Tällä palstalla on ennenkin keskusteltu siitä miten mies/perheenisä kulkee niinkuin olisi poikamies...
Omassa parisuhteessani on sama ongelma.Meillä on ihana 2-vuotias tytär ja olemme mieheni kanssa olleet vuosia yhdessä,koskaan aiemmin hän ei ole käyttäytynyt niin kuin viimeaikoina.
Hän on lähes joka ilta menossa jossakin ns.kavereiden kanssa,ns. sen takia ettei nämä tyypit ole mitään hyviä kavereita.Kaikki ovat poikamiehiä ja melkoisen juoppoja vielä jonka takia miehenikin on ruvennut juomaan viikollakin mitä hän ei ennen tehnyt.
Ongelmat alkoivat kun hän yhtäkkiä rupesi olemaan ja kulkemaan näiden jätkien kanssa,aiemmin meillä meni todella hyvin.Nyt hän on kokoajan jossakin menossa..mitä nyt yön on kotona.Ja päivät(jos on kotona) istuu tietokoneen ääressä keskustelemassa ircissä näiden kyseisten jätkien kanssa.
Eilenkin hän oli monta tuntia kyseisten jätkien kanssa,sitten meni harrastuksensa pariin ja sieltä tultuaan lähti käymään kaupassa mutta tulikin vasta kahden jälkeen yöllä kotia.
Pari viikkoa sitten nämä jätkät olivat lähes joka ilta meillä,nyt ne ei uskalla tulla koska tietävät mitä ajattelen.Olen yrittänyt jutella mieheni kanssa asiasta,kuinka se minua stressaa mutta hänen mielestään minun on ihan turhaa stressata.Eikä meillä hänen mielestään ole mitään ongelmaa!Ehkä ei,jos ei välitä...mutta en jaksa enää katsoa kuinka perheen pää menee miten huvittaa eikä minun mielipiteilläni ole mitään merkitystä.
Tyttäremme takia olen yrittänyt olla ja pitää yllä normaalia perhe-elämää mutta en tiedä jaksanko enää.Miestäni kun ei tunnu nykyisin kiinnostavan mikään muu kuin juopottelu ja näiden poikamiesten kanssa kulkeminen.Tuntuu kuin yksin pitäisin parisuhdettamme pystyssä...
Yöllä kotiin tultuaan mieheni sanoi minulle että häntä itseäänkin vituttaa oma käyttäytymisensä..miksei hän sitten muuta käyttäytymistään?Tottakai kavereita saa ja pitää olla mutta ei parisuhteen kustannuksella.Kohtuus kaikessa...Tunnen olevani ihan ulkopuolinen hänen elämässään vaikka hän aina sanoo rakastavansa minua..ei siltä vaikuta!
Mitä mieltä te ihmiset olette tällaisesta?Mitä tässä tilanteessa olisi järkevintä tehdä...olen ajatellut lähteä pois tyttäremme kanssa,sitten ainakin saisi mieskin mennä miten huvittaa.Mutta kuitenkin rakastan häntä edelleen ja sydämessäni toivon että hän ymmärtäisi muuttua...en vain tiedä jaksanko odottaa sitä muutosta jos sitä nyt ylipäätään tapahtuu.
Minulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä elettävänä enkä haluaisi elää sitä jatkuvan stressin ja vitutuksen alla...nuoriahan me molemmat olemme,itse olen 20 ja mies 22 mutta pitäisi miehen silti osata olla oikea perheenisä eikä juosta miten huvittaa.Kun ei ole juossut aiemminkaan,nyt viime aikoina on muuttunut ihan hulluksi tuo touhu.
Saa nähdä mitä viikonloppu tuo tullessaan kun viikkokin oli lähestulkoon kokonaan yhtä helvettiä.Muutamaa päivää lukuunottamatta...
Kertokaa mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa,pitäisikö suosiolla luovuttaa vai onko toivoa paremmasta..?
Omassa parisuhteessani on sama ongelma.Meillä on ihana 2-vuotias tytär ja olemme mieheni kanssa olleet vuosia yhdessä,koskaan aiemmin hän ei ole käyttäytynyt niin kuin viimeaikoina.
Hän on lähes joka ilta menossa jossakin ns.kavereiden kanssa,ns. sen takia ettei nämä tyypit ole mitään hyviä kavereita.Kaikki ovat poikamiehiä ja melkoisen juoppoja vielä jonka takia miehenikin on ruvennut juomaan viikollakin mitä hän ei ennen tehnyt.
Ongelmat alkoivat kun hän yhtäkkiä rupesi olemaan ja kulkemaan näiden jätkien kanssa,aiemmin meillä meni todella hyvin.Nyt hän on kokoajan jossakin menossa..mitä nyt yön on kotona.Ja päivät(jos on kotona) istuu tietokoneen ääressä keskustelemassa ircissä näiden kyseisten jätkien kanssa.
Eilenkin hän oli monta tuntia kyseisten jätkien kanssa,sitten meni harrastuksensa pariin ja sieltä tultuaan lähti käymään kaupassa mutta tulikin vasta kahden jälkeen yöllä kotia.
Pari viikkoa sitten nämä jätkät olivat lähes joka ilta meillä,nyt ne ei uskalla tulla koska tietävät mitä ajattelen.Olen yrittänyt jutella mieheni kanssa asiasta,kuinka se minua stressaa mutta hänen mielestään minun on ihan turhaa stressata.Eikä meillä hänen mielestään ole mitään ongelmaa!Ehkä ei,jos ei välitä...mutta en jaksa enää katsoa kuinka perheen pää menee miten huvittaa eikä minun mielipiteilläni ole mitään merkitystä.
Tyttäremme takia olen yrittänyt olla ja pitää yllä normaalia perhe-elämää mutta en tiedä jaksanko enää.Miestäni kun ei tunnu nykyisin kiinnostavan mikään muu kuin juopottelu ja näiden poikamiesten kanssa kulkeminen.Tuntuu kuin yksin pitäisin parisuhdettamme pystyssä...
Yöllä kotiin tultuaan mieheni sanoi minulle että häntä itseäänkin vituttaa oma käyttäytymisensä..miksei hän sitten muuta käyttäytymistään?Tottakai kavereita saa ja pitää olla mutta ei parisuhteen kustannuksella.Kohtuus kaikessa...Tunnen olevani ihan ulkopuolinen hänen elämässään vaikka hän aina sanoo rakastavansa minua..ei siltä vaikuta!
Mitä mieltä te ihmiset olette tällaisesta?Mitä tässä tilanteessa olisi järkevintä tehdä...olen ajatellut lähteä pois tyttäremme kanssa,sitten ainakin saisi mieskin mennä miten huvittaa.Mutta kuitenkin rakastan häntä edelleen ja sydämessäni toivon että hän ymmärtäisi muuttua...en vain tiedä jaksanko odottaa sitä muutosta jos sitä nyt ylipäätään tapahtuu.
Minulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä elettävänä enkä haluaisi elää sitä jatkuvan stressin ja vitutuksen alla...nuoriahan me molemmat olemme,itse olen 20 ja mies 22 mutta pitäisi miehen silti osata olla oikea perheenisä eikä juosta miten huvittaa.Kun ei ole juossut aiemminkaan,nyt viime aikoina on muuttunut ihan hulluksi tuo touhu.
Saa nähdä mitä viikonloppu tuo tullessaan kun viikkokin oli lähestulkoon kokonaan yhtä helvettiä.Muutamaa päivää lukuunottamatta...
Kertokaa mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa,pitäisikö suosiolla luovuttaa vai onko toivoa paremmasta..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Laita hänet kova kovaa vasten. Joko kaivaa itsestään sen vastuunottajan, joka hän jo isänäkin on, tai sitten sinä ja tyttärenne jatkatte omin voimin.
Niin kai täytyy tehdä.Tosin mies ei kyllä myönnä itsessä ja käytöksessään olevan mitään vikaa,hymähtää vain ylimielisesti kun huomautan asiasta.Taitaa ainoa vaihtoehto olla lähteminen...Sattuuhan se ja paljon mutta mieluummin lähden ja kärsin vähän aikaa sydänsuruja kuin jään ja elän loppuelämäni jatkuvassa stressissä joka on alkanut oireilemaan myös fyysisesti...
Mistä ihmeestä te rahaa saatte "miehen" jatkuvaan juomiseen? "miehesi" on vielä pahainen poika, kun ei ole ottanut miehen vastuuta. Ikävä juttu, että olette ehtineet jo lapsen tehdä.
Ei se onneksi jokailta juo mutta ihan liikaa kuitenkin.Mistäkö saadaan rahaa..?No,tuloja ei ole paitsi mulla kotihoidontuki ja lapsilisä jotka menee elämiseen.Tietenkin osa noistakin menee alkoholiin.En ole itsekään absolutisti mutta voin elää vaikka en ikinä enää näkisikään mitään alkoholipitoista...
Ja saadaanhan me tietenkin sossusta vähän rahaa että hengissä pysytään.
Mieheni syyttää minua tappelun aloittamisesta,äsken taas...mutta en jaksa leikkiä että kaikki on hyvin.Vaikka niin kai se olisi helpompaa...
Viime perjantaina mieheni olisi raahannut nämä kyseiset juopot kaverinsa meille mutta kun raivostuin niin lähti sitten itse ovet paukkuen niiden kanssa johonkin.Kuulin kun sanoi näille "sydänkäpysilleen" että "Tuonne me ei ainakaan mennä".
En tiedä mitä tässä oikein tekisi,tuntuu että seinät kaatuu päälle.Olen yrittänyt ymmärtää miestäni koska hän on työtön ja velat painaa päälle...olen ajatellut että ehkä hän viihtyy kotonakin kun saa välillä käydä tuulettumassa.Mutta päinvastoin,ei viihdy kotona paljo ollenkaan...
Mulla on niin paha olla,tuntuu turhauttavalta yrittää puhua asiasta miehelleni kun heti saan vain syytöksiä tappelun aloittamisesta kun "ei ole mitään aihetta".
Tuosta juomisesta vielä sen verran että kyllähän ne sen "kaverit" sille aina tarjoo jos ei itellä satu olemaan juomista tai rahaa..
"Kuulin kun sanoi näille "sydänkäpysilleen" että "Tuonne me ei ainakaan mennä". "
Jos multa kysytään, niin sun miehes pitäis ajatella sinusta ja lapsestanne me, eikä kavereistaan... Siis tavallaan ne on kuin sen perhe, siis ne juoppokaverit...
Kannattaa kyllä lähteä pois. Tee se niin, että mies tulee ryyppyreissultaan tyhjään kotiin ja tuntee mahdollisimman huonoa omatuntoa. Jospa se älyäis että te ootte sen perhe. Toivottavasti saatte asianne selvitettyä tyttärennekin puolesta. Onnea teille!
Eipä tuossa tilanteessa taida olla muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kova kovaa vastaan. Pieni lapsi vaatii vanhemmilta aika paljon voimavaroja, näyttää siltä että sulla on kaks pientä lasta hoidettavanasi. Taitaa ikävä kyllä olla niin että olette tytön kanssa nuorelle miehelle "pallo jalassa", joko hän kaivaa sen vastuuntunnon esille ja hyväksyy sen "pallon" tai päästää teidät kaikki helpommalla (?) ja pysyy poissa. Vaikuttais vähän siltä että tuohon jälkimmäiseen te olette joka tapauksessa valumassa ellei ihmeitä tapahdu. :/
Itselläni oli vuosi sitten sama tilanne. Lasta meillä ei toki ole, mutta mies alkoi juomaan ja hyppäämään poikamieskavereidensa kanssa kapakoissa milloin sattuu.
Emme asuneet silloin yhdessä. Kaikki vapaa-aika, joka olisi voitu viettää rauhassa kaksin, alkoi mennä siihen että poikien kanssa paikalliseen räkälään juomaan. Jos pyysin miestä jäämään kotiin, niin hän sanoi kavereilleen, että ei voi lähteä kun akka kieltää. Kaverit sitten soittelivat minulle ja syyllistivät, että miksen "päästä" häntä lähtemään. Olin kamala akka, kun sillä tavalla rajoitin hänen elämäänsä, etten joka perjantai ja lauantai päästäisi häntä pubiin vetämään perseitä.
Sitten tuli ratkaisu. Eräänä perjantai-iltana kaverilleni sattui onnettomuus. Olin häntä pelastamassa, ja hoidin hänet sairaalaan. Kello oli jotain 3 yöllä, ja olin itsekin vielä sokissa kun tulin poikaystäväni kämpälle. Ketään ei ollut kotona. Soitin hänelle, selitin mitä tapahtui, ja pyysin häntä tulemaan kotiin.
