Mape Ollila - IMPERIUMI - webzine - Finland - 9½ out of 10 points
Tanskalais-ruotsalainen Wuthering Heights on aina pyrkinyt erottumaan omaperäisyydellään muista bandeistä ja vaikka sen kaksi ensimmäistä albumia ovatkin mainiota ja omalaatuista tavaraa, on yhtyeen maestro Erik Ravn näemmä pantannut kaiken onnistuneimman materiaalinsa kolmannelle tuotokselleen. "Far from the Madding Crowd" on teemalevy, Ravnin fantasiaeepos Wandererin trilogian kolmas osa ja päätös. Wuthering Heightsissä on urakkaa innokkaallekin genrettäjälle, sillä Ravnin musiikissa yhdistyvät luontevalla tavalla mm. speed-, sinfoninen-, proge-, heavy-, neoklassinen ja power metal. Päälle päätteeksi "Far from the Madding Crowd" on ehkä eniten keltti-folkista vaikutteita ammentava melodinen heavylevy sitten Gary Mooren "Wild Frontier'in". Kun metalliin tuodaan banjoja, huiluja ja säkkipillejä, folk-fiilistely saattaa viedä pääosan koko musiikista, mutta Wuthering Heights on löytänyt sen äärimmäisen harvoin kuultavissa olevan täydellisen tasapainon folk-vaikutteiden ja monialaisen metalli-ilmaisunsa välillä. Mikä tärkeintä, koko albumi toimii hienojen kappaleiden varassa eikä levyn hienostuneen tiivis tunnelma petä yli tuntisen levyn aikana hetkeksikään. Kyllästymisestä ei ole tietoakaan, levyn muutama ensimmäinen kuuntelukerta meneekin siivillä, kuin horroksessa levyn viedessä atmosfäärillään kuulijaa muissa maailmoissa, samaan tapaan kuin esim. Blind Guardianin "Nightfall in Middle-Earth" hienoimpina hetkinään. Kuitenkin kaikesta hienointa "Far from the Madding Crowdissa" on se, että se monimuotoisuudellaan omalta osaltaan avartaa koko metallimusiikin käsitettä. Yhtyeen uusi vokalisti Nils Patrik Johanssonin (myös Richard Andersson's Space Odyssey ja Astral Doors) klassisen maskuliinen heavyääni on yhtä juhlaa. Astral Doorsia en ole vielä kuullut, mutta jos Johanssonin taso on sielläkin tätä samaa luokkaa, alan pian mainostamaan miestä Euroopan parhaana vokalistina. Bändi osaa toteuttaa Ravnin erikoisimmatkin musiikilliset ratkaisut ja levyn kappaleet ovat järjestään parempia kuin Wuthering Heightsin hienoimmatkaan biisit aikaisemmin. "Far from the Madding Crowd" on tunnelmallinen kuin Blind Guardian parhaimmillaan ja tiiviimmillään napakka kuin Helloween. Ravn on ollut kekseliäs, kuin Gary Moore aikoinaan irkkumelodioidensa kanssa. Johanssonin laulu on kuin vokaalijumalien nektaria suoraan nuoren Dion kurkunpäästä. Silti tämäkään kuvaus ei tee levylle täyttä oikeutta. Ei paljon hienommin voisi vuosi 2004 melodisen hevin saralla aueta.
Tanskalais-ruotsalainen Wuthering Heights on aina pyrkinyt erottumaan omaperäisyydellään muista bandeistä ja vaikka sen kaksi ensimmäistä albumia ovatkin mainiota ja omalaatuista tavaraa, on yhtyeen maestro Erik Ravn näemmä pantannut kaiken onnistuneimman materiaalinsa kolmannelle tuotokselleen. "Far from the Madding Crowd" on teemalevy, Ravnin fantasiaeepos Wandererin trilogian kolmas osa ja päätös. Wuthering Heightsissä on urakkaa innokkaallekin genrettäjälle, sillä Ravnin musiikissa yhdistyvät luontevalla tavalla mm. speed-, sinfoninen-, proge-, heavy-, neoklassinen ja power metal. Päälle päätteeksi "Far from the Madding Crowd" on ehkä eniten keltti-folkista vaikutteita ammentava melodinen heavylevy sitten Gary Mooren "Wild Frontier'in". Kun metalliin tuodaan banjoja, huiluja ja säkkipillejä, folk-fiilistely saattaa viedä pääosan koko musiikista, mutta Wuthering Heights on löytänyt sen äärimmäisen harvoin kuultavissa olevan täydellisen tasapainon folk-vaikutteiden ja monialaisen metalli-ilmaisunsa välillä. Mikä tärkeintä, koko albumi toimii hienojen kappaleiden varassa eikä levyn hienostuneen tiivis tunnelma petä yli tuntisen levyn aikana hetkeksikään. Kyllästymisestä ei ole tietoakaan, levyn muutama ensimmäinen kuuntelukerta meneekin siivillä, kuin horroksessa levyn viedessä atmosfäärillään kuulijaa muissa maailmoissa, samaan tapaan kuin esim. Blind Guardianin "Nightfall in Middle-Earth" hienoimpina hetkinään. Kuitenkin kaikesta hienointa "Far from the Madding Crowdissa" on se, että se monimuotoisuudellaan omalta osaltaan avartaa koko metallimusiikin käsitettä. Yhtyeen uusi vokalisti Nils Patrik Johanssonin (myös Richard Andersson's Space Odyssey ja Astral Doors) klassisen maskuliinen heavyääni on yhtä juhlaa. Astral Doorsia en ole vielä kuullut, mutta jos Johanssonin taso on sielläkin tätä samaa luokkaa, alan pian mainostamaan miestä Euroopan parhaana vokalistina. Bändi osaa toteuttaa Ravnin erikoisimmatkin musiikilliset ratkaisut ja levyn kappaleet ovat järjestään parempia kuin Wuthering Heightsin hienoimmatkaan biisit aikaisemmin. "Far from the Madding Crowd" on tunnelmallinen kuin Blind Guardian parhaimmillaan ja tiiviimmillään napakka kuin Helloween. Ravn on ollut kekseliäs, kuin Gary Moore aikoinaan irkkumelodioidensa kanssa. Johanssonin laulu on kuin vokaalijumalien nektaria suoraan nuoren Dion kurkunpäästä. Silti tämäkään kuvaus ei tee levylle täyttä oikeutta. Ei paljon hienommin voisi vuosi 2004 melodisen hevin saralla aueta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Richard Anderssonin Space Odysseyta kuunnellessani olin melko varma, että laulaja oli Tony Martin(parhaimmillaan Black Sabbathin Headless Cross albumilla), mutta eipä ollut.
Johansson on todellakin loistava laulaja !