Muutaman vuoden olen asunut jo poissa äitini nurkista ja nyt olen seurustellut jo yli vuoden päivät miehen kanssa ja olen havahtunut, että minulla on ne samat ärsyttävät tavat kuin omalla äidilläni. Olen alkanut määräilemään ja ottamaan ylimääräistä valtaa parisuhteessani. Mieheni on tämän huomannut ja minulla on ollut vaikeaa myöntää tämä itselleni. Äitini on isäpuoltani kohtaan todella törkeä, pistää tämän tekemään kaikki työt ja lisäksi vielä itse päättää mitä tämä mies saa milloinkin tehdä ja itseltään hän ei vaadi mitään. Itse en noin paha vielä ole, mutta huomionhaku, kiukuttelu ja "minä osaan parhaiten" -asenne on lisääntynyt suhteessa. Mieheni ei tosin alistu valtaani, onneksi. Miten voin estää ottamasta mallia äitini töykeästä käytöksestä alitajuisesti? Onhan hän äitini ja olen kasvanut liki 18 vuotta hänen kanssaan.
Olen kuin äitini!
lneiti20l
7525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näinhän sanoo jo sananlaskukin.
Näet äitisi aika kielteisesti ja kiinnostaisikin tietää onko kyseessä täysin läpimätä tyyppi, josta ei enkelikään hyvää löydä? Ajan ajatuksellani takaa sitä, että kenties olet oppinut hänen käytösmalleistaan myös hyviäkin asioita ja siksi kyseenalaistan mieskaverisi klassisen tyylin vedota heti anopin antamaan huonoon malliin, jos oma muija ei tee kuten mies haluaa. Kannattaa pohtia asiaa monelta kantilta ennen kuin muuttaa itsestään ominaisuuksia, joilla on merkitystä pärjäämisessä elämässäsi.
Äitisi elämä on äitisi elämä ja sinun elämäsi sinun. Et millään pysty olemaan äitisi kopio, koska jo kirjoituksesi osoittaa sinun kykenevän havainnoimaan asioita ja miettimään avoimesti missä mennään. Mieluummin keskustele miehesi kanssa, missä hän näkee sinun olevan äitisi kopio ja täsmentävän mielipidettään. Luettelemasi "kielteiset" piirteet saattavat putkahtaa esiin vaikkapa väärän puolison valinnan vuoksi. Haet alitajuisesti samanlaisia miehiä kuin äitisi, joten kenties ongelma onkin siinä? Äitisi ei ehkä osaa valita kumppaneitaan kovin perusteellisesti ja niinpä sinäkään tyttärenä et ole täysin varma, miten miesten kanssa toimitaan.
En tarkoita sinua eroamaan miehestäsi, mutta mielestäni ongelmasi ei ole äitisi jättämä käytösmalli vaan enemmänkin sinun täytyisi jaksaa prosessoida omia valintojasi ja mitkä asiat johdattavat sinua käyttäytymään kuten käyttäydyt. Puhu siis asiasta miehesi kanssa