Hei. Olen nuori nainen (alle 20-vuotias) ja olen 1,5 vuotta vanhemman miehen kanssa kihloissa. Opiskelemme yhä samalla paikkakunnalla, mutta asumme eri paikkakunnalla, mikä tuleekin näin kesällä huomattua.
Sillä meillä molemmilla on kesätyöpaikka, omilla paikkakunnilla tosin. Työvuorot on sekaisin, miehelläni on aamuyöstä iltapäivään töitä arkisin ja viikonloput vapaina. Kun taas minä olen sekaisin aamupäivät ja illat arkisin töissä, mutta viikonloppuisin olen koko päivän töissä (14.00-22.00). Arkisin minulla saattaa olla viikossa 1-2 päivää vapaata, mutta siihen se jääkin. Paljon ei jää aikaa kommunikoida ukkoni kanssa, mitä nyt puhelimitse ja netin välityksellä. Joskus tämä käy raskaaksi, sillä nuori ja lämpöä kaipaava nainen tottatoki tahtoo käpertyä siihen turvalliseen syliin mihin aina murheet sun muut uskaltaa purkaa.
Tämä vaikuttaa työpanostukseen joskus, välillä on huonoja päiviä kun on ikävä ja tuntuu ettei jaksa. Joskus taas mieli on vireä kun saa tehä jotain itselleen. Rahaahan se meinaa, jota opiskelija tarvitsee tottakai, mutta eipä tuo näytä aina merkkaavan kaikkea. Moni sanoo, että saisin tässä vaiheessa olla iloinen että on töitä, kun kaikille sitä ei ole tarjolla.
Syksyllä on suunnitelmia muuttaa omaan vuokra-asuntoon sinne opiskelupaikkakunnalle. Sellaista kunnollista ei ole vielä löytynyt, mutta olemme sinnikkäitä. Syksyä odotan kovasti, silloinhan (jos nyt löydämme kämpän) saamme olla jokapäivä yhteyksissä ja toistemme lähellä.
On meillä myös suunnitelmia, festareille olemme menossa kun molemmilla on sopivasti lomaakin, mutta sittenhän työt jatkuvat taas ihan elokuun alkuun asti.
Joskus pelottaa, että tämä välimatka heikentää suhdettamme. Opiskeluaikana saimme nähdä lähes jokapäivä paitsi viikonloppuisin (joskus tosin vierailimme silloin toistemme luona lomat), ja poikkeuksellisesti jos toinen oli sairas. Omien arkisten vapaapäivien takia se olen minä, joka matkustaa 100km toisen luokse, että saisimme nähdä. Viikonloput eivät tulisi ukolleni varmaankaan kysymykseenkään, että minun luonani kävisi. Sillä hänellä on molemmat päivät 2h harrastuksenvietto aikaa, ja minähän olen töissä pitkän päivän.
Herkemmin olen suuttunut hänelle tyhmistä ja pienistäkin asioista kun olen hänestä erossa. Mököttely on kaikista yleisin show, mikä nähdään minun esittämänäni tässä tilaisuudessa. Joskus kun sovin että menen hänen luokseen vapaapäivinäni, haaveilen ja uskon että saan paljon hellyyttä ja huomionosoituksia ym. häneltä, niin paljon kuin olen sitä kaivannutkin ja halunnut. Mutta lähtiessäni taas kotia päin, tai kun ei ole aikaa enää kuin pari tuntia että pitäisi lähteä, mieleeni tulee etten taaskaan saanut tarpeeksi arvostusta ja rakkautta kuin halusin.
Hävettää, en uskalla edes sanoa miehelleni mikä minulla on. Olen enemmän tälläinen kirjoittajatyyppi, hän taas tykkää enemmän puhua suoraan ja kasvokkain. Yleensä vain mytristän suuni, itken, olen hiljaa vain ja koitan katsoa muualle kun taas miehini kertoo minulle kuinka tärkeä olen hänelle. En edes ole varma miksi itken. Jotenkin vain tuntuu että en ansaitse näin "hyvää" miestä. Hän on hyvä sydäminen jne. Taidan vain vaatia häneltä liikaa.
