Vihaan anoppiani ja toivon vain joka päivä, että hän kuolisi. Tiedän, että tämä ei ole tervettä, mutta en saa tätä tunnetta pois.
Hän on hyvin määräilevä ja joka kerta, kun tapaamme, hän saa minut kiehahtamaan raivosta. Olen pahalla tuulella jo muutaman päivän, kun tiedän, että tapaaminen on tulossa.
Ongelma on enemmän kuitenkin minun päässäni kuin hänessä. Vihani on niin suurta, ettei se selity vain hänen persoonallaan, vaikka toki hän on kaikin puolin hyvin vastenmielinen ihminen.
Minua kuvottaa hänen suhteensa lapsiini. Raivostuttaa, että hän on lasteni isovanhempi. Olen vaikeassa tilanteessa, koska en voi alkaa kääntää lapsiani häntä vastaan tai ei se ainakaan kovin viisasta olisi. Lapseni ovat vielä pieniä, joten nämä asiat eivät kauheasti kosketa heitä vielä.
Kärsin tästä ihan hirveästi enkä löydä tietä ulos. Pitäisi varmasti käydä "syvällä" itsessään, löytää se syy, mistä tämä viha kumpuaa. Vihan takanahan on varmastikin jokin käsittelemätön suru tai muu tunne, mutta en pääse siihen käsiksi.
Haluan toisaalta eroon tästä vihasta ja toisaalta vihani on minulle jollain tapaa myös tärkeää. Jos luovun siitä, koen antavani anopilleni jotain, mitä hän ei ansaitse.
Voitte toki kirjoitella niitä "olet hullu narsisti"-vastauksia, mutta eniten kaipaisin kuulla, onko joku muu yhtä sekopäinen ja vihan vanki. Olisi kiinnostavaa keskustella jonkun kohtalotoverin kanssa.
Hän on hyvin määräilevä ja joka kerta, kun tapaamme, hän saa minut kiehahtamaan raivosta. Olen pahalla tuulella jo muutaman päivän, kun tiedän, että tapaaminen on tulossa.
Ongelma on enemmän kuitenkin minun päässäni kuin hänessä. Vihani on niin suurta, ettei se selity vain hänen persoonallaan, vaikka toki hän on kaikin puolin hyvin vastenmielinen ihminen.
Minua kuvottaa hänen suhteensa lapsiini. Raivostuttaa, että hän on lasteni isovanhempi. Olen vaikeassa tilanteessa, koska en voi alkaa kääntää lapsiani häntä vastaan tai ei se ainakaan kovin viisasta olisi. Lapseni ovat vielä pieniä, joten nämä asiat eivät kauheasti kosketa heitä vielä.
Kärsin tästä ihan hirveästi enkä löydä tietä ulos. Pitäisi varmasti käydä "syvällä" itsessään, löytää se syy, mistä tämä viha kumpuaa. Vihan takanahan on varmastikin jokin käsittelemätön suru tai muu tunne, mutta en pääse siihen käsiksi.
Haluan toisaalta eroon tästä vihasta ja toisaalta vihani on minulle jollain tapaa myös tärkeää. Jos luovun siitä, koen antavani anopilleni jotain, mitä hän ei ansaitse.
Voitte toki kirjoitella niitä "olet hullu narsisti"-vastauksia, mutta eniten kaipaisin kuulla, onko joku muu yhtä sekopäinen ja vihan vanki. Olisi kiinnostavaa keskustella jonkun kohtalotoverin kanssa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
vihaa tai inhoa, mutta erästä toista ihmistä inhoan syvästi. Kuuluu sukuun, joten ei ihan ilman kontaktiakaan selvitä. Olen yrittänyt kovasti päästä tästä tunteesta eroon ja yrittänyt luoda häneen toisenlaisen suhteen. Mutta ei, se inho nousee silti sieltä syvältä esiin. Olen yrittänyt järkeillä, ettei se ihminen ole tehnyt minulle mitään pahaa, mutta ei auta. Vaikka miten yritän sietää häntä, niin karkaan mieluummin paikalta kuin jään hänen kanssaan kahden kesken.
