni hermot ja tuli pieniä ylilyöntejä, mutta hyvin pieniä siihen nähden mitä hän teki.
Taas oltiin sovittu. Menimme parhaan ystäväni häihin.
Alkuun kaikki meni hyvin, mutta loppua kohti mentiin kaaokseen. Hän puhui todella outoja. Morsiammelle sanoi, että onhan tuo mies ainakin hyvä isäpuoli (eikö muuta).
Sitten ilmaisi huolestuneisuuttaan ääneen morsiammen lapsen viihtyvyydestä maalla kun joutuu olemaan näin...
Ei tässä mitään ihmeellistä, sillä nämä asiat voidaan tulkita monella tavalla ja jää arvoitukseksi mitä hän milläkin tarkoitti.
Seuraavaksi hän alkoi epäillä, että minulla ja morsiammella on jotain sutinaa. En voinut enää uskoa, onko hän tosissaan epäilyjensä kanssa. Se tuntui niin mahdottomalta ajatukselta, ei mitään järkeä. Hän sanoi, että sanoo vielä asiasta morsiammen miehelle. Mitä, haluaako hän epäilyillään saada vielä riitaa muillekkin. Hääpari tosin tunnisti naisen ongelmat ja myös kuuli toisesta huoneesta nämä uhkaukset hänen tietämättään. Sulhanen pyysi jäämään meitä vielä yöksi, mutta hän esitti halutonta ja kyllästynyttä. Hän olisi lähtenyt jo taksilla aiemmin, mutta ei ollut rahaa mukana riittävästi.
Matkaa oli reilusti ja oltiin keskellä metsää.
Eräs minulle hyvin läheinen ihminen oli joutunut pulaan ja sain puhelun. Lupasin järjestää apua ja aloin soitella ihmisille, jotka pääsevät paikan päälle apuun. Kerroin asiasta myös hänelle. Hän aliarvioi tilanetta tyyliin "ei sillä kuitenkaan mitään hätää ole ja kehoitti lopettamaan soittelun". Morsian alkoi hermostua hänelle ja huomautti asiasta. jatkuu..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hän vastasi morsiamelle töykeään sävyyn...samaan aikaan ilmoitin asian olevan hoidossa ja apua on saapunut perille (tosin lopputulos oli vielä epäselvä, mutta apua oli hankittu). Samoilla hetkillä morsian kävi häneen kiinni sanoen "nyt muija lopetat suunsoiton". Tappelu tuli ja hän jäi alakynteen. Tämän jälkeen hän lähti metsätielle. Lähdin myöhemmin perään katsomaan. Matka oli pitkä. Puhuin ja hän raivosi välillä, sitten soitti toiselle miehelle. Toinen mies oli hänen entinen, jonka kanssa olivat eronneet monia kertoja ja taas välillä olleet yhdessä. Myös suhteemme aikana kun riideltiin, oli hän muutamia peräkkäisiä öitä miehen luona.
Hän sanoi minulle: saan kyydin, mutta sinä et voi siihen tulla. Ei siinä mitään ja jatkoin matkaa. Sen jälkeen ei nähty. Sain tekstiviestin jossa luki "sinulla ei ole sydäntä".
Miksi katselin tätä vuoden. Hänessä oli toinen puoli kultaa. Meillä oli hetkemme.
Ajattelin mustasukaisuuden, epäilemisen, piinaamisen loppuvan, koska välillämme oli rakautta ja meillä oli upeita hetkiä yhdessä. Annoin aikaa. Tein töitä sen eteen myös. Hän epäli minulla olevan sutinaa työkavereiden kanssa. Esittelin kaikki hänelle olosuhteiden myötä ja otin mukaan kaikkeen mahdolliseen. Pyysin suurimpia epäilyjen kohteita puhumaan hänelle luottamuksella.
Suhteemme loppui. Ikävöin häntä ja toivon hänelle hyvää elämää, sekä hyvää luotettavaa miestä, joka herättää myös hänessä luottamusta.
Rakastin häntä. Tulin tieni päähän. En voi elää suhteessa jossa minuun ei luoteta.
Rakaudella sinulle. -Sydämmetön.
Selvästi rakkautta ollu. Ajan kans asiat selviää, mutta Elämä o usein liian lyhyt selvittään ongelman.
Ehkä seuraava puolen vuode aikana asiat olis selvinny ja saanu suuntaa/selvyyttä. Sillo on helpompi tehdä päätöksiä. Epäselvä ero jää vähän kaiveleen.
Luottamuspula?????????? ja rakkaus on paha yhdistelmä.
Olisko asiat selvinny vai ei? Sitä Te ilmeisesti ette koskaan saa tietää.
Te ainaki yrititte.
