Joitakin kuukausia sitten tapasin baarissa miehen. Sovimme yhteen kaikin puolin hyvin, kaikki sujuu mainiosti. Tai niin minä ainakin luulin. Välimatkaa meillä on parisataa kilometriä, mutta sitä ei ole pidetty suurena ongelmana, koska päivittäin voi puhua netissä, ja yleensä parin viikon välein nähdä.
Mies ilmoitti jo heti alussa, että hän lähtee opiskelemaan. Opiskelupaikka sijaitsee noin 300 kilometrin päässä, mutta alussa hän vakuutteli että ei se ole ongelma, kyllähän tämä nytkin sujuu.
Viimeaikoina hän on kuitenkin alkanut ilmeisesti katua sanomisiaan. Näkemiset harvenee, puhuminen alkaa mennä tasolle hei mitä kuuluu, okei, heihei. Eilen, kun satuimme olemaan samoilla kulmilla, hän lupasi että näemme. No, "näimme" sen verran että seksiä tippui. Illalla sitten alkoi se varsinainen painajaisosa...
Hän sanoi ettei hän halua seurustella, koska ei halua mitään mikä sitoisi hänet mihinkään. Että seurustelu on aikaavievää ( ja viimeksi kuulemma kaikki ystävät meni kun aloitti seurustelun ), hänellä on omat suunnitelmansa joihin sisältyy mm. vaihto ulkomaille, ja hän tahtoo mennä ja tulla niinkuin haluaa. Kuitenkin, samassa yhteydessä, hän kertoi kuinka tykkää olla seurassani, kuinka pitää minusta ja viihtyy kanssani. Tähänkään asti ei olla puhuttu "seurustelusta", ja minusta tämä on ihan toimivaa. En ole kertaakaan kieltänyt häntä mihinkään menemästä, saatikka sanonut mitään hänen suunnitelmistaan. Olen kannustanut koulun suhteen, ja minulle on riittäneet ne näkemiset parin viikon välein.
Kaikki nuo syyt kuulostavat omaan korvaani tekosyiltä, sanoinkin, että mielestäni tämä meidän juttumme jo sitoo häntä jonkin verran, suunnitelmiaan en ole estämässä, enkä sanomassa että nyt et kavereitasi tapaa.
En ymmärrä mistä hän näin yhtäkkiä tämän ajatuksen on repinyt, mikä on muuttanut kaiken, kun vielä aiemmin olin se ainutlaatuinen tapaus jota ei missään nimessä saa päästää käsistä.
Minusta tuntuu niin pahalta, niin hirveän pahalta, että hän haluaa lopettaa kaiken, juuri kun luulin löytäneeni jotain, mikä oikeasti toimii, missä kaikki palaset loksahtaa kohdilleen.
Tällä hetkellä tilanne nyt on sitten siinä tilassa, että minä en tiedä mikä on homman nimi, enkä uskalla sitä kysyä. Pelkään kysyä sitä, koska en halua kuulla sitä vastausta että meillä ei enää mitään ole.
Mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä?
Mies ilmoitti jo heti alussa, että hän lähtee opiskelemaan. Opiskelupaikka sijaitsee noin 300 kilometrin päässä, mutta alussa hän vakuutteli että ei se ole ongelma, kyllähän tämä nytkin sujuu.
Viimeaikoina hän on kuitenkin alkanut ilmeisesti katua sanomisiaan. Näkemiset harvenee, puhuminen alkaa mennä tasolle hei mitä kuuluu, okei, heihei. Eilen, kun satuimme olemaan samoilla kulmilla, hän lupasi että näemme. No, "näimme" sen verran että seksiä tippui. Illalla sitten alkoi se varsinainen painajaisosa...
Hän sanoi ettei hän halua seurustella, koska ei halua mitään mikä sitoisi hänet mihinkään. Että seurustelu on aikaavievää ( ja viimeksi kuulemma kaikki ystävät meni kun aloitti seurustelun ), hänellä on omat suunnitelmansa joihin sisältyy mm. vaihto ulkomaille, ja hän tahtoo mennä ja tulla niinkuin haluaa. Kuitenkin, samassa yhteydessä, hän kertoi kuinka tykkää olla seurassani, kuinka pitää minusta ja viihtyy kanssani. Tähänkään asti ei olla puhuttu "seurustelusta", ja minusta tämä on ihan toimivaa. En ole kertaakaan kieltänyt häntä mihinkään menemästä, saatikka sanonut mitään hänen suunnitelmistaan. Olen kannustanut koulun suhteen, ja minulle on riittäneet ne näkemiset parin viikon välein.