Hän oli poikien kanssa jossain ventovieraiden ihmisten luona jossain naapuritalossa ryyppäämässä, ja hän sanoi ettei voi tulla kotiin nyt, kun jatkot on kesken.
Hän kuitenkin tuli avaamaan minulle oven että pääsen sisään. Kännissä kuin ankka. Rukoilin häntä jäämään kotiin, minua pelotti ja olin sokissa, mutta hän vain huusi, että "en kai mä nyt kehtaa sieltä noin vaan pois lähteä, mitä ne ihmiset ajattelis jos mä en menekkään takaisin vaikka lupasin". Naapurin paikallisesta räkälästä löydetty ryyppyseura ja jatkot olivat siis minun pahan oloni ja pelkoni edellä.
Tämä tapahtui perjantaina, jätin hänet keskiviikkona. Sanoin, että asioita pitää nyt harkita, ja keskiviikkona totesin että meidän on parempi erota. Elämäni vaikein päätös. Alkoholi meni minun edelleni, joten se siitä suhteesta.
Kului 5 kuukautta. Palasimme yhteen ja menimme kihloihin. Nykyään asumme yhdessä ja meille tulee koiranpentu. Olemme onnellisia. Hän pelästyi, paransi tapansa, tajusi itsekin mihin suuntaan hän oli menossa, ja että miten hänen tapansa minua satutti.
Suosittelen, että kolautat miestäsi myös kovalla kädellä. Näytät, että sinun ei ole pakko katsella tuollaista paskaa, vaan olet yksilö, joka vaatii kunnioitusta myös. Sano hänelle eräänä päivänä, että olet laittanut huoneiston itsellesi ja tytöllesi hakuun. Niin ei ole pakko olla, mutta valehtele. Kokeile, herääkö hän. Muuttuvatko tavat. Selitä syyt, miksi haluat erota. Sitten näet, mitä hän on valmis tekemään vuoksesi.
Nuorina olette lapsen laittaneet ja menneet yhteen.Poika tai miehesi on täysin kakara ja haluaa rillutella kavereiden kanssa ei kummempaa,oma poikani on miehesi kanssa saman ikäinen ja aivan samat metkut mielessä.Joudut tottumaan seikkailijaan tai paras olisi antaisit miehen mennä ja hankkisit lapsen kanssa asunnon.Oma poikani ei vielä vuosiin ole vaaalmis perhe elämään vaan haluaa olla vapaana mennen tullen,älä jää tuleen makaamaan vaan toimi asiat mutkistuvat ajan kuluessa.
Olette nuoria. Mitenkähän olisi, jos pojan Äiti ja Isä ja sun vanhempasi tulisivat kahville. Lasten syntymäpäivänä yms. Sitten miehesi tajuaisi, että on perhe ja vastuu ja putoaisi maan pinnalle.
Jos miehesi ei kykene tuohon kahvitilaisuuteen tulemaan, niin Isät opettavat. Tai varmaan tuleekin, mutta kun kuuntelee aikuisten juttelua, niin havahtuu todellisuuteen.
Tosi on. Mun mies rauhoittui kummasti, kun Isäni tuli kylään. Istuskeli vain normaalisti ja jutteli niitä näitä. Ei mitään saarnoja eikä sellaista. Mieheni oli silloin jo 35 v.
Olisin mielelläni kärpäsenä katossa, kun toi kaveriporukka viihtyy niin hyvin yhdessä. Mitä ne oikein puuhastelee. Korttiako pelaavat vai puhuvat työasioista vai mitä ne harrastaa, juovat vain, niinkö?
Mitähän miehesi sanoisi, jos kertoisit meneväsi ulos ottamaan pari olutta. Mitä tapahtuisi, jos menisit tuohon porukkaan mukaan pariksi tunniksi. Kuuntele mitä ne juttelee ja miten käyttäytyvät. Olisin jo mennyt sun sijassa.
Kysy mieheltäsi, että MITÄ HÄN SANOISI, JOS SINÄ TEKISIT SAMAA KUIN HÄN. KUKA HUOLEHTISI LAPSESTA JNE...