Vuoden aikana on ollut paljon vastoinkäymisiä. Erilaisia ja todellakin paljon.
En jaksa enää. Olen tässä viimeiset kuukaudet huomannut, miten minusta on vain haittaa kaikille. Kukaan ei halua olla seurassani. Kaikilla on aina joku, jonka kanssa olla mieluummin kuin minun kanssa. Vahingossa olen vahingoittanut toisten autoja, elämiä ja muuta omaisuutta, ja jatkuvasti. Vaikka olen aina koittanut olla vain avuksi. Mutta minä olen kömpelö ja äärettömän epäonninen.
Yllätys yllätys, en ole koskaan seurustellut. En ole koskaan harrastanut seksiä. Pari kertaa olen naista halannut.
En voi lähteä ulos asunnostani, kun masentaa tajuttomasti nähdä onnellisia pareja, samanlaista onnea mulla ei ole koskaan ollut. Ja kuka haluaa olla näin säälittävän tyypin kanssa, ei kukaan. Naisena minulla olisi toivoa, mutta miehenä ei. Eikä minulla ole todellakaan mitään pinnallisia vaatimuksia naiselle, ei yhden ainoaa. Olisin vain äärettömän kiitollinen jo siitä, että joku oikeasti haluaisi olla minun kanssa, saatikka perustaa perheen kanssani. Kyllä, olen mies, joka haaveilee perheestä.
Nytkin luin Iltalehden sivuilta Hollywood-tähtien neitsyyden menetyksistä. Kaikki menettäneet neitsyytensä/poikuutensa nuorempana mitä minä olen nyt.. Minä olen joku friikki, jota kartetaan parhaimman mukaan. Naiset ajattelevat, että eihän tossa voi mitään hyvää olla, kun ei sen kanssa kukaan ole seurustellut. Minä en ole pitkä, tumma enkä komea, en ole varakas enkä mitään muutakaan. Ainoa asia, jonka joskus luokittelin hyväksi asiaksi itsessäni oli matemaattinen lahjakkuus, mutta sekin ajatteluntapa karisi lukiossa. Nörtiksi, oudoksi friikiksi mut leimattiin. Miten siitä kukaan nainenkaan voisi pitää, kun ei koulutoveritkaan?
Olen tajunnu, ettei mulla ole enää mitään elämisen arvosta. Uraa voisin luoda ja opiskella, mutta onko siinäkään mitään järkeä, yksin viettää koko elämä, yksin iloita ylennyksistä ja palkankorotuksista. Mäkin haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa, monilla on ennen täysi-ikäisyyttä jo ties kuin mones tyttöystävä menossa. Ja aina vaan uutta löytyy. Viikko edellisestä niin on jo uusi nätti neito kainalossa.
Mussa ei ole mitään erikoista, mikä saisi tytöissä mielenkiinnon heräämään. Aina noissa Ihannemies-jutuissakin, ja niissä "vaatimuslistoissa" mitä olen oikeassa elämässä kuullut, vaaditaan aina kaikkea sellasta mitä mulla ei ole: särmää, miehekkyyttä, lihaksia, pituutta, tummuutta, nappisilmiä, rahaa, hienoa autoa ja mitä muuta. Mun todennäkösyys pariutua on varmasti alle 1%. Jaksanko jäädä noin pientä todennäkösyyttä odottamaan? En todellakaan...
En jaksa enää. Olen tässä viimeiset kuukaudet huomannut, miten minusta on vain haittaa kaikille. Kukaan ei halua olla seurassani. Kaikilla on aina joku, jonka kanssa olla mieluummin kuin minun kanssa. Vahingossa olen vahingoittanut toisten autoja, elämiä ja muuta omaisuutta, ja jatkuvasti. Vaikka olen aina koittanut olla vain avuksi. Mutta minä olen kömpelö ja äärettömän epäonninen.
Yllätys yllätys, en ole koskaan seurustellut. En ole koskaan harrastanut seksiä. Pari kertaa olen naista halannut.
En voi lähteä ulos asunnostani, kun masentaa tajuttomasti nähdä onnellisia pareja, samanlaista onnea mulla ei ole koskaan ollut. Ja kuka haluaa olla näin säälittävän tyypin kanssa, ei kukaan. Naisena minulla olisi toivoa, mutta miehenä ei. Eikä minulla ole todellakaan mitään pinnallisia vaatimuksia naiselle, ei yhden ainoaa. Olisin vain äärettömän kiitollinen jo siitä, että joku oikeasti haluaisi olla minun kanssa, saatikka perustaa perheen kanssani. Kyllä, olen mies, joka haaveilee perheestä.
Nytkin luin Iltalehden sivuilta Hollywood-tähtien neitsyyden menetyksistä. Kaikki menettäneet neitsyytensä/poikuutensa nuorempana mitä minä olen nyt.. Minä olen joku friikki, jota kartetaan parhaimman mukaan. Naiset ajattelevat, että eihän tossa voi mitään hyvää olla, kun ei sen kanssa kukaan ole seurustellut. Minä en ole pitkä, tumma enkä komea, en ole varakas enkä mitään muutakaan. Ainoa asia, jonka joskus luokittelin hyväksi asiaksi itsessäni oli matemaattinen lahjakkuus, mutta sekin ajatteluntapa karisi lukiossa. Nörtiksi, oudoksi friikiksi mut leimattiin. Miten siitä kukaan nainenkaan voisi pitää, kun ei koulutoveritkaan?
Olen tajunnu, ettei mulla ole enää mitään elämisen arvosta. Uraa voisin luoda ja opiskella, mutta onko siinäkään mitään järkeä, yksin viettää koko elämä, yksin iloita ylennyksistä ja palkankorotuksista. Mäkin haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa, monilla on ennen täysi-ikäisyyttä jo ties kuin mones tyttöystävä menossa. Ja aina vaan uutta löytyy. Viikko edellisestä niin on jo uusi nätti neito kainalossa.
Mussa ei ole mitään erikoista, mikä saisi tytöissä mielenkiinnon heräämään. Aina noissa Ihannemies-jutuissakin, ja niissä "vaatimuslistoissa" mitä olen oikeassa elämässä kuullut, vaaditaan aina kaikkea sellasta mitä mulla ei ole: särmää, miehekkyyttä, lihaksia, pituutta, tummuutta, nappisilmiä, rahaa, hienoa autoa ja mitä muuta. Mun todennäkösyys pariutua on varmasti alle 1%. Jaksanko jäädä noin pientä todennäkösyyttä odottamaan? En todellakaan...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minkä ikäinen olet?
Minä voin sanoa että ei minullakaan nuorena ollut kysyntää. Menetin poikuuteni lukiossa mutta sitten sai taas odottaa että löysin ekan tyttöystävän. Sitäkään ei kestänyt kuin muutama kuukausi ja olosuhteiden pakosta kai se sitten päättyi. Tuon jälkeen olin taas yksin mutta jotakin muutaman kuukauden juttu on ollut. Ei ne kuule mieltä lämmitä kun ei ole tuntenut että joku oikeasti rakastaisi. On aina saanut tuntea olevansa riittämätön mutta toisaalta olen tajunnut että jos joku ei hyväksy minua ja rakasta minun ei tarvitse välittää heistä.
Viimeisimmästä on nyt muutama vuosi jonka jälkeen tapailua ja treffejä muttei mitään sen vakavampaa. Eriasteisia pettymyksiä vain. Päällepäin moni ei uskoisi edes.
Se täytyy sanoa etten ole ollut "nörtti" (joskus yläasteiässä ehkä enintään) ja minulla on jonkun verran särmää ollut mutta vähän väärällä tavalla. Miehekkyys myös on suuntautunut hieman väärin ehkä naisiin nähden. Lihaksiakin löytyy varsinkin nykyisin ja keskimittainen vaaleatukkainen olen. Rahaa ei ole pahemmin ollut eikä autoakaan pitkiä aikoja. Niinpä naiset eivät pahemmin ole huomioineet.
Yksi asia on auttanut ja se kuulostaa pahalta mutta se on ollut se ettei toistenkaan suhde-elämä sen kummempaa ole ollut. Pettymyksiä jne. ja lopulta niitä onnellisia pareja jotka pysyvät yhdessä pitempään on aika vähän.
Samoin kaikenlainen myyttisyys seksistä ja sädekehä naisilta on hävinnyt pois. Moni asia joita miehet tekevät noiden eteen eivät ole sen arvoisia.
Yritän vain sanoa että monilla ihmisillä on vaikeaa, ei ainoastaan sinulla. Ymmärrän sikäli tuskaasi että joskus koin samaa itse mutta pääsin siitä yli enkä jaksa enää välittää. Kun ei omista maailman miehekkäimpiä kasvoja eikä jaksa esittää sosiaalista hurmuria niin sitä jää herkästi joukon ulkopuolelle. En ole itse ollut edes matemaattisesti erityisen lahjakas vaan on pitänyt yrittää tulla toimeen erilaisin erikoistaidoin jopa ositttain "näyttelemällä". Huumorintaju on auttanut mutta ei sekään auta loputtomasti kun ei sovi kuvaan "suomalaisesta miehestä".
Tunnen myös kaltaisiasi tyyppejä ja voin sanoa että te ansaitsisitte onnenne kyllä niin paljon enemmän kuin monet muut jotka näen parisuhteissa tai aina joku uusi neito kainalossa. Varmaan ansaitset sitä enemmän kuin minä kun en ole kovinkaan "hyvä tyyppi" tietyssä mielessä.