Eli, en osaa neuvoa sinua omassa tilanteessasi, koska en saa selvitettyä omaakaan tilannettani. Lähipiirikin ihmettelee, mikä piru minua rassaa. En osaa vastata.
Miksi vihaat häntä? Onko hän tehnyt puolisollesi jotain, jota et voi antaa anteeksi? Onko hän tehnyt lapsillesi jotain? Muistuttaako hän jotakuta toista? Vihasiko jompikumpi vanhemmistasi omaa anoppiaan?
Ja sitten se tärkein kysymys: Ketä sinun vihasi vahingoittaa?
Olet tehnyt harrastuksen anopin vihaamisesta.
Kaikki mitä hän tekee on väärin ja koko olemus vihattava.
Salaatko tunteesi mieheltäsi, vai pitääkö hänen elää ihmisen kanssa, joka vihaamalla vihaa hänen äitiään, eikä edes salaa sitä?
Kukaan ihminen ei ole pelkästään negatiivinen, mutta ruokkimalla vihaasi olet itse hyvällä tiellä menossa ikävän ihmisen rooliin.
Jos paneutuu vihaansa, ei voi olla hyvillä mielin muidenkan seurassa. Kaikesta löytyy aina huomautettavaa, kun ottaa vihamielisen tarkkailijan osan.
Kun anoppisi häipyy kuvioista, siirrät vihasi johonkin muuhun kohteeseen, sillä vihaaminen on helppoa ja antaa ylemmyyden tunteen.
Kukapa haluaisi palata takaisin rivistöön, kun on kauan tuntenut itsensä erehtymättömäksi ja aina väärin ymmärretyksi. Marttyyrin osa on mielenkiintoinen.
Vähitellen kaikissa keskusteluissasi vertaat asioita anoppiin ja kerrot, että anoppikin aina sanoo...tekee...tuollaista olen joutunut sietämään....muistan kerrankin....jne.
Monella on eronneella puolisolla on tämä trauma. He kertovat ent. puolisostaan ummet ja lammet jokapäiväisessä keskustelussa, joka voi olla mistä aiheesta tahansa. Vastapuoli ei jaksaisi kuunnella millään.
Ehkä tarvitsisit ammattiapua?
mitään mielenterveyttä vie. Mullakin oli anoppi, aivan kuin suoraan helvetin portilta, heti alusta alkaen aina siihen asti kuin ero tuli, vaimo sanoi kun pyysin häneltä apua ongelmaan, että ei se ole Hänen ongelmansa, selvittäkää itse välinne???!
No erossa sanoin, että onneksi ei tarvitse enää nähdä koskaan anoppia enää. Sillä muuttui ääni kellossa ja sanoi, että tervetuloa käymään milloin tahansa ja olinkin sitten yhtäkkiä niin mallikelpoinen. En ole mennyt enkä mene, mullekin on aivan sama vaikka heittäs veivinsä huomenna, en tule noteeraamaan sitä millään tavoin.
Ongelma on poistunut ja kiva on ollut elää sinkkuna taas.
Mä luulen, sun tekstis läpikäyneenä, että olet itsekin epäsuosittu anoppi, ihmettelen syvästi kun tarjoat AMMATTIAPUA aloittajalle? Apua ehkä tarvitsisit ITSE, oletko miettinyt?
anoppi, hän kuoli, pyrin tulemaan toimeen hänen kanssaan ja aina kun heillä kävin olin hänen kodissaan ja käyttäydyin niin.
Nyt suku on eronnut,ei pidetä yhteyttä ei mitään.. on kauheeta kaunaa, kateutta, mitä lie en ole tervetullut sinne enää.Kun yritin auttaa monessa haukuttiin ja ivattiin siinnä määrin että empä anna anteeksi.Aina meillä ruokaa ja kahvia tarjottiin mutta heillä ei edes 500km matkan jälkeen sinne maalle..
Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?
inhimillisyys on katoamassa muutenkin maanpäältä.Monelle anopille tärkeää lapsenlapset.Jotenkin tuntuu että vanhempia ihmisiä ei arvosteta vaan nuoruutta.