Kaikki nuo syyt kuulostavat omaan korvaani tekosyiltä, sanoinkin, että mielestäni tämä meidän juttumme jo sitoo häntä jonkin verran, suunnitelmiaan en ole estämässä, enkä sanomassa että nyt et kavereitasi tapaa.
En ymmärrä mistä hän näin yhtäkkiä tämän ajatuksen on repinyt, mikä on muuttanut kaiken, kun vielä aiemmin olin se ainutlaatuinen tapaus jota ei missään nimessä saa päästää käsistä.
Minusta tuntuu niin pahalta, niin hirveän pahalta, että hän haluaa lopettaa kaiken, juuri kun luulin löytäneeni jotain, mikä oikeasti toimii, missä kaikki palaset loksahtaa kohdilleen.
Tällä hetkellä tilanne nyt on sitten siinä tilassa, että minä en tiedä mikä on homman nimi, enkä uskalla sitä kysyä. Pelkään kysyä sitä, koska en halua kuulla sitä vastausta että meillä ei enää mitään ole.
Mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
että jätkä haluaa tapailla muitakin ainutlaatuisia tai on jo sellainen kiikarissa.
Mies on selvästikin liian nuori sitoutumaan, jos on vasta opiskelutkin aloittanut. Älä pidättele häntä, koska hän ei selvästikään halua seurustella kanssasi.
Opikselupiireissä on kiva pyöriä jos on sinkku, elämässä on opiskelut, uudet kaverit ja sinä et nyt kuulu hänen elämäänsä enää. Menikö hän yliopistoon opiskelemaan. Voihan se olla, että hän kokee nyt olevansa sinua ylemmällä tasolla.
Minulla oli nuorena eräs naisystävä (olen itsekin nainen) jonka mielestä kaikki jotka eivät opiskele yliopistotasolla ovat tylsiä, tyhmiä ja turhia. Ei hän suoraan niin sanonut, mutta pisti välit poikki kaikkien entisten kavereitten kanssa ja vähän tuon suuntaisia juttujahan yliopisto-opiskelijat keskenään puhuvat. Pitävät itseään muiden yläpuolella. Olen itsekin opiskellut yliopistolla ja valitettavasti osa akateemisesta opiskelijoista on ylimielisiä typeryksiä.
Ehkä sun kannattaisi luopua siitä miehestä. Hän on muuttanut mieltään sinun suhteesi. Ehkä parempi lopettaa suhde tässä vaiheessa. Äkkiä sinä uuden löydät kun olet noin nuori.
Ilmeisesti hän haluaa vain ajoittaista seksiseuraa sinusta eikä muuta, siltä tuo vaikuttais.
Mullekin sellainen suhde, jossa ns.vaki-muija(tai sellaiseksi hinkuva nainen) asuu parin sadan kilsan päässä, ja sen luo voi poiketa seksin merkeissä, jos kapakasta ei saakaan seuraa...
"koska päivittäin voi puhua netissä, ja yleensä parin viikon välein nähdä."...miten edes kuvittelit tällaisen "suhteen" toimivan?
Totuus on, että kysyt saman tien, mikä on "homman nimi", niin voit jättää haaveilun.
...sen toimivan, koska se on toiminut tähänkin asti. Luulin, että se onnistuu, jos haluaa niin tarpeeksi. Olin ilmeisesti väärässä, mutta koska mahdollisuutta samalla paikkakunnalla asumiseen ei ole ( tai olisi, minun puoleltani, mutta se tarkoittaisi miehelle seurustelua, joka on ehdoton nou-nou ), on pakko pitää kiinni siitä vähästä mitä on.
Tunnen itseni niin hyväksikäytetyksi, mutta silti ne tunteet ei katoa mihinkään. Vaikka haluaisin pystyä päästämään irti.
Toivomalla tuo ei muuksi muutu, vielä vähemmän ,jos alennut roikkumaan.Loppunut on rakkaus tai lievemmätkin tunteet, eikä ystävyys ole mahdollista.Jatka eteenpäin, maailmasa on noin miljoona mahdollisuutta.