Sulle ja kaltaisillesi (joihin en laske itseäni koska en koe välttämättä ansaitsevani rakkautta) on se että älä jää suremaan menneitä ja miettimään mitä olisi voinut olla. Itse joskus kävin noita läpi rankasti ja välillä ne hiertää mielessä mutta kun niille ei mahda mitään.
EN voi luvata että löydät naista elämääsi mutta sen voin luvata että se mahdollisuus ja muutkin menevät nyt jos vaivut minkäänlaiseen itsetuhon ajatukseen. Olen itse ollut tuolla reunalla ja pääsin siitä eroon vain "tuhoamalla itseäni" liikunnalla sekä tekemällä asioita joita kohtaan minulla on intohimoa.
Rakkauden puute on kova monella miehellä jota moni ei näytä ymmärrä täälläkään palstalla. Olen miettinyt kovasti että pitäisikö perustaa jokin mieskerho joka olisi vain miehille tarkoitettu ja jossa veljeyden kautta opittaisiin askelia kohti miehisyyttä. Kaikille vapaa ilman tuomitsemista ja sen tyyppistä henkeä jossa ihmisiä syrjitään. Tervettä machoilua ja toverihenkeä vain. Autettaisiin toisia miehiä ja kokeneemmat voisivat rohkaista kokemattomia vaikka naisten suhteen. On ollut tuo ajatus jo lukioiästä lähtien kun olen nähnyt useamman kaverin päätyvän samaan kuin sinä tai sitten alkaneet juomaan itseään hengiltä, onpa joku todellakin päätynyt siihen lopulliseen itsetuhoon. Osittain syynä ovat olleet pettymykset naisrintamalla sekä krooninen yksinäisyys.
Täälläkin palstalla saa lähinnä karmaisevaa "ole mies" puheita jos joku mies puhuu että kärsii yksinäisyydestä. Minunkin juttuni voisi olla sääliä mutta en sääli sinua vaan yritän myötätuntoisesti potkia sinua eteenpäin.
Sinuna eläisin elämääni eteenpäin sillä pokerikädellä mitä sinulla on. Yrittäisin myös kaikkeni kehittää itseäni ja lähtisin vaikkapa salille hieman kehittämään lihaksia samoin kuin erilaisiin tapahtumiin. Myös vaikkapa nettideitit voivat tarjota jotain jos naista kaipaat. Ulkomaat ovat myös yksi vaihtoehto. Tai poimi joku pelimies opas käteesi tai mene huoriin. Jos joku tuomitsee niin se on heidän ongelmansa, ei sinun.
Olet ainutlaatuinen yksilö, älä anna periksi toisille äläkä luovuta itsesi suhteen.
Ei ole sen arvoista. Tiedät ettei siitä ole paluuta.
Ja mitä naisiin tulee niin ainoa oikea ajattelumuoto miehelle kuten eräs ihan naisten kanssa menestynyt kundi joka oli myös kokenut pettymksiä naisten suhtee sanoi (välittävät he sinusta tai eivät) on: Fuck'em all.
Itsellä auttaa pikkuvitutukseen parhaiten sotahistorian lukeminen. Esim. Anthony Beevorin Stalingradin olen lukenut neljästi.
Muita hyviä angstinpoistajia ovat
- Tuntematon Sotilas
- Remarquen Länsirintamalta ei Mitään Uutta
- Hassfordin Full Metal Jacket
- Bowdenin Black Hawk Down.
Uusimpia löytöjä ovat Sallahin Tiger Force ja Roberto Savianon Gomorrah.
Maailman sodissa on nuoria jätkiä ammuttu, räjähtänyt, palanut, jäätynyt, kidutettu, kuollut nälkään ja tauteihin yllättävän paljon. Siihen nähden meidän murheet on pientä.
Veikkaisin että noin 50% miehistä ajattelee noin niin kuin sinä, mutta ei vain rohkene sanoa sitä ääneen. Kaikki tapahtuu ajan kanssa, älä murehdi tai ota paineita siitä löydätkö jonkun vai et.
Yrität liikaa, siksi välillä kohellat, vaikka tarkoittaisitkin hyvää. Ota rennosti.
Joku harrastus tosiaan voisi piristää. Liikunta on monesti hyvä keino kehittää itseään. Se tuo myös ystäviä. Kotona istumalla erakoidut varmasti. Kirjasto tms. paikka on parempi vaihtoehto jos aiot tutustua ihmisiin.
Ja ajattele positiivisesti. Asiat voisivat todellakin olla huonomminkin.
Sinussako ei ole mitään hyvää? - väität. Et ole ainakaan vielä, etkä toivon mukaan pilaakaan itseäsi pahimmalla piirteellä mitä miehessä voi olla: ylpeys ja itserakkaus. Sinulla on vielä sydän. Pidä siitä kiinni.
Ja hienoa kesää... :)