Vaikea sanoa miten anoppisi myrkyttänyt lapsetkin sua vastaan.Lasten ja vanempien välit saattaa olla aika monellakin vaikeita jo ennestään vikaa saa etsiä varmaan itsestä, vai hyysääkö joku liikaa välissä..
Olen itse anoppi 45v.ja en tule vävyn kanssa toimeen.Mun kotiini ei tulla haukkumaan minua ja määräilemään mitä teen ja haukkumaan minun koiratkin.Ne asuu mun luona ja tää on niiden koti.Siksipä nään lapsenlapsiakin tuskin koskaan.Mulla on lapsia ympärillä kuitenkin.Vävy on jotenkin pinnallinen ja *minäminä ihminen*itse inhoan pinnallisuutta ja omahyväsyyttä. Tietysti on hyvä kun ihmisellä on hyväitsetunto ja lapsena varmaan lellitty mutta..jotkut tavat pitää olla.Miten aikuisen ihmisen ja vanhemman kanssa käyttäydytään.
Anopit ja apet eläkää omaa elämäänne ei teitä kupata rahoja ja tavaraa syntymäpäivillä jne kissan ristijäisissä kun pysyy kaukana.Perintöäkään en aijo jättää välipolville.Oon niin katkera ja tunne on vähän niinkuin hyväksikäytetty.Oltiin hyvissä väleissä 5v kunnes saatiin omaa ja eka ostatettiin suvulla kalliita asioita. Eihän se elämä ole ne kalliit asiat maalliset vaan se yhdessä olo jne.Mutta se elämä ei taida olla suku.Ystävät on sentään vielä aitoja, tullaan ovesta kahville ,mennään yhdessä.Pidetään yhtä.
ettet voi evätä lakiosuutta lapsiltasi? Eli välipolville menee kyllä osansa.
SAIRASTA !! OMA ON OMAA JA VERI EI MUUTU MUUKSI, OMAASI ON..PIDÄ HUOLTA VEREN JÄLJESTÄ !!
LAPSET ON OMIA !!! JA NIIDEN TAKIA ELÄT !!!
aivokummitteluun.
Sinulla ei ole mitään syytä eikä oikeutta vihata miehesi äitiä. Sinun on päästävä eroon verenhimoisesta tunteestasi tai poistuttava miehesi suvusta.
Jos haluat päästä eroon vihantunteestasi, aloita näin: Ajattele joka päivä jotakin positiivista anopistasi. Keksi keksimällä jokin hyvä asia hänessä, ja kirjoita se paperille. Hyviä puolia löytyy jokaisesta ihmisestä. Kerro myös miehellesi ja lapsillesi näitä hyviä asioita.
Yritä sitten tehdä silloin tällöin jokin palvelus anopillesi, ilahduta häntä tai muista kortilla, puhelinsoitolla tms. Kun tapaat hänet, lausu hänelle jokin pieni kohteliaisuus, kysy, miten voit auttaa tms.
Voin melkein luvata, että anoppisi muuttuu kuin ihmeen kautta!
miettiä olisiko itsessä jotakin syytä muuttua positiivisempaan suuntaan. Anoppisi on lastesi mummi ja niin ollen kuuluu lastesi elämään. Ethän vaan ole kateellinen anopillesi jostakin. Yritätkö viedä anopiltasi oikeuden olla poikansa lapsille isoäiti. Mitä ihmettä päässäsi oikeastaan liikkuu???
Aika lailla samat tunnelmat, en viha mutta en rakastakaan sitä ihmistä. Toivottavasti tajuaa itsekin että on ilkeä ihminen!!!!
ihmiset nykyään omissa oloissaan.Suvut vihaa toisaan.Kylää ei käydä kuten ennen.Omalla kohdallani mietin että mun elämää ei aikuset penskat pilaa,mulla on huono anoppisuhe omaan vävyyn.Olen 45v vasta eli elämää mullakin pitää vielä olla.
