Kysyisin nyt joltakin kokeneemmalta neuvoa. Olen aloittanut juoksemisen kolme viikkoa sitten. Juoksen joka toinen päivä. Peruskuntoni on surkea ja ensinmäisellä viikolla juoksin vain joka toisen lyhtypylvään välin ja kävelin joka toisen. Lenkin pituus on ollut joka päviä 3 kilometriä. Ensimmäisen viikon lopulla tuo lenkki alkoi tuntua jo hyvälle ja toisella viikolla juoksin sitten kaksi pylvään väliä ja kävelin yhden. Sama matka ja edelleen tuntui hyvälle. Toisen viikon lopulla juoksin sitten kolme pylvään väliä ja kävelin yhden ja vieläkin tuntui hyvälle. Nyt kolmannella viikolla jalat tuntuvat jo lähtiessä kovin raskailta. Ei varsinaisesti siltä, että ovat maitohapoilla, vaan ikään kuin puutuneilta. Jalat eivät kertakaikkisesti vaan nouse ja eilen en pystynytkään juoksemaan kolmea pylvään väliä vaan vain kerrallaan kaksi. En ehtinyt kunnolla edes hengästyä. Myös tänä aamuna jalat ovat edelleen raskaan ja puutuneen oloiset. Lähinnä reisistä. Polvet tuntuvat notkahtelevat.
Tämän pitkän selityksen jälkeen kysymykseni siis on, että onko tämä normaalia tällaisella rapakuntoisella aloittelijalla? Pitäisikö tässä nyt pitää jotain välipäiviä vai juosta sinnikkäästi? Lihakset eivät ole kipeät.
Tämän pitkän selityksen jälkeen kysymykseni siis on, että onko tämä normaalia tällaisella rapakuntoisella aloittelijalla? Pitäisikö tässä nyt pitää jotain välipäiviä vai juosta sinnikkäästi? Lihakset eivät ole kipeät.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No ennen lenkkiä kannattaa verrytellä/venytellä,ettei paikat revähä, myös sen jälkeen on hyvä verrytellä,ettei ole seuraavana päivänä paikat kipeinä.
Jos käyt töissä/koulussa(koululaiset kyllä lomalla ;) ,niin et mene autolla vaan kävellen/hölkäten/pyöräillen.
Pyri ottamaan lenkille joku kaveri tai koira mukaan,aika kuluu paremmin,tai joku mp3 korvilla on mukava hölkätä.Juomapullo myös hyvä olla mukana.
Syöt kunnollisen aamiaisen(esim. munia,ruisleipää ,maitoa, tuoremehua ja puuroa),
Lounaalla 1/2 salaattia ja loput lihaa ja pottuja yms.
Välipaloiksi sopii taas vaikka ruisleipä ja jugurtti.
Päivällinen samaan tyyliin kuin lounas.
Iltapalaksi vaikka muroja ja jugurttia,ja aikaisin nukkumaan ja muutenkin on hyvä nukkua tarpeeksi.
Ja jos poltat,lopeta.Liika alkoholin käyttökään ei ole hyväksi.
Tuollain kun jatkat pitäisi tuloksia alkaa tulemaan.
Täytyy kyllä myöntää että itse en juuri elä terveellisesti,aamiasta en yleensä syö,en harjoittele,en syö rehuja tai nuku paljon,en syö yleensä välipaloja,vaan kummasti aina pärjännyt juoksusa ja muissa urheiluhommissa.
Kalajoen Junkkari
mutta älä ala tekemään mitään erikoisia ohjelmia tai ruokavalioita.
Normaali rytmi ja viikon päästä taas maistuu.