Seksi taas.. Ennen se tuntui loistavalta. Hän piti minua tärkeänä, huomioi että tulen, ja että minulla on hyvä olla. Pidin sitä rakasteluna. Nykyään se tuntuu vain likaiselta panemiselta. Häntä ei huvita tehdä sitä enää kuin suihkussa, sillä sängyssä tulee "liian kuuma". Ennen hän kysyi olenko valmis, ja jos en ollut hän keräsi voimia, käytti muita tekniikoita minun hyvällä pitämiseen ja jatkoi kun olin itse melkein valmis. Nykyään ei edes tee sitäkään. Ennen katsoi silmiin ja silitti kasvoja kun työntyi hitaasti, aivan kuin jossakin rakkauselokuvassa. Nyt hän vaan kuksii minua nopesti, ja tämäkin tapahtuu vain silloin kun hän tahtoo. Jos minä sanon että tekisi mieli ja huomaan hänestäkin sen, hän perääntyy. Viime kerralla pidin hänen kasvojaansa kurissa, että hän katsoisi minua silmiin mihin itse pyrin, mutta tämä vain vilkaisi vähän väliä, kun taas näytti enemmän olleen kiinnostunut välitolpasta.
Kerran ostin medkit kondomipaketin ihan huvinvuoksi. Syön pillereitä ja olemme molemmat puhtaita, käymme paljaasti. Kortsut vain olivat siitä syystä hyvä juttu sillä emme tahtoneet sotkea paikkoja. Kiihdotusrengas tuli siinä mukana. Innostuimme molemmat uuden lisäkaverin käytöstä, sillä se oli jotain uutta. Nykyään tuntuu että kaikki menee samalla vanhalla kaavalla.
Joskus tuntuu jopa siltä että hän halveksii minua ja pyytää suorastaan alistuman, kun kaipaa suihinottoa. Minulle moista vastaavaa ei tietenkään hän voinut tehdä. Olen joskus maininnut hänelle asiasta, hän huomio silloin minut ja alkoi käyttämään kykyjään. Nyt se on jäänyt unholaan.
Suihinottoa en sinänsä pidä epämiellyttävänä, sillä mielestäni pääasia siinä on toisen hyväily.
Kaipaisin jotain mielipidettä, apua, vinkkejä ja neuvoja tälläiseen. Joskus täytyy jonnekin avautua.
Sillä meillä molemmilla on kesätyöpaikka, omilla paikkakunnilla tosin. Työvuorot on sekaisin, miehelläni on aamuyöstä iltapäivään töitä arkisin ja viikonloput vapaina. Kun taas minä olen sekaisin aamupäivät ja illat arkisin töissä, mutta viikonloppuisin olen koko päivän töissä (14.00-22.00). Arkisin minulla saattaa olla viikossa 1-2 päivää vapaata, mutta siihen se jääkin. Paljon ei jää aikaa kommunikoida ukkoni kanssa, mitä nyt puhelimitse ja netin välityksellä. Joskus tämä käy raskaaksi, sillä nuori ja lämpöä kaipaava nainen tottatoki tahtoo käpertyä siihen turvalliseen syliin mihin aina murheet sun muut uskaltaa purkaa.
Tämä vaikuttaa työpanostukseen joskus, välillä on huonoja päiviä kun on ikävä ja tuntuu ettei jaksa. Joskus taas mieli on vireä kun saa tehä jotain itselleen. Rahaahan se meinaa, jota opiskelija tarvitsee tottakai, mutta eipä tuo näytä aina merkkaavan kaikkea. Moni sanoo, että saisin tässä vaiheessa olla iloinen että on töitä, kun kaikille sitä ei ole tarjolla.
Syksyllä on suunnitelmia muuttaa omaan vuokra-asuntoon sinne opiskelupaikkakunnalle. Sellaista kunnollista ei ole vielä löytynyt, mutta olemme sinnikkäitä. Syksyä odotan kovasti, silloinhan (jos nyt löydämme kämpän) saamme olla jokapäivä yhteyksissä ja toistemme lähellä.
On meillä myös suunnitelmia, festareille olemme menossa kun molemmilla on sopivasti lomaakin, mutta sittenhän työt jatkuvat taas ihan elokuun alkuun asti.
Joskus pelottaa, että tämä välimatka heikentää suhdettamme. Opiskeluaikana saimme nähdä lähes jokapäivä paitsi viikonloppuisin (joskus tosin vierailimme silloin toistemme luona lomat), ja poikkeuksellisesti jos toinen oli sairas. Omien arkisten vapaapäivien takia se olen minä, joka matkustaa 100km toisen luokse, että saisimme nähdä. Viikonloput eivät tulisi ukolleni varmaankaan kysymykseenkään, että minun luonani kävisi. Sillä hänellä on molemmat päivät 2h harrastuksenvietto aikaa, ja minähän olen töissä pitkän päivän.
Herkemmin olen suuttunut hänelle tyhmistä ja pienistäkin asioista kun olen hänestä erossa. Mököttely on kaikista yleisin show, mikä nähdään minun esittämänäni tässä tilaisuudessa. Joskus kun sovin että menen hänen luokseen vapaapäivinäni, haaveilen ja uskon että saan paljon hellyyttä ja huomionosoituksia ym. häneltä, niin paljon kuin olen sitä kaivannutkin ja halunnut. Mutta lähtiessäni taas kotia päin, tai kun ei ole aikaa enää kuin pari tuntia että pitäisi lähteä, mieleeni tulee etten taaskaan saanut tarpeeksi arvostusta ja rakkautta kuin halusin.
Hävettää, en uskalla edes sanoa miehelleni mikä minulla on. Olen enemmän tälläinen kirjoittajatyyppi, hän taas tykkää enemmän puhua suoraan ja kasvokkain. Yleensä vain mytristän suuni, itken, olen hiljaa vain ja koitan katsoa muualle kun taas miehini kertoo minulle kuinka tärkeä olen hänelle. En edes ole varma miksi itken. Jotenkin vain tuntuu että en ansaitse näin "hyvää" miestä. Hän on hyvä sydäminen jne. Taidan vain vaatia häneltä liikaa.
Seksi taas.. Ennen se tuntui loistavalta. Hän piti minua tärkeänä, huomioi että tulen, ja että minulla on hyvä olla. Pidin sitä rakasteluna. Nykyään se tuntuu vain likaiselta panemiselta. Häntä ei huvita tehdä sitä enää kuin suihkussa, sillä sängyssä tulee "liian kuuma". Ennen hän kysyi olenko valmis, ja jos en ollut hän keräsi voimia, käytti muita tekniikoita minun hyvällä pitämiseen ja jatkoi kun olin itse melkein valmis. Nykyään ei edes tee sitäkään. Ennen katsoi silmiin ja silitti kasvoja kun työntyi hitaasti, aivan kuin jossakin rakkauselokuvassa. Nyt hän vaan kuksii minua nopesti, ja tämäkin tapahtuu vain silloin kun hän tahtoo. Jos minä sanon että tekisi mieli ja huomaan hänestäkin sen, hän perääntyy. Viime kerralla pidin hänen kasvojaansa kurissa, että hän katsoisi minua silmiin mihin itse pyrin, mutta tämä vain vilkaisi vähän väliä, kun taas näytti enemmän olleen kiinnostunut välitolpasta.