Mutta mun kotiin ei tulla haukkumaan mitä mulla on ja mitä mulla ei ole.
Ja haukkumaan esim mun koirat joiden koti tämä on.
Mun eläimissä ei ole muuta vikaa kuin että ne asuu meillä:-).Eli tää on niiden koti!samalla tavalla kuin minunkin!ihan kuin omaa lasta haukuttas kun koiraa ja eläimiä käydään vihaamaan.Niillä on omat tavat omat tavarat jne.Luulosti hetken vävyn vuodatus ihan mustasukkaiselle.
Mulla on sitä mihin mulla varaa.Kyllä rahaa ja romua sitä otettas enempi kuin sielu sallii ees tienata.En anna enää mitään päätin niin!hiiten joulut ja synttäritkin.Niitä en itsekkään pidä ikinä!
Mun mielestä se ilkee on joku muu kuin anoppi tässäkin tapauksessa..tiedän monia jotka palvoo lapsenlapsiaan jne antaa mitä vaan niille.Ja se tulkitaan ilkeydeksi??monesti asia on niin.Oma anoppini myös antoi lapsille paljon..hössötti mutta miten tärkeet ne oli hänelle tyhjässä elämässä.Muutakaan ei ollut kavereita joskus.
Mitenkäs olis jos teen aikanaan testamentin ihan vieraalle lapselle joka mulle läheinen?kunnioittaa muita ihmisiä jne.Ja se ystävällisyys, aitous.Kuinka sydän sulaa siitä. Mietin vaan mikä enkeli olen ollut sille tytölle ja hän minulle.On tässä maailmassa ihmisiä jotka tarvitsee meitä inhottuja anoppeja.Työ ihmisten kanssa antaa myös paljon saa auttaa ja saa kiitosta ja tukea muita.Mulla on ainakin kauheen pahamieli suvun kanssa olemisesta ja pikkuhiljaa erkanen moisista.
En nyt ihan vihaa, mutta inhoan anoppiani. Anoppi on ikäisekseen erittäin huonossa kunnossa omasta syystään (tupakointi ja valtava ylipaino, alkoholi), eikä saa minulta vaivoihinsa mitään empatioita. Persoonaltaan hän on ihminen, jonka kanssa en olisi missään tekemisissä, ellei hän nyt sattuisi olemaan mieheni äiti.
Anopin sosio-ekonominen tausta on totaalisen erilainen minun taustoihini nähden (turvemajassa lapsuutensa, kouluttamaton, töitä kyllä tehnyt, mutta sairaseläkkeelle jo alle 6-kymppisenä). Arvostan erilaisia ihmisiä yleensä, mutta hänen kohdallaan nuo eri lähtökohdat näkyvät päivittäisessä käyttäytymisessä todella häiritsevästi. Hän on moukka ja typerys.
Anoppi on lisäksi erittäin riippuvainen pojastaan henkisesti ja käytännön asioiden hoitamisessa. Riippuvuus on tehtyä, hän ei edes yritä itse.
Anoppi luulee olevansa tosi pidetty ihminen, mutta käytännössä me olemme hänen ainoa sosiaalinen elämänsä. Itse on katkaissut välit sukulaisiinsakin.
Välttelen anoppini seuraa viimeiseen asti, mutta pakosta joudun hoitamaan osin asioita ja muutenkin olemaan tekemisissä. En näytä inhoani anopille itselleen, mutta käyttäydyn lähinnä viileän asiallisesti. Olen usein kommentoimatta mitään hänen typeryyksiinsä (naapurilla aidshaimer (altzheimer) ja joissakin perheissä on sitä kamalaa inspistä (insestiä)).
Anopin elämässä ei ole muuta kuin telkkari, tupakka ja syöminen.
kenestäkään ihmisestä ei tarvitse pitää, ei edes omista sukulaisista. Kunhan nyt kykenee joten kuten tulemaan toimeen. Onneksi oma anoppini ei pysty itse meille ilmestymään, joten voin aika hyvin rajoittaa yhteydenpitoa hänen kanssaan.
