Takana muutaman vuoden seurustelusuhde (kihloissa, asutaan yhdessä), joka on mennyt kaikkinensa ihan hyvin (paitsi tietysti ne "normaalit" sanaharkat ym.): seksi toimii, meillä on kivaa yhdessä ja asioista voidaan puhua.
Vähän aikaa sitten tilanne muuttui aivan täysin. Puolisoni alkoi huokailemaan ja olemaan poissaoleva; sanoi syyksi raha-asiat ja työttömyyden jota on jo kestänyt pitempään, eli huolen huomisesta. Myöskin tietyn iällisen rajapyykin ylittäminen on kuulema tähän asiaan osasyyllinen. Ihmettelin kuitenkin, että tämä muutos tapahtui samoihin aikoihin kun puolisoni kävi pienellä lomalla muutaman puolitutun kanssa ja palattauaan sanoi, "miten mukavaa oli olla ihmisten kanssa jotka eivät tiedä hänen ongelmiaan".
Tämän jälkeen puolisoni on äksyillyt minulle vähän väliä ja pyytää sitten anteeksi (kun olen jo itse siitä asiasta toipunut). Olemme puhuneet ja olen kysynyt onko tässä syynä jokin muukin kuin työ ja raha, esim. halu olla yksin, ihastuminen/rakastuminen johonkin toiseen, ettei naamani miellytä enää, vai mikä? Hän sanoo edelleen syyksi työttömyyden ja kyvyttömyytensä "kantaa kortensa kekoon" yhteisen talouden ylläpitämiseksi (minulla on siis töitä, tällä hetkellä). Erään kerran hän myös sanoi, ettei näe että muuttaisimme enää yhdessä mihinkään, kun tuli puhetta mahdollisesta muuttopakosta (vuokra-asunto). Viimeisin juttu oli, että hän syytti minua yrityksestä pilata hänen viikonloppumatkansa (raivostumalla aivan silmittömästi), kun menin puhumaan hänelle eräästä pienen pienestä käytännön asiasta, josta ajattelin olevan hänelle ehkä apua.
Hän sanoo että rakastaa ja haluaa kihlauksemme jatkuvan. Minä en ymmärrä näitä kohtauksia. Rakastan häntä, mutta takaraivoon on alkanut pesiytyä jos jonkinlaista kuvaa riitojen syystä. Kaikki yhteinen aikamme ei mene riitelyyn, hyvääkin on edelleen. Jotain peruuttamatonta on mielestäni jo tapahtunut, sillä tunnen olevani varpaillani ja koskaan aamulla ei voi tietää mitä päivä tuo tullessaan: riitaa vai ihan mukavaa yhteiseloa.
Asiat joita mietin ovat: purkaako puolisoni pahan olonsa minuun vai onko tämä hänen tapansa yrittää päästä minusta eroon?
Vähän aikaa sitten tilanne muuttui aivan täysin. Puolisoni alkoi huokailemaan ja olemaan poissaoleva; sanoi syyksi raha-asiat ja työttömyyden jota on jo kestänyt pitempään, eli huolen huomisesta. Myöskin tietyn iällisen rajapyykin ylittäminen on kuulema tähän asiaan osasyyllinen. Ihmettelin kuitenkin, että tämä muutos tapahtui samoihin aikoihin kun puolisoni kävi pienellä lomalla muutaman puolitutun kanssa ja palattauaan sanoi, "miten mukavaa oli olla ihmisten kanssa jotka eivät tiedä hänen ongelmiaan".
Tämän jälkeen puolisoni on äksyillyt minulle vähän väliä ja pyytää sitten anteeksi (kun olen jo itse siitä asiasta toipunut). Olemme puhuneet ja olen kysynyt onko tässä syynä jokin muukin kuin työ ja raha, esim. halu olla yksin, ihastuminen/rakastuminen johonkin toiseen, ettei naamani miellytä enää, vai mikä? Hän sanoo edelleen syyksi työttömyyden ja kyvyttömyytensä "kantaa kortensa kekoon" yhteisen talouden ylläpitämiseksi (minulla on siis töitä, tällä hetkellä). Erään kerran hän myös sanoi, ettei näe että muuttaisimme enää yhdessä mihinkään, kun tuli puhetta mahdollisesta muuttopakosta (vuokra-asunto). Viimeisin juttu oli, että hän syytti minua yrityksestä pilata hänen viikonloppumatkansa (raivostumalla aivan silmittömästi), kun menin puhumaan hänelle eräästä pienen pienestä käytännön asiasta, josta ajattelin olevan hänelle ehkä apua.
Hän sanoo että rakastaa ja haluaa kihlauksemme jatkuvan. Minä en ymmärrä näitä kohtauksia. Rakastan häntä, mutta takaraivoon on alkanut pesiytyä jos jonkinlaista kuvaa riitojen syystä. Kaikki yhteinen aikamme ei mene riitelyyn, hyvääkin on edelleen. Jotain peruuttamatonta on mielestäni jo tapahtunut, sillä tunnen olevani varpaillani ja koskaan aamulla ei voi tietää mitä päivä tuo tullessaan: riitaa vai ihan mukavaa yhteiseloa.
Asiat joita mietin ovat: purkaako puolisoni pahan olonsa minuun vai onko tämä hänen tapansa yrittää päästä minusta eroon?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä aika lailla samanlaista. Minä olen ollut tuollainen joku vuosi sitten. Suoraan sanottuna valehtelin rakastavani. Nyt en enää jaksa edes valehdella. Yhä roikutaan tässä avoliitossa ja tunnen olevani ansassa. Sinä olet luultavasti se roikkuja joka yrittää kynsin ja hampain pitää liiton kasassa? Sen paljastaa selkeästi tuo viimeinen lause. Puolisosi ilmeiselsti säälii sinua kun et osaa elää yksin jos ero tulisi. Voin vakuuttaa että joskus hän kyllästyy hoivaamaan pikkupoikaa ja haluaa oikean miehen vierelleen elämäänsä jakamaan tai sitten on yksin mielummin. Pelkkä työssäkäyminen ei tee miehestä miestä. Miehisyys ja arkisten huolien jakaminen on miehekästä, auttaminen ja tukeminen, kuunteleminen. Sinun mielestä teillä on varmaan kivaa, miehethän ei huomaa mitään naisen reaktioissa ja jos seksikin vielä toimii, eihän mies muuta kaipaakaan. Luulenpa, että vaikka alkaisit heti elää erilaisemmin, naisesi kyllästymispiste on jo ylitetty eikä tilanteeseen tule parannusta. Se on vähä niinku "too little too late!"