Uskotko sanontaan? Onko sulle käyny tolleen et oot jokun ihmisen lähellä ketä et tunne oikeasti mutta susta tuntuu kuin olisit aina tuntenu sen, ja sit sulle paljastuukin että se on hyvin samanlainen ihminen ku sinä.. Mä en vieläkään pysty unohtamaan tätä ihmistä kun hän tuntuu olevan kuin osa mua, vaikka en kunnolla tunnekaan ihmistä. Ja nyt oon enemmän jalat maan pinnassa kun koskaan ja ruennu hyvin realistiseks mut siltikään tätä yhtä en unohda. Kenenkään kanssa en oo aiemmin ihan alusta alkaen kokenu semmosta yhteisymmärrystä ja rauhaa.. harmittaa kun mul meni noin vuos sitä murehtiessa kun oli monia muitakin ihmisiä ympärillä:(.
Rakkautta ensi silmäyksellä?
uskotkooo
191526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onhan se mahdolista ihastus hetkessä. Mutta silloin ihastuminen perustuu pinnallisiin havaintoihin.
Minusta parasta on huomata rakastuneensa johonkuhun, jonka on tuntenut jo jonkin aikaa. Silloin ihastumisella on todellinen pohja, joka perustuu muuhunkin kuin ulkonäköön. Suhde on aika vahvoilla, jos ystävyys on jo tukemassa sitä.
ihan noinkaan. Joskus vain voi tavata ihmisen jonka silmistä huomaa sellaisen loisteen mitä ei ennen ole havainnut. Ihan kuin katselisi siinä itseään ja tajuaa sekunnissa että siinä ihmisessä on jotain spesiaalia. Eikä siinä tuijota mitään ulkonäköä vaan jotain sen sisältä.
Veit sanat suustani. Juuri näin kävi mulle, tuntus että mun läpi katsottiin sieluun saakka. Tuli tunne että tuossa ihmisessä tosiaan on jotain erikoista, ei kukaan ole ennen katsonut noin ja tehnyt tuollaista vaikutusta pelkällä katseellaan.
Toi on vähän sellaista coelhomaista utopiaa, toiveajattelua ja itsepetosta. Coelhohan kirjiottaa, että sielunpuolikkaan tunnistaa silmän pilkkeestä ja valosta oikean olkäpään päällä. Se on vähän sellaista satujen ritari -ajattelua. Että voisi nähdä toisen sisälle, on uskoa eikä tiedettä. Jos katsot tarkasti toisen silmään sisälle, niin näet verkkokalvon - that's it.
Sanotaan, että 90% siitä, mitä ajattelemme toisesta, syntyy ensivaikutelman myötä. Toisaalta, tämän väittämän kun sisäistää, pystyy myös vahtimaan itseään paremmin ja antamaan ihmisille todellisen mahdollisuuden.
Seksi ja hellyys voivat olla kivaa vaikka sekunnin sisällä, mutta pidempi suhde rakentuu aina ystävyydelle, sille, että viihtyy toisen kanssa. On ihan eri asia mitata viihtymistä viiden minuutin kuin viiden vuoden tuttavuuden perusteella.
Huuma menee aina ohi. Se mitä sen jälkeen jää on se todellinen suhteen pohja. Nää pilke silmässä jutut ovat pelkkää huuhaata.
tapahtui suunnilleen vuosi sitten. Molemmat olimme varattuna. Minä en enää ole, mutta toisella ei ole uskallusta lähteä omasta suhteestaan. Voi kumpa tässä voisi sanoa, että hänenpä on menetyksensä, mutta kun tuntuu, että itse menetän ja paljon..
pilkkeestä".....ei ole huuhaata.Voit katsoa miljoonia ihmisiä silmiin tuntematta mitään, mutta kun katsot sen puolikkaan silmiin
(silloin kun et vielä tiedä kuka hän on),
koko maailma pysähtyy sillä hetkellä ja tunnet mielettömän sykäyksen rinnassasi.
Itse olin skeptinen koko rakkaus asialle joskus, kun en yksinkertaisesti tuntenut mitään.
Mies jostain, joka kaipaa sitä puolikastaan lopun elämäänsä.
Se on toiveajattelua ja itsepetosta, jos kokee "puolikkaan" jossain ihmisessä, joka ei koe sinun kohdallasi yhtään mitään.
kokenut/tuntenut mitään??
Elämäntilanteet ihmisillä voi vaan joskus olla sitä vastaan, ettei voi olla yhdessä.
Silloin pitää osata vain hyväksyä tilanne.
Otan osaa, ettet ole koskaan kokenut sitä tunnetta.
huvittavaa, että sinä perustat väitteesi jonkun toisen kirjoituksiin, kun taas minä
henk.koht kokemukseen...
Elä sinä elämäsi jonkun kirjan kautta, minä elän sitä itseni ja
kokemusteni kautta.
Eikä kukaan voikaan sanoa toisen puolesta, sitä pitää kysyä toiselta ihmiseltä itseltään.
minäkin olen kokenut sen tunteen katsoessani erään silmiin ensimmäisen kerran.
sitten väärään kohtaan, minä en ollut tuo coelhoa lainaileva hemmo.
Eikä se silti ole niin pinnallista kuin miltä se voi ensin vaikuttaa. Kysymys on koko olemuksesta, puheesta, silmistä jne. Suoraan sanottuna, en ole tainnut koskaan ihastua kehenkään vähitellen. Jos nyt ei aivan ensisilmäykseltä, niin sitten ainakin jo siltä toiselta silmäykseltä tai ei sitten koskaan.
toiset ne jauhaa aina sitä tutustumista, ja pitkää sellaista, ennenkuin voivat mahdollisesti sanoa ihastuneensa.
Tämä onkin jännä juttu... olemmeko me jotka ihastumme heti, tai sitten emme koskaan, todellakin jotenkin pinnallisia?
siinäpä kysymys.
Ja kumpi ihastumis -tapa on oikea?
tähän olisi minustakin kiva kuulla kommentteja.
olen nainen, kerrottakoon sekin.
Ei minun mielestä ole oikeaa ja väärää tapaa ihastua. Itse olen kerran rakastunut ensisilmäyksellä joten minä ainakin uskon rakkauteen ensisilmäyksellä.
Juuri eilen kävi näin mulle, se oli jotain niin salaperäistä ja mystistä... en ole aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Siinä kyllä unohtu ulkonäkö seikat tai muut ns ihanne kumppani kriteerit. Rakkautta ensisilmäyksellä vai mitä.. sitä en varmaan koskaan saa tietää.
Itse en ole koskaan rakastunut tai edes huomannut mahdollisesti kiinnostavaa ihmistä ennen kuin on pyöritty samoissa ympyröissä vähintään pari kuukautta. Voihan se olla, että joskus käy toisin. Uskon sitten kun itse koen.
Koska en itse syty niin nopeasti, minun on todella vaikea uskoa, jos joku viikon tuntemisen jälkeen sanoo rakastavansa minua. Olen ihan että älä viitti. En vain voi ottaa sellaista tosissani... pitäisikö kuitenkin?
Minulle kävi niin tänä kesänä, että rakastuin ensisilmäyksellä mieheen, jota en voi saada. Olemme molemmat varattuja. Todella voimakas vetovoima alkoi heti ensisilmäyksestä. Sitten kun tavattiin toisen kerran, olin mielettömän rakastunut ja pian tuntui outo tunne, kuin olisin entuudestaan tuntenut hänet, ihmeellinen rauha ja turvallisuuden tunne liittyy hänen kanssaan olemiseen. Jokin syvä yhteys siinä on, jota ei pysty käsittämään, jos ei ole sitä kokenut, se on todella mystinen kokemus, joka jää mieleen varmasti aina. Meistä ei mitään voi tulla, itse olisin varmaan voinutkin ajatella niin, sellainen vahva tunne se oli. Ja on vieläkin. Ihmeellisen lähelle sitä voi päästä toista ihmistä noin nopeasti, ja tämä tunne on ihan todellinen, vaikka järjellä kuinka koettaisi asiaa selittää... Pidän itseäni onnekkaana, kun sain kokea hänen kanssaan jotain, vaikkei se voi jatkuakaan... Halaisin häntä mielelläni tälläkin hetkellä, kun häntä ajattelen.
Olen mies ja mulle on myös käynyt näin... pidin sitä niin sekopäisenä juttuna että luulin tulleeni hulluksi..
Kyllä näin voi käydä. Minulle kahdesti. Ensimmäinen kesti 20 v, toinen vasta aluillaan. Eikä siitä ehkä koskaan tule sen enenmpää. Mutta kaikkea ei saaa mitä haluaa...