Olen samanlainen lounne ja vaikka olen ikäloppu vastaaja versus tämän viestiketjun kirjoittajat olen oppinut sen, että vihallekin täytyy antaa tilaa ja tuntea se rauhassa.
Vihasta ei pääse eroon pohtimalla sen syitä ja seurauksia tai pakottamalla ajattelemaan myönteisemmin tai keksimällä sijaistekemistä, vaan sen hallinta onnistuu parhaiten jos sallii sen tulla ja myös sallii sen lähteä. Useimmat vaikealta tuntuvat tunteet hallitsevat ihmistä silloin, jos hän ei suostu ottamaan sitä vastaan ja kokemaan sitä. Ilmiöhän on varmasti tuttu jokaiselle täälläkin vastanneelle surun suhteen, koska yhtä lailla sekin torjutaan ja halutaan työntää jonnekin sielun sykkyröihin.
Koska viha koetaan kielteisenä ilmiönä ihmisessä siitä puhuminen on siksi vaikeaa- jo itsensäkin kanssa. Viha nimittäin on yhtä lailla asiaa kuin suru, ilo tai masennus. Niillä on viestinsä ja sitä viestiä ei tajua, jos kieltää vihansa tai penkoo sitä suurennuslasin kanssa.
Istu siis alas, anna vihan leiskua ja yritä napata kummallisimmistakin ajatuksista tai silmiesi eteen tulevasta näkymästä. Juu, tiedän, tämä kuulostaa ihan utopistiselta, mutta oma mielesi tuottaa sinulla vastauksia ja voit yllättyä, mistä kaikesta vihasi voi olla lähtöisin tai miksi se pysyy elävänä. Kirjoita -jos ehdit- näkemäsi/kokemasi paperille ja vähän pohdit niitä saatat päästä jäljille.
Joskus viha voi myös kohdistua sellaiseen, joka on helppo projisoitava pahalle ololle ja se itse pahan olon aiheuttaja onkin ihan muualla tai muuta. Sen takia hiljentyminen vihan tunteen kanssa olisi tärkeää ja jos pystyt olemaan rehellinen itsellesi kipua tuottavienkin oivallusten riskillä alat voittamaan vihaasi.
Sikaris on ekat henkoset parhaat...Anopis viimoset!
Hei, mulla on tuo ihan sama tunne kuin sinulla! Olen yrittänyt etsiä ja tutkiskella syytä siihen, mutta mitään vastausta en ole löytänyt. Aika jännää, että kaikki lapset sanoivat myös, etteivät he ymmärrä mikä siinä on, mutta he eivät vain pidä mummosta. Vaikka eivät sitä selvästi ole koskaan näyttäneetkään. Anoppi on jotenkin vain niin luontaantyöntävä, että tulen huonolle tuulelle, heti kun tiedänkin hänen olevan tulossa. En ymmärrä yhtään hänen juttujaan, tai mistä hän yleensäkkään puhuu. Hän on aivan kuin eri palneetalta tullut muukalainen. Appiukko on kans aivan mahdoton. Hän määräilee jatkuvasti mitä pitäisi tehdä. Omassa kodissani olin ensimmäiset 5 vuotta kuin vierailulla. Nyt olen alkanut tekemään jo omiakin juttuja. Kuten pihan laitto ja muut talon työt. Aina olivat vain appiukon ja anopin silmien alla tehtäviä. He asuvat naapurissa,joka on kaikista kamalinta mitä voi olla olemassa! Olen ajatellut, että onkohan anopilla jokin sellainen sairaus, joka tekee hänestä noin omituisen! Voi hitto, välillä tekis mieli liueta täältä tosi kauas pois! En tiedä mitä tekisin,sillä he tekevät elämästäni sietämätöntä.Rakastan miestäni,mutta hän ei ilmeisesti ymmärrä suurempaa ongelmaa olevan. Tarvitsen myös kipeästi vertaistukea!
Tiedän ettei ole oikein ajatella pahaa, mutta kaikki ne sanat, halveksuvat utelut ym. joilla yrittää osoittaa miten toinen on huonompi ja SYNTISEMPI (kiihkouskovainen kyseessä) pääsevät aina tajuntaani ja silmissä sumenee... En tiedä vihaanko, kai sitten vihaan koska suhtaudun itsekin kaikkeen tähän ihmiseen liittyvään niin kiihkeästi. Jo se, että kuulen hänen äänensä puhelimessa saa minut tolaltani. Kyllähän tämä syö ihmistä, on syönyt jo pitkään.
Kerro miehellesi, että toivot hänen hoitavan nyt vähän aikaa suhteet anoppiin. Ja pidä hänestä lomaa. Älä ajattele häntä, vaan elä rauhassa omaa elämääsi. Vihaamalla tuhoat vain itseäsi. Ei sinun tarvitse hänestä pitää, mutta lastesi vuoksi sinun pitää pitää oma pääsi rauhallisena. Eli delegoi miehellesi. Mitä anoppisi sanoo: älä ole kiinnostunut nyt. Kerää voimia.
t. anopin ikäinen boxi
Omakohtaisten raskaiden ja masentavien (juorujen) kokemusten jälkeen en kehoittaisi ketään asumaan anopin näköetäisyydessä. Sanoohan vanha sanontakin jotenkin ettei anopin saisi päästä miniänsä luokse aamutossuilla. Tarkoittanee niin kesää kuin talvea.
Elää hän pirteänä kodissaan, mutta ei kontrolloi näköetäisyydellä enää miniäänsä.
Terv. melkein 40 v anopin kontrolloitavana.
Oletko jostain vihainen miehellesi ja projisoit sen anoppiin? Keskity hommaamman hyvät välit mieheesi ja pyydä, että hän pitää perheen suhteen anoppiin kunnossa nyt yksin vähän aikaa ja vastaa siitä, että suhde on hyvä. Noin voimakas viha yleensä tarkoittaa sitä, että mies ei hoida hommiaan äidin kanssa, se on miehen vastuulla se suhde omaan äitiinsä. Sitä ei saa jättää miniälle! Pyydä selkeästi mutta nätisti, että mies hoitaa nyt perheen suhteen äitiinsä jonkin aikaa, että saat levätä-
Se, jota vihaat ei onneksi yleensä mitenkään kärsi vihastasi. Sinä siitä kärsit ihan konkreettisesti: kortisonituotanto ja adrenaliini virtaavat. Rasvaa kertyy keskivartaloon, iho voi huonosti, psyyke on rasittunut, veren rasva-ja sokeriarvot huononevat,kertyy turvotusta, verenpaine heittelee, sydän hakkaa, kasvot turpoavat ja on kurja olo.
Meditoi /rukoile/lenkkeile/keskustele/ ihan mitä vaan tee, jotta saat vihasi pois. Itseäsi siinä vain tuhoat.
En ole muuten koskaan koskaan kuullut anopista, joka vihaa niin miniäänsä, että toivoo tämän kuolemaa. Kauhea ajatuskin!
Olen vihannut erästä ihmistä sen jälkeen kun kuulin hänen levitelleen minusta perättömiä juttuja vahingoittamistarkoituksessa. Hän myös ilkeilee niin kierosti, että seurassaan saa aina pahan mielen. Olen päässyt pahimmasta tunteesta eroon, kun lopulta päätin, että en välitä. Tein itselleni selväksi, että ko. henkilö ei ole minulle tärkeä, en tarvitse hänen hyväksyntäänsä, eikä minua liikuta hänen puheensa tai mielipiteensä minusta. Annan hänen olla niin ilkeä kuin haluaa, päästän puheet toisesta korvasta ulos enkä anna hänen saavuttaa päämääränsä eli mieleni pahoittamista. Toisin sanoen ajattelen, että hän ei ole vihani eikä kostoni tai puolustautumiseni arvoinen. Suhtaudun neutraalin pinnallisesti kuin ventovieraaseen, pidän varani että en päästä liian lähelle, ja välit ovat korrektit. Nykyään vihan tilalla on jonkinlainen välttely ja välinpitämättömyys, ja se on paljon helpompaa itselleni.