Älkä vihatko toisianne! Te olisitte voinu olla rakastavaiset oikeasti. Muistakaa se.
sillä kirjoituksestasihan käy ilmi ,että tämä nainen itse on pitänyt peliä eksänsä kanssa ja ei sen vuoksi luota sinuun, eli hänellä itsellään näyttää olevan se häikkä oman itsensä kanssa luottamuksessa itseensä että toisen ihmiseen. Olisi ihan eri asia jos sinä todella käytökselläsi olisit provosoinut hänen mustasukkaisuuttaan.
Vaikuttaa, että entinen naisesi ei ole koskaan oppinut luottamaan keneenkään. Ehkä kukaan ei ole osoittautunut hänen aiemmassa elämässään hänen luottamuksensa arvoiseksi ja hän on tullut petetyksi, mahdollisesti henkisellä tasolla enemmän kuin perinteisemmällä tavalla..
Lapsuudesta löytyy usein syy.
Surullista kokonaisuudessaan miten teillä meni. Naisesi käyttäytyi juuri sillä tavalla jolla hänen luottamukseen on aiemmin vastattu, hän ei ehkä ole koskaan kohdannut ihmistä joka todella välittää hänestä ja luottaa häneen ja odottaa samaa itselleen.
Sen pohjalta ajatellen, miten muuten hän olisi voinut käyttäytyä, kuin entisten kokemustensa pohjalta...
Ehkä hän joku päivä ymmärtää että olit ensimmäinen johon hän olisi voinut luottaa, muttei hän siihen kyennyt koska oli liian särkynyt menneestään....
Sellaisen joka voi luottaa helposti toisiin ihmisiin, voi olla vaikea ymmärtää mitä toinen tuntee, järjellä on turha yrittää selittää että toiseen voi luottaa..
Luottamus syntyy tunteissa, ei järjessä.
°°°Sellaisen joka voi luottaa helposti toisiin ihmisiin, voi olla vaikea ymmärtää mitä toinen tuntee, °°°
Luulisin ymmärtäväni. Vaikeusia tuottaa ns. samaistuminen, empaattinen eläytyminen toisen sijaan. Reaktiot ovat itselle outoja, tilanteeseen nähden.
°°°järjellä on turha yrittää selittää että toiseen voi luottaa..°°°
Hämmentää lukea tällaista. Ymmärrän kyllä mitä sanotaan ja tarkoitetaan, mutta idea jää tajuamatta. Yksi keino pois käytöstä, kai kokemukseen perustuen.
Onko jotain muuta keinoa selittää tai osoittaa se? Auttaisiko lupaus, vannominen, sen uudistaminen? Erittäin tiivis yhteydenpito tietyn kauden ajan tai mahdollisuus siihen? Toimisiko jokin sanaton viestintä, kehon kieli? Kosketuksen voisi tuntea ja miltä se aistimus tuntuu voisi herättää kaivattuja tunteita 'järjen ohi'.
°°°Luottamus syntyy tunteissa, ei järjessä.°°°
Tässäkohtaa ymmärrykseni lakkaa toimimasta. Se on tuo sanamuoto. Voiko sen kirjoittaa toisin?
Luottamus syntyy tunteesta,
Luottamus syntyy tunteeseen,
Luottamus syntyy tunteeksi,
Luottamus syntyy tunteella,
Ei järjestä, ei järjellä, ei järjelliseksi tms.
Onko luottamus tunne? Tunne ja järki toistensa vastakohtina?
Opetella ilman järkeä, ymmälläni mietin?
Olen kyllä sitä mieltä että tunne on ihmiselle määräävä tekijä. Tunteen mukaan halutaan toimia. Siinä mielessä ei voi muuttua, että vain päättää alkaa ajatella 'järkevästi' (esim. niin kuin toinen sanoo, kuinka hän sen asian näkee ja selittää miten hänen mielestään tulisi ajatella (kunnolla ja järkevästi) ns. ottaen itseään niskasta kiinni.
Anna kun selitän mitä tarkoitan..
"°°°Sellaisen joka voi luottaa helposti toisiin ihmisiin, voi olla vaikea ymmärtää mitä toinen tuntee, °°°
Luulisin ymmärtäväni. Vaikeusia tuottaa ns. samaistuminen, empaattinen eläytyminen toisen sijaan. Reaktiot ovat itselle outoja, tilanteeseen nähden."
-------->jos itsellä ei ole ongelmia toisiin luottamisen suhteen, ei voi käsittää mitä tunneymyrskyä toinen, joka ei osaa luottaa, käy läpi.
Toisaalta koskaan, missään asiassa, ei voi täysin tietää ja ymmärtää miltä toisesta tuntuu, koska jokainen meistä on ainutkertainen yksilö ja kokee elämänsä omalla tavallaan.
"°°°järjellä on turha yrittää selittää että toiseen voi luottaa..°°°
Hämmentää lukea tällaista. Ymmärrän kyllä mitä sanotaan ja tarkoitetaan, mutta idea jää tajuamatta. Yksi keino pois käytöstä, kai kokemukseen perustuen.
Onko jotain muuta keinoa selittää tai osoittaa se? Auttaisiko lupaus, vannominen, sen uudistaminen? Erittäin tiivis yhteydenpito tietyn kauden ajan tai mahdollisuus siihen? Toimisiko jokin sanaton viestintä, kehon kieli? Kosketuksen voisi tuntea ja miltä se aistimus tuntuu voisi herättää kaivattuja tunteita 'järjen ohi'."
--------> Ketään ei voi pelastaa häneltä itseltään. Et voi henkisesti kantaa toista. Se taakka käy sinulle itsellesi raskaaksi ennen pitkää. Jos toinen ei halua nähdä ongelmaansa ja tehdä asian eteen töitä, auttaa itseään, et voi asialle mitään.
Ihminen toimii tunteella, mitä ihminen olisi jos hänellä ei olisi tunteitaan? Robotti?
Luottamusasiat kypsyvät hitaasti, sen eteen on itse tehtävä töitä, kuten jo mainitsin. Auttaa kyllä tätä "ei-luottavaa" suunnattomasti jos hänen lähellä on tukea-antavia ihmisiä. Toinen ei voi pystyttää luottamuksentoteemia, että tässä tämä luottamus nyt on, jos toinen ei vain tunne, että voi luottaa.
Ihminen itse on vastuussa tunteistaan, ja voi hallita omaa tunne-elämää, käsittelemällä ikäviä ja ahdistavia tunteitaan. Vain niin niistä pääsee yli. Jos ahdistavat tunteensa patoaa, ennen pitkää ne tekevät tehtävänsä, epämääräisenä ahdistuksena, pelkotiloina, heikkona itsetuntona... etc.
Tänä päivänä syödään järjetön määrä rauhoittavia lääkkeitä, jotta tunteet turtuisivat. Musta se on todella huono asia, koska jos uskaltaa/osaa käydä läpi vaikeat tunteensa läpi, ne helpottavat ja elämä on parempaa.. Onnellisempaa..
Näin mä asiat näen..
tunteissa olen eri mieltä, kyllä ihminen järkeäänkin paljon käyttää ja päättelee paljonkin toisen ihmisen käytöksen perusteella, onko hän luotettava vai ei. Tunteet ja järki käyvät keskenään kamppailua siitä, että luottaako vai ei. Lapsuuden kasvatustaustallakin on paljon merkitystä siihen, miten luottamus ymmärretään, mikä on oikein ja mikä väärin. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin se perusluottamus, mutta jos se joskus lapsena tai aikuisenakin ,kuten täällä on kirjoitettu, rikotaan niin nämä tunnekokemukset muokkaa tätä käsitystä ja luo esteitä ja epäluottamusta toista kohtaan.
Jep, mut nyt ei puhuttu siitä onko joku ihminen luotettava vai ei, vaan siitä kykeneekö henkilö ylipäänsä luottamaan toiseen ihmisiin.
Luottamus on mun mielestä jonkinlainen asennekin. Luotat, että elämä kantaa, luotat, että elämässä käy parhain päin ja että, kaikki tapahtuu tarkoituksella. Luottamus tunteena on uskoa hyvään, eikä siihen että kaikki kohtelee huonosti, pettää ja satuttaa..
Se, onko toinen ihminen luotettava, perustuu mun mielestä siihen miten toisen ihmisen teot ja sanat käy yhteen ja mitä toinen kertoo tunteistaan sinua kohtaan ja kuinka ne käytännön elämässä kohtaa. Se, onko toinen ihminen luotettava, jokainen pohtii oman elämänkokemuksen myötä, tunteen ja järjen yhteistyöllä.
Luottamus luottamus....hmh. :)
Mitenkään olematta epäkunnioittava, mutta onko tullut mieleesi, että naisellasi voisi olla vikaa päässä? Hänen käytöksensä ei kuulosta normaalilta. Vaatii sinulta toista ja ei itse elä opetuksensa mukaan. Jonkinlainen persoonallisuushäiriö ehkä. Niitä on monenlaisia. Tuntuu vähän siltä, ettei hän löydä koskaan miestä, johon tuntisi luottavansa täysin. Kertomuksestasi saa sen kuvan ettet ole antanut syytä mihinkään rutkuttamiseen, mutta hän sitäkin enemmän.