Meillä on suhteessa ongelmana miehen runsas alkoholin käyttö ja suhde yleensäkin. Taino mies ei näe sitä ongelmana, mutta minä itse näen. Hän on nyt intissä ja pääsee viikon päästä kokonaan pois. Joka viikonloppuna pitää juoda ja usein vielä kahtena tai useampana päivänä riippuen lomista. Olemme olleet vuoden yhdessä ja hän on siis aivan eri paikkakunnalta kotoisin kuin minä. Muutin tänne asumaan. Tämä on kuitenkin niin pieni paikka, että täällä on vain ruokakauppoja eikä oikein muuta.
Minulla ei ole omaa autoa, millä pääsisin liikkumaan, tällä paikkakunnalla kaverini asuu yli 20km päässä eikä täällä liiku busseja. Lisäksi kaverini on lähes aina töissä, tekee joko ilta-tai yövuoroa. Minullakin on vuorotyö, teen aamu ja iltavuoroa. Poikaystävälläni on oma auto, millä lähtee viikonloppuisin, itse olen kahleissa täällä. Mies sanoo, että minunkin pitäisi lähteä kavereideni kanssa, mutta milläs lähden, kun ei omaa autoa tai mitään menopeliä ole. Lisäksi kaikki kaverini synnyinpaikkakunnaltani asuvat siellä.
Tajuamattaan välttämättä sitä itse, poikaystäväni pitää minut ns. vankina täällä. Jos mainitsen asiasta, hän keksii heti tekosyyn. Jos motkotan esim. alkoholin käytöstä, hän on alkanut käyttämään "Ai nyt mä en siis saa enää..." tai "Ai nyt mä en saa edes omalla autollani enää...." ja hän kuvittelee, että maksan hänen autonsa vakuutusmaksut, koska hänellä ei ole omaa rahaa, ryyppäämiseen ne menee ja tupakkaan. Joka viikonloppu pitää juoda itsensä ihan vitunmoiseen känniin ja jätkä oikein tuskastuu jos hän ei saa viikonloppuna juoda. Ei enää oikein 12päkki riitä, pitää ostaa kori kaljaa. Sitten se on ihan sekasin ja joskus vielä viinaa päälle. Selvästi häpeää puhua vanhempiensa kuullen alkoholin käytöstään. Kaikki poikaystäväni kaverit ovat kovia ottamaan alkoholia, kuten myös poikaystäväni isä ja setä. Asumme poikaystäväni vanhemmilla.
Olen todella yksinäinen tässä suhteessa, ei minulla ole täällä uudella paikkakunnalla kaverita, on niin pieni paikka ettei uusiin voi tutustua. Haluaisin itse mutta tuntuu, että muut eivät halua. Helppo poikaystäväni on kavereiden kanssa olemisesta puhua, kun hän on asunut täällä koko ikänsä ja kaveritkin ovat olleen vuosia. Itse muutin täysin vieraalle paikkakunnalle. Ei minulla ole sellaisia kavereita, jotka soittavat joka päivä, että mitä kuuluu ja että voitko tulla käymään kylällä. Usein vain itken yksinäisyyttäni ja ikävöin perhettäni ja toivon usein että olisin perheeni kanssa kotipaikkakunnallani. Olen monesti yrittänyt puhua poikaystävälleni yksinäisyydestäni, mutta hän ei tajua tai ei ota kuuleviin korviinsakaan. Olen vuosia sairastanut tietämättäni masennusta, kunnes menin pari vuotta sitten hoitoihin. Hoidot lopetin, koska ex-poikaystäväni ja hänen äitinsä uskottelivat minulle että olen hullu ja viallinen.
Usein toivoisin saavani puhua jollekkin joka ymmärtäisi. Poikaystävänikin kun itken, huutaa että "mikä vittu sulla on, mulla menee hermot" johon vastaan että oon monesti yrittäny puhua, mutta ei sua oo koskaan kiinnostanu. Asia jää sikseen. Poikaystäväni hermostuu minuun nykyään jatkuvasti, pienestä asiasta sanon kuten tänään tulin ruokatunnille: "Kello on puoli 11 ja sä nukut vielä ja siihen "Enks mä saa enää ees nykyään nukkua enää!" Mistään ei saa nykyään enää sanoa mitään. Välillä kun olemme illalla kotona, olen ajatellut, että teemme ruokaa ja katsomme elokuvan esimerkiksi, niin poikaystäväni soittaa kavereilleen ja kun kaverit ehdottaa ryyppäämistä niin poikaystäväni on heti lähdössä. Kun sanon, että onko pakko aina juoda niin poikaystäväni tiuskaisee että "Noniin nyt sä valitat ku on kerranki jotain tekemistä". Minun kanssa kotona oleminen näyttää olevan aivan vitunmoista myrkkyä nykyään, kaverit kyllä kelpaa ja kavereiden kanssa voi pitää hauskaa...ei minun kanssani. En tiedä enää mitä teen...vituttaa vaan kaikki.
Siinä nyt oli murto-osa meidän suhteesta. Älkääkä sitten heti kommentoiko mitään vittuiluja siitä että onhan sitä pahempiakin ongelmia, sillä jokainen suhde on erilainen ja ihmiset on erilaisia, kokee erilailla asiat.
Minulla ei ole omaa autoa, millä pääsisin liikkumaan, tällä paikkakunnalla kaverini asuu yli 20km päässä eikä täällä liiku busseja. Lisäksi kaverini on lähes aina töissä, tekee joko ilta-tai yövuoroa. Minullakin on vuorotyö, teen aamu ja iltavuoroa. Poikaystävälläni on oma auto, millä lähtee viikonloppuisin, itse olen kahleissa täällä. Mies sanoo, että minunkin pitäisi lähteä kavereideni kanssa, mutta milläs lähden, kun ei omaa autoa tai mitään menopeliä ole. Lisäksi kaikki kaverini synnyinpaikkakunnaltani asuvat siellä.
Tajuamattaan välttämättä sitä itse, poikaystäväni pitää minut ns. vankina täällä. Jos mainitsen asiasta, hän keksii heti tekosyyn. Jos motkotan esim. alkoholin käytöstä, hän on alkanut käyttämään "Ai nyt mä en siis saa enää..." tai "Ai nyt mä en saa edes omalla autollani enää...." ja hän kuvittelee, että maksan hänen autonsa vakuutusmaksut, koska hänellä ei ole omaa rahaa, ryyppäämiseen ne menee ja tupakkaan. Joka viikonloppu pitää juoda itsensä ihan vitunmoiseen känniin ja jätkä oikein tuskastuu jos hän ei saa viikonloppuna juoda. Ei enää oikein 12päkki riitä, pitää ostaa kori kaljaa. Sitten se on ihan sekasin ja joskus vielä viinaa päälle. Selvästi häpeää puhua vanhempiensa kuullen alkoholin käytöstään. Kaikki poikaystäväni kaverit ovat kovia ottamaan alkoholia, kuten myös poikaystäväni isä ja setä. Asumme poikaystäväni vanhemmilla.
Olen todella yksinäinen tässä suhteessa, ei minulla ole täällä uudella paikkakunnalla kaverita, on niin pieni paikka ettei uusiin voi tutustua. Haluaisin itse mutta tuntuu, että muut eivät halua. Helppo poikaystäväni on kavereiden kanssa olemisesta puhua, kun hän on asunut täällä koko ikänsä ja kaveritkin ovat olleen vuosia. Itse muutin täysin vieraalle paikkakunnalle. Ei minulla ole sellaisia kavereita, jotka soittavat joka päivä, että mitä kuuluu ja että voitko tulla käymään kylällä. Usein vain itken yksinäisyyttäni ja ikävöin perhettäni ja toivon usein että olisin perheeni kanssa kotipaikkakunnallani. Olen monesti yrittänyt puhua poikaystävälleni yksinäisyydestäni, mutta hän ei tajua tai ei ota kuuleviin korviinsakaan. Olen vuosia sairastanut tietämättäni masennusta, kunnes menin pari vuotta sitten hoitoihin. Hoidot lopetin, koska ex-poikaystäväni ja hänen äitinsä uskottelivat minulle että olen hullu ja viallinen.
Usein toivoisin saavani puhua jollekkin joka ymmärtäisi. Poikaystävänikin kun itken, huutaa että "mikä vittu sulla on, mulla menee hermot" johon vastaan että oon monesti yrittäny puhua, mutta ei sua oo koskaan kiinnostanu. Asia jää sikseen. Poikaystäväni hermostuu minuun nykyään jatkuvasti, pienestä asiasta sanon kuten tänään tulin ruokatunnille: "Kello on puoli 11 ja sä nukut vielä ja siihen "Enks mä saa enää ees nykyään nukkua enää!" Mistään ei saa nykyään enää sanoa mitään. Välillä kun olemme illalla kotona, olen ajatellut, että teemme ruokaa ja katsomme elokuvan esimerkiksi, niin poikaystäväni soittaa kavereilleen ja kun kaverit ehdottaa ryyppäämistä niin poikaystäväni on heti lähdössä. Kun sanon, että onko pakko aina juoda niin poikaystäväni tiuskaisee että "Noniin nyt sä valitat ku on kerranki jotain tekemistä". Minun kanssa kotona oleminen näyttää olevan aivan vitunmoista myrkkyä nykyään, kaverit kyllä kelpaa ja kavereiden kanssa voi pitää hauskaa...ei minun kanssani. En tiedä enää mitä teen...vituttaa vaan kaikki.
Siinä nyt oli murto-osa meidän suhteesta. Älkääkä sitten heti kommentoiko mitään vittuiluja siitä että onhan sitä pahempiakin ongelmia, sillä jokainen suhde on erilainen ja ihmiset on erilaisia, kokee erilailla asiat.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Poikaystäväni ei siis melkein mitään voi tehdä kavereiden kanssa kuin ryypätä viikonloppuisin. Lentopalloa pelaamaan ja leffateatteriinkin pitää ottaa kaljat ja viinat mukaan. Ikää siis on poikaystävälläni 20 ja minulla 19.
Olet vasta 19. Miksi sitoutuisit juopottelevaan mieheen, jonka kanssa et ole onnellinen ja joka ei ota edes seurusteluvaiheessa tunteitasi ja tarpeitasi huomioon? Joku kunnollinen mies odottaa sinua siellä jossain ja haluaa tehdä sinut onnelliseksi. Pakkaa tavarasi ja lähde etsimään parempaa tulevaisuutta. Olet sen ansainnut.
Mun mielestä sun miehellä on täys oikeus juoda jos siltä tuntuu. Tuon nukkumis touhun ymmärrän täysin, intissä kun herätään noin kuuden maissa, se on raskasta kun puolenvuoden ajan heräilet siihen aikaan. Ja tohon kaikkeen muu paska päälle. Ehkä teidän kannattais kokeilla sellasta hommaa, että kummatkin viettää noin 2-3 viikkoa tai jopa kuukauden omissa oloissaan. Katsokaa asiaa kummankin silmistä. Kyllä muakin vituttais suunnattomasti, jos oma naiseni tulisi tänne avautumaan tuntemattomien ihmisten kanssa, kertomaan omista yksityis elämän asioista.
Tyttökulta. Olen kokenut saman kuin sinäkin. Luulin että mies rauhoittuu ajan kanssa, kun tulee perhettä ja ikää - mutta voi niin sinisilmäinen olin...
Mies ei muutu, pitää sinua taloudenhoitajanaan/vara-äitinä. Sinä eriydyt vuosien myötä paitsi ystävistäsi, myös perheestäsi. Kukaan ei ole sen arvoinen, että kannattaa valita onneton elämä ilman läheisiä ihmisiä.
Olen edelleen aviossa, tosin eroprosessi on sielussani jo alkanut. En halua viettää toista puolta elämästäni juopon kanssa. Haluan läheiset ihmiset lähelleni, elää ilman jatkuvaa pelkoa ja epävarmuutta.
Syy sinun masennukseesi löytyy varmaankin hyvin läheltä... Neuvoni sinulle on, että muutat takaisin kotiseudullesi perheesi ja ystäviesi lähelle. Suhdettä poikaystävääsi ei tarvitse katkaista, otatte vain etäisyyttä ja katsotte mitä tulevaisuus tuo.
Eiköhän elämän tarkoitus ole tarjota jokaiselle mahdollisuus onnelliseen elämään. Avaimet siihen on käsissämme.
Ota oma elämäsi takaisin itsellesi ja toimi! Lähde elämään omaa juttuasi muualle, vaikkapa perheesi lähelle ja aloita uudet tuulet!
Olet vasta 19-vuotias, älä tuhlaa nuoruuttasi ja elämääsi tuollaiseen. Sinua odottaa paljon paljon parempi elämä, kun käännät selkäsi pahan mielen aiheuttajalle.
Sulla on noin viikko aikaa järjestää asiasi huomattavan paremmalle tolalle, ennen kuin LANNISTAJA saapuu. Anna pojan juhlia.
Ehdota vaikkapa, että sitten tulevaisuudessa, kun olette noin kolmekymppisiä ja jos molemmat silloin sinkkuja, käytte muutamilla treffeillä ja katsotte josko vanhaa kipinää on sitten vielä jäljellä ja millainen asenne- ja arvomaailma molemmille on aikaa myöten muotoutunut koskien ihmis- ja parisuhteita. Ja että mikä on silloin oma suhde alkoholinkäyttöön.
Voi olla melko silmiä aukaiseva kokemus.
Nyt keskity pelastamaan itsesi, omanarvontuntosi. Sano reippasti HEIPPA!!!
en lukenut edes viestiäsi, kuin siihen asti mitä sanoit juomisesta. enempi ei kiinnostanut. Etköhän tiedä jo vastauksen mitä sinun pitää tehdä..
Es. ota tavarasi ja muuta takaisin kotipaikkakunnallesi ennenkuin mielenterveytesi
järkkyy kokonaan. Ei tuollainen luonteeltaan keskenkasvuinen idiootti ole sinun arvoisesi seurustelukumppani! Se tuntuu pahalle jonkin aikaa,mutta jossain vaiheessa huomaat eläväsi PALJON mielekkäämpää elämää kuin tällä hetkellä.Jos jäät,huomaat jossain vaiheessa hoivaavasi laumaa alkoholisteja ja olevasi kotipiikana vailla mahdollisuutta omaan elämään.Ja kun alkoholi jo nyt on noin merkitsevässä osassa miehen elämää,ei tilanne ainakaan parane!Suhdeväkivalta on se seuraava karmea askel minkä nään siintävän jo taivaanrannassa...Mene perheesi luo takaisin ja sano tuolle pentumaisesti käyttäytyvälle kaverille,että mikäli hän haluaa jatkaa kanssasi on valinnanpaikka:joko alkoholi tai sinä!Ja suhteen jatkamisen ehto on oltava asuminen SINUN kotipaikkakunnallasi,jotta sinulla on tukijoukot ja apu lähellä mikäli lupaukset rikotaan(niin kuin pahoin pelkään käyvän jossain vaiheessa).Älä haaskaa elämääsi moiseen sontakasaan noin nuorena,nurkan takana odottaa monta parempaa kaveria...
Voi hyvänen aika. Pakkaa kiireesti tavarasi ja lähde pois. Eihän tuommaoinen ole minkäänläista elämistä.Sinussa ei ole vikaa vain ettet pysty lähtemään pois.
Poikaystäväsi ei ole sinun arvoinen millään lailla. Alkoholin juonti pahenee vain jos nyt jo ryyppää tuolla lailla.Minun käy sääliksi sinua. Kiireesti muuta pois kun teillä ei ole vielä lapsiakaan.
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin. Jos haluat, niin voit kirjottaa mulle: [email protected]
Eipä tiedä, kuinka homma on edistynyt, mutta kyllä sinuna keräisin kimpsuni ja kampusini sekä vähän äkkiä. Kirjoituksessasi et maininnut yhtään ainoaa hyvää asiaa poikaystävästäsi ja tuon ylenpalttisen juomisen ohella kenties pahinta on se, ettei hän arvosta sinun tunteitasi tai tarpeitasi piirun vertaa. Tyypillinen narsisti, oikein tekee pahaa itsestänikin, jos saat surullisena vain töykeää huutoa osaksesi. Voimia!
Sun viesti tuntui tutulta! Kuin melki omaa olisin kertonut. Voidaan keskustella enempikin, mailaile [email protected]