Kerran ostin medkit kondomipaketin ihan huvinvuoksi. Syön pillereitä ja olemme molemmat puhtaita, käymme paljaasti. Kortsut vain olivat siitä syystä hyvä juttu sillä emme tahtoneet sotkea paikkoja. Kiihdotusrengas tuli siinä mukana. Innostuimme molemmat uuden lisäkaverin käytöstä, sillä se oli jotain uutta. Nykyään tuntuu että kaikki menee samalla vanhalla kaavalla.
Joskus tuntuu jopa siltä että hän halveksii minua ja pyytää suorastaan alistuman, kun kaipaa suihinottoa. Minulle moista vastaavaa ei tietenkään hän voinut tehdä. Olen joskus maininnut hänelle asiasta, hän huomio silloin minut ja alkoi käyttämään kykyjään. Nyt se on jäänyt unholaan.
Suihinottoa en sinänsä pidä epämiellyttävänä, sillä mielestäni pääasia siinä on toisen hyväily.
Kaipaisin jotain mielipidettä, apua, vinkkejä ja neuvoja tälläiseen. Joskus täytyy jonnekin avautua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tämä.
Tämä miksi ajattelen niin ja näin. Minua pelottaa todellakin tuo rakkauden kuihtuminen. Rakastan häntä yli kaiken. Tahdon saavani jotain apua tunteiden tuomisessa paremmin esille, sillä jos yritän kasvotusten puhua, tulee vain paha mieli sillä aivan kuin kertoisin hänelle "hänen virheistään-joista en ole niin tyytyväinen" loukaten häntä samalla. Aina jos olen mennyt kotiin ja minulla on ollut joku herkkä-möksötys hetki silloin ja herra odottaa vastausta tähän syyhyn koko illan, kerron sen hänelle tekstiviestillä sillä ääneen en osaa sanoa. Tätä hän on aina moittinut. Mitään pahaa en halua koskaan tuottaa. Kerran olen hänet suututtanut ja se oli vihoviimeinen kerta, vaikka sekin kyllä oli melko tyhmästä syystä - mustasukkaisuus ja epäluulo. Pelkäsin että hänellä on yhä tunteita entistäänsä kohtaan ym. ja menin lukemaan tähän henkilökohtaisia viestejään. Mikä oli väärin. Tästä kyllä kehkeytyikin jotain, sillä saman iltana hän hyväksyi anteeksipyyntöni, lepytti minut ja kosi.
Mutta tosiaankin, järkevää asiallista kommenttia, avustusta, vinkkejä ym. Kiitän.
"Kerran olen hänet suututtanut ja se oli vihoviimeinen kerta, vaikka sekin kyllä oli melko tyhmästä syystä - mustasukkaisuus ja epäluulo. Pelkäsin että hänellä ON YHÄ TUNTEITA entistäänsä kohtaan ym. ja menin lukemaan tähän henkilökohtaisia viestejään. Mikä oli väärin. Tästä kyllä kehkeytyikin jotain, sillä SAMANA ILTANA hän hyväksyi anteeksipyyntöni, lepytti minut ja kosi."
Jos sinulla olisi jotain salattavaa avomieheltäsi, jotain minkä hän sai melkein selville, mutta sinä tahtoisit pitää sen salassa keinolla millä hyvänsä, mitä tekisit? Näin ulkopuolisin silmin ja sinun kertomasi mukaan on hyvin, hyvin todennäköistä että miehellä on tunteita (ellei jopa suhdetta) eksää kohtaan. Kihlauksella hän sai poistettua epäluulosi ja on nyt "turvassa".
Vaikka naisen vaistoa vähätellään, siihen kannattaa luottaa. Jos sinusta tuntuu että hän pettää sinua, on todennäköisempää että se on totta kuin kuvitelmaasi. Enemmän kertovat ne pienet asiat, joita ei sanota ääneen, pienet eleet ja tunnelma joka suhteessa vallitsee.
Et tainnut kertoa kauanko olette olleet yhdessä, mutta ensihuuma loppuu noin 6kk-2v päästä. Silloin rakastuminen joko muuttuu rakastamiseksi tai loppuu. Tämä voi vaikuttaa siltä että rakkaus on kuihtumassa tai loppumassa, mutta ei se välttämättä ole niin. Rakkaus vaan muuttaa muotoaan. Tässä vaiheessa kannattaa tehdä myös itsetutkiskelua, että oikeasti rakastaa kumppaniaan eikä ole pelkästään rakastunut siihen tunteeseen, jonka rakastuminen tuottaa.
Suhdetta ei kannata jatkaa suotta jos tuntuu ettei se enää toimi. Omasta kokemuksesta voin sanoa että juuri tuo aika 17-20 vuotiaaksi oli minulla se, jolloin kasvoin itse aikuiseksi (no toki sitä tapahtuu vielä myöhemminkin, mutta nopeiten se tapahtui noina vuosina). Muutuin ja kasvoin erilleen sen aikaisesta poikaystävästä, joka oli todella kiltti ja hyvä ihminen, sopiva teinisuhteeseen kanssani, muttei aikuiseen vakavampaan suhteeseen. Olisin hyvin onneton, jos olisin jäänyt suhteeseen vain koska mies oli muuten vain hyvä, mutta tunteita ei olisi ollut tarpeeksi. Toki sinulla se on vähän eri asia, sillä olet luvannut mennä poikaystäväsi kanssa naimisiin. Kihlauksen purkaminen on kuitenkin huomattavasti vakavampi asia kuin teinisuhteen lopettaminen ja sitä tulee harkita hyvin tarkasti. Suhteessa ei ole luvattu toiselle mitään, mutta jos jätät miehen petät lupauksen jonka olet hänelle antanut.
John Gray, Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta-kirja, maksaa alle 5€ suomalaises. Sieltä saat apua varmasti tähän tilanteeseen, lue vaikka ekana Naiset muistuttavat aaltoja-luku ja Hankalien tunteiden viestiminen-luku.
Parikymmentä vuotta sitten olin ja elin samanlaisessa tunteessa. Olen mies. Olimme rakastuneet ja viiden vuoden yhdessäolon jälkeen luulisi asioiden sujuvan. Mutta...
Kinasimme. Emme sietäneet toisiamme. Joka moku näkyi ja siitä kuitattiin heti. Olimme nuoria ja hyvännäköisiä ja menestyviä. Mutta. Kyllästyminen samaan sai meidät eroamaan ja uskomaan ettemme voisi enää tulla toimeen.
Nyt vanhempana ja uuden kanssa jo kaksikymmentä vuotta eläneenä voin sanoa, että emme vain tajunneet, että ihmisen totuttua mihin vain, siihen kyllästyy.
Eli tehkää ihmeessä jotain muuta välillä. Antakaa happea itsellenne. Älkää syyttäkö toisianne, koska olette vain arkiintuneita. Keksikää uusia harrastuksia. Mitä vain. Hetken päästä taas romantiikka kelpaa ja taas on kivaa olla sen ensi rakkauden kanssa. Itselläni jäi sen kanssa lapset tekemättä. Ja se on elämässä rakkauden merkitys. Sitä kaipaa vieläkin vaikkei sitä enää voi saada.
Ja minä sanoisin, että keskusteleminen - puhuminen - omista asioista sanominen ja toisen kuuntelu - se on se tärkein mikä saa parisuhteen toimimaan ja kukoistamaan. On edellytys hyvälle parisuhteelle. Jos tähän ei pääse, niin kaikki muua alkaa kaatua. Ja sanon tämän kokemuksesta.
Kirjoita vaikka sille miehellesi. Tai näytä tämä ketju. Puhukaa sen jälkeen.
Tyhmistä ja vähemmän tyhmistä pienistä asioista kasvaa herkästi peikkoja, kun niistä ei muka uskalla puhua. (Minun suhteeni ovat tähän kaatuneet..... keskustelu on todella vaikea laji.)