Seurustelimme aikanaan kaksi ja puoli vuotta. Erosimme vaikeuksien kasvettua suuriksi. Minä sairastin masennusta entisen väkivaltaisen suhteen vuoksi enkä ollut siitä yli, ja toisaalta taas mies oli itse elämässään risteyskohdassa. Vaikka rakkaus ei koskaan kuollut, ahdistuksen määrä ja kipeät asiat erottivat meidät. Koetimme uudelleen kolme kuukautta erosta, mutta kipu sattuneista asioista ei ollut laantunut ja erosimme taas. Mies pakeni kipuja tuolloin niin että katosi elämästäni todeten, ettei ole valmis suhteeseen.
Nyt, puolitoista vuotta tuon jälkeen, olemme taas tässä. Yrittämässä. Rakkaus ei ole hävinnyt, ahdistusta ja asioita pystytään käsittelemään, juttelemaan niistä.
Kuukauden olemme nyt olleet tässä tilanteessa. Seksi eilen oli ihanaa. Mies ei pystynyt pitämään näppejänsä erossa minusta. Enkä minä tosin liioin hänestäkään. Meillä oli kivaa. Mies tosin sanoi, että haluaa nähdä miten asiat rakentuu ja alkaako ahdistaa taas entiseen malliin. Hän sanoi, ettei voi luvata naimisiinmenoa, koska hänen on nähtävä miten asiat alkavat sujua. Samoin minun on nähtävä se, että tilanne on rauhallinen ja turvallinen. Mutta tunteita on ja paljon.
Haaste minulle on se, että mies katoaa. Että hän taas häviää elämästäni. Pelkään tätä odottamista. Koitan olla rauhallinen ja antaa aikaa, myös itselleni. Mutta pelkään.
Lähinnä kai minun ahdistus on sitä, etten voi olla varma jatkosta. Arvostan kuitenkin hänen rehelllisyyttään. Mutta välillä minua pelottaa aivan kauheasti. Sitten sanon itselleni että asiat menee niin kuin on tarkoitettu.
Suhteessamme on ollut aina kaksi merkittävää yhdessä pitävää voimaa: seksi ja puhe. Ne toimivat. Toki myös rakkaus, se on suurta. Olemmehan taas tässä tilanteessa.
Miten tässä tilanteessa olisi paras toimia? Onko muilla yhteen palanneilla kokemuksia? Kaipaan hänen seuraansa jatkuvasti. Haluaisin soitella hänelle, mutta en halua ahdistaa ja haluan antaa aikaa ajatella. Mutta minua pelottaa.... Entä jos vain rikon itseni tässä tilanteessa taas?
Nyt, puolitoista vuotta tuon jälkeen, olemme taas tässä. Yrittämässä. Rakkaus ei ole hävinnyt, ahdistusta ja asioita pystytään käsittelemään, juttelemaan niistä.
Kuukauden olemme nyt olleet tässä tilanteessa. Seksi eilen oli ihanaa. Mies ei pystynyt pitämään näppejänsä erossa minusta. Enkä minä tosin liioin hänestäkään. Meillä oli kivaa. Mies tosin sanoi, että haluaa nähdä miten asiat rakentuu ja alkaako ahdistaa taas entiseen malliin. Hän sanoi, ettei voi luvata naimisiinmenoa, koska hänen on nähtävä miten asiat alkavat sujua. Samoin minun on nähtävä se, että tilanne on rauhallinen ja turvallinen. Mutta tunteita on ja paljon.
Haaste minulle on se, että mies katoaa. Että hän taas häviää elämästäni. Pelkään tätä odottamista. Koitan olla rauhallinen ja antaa aikaa, myös itselleni. Mutta pelkään.
Lähinnä kai minun ahdistus on sitä, etten voi olla varma jatkosta. Arvostan kuitenkin hänen rehelllisyyttään. Mutta välillä minua pelottaa aivan kauheasti. Sitten sanon itselleni että asiat menee niin kuin on tarkoitettu.
Suhteessamme on ollut aina kaksi merkittävää yhdessä pitävää voimaa: seksi ja puhe. Ne toimivat. Toki myös rakkaus, se on suurta. Olemmehan taas tässä tilanteessa.
Miten tässä tilanteessa olisi paras toimia? Onko muilla yhteen palanneilla kokemuksia? Kaipaan hänen seuraansa jatkuvasti. Haluaisin soitella hänelle, mutta en halua ahdistaa ja haluan antaa aikaa ajatella. Mutta minua pelottaa.... Entä jos vain rikon itseni tässä tilanteessa taas?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millainen ja mikä syy johti eroon? Hyvä ero, jossa puhutaan ja ollaan rehellisiä, käydään läpi asiat ja mennään eteenpäin voi parhaimmillaan olla jopa eteenpäin tuossa tilanteessa ja olla rakentava elementti. Toisaalta repivä ero, jossa menee luottamus ja arvostus, eikä pystytä puhumaan, pahentaa tilannetta.
Mitä yrititte tehdä vaikeuksille ja olivatko vaikeudet parisuhteen sisäisiä, keskinäisiä ongelmia vai ulkoisia? Oliko mukana petollisuutta?
Minusta tuo luottamattomuus, että mies katoaa on olennainen kysymys? Ette siis kuitenkaan, vaikka sanot, että puhe onnistuu, pysty puhumaan vaan miehen tapana on kadota, kieltää ongelmat ja häipyä? Todellisuudessa et vieläkään pysty luottamaan häneen. Et pysty edes ystävänä, etkä niin, että molemmille olis selvää, että jos ongelmia tulis, niistä yritettäis ensi puhumalla eteenpäin ja sitten tehtäisiin ratkaisu jatketaanko vaiko eikö?
Toisaalta seksi ja puhe on ehkä kivaa, mut onko tossa taustalla mitään aidosti syvempää arvoa, eli toisen oikeaa kunnioittamista ja todellista luottamista silloinkin, kun on vaikeeta, vai onko seniin, että kun ei ole enää kivaa, ei juttu kulje ja seksi luista, mies luikkii menemään? Ja käykö niin, että sinä joudut olemaan koko ajan varpaisillasi, et viitsi sanoa mitään, kun mies voi olla kengät ovenpielessä jo menossa?
Oikeastaan sinun ei tarvitse pelätä tuota tilannetta, kunhan tiedostat, että miehen tapa toimia voi olla tuo, ja sinulla ei välttämättä alunperinkään ole kannattavaa odottaakaan häneltä enempää. Voi olla, että tulet siihen tulokseen, että tarvitset miehen, jonka sanaan voit luottaa ja jonka tiedät kestävän vähän enemmän.
En myöskään ymmärrä tuota asiaa, sanot, että puhe luistaa, mutta pelkäät ahdistavasi toista.. Et silti luota, että toinen sanoisi sitä rehellisesti, että tarvii enemmän tilaa, koska et voi luottaa ja koska hän luultavasti ei sanoisi sitä.
Jollain tavalla ehkä ymmärrät, että haluaisit hyvää, mutta tuo pelko kertoo senkin, että tiedät hänen tapansa käsitellä asioita, etkä luota siihenkään, että voisit olla täysin oma itsesi, koska mies ei ole, eikä puhu. Eikä voi sanoa edes ihan normaalia asiaa seurustellessa, että nyt tuntuu tältä, että ei ihan näin tiiviisti..
Eikö mies ymmärrä, että hänelläkin on vastuu puhua asioista omalta osaltaan? Hän on siinä parisuhteessa aktiivinen, ei passiivinen tapaus, joka vain jälkikäteen jotenkin itse jälkijunassa reagoi aina siihen mitä sinä teet, mutta ei itse ymmärrä ehkä omaa vastuutaan teidän suhteesta. ja niin kauan kun ei tajua, että hänkin tekee joka valinnalla sitä teidän suhdetta eteenpäin, en mä sinuna kovin vakavasti ottais tuota vielä.
Tässä se varmaan tuli se totuus. Mies on epävarma ja minä taas varma, että haluaisin suhteen. Soitin hänelle iltapäivällä, ei ole vielä soittanut takaisin.
Olen valmis nostamaan kissan pöydälle. Mä haluan miehen joka tietää mitä haluaa. Hän ei tunnu tietävän.
Pakko sanoa se hänelle ja jutella asiasta.
Samassa tilanteessa olin. Tänään nostin kissan pöydälle ja erohan siitä tuli, mutta on kuitenkin jotenkin helpompi hengittää. - Surullinen -