Ceratte pillereiden käytön aloitus

Sitä vaan kysyisin että täytyykö Ceratte minipilleireiden käytön aloittamiseksi odottaa kiltisti ensimmäiseen vuotopäivään vai voiko ne aloittaa jo aiemmin? Pakkauksessa kyllä sanotaan että pitäisi odottaa ensimmäiseen päivään, jolloin ehkäisyteho on välitön. Jos taas aloittaa 2.-5. päivänä täytyy odottaa 7 päivää että pillerit alkaa tehota.

Että tietääkö kukaan voiko pillerit aloittaa aiemmin jos ei oikeen ehtisi/jaksaisi ;) odottaa menkkojen alkamista?
5143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niihin menkkoihin asti. Ehkäisyteho on heti voimassa. Jos aloitat ne ennen menkkojen alkamista, ehkäisyteho on voimassa vasta toisesta liuskasta alkaen.

Minulla on nyt palava tarve kertoa omista kokemuksista, kun monissa keskusteluissa (mitä itsekin luin ennen ko. pillerien aloittamista) ilmeni enemmänkin negatiivisia puolia kuin positiivisia, jolloin moni miettii kannattaako edes aloittaa. Kun aloitin pillerit mietin kaikkea lukemaani, mitähän tapahtuu vai voinko selvitä ilman pahempia haittavaikutuksia.
Otin ensimmäisen napin, odotin mielenkiinnolla mitä tapahtuu, toisaalta jännitykselläkin ja mietin hetken aikaa että uskaltaako tuon nyt ottaa. Kuukautiset kestivät n.5pv, normaalisti noin viikon. Olin saanut lukea "kauhukokemuksia" painonnoususta ja turvotuksesta, pelosta onko raskaana kun vuodot ovatkin jääneet pois.
Koska menkat kestivät niin vähän aikaa, luulin niiden loppuneen kokonaan, ei enää tiputtelua, jes! Mutta, viikko ennen juhannusta suunnilleen, yllätyin kun menkat alkoivatkin, säikähdinkin hieman mitä tapahtui, kun luulin menkkojen todella loppuneen siihen kun aloitin pillerit.
Cerazettella tiputtaa miten sattuu, ja tämä on aivan totta. Kun menkat taas alkoivat ne kestivät sen ajan mitä silloinkin, kun en vielä syönyt pillereitä. Lievää ketutusta sain kokea eilen, kun menkat taas alkoivatkin! Tosin nyt ei ole kyse itse menkoista, vaan cerazetten aiheuttamasta vaikutuksesta, jolloin voi tiputtaa milloin ja miten sattuu. Kun oma hormonitoiminta korvautuu ja keho totuttelee pillereihin.
Tässäpä sitä sitten saa odotella kauanko tämä tiputtelu jatkuu.

Minusta e-pillereiden käyttäjät säikkyvät vähän liian turhasta mitä haittavaikutuksia tulee. JA niitä pillereitä pitää syödä se 3kk, vaikka kuinka olisi tuskaa esim. niiden tiputtelujen kanssa. Moni kun olisi lopettamassa jo kuukauden jälkeen jos jotain ilmenee, mitä ei meinaa kestää.
Poikkeuksia ovat tietysti mahdolliset tromboosit, silloin pillerien käyttö täytyy lopettaa heti!!

Itseäni hieman ihmetyttää, kun harrastan kovasti liikuntaa, erityisesti pyöräilyä, miten nykyään vasemman jalan polvitaipeeseen ja sääreen polven kohdalta sattuu jonkin verran. Tätä ei ollut milloinkaan aikana, kun en vielä käyttänyt ehkäisyä. Olen ajellut nyt melko paljon lähes viikon ajan ja joka päivä. Venyttely meinaa unohtua. En tiedä johtuuko kipu rasituksesta vai onko sillä jotain tekemistä Cerazetten kanssa.
Tämä samainen asia tapahtui itse asiassa jo loman alussa, kun liikunnan harrastamisesta oli kulunut viikko. Silloin sain myös kivun suunnilleen samaan kohtaan, ja samaan jalkaan. Kun lähdin taas liikkeelle, edes kävelemään jonkin matkan, kipu katosi. Olen myös huomannut, jos en liiku parin päivän aikana paljon, kipu palaa.
Pieni säikähdys on siitä, voiko olla tromboosi. Mutta koska olen näitä kyseisiä pillereitä syönyt yli kuukauden eikä mitään hälyttävää ole sattunut, en ole asiasta huolestunut.

Älkää oikeasti pelätkö ennakkoon aloittaa e-pillereitä. Haittavaikutukset ovat niin yksilöllisiä, joillekin ei saata tulla yhtään mitään!! Se riippuu niin paljon henkilöstä ja kehosta, miten se toimii.

Äänestä
  • oon vähän miettiny tässä jos pitäisin muutaman kuukauden taukoo cerazetteistä, oon nyt reilu kuukauden niitä ottanu. "menkat" alko ajallaan mutta niin niukkana ettei niitä huomaa kuin pyyhkiessä. Mutta. Vuoto on kestäny jo toista viikkoa enkä todellakaan koko kesää halua rätin kanssa olla..
    Jos nyt lopetan niiden ottamisen ni voiko olettaa että elokuussa olis keho jo normaalitilassa? Silloin ollaan rantalomalle lähdössä ja siitä ei tuu mitään jos on vuotoa.. :(
    näitä ennen oon syöny monenlaisia e-pillereitä, enkä olisi halunnut minipilleriin siirtyä, mutta verenpaineen takia oli pakko. nyt on vaan tilanne sellainen et palaamme kondomin käyttöön, jos ei ala vuoto loppua...
    (viikko on kyllä aika lyhyt aika vuotoa, mutta näin kesällä harmittaa vain vietävän paljon enemmän...)

    Äänestä

  • tauolle??? kirjoitti:

    oon vähän miettiny tässä jos pitäisin muutaman kuukauden taukoo cerazetteistä, oon nyt reilu kuukauden niitä ottanu. "menkat" alko ajallaan mutta niin niukkana ettei niitä huomaa kuin pyyhkiessä. Mutta. Vuoto on kestäny jo toista viikkoa enkä todellakaan koko kesää halua rätin kanssa olla..

    Älä hyvä ihminen mene vain muutaman kuukauden tauon takia lopettamaan pillereitä pelkästään kokeilunhalusta tai "kunhan nyt vaan lopetan"-syyllä. Lopettaminen on iso rasitus keholle, samoin pillereiden aloittaminen uudelleen. Näitä kahta ei pitäisi mennä tekemään lyhyen ajan sisällä kuin erittäin painavasta syystä (esim. pakko lopettaa lääkitys lääkärin määräyksestä hetkeksi).

    Et todellakaan voi olettaa, että kehosi on millään tavalla normaalitilassa elokuussa. Voi olla, että elimistö menee lopettamisesta ihan sekaisin ja vuotoja tulee miten sattuu. Tietysti voi käydä niinkin, ettei niitä tule ollenkaan.

    Jos aiot lopettaa pillerit, lopeta ne kokonaan tai pidä edes pitkä tauko ennen kuin aloitat ne uudestaan. Jos et aio lopettaa, vaihda toiseen pillerimerkkiin tai odota jos tilanne tasautuu vielä. Vastahan tuota olet ne aloittanut, joten et voi vielä tietää miten ne sinulle pidemmällä tähtäimellä sopivat.

    Äänestä

  • tauolle??? kirjoitti:

    oon vähän miettiny tässä jos pitäisin muutaman kuukauden taukoo cerazetteistä, oon nyt reilu kuukauden niitä ottanu. "menkat" alko ajallaan mutta niin niukkana ettei niitä huomaa kuin pyyhkiessä. Mutta. Vuoto on kestäny jo toista viikkoa enkä todellakaan koko kesää halua rätin kanssa olla..
    Jos nyt lopetan niiden ottamisen ni voiko olettaa että elokuussa olis keho jo normaalitilassa? Silloin ollaan rantalomalle lähdössä ja siitä ei tuu mitään jos on vuotoa.. :(
    näitä ennen oon syöny monenlaisia e-pillereitä, enkä olisi halunnut minipilleriin siirtyä, mutta verenpaineen takia oli pakko. nyt on vaan tilanne sellainen et palaamme kondomin käyttöön, jos ei ala vuoto loppua...
    (viikko on kyllä aika lyhyt aika vuotoa, mutta näin kesällä harmittaa vain vietävän paljon enemmän...)

    niin se lyhin suositeltu taukohan on sitten se puoli vuotta, jonka jälkeen pillerit voi aloittaa uudestaan..

    Äänestä

  • tauolle??? kirjoitti:

    oon vähän miettiny tässä jos pitäisin muutaman kuukauden taukoo cerazetteistä, oon nyt reilu kuukauden niitä ottanu. "menkat" alko ajallaan mutta niin niukkana ettei niitä huomaa kuin pyyhkiessä. Mutta. Vuoto on kestäny jo toista viikkoa enkä todellakaan koko kesää halua rätin kanssa olla..
    Jos nyt lopetan niiden ottamisen ni voiko olettaa että elokuussa olis keho jo normaalitilassa? Silloin ollaan rantalomalle lähdössä ja siitä ei tuu mitään jos on vuotoa.. :(
    näitä ennen oon syöny monenlaisia e-pillereitä, enkä olisi halunnut minipilleriin siirtyä, mutta verenpaineen takia oli pakko. nyt on vaan tilanne sellainen et palaamme kondomin käyttöön, jos ei ala vuoto loppua...
    (viikko on kyllä aika lyhyt aika vuotoa, mutta näin kesällä harmittaa vain vietävän paljon enemmän...)

    Niitä pillereitä PITÄÄ syödä se kolme kuukautta. Noin pienillä haittavaikutuksilla ei niitä kesken jätetä!!
    Itsekään en nyt tiedä kauanko tämä toissapäivänä alkanut tiputtelu menkkojen loputtua siitä pari päivää sitten kestää. Mutta paras on vain odottaa, koska näillä se vuoto loppuu lopulta kokonaan.

    En halua pelotella, mutta joillakin on voinut tiputtaa 7kk. Tässä kysytään nyt kärsivällisyyttä. Oletko valmis odottamaan noinkin kauan ja katsomaan sitten loppuisiko tiputtelu? Itsellänikin se on melko vähäistä, ei edes tuntuvaa, mutta vaatii suojan käyttöä. Koska vuoto ei ole kuitenkaan runsasta, en ole lopettamassa näitä, kun muuten sopivat hyvin. Tämä siteiden kanssa sählääminen kysyy kärsivällisyyttä, mutta minusta on paras että jaksaa sen tiputtelun ja suojan vaihtamisen, kuin että olisi lopettamassa vain siksi, että on sitä tiputtelua ja muuten sopisivat hyvin.

    JA ei todellakaan, jos olet vasta kuukauden syönyt, niin mitään taukoa ei silloin pidetä. Olet ehkä syönyt e- pillereitä aiemmin, en nyt siten tiedä tästä sen puoleen, kun kehosi on jo tottunut kuitenkin pillereihin. Mutta, kyseessä on nyt erilaiset pillerit, pelkkää keltarauhashormonia sisältävä tuote. Joten vaikka olet aiemmin syönyt e-pillereitä, kehosi totuttelee nyt toisenlaisiin pillereihin.

    Ja miksi itket sitä, että jouduit aloittamaan minipillerit ye-pillereiden sijaan? Olisitko halunnut vaarantaa terveytesi jatkamalla ye-pillereillä, kun verenpaineesi on kohonnut?

    Kehottaisin nyt vain kestämään sen tiputtelun ja katsomaan miten kauan sitä kestää, kasvattaa kärsivällisyyttä :)
    Ja miehille seksin harrastaminen on nautinnollisempaa ilman kortsua, tosi juttu ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

neuvoa tarvittas kirjoitti:

Sitä vaan kysyisin että täytyykö Ceratte minipilleireiden käytön aloittamiseksi odottaa kiltisti ensimmäiseen vuotopäivään vai voiko ne aloittaa jo aiemmin? Pakkauksessa kyllä sanotaan että pitäisi odottaa ensimmäiseen päivään, jolloin ehkäisyteho on välitön. Jos taas aloittaa 2.-5. päivänä täytyy odottaa 7 päivää että pillerit alkaa tehota.

Että tietääkö kukaan voiko pillerit aloittaa aiemmin jos ei oikeen ehtisi/jaksaisi ;) odottaa menkkojen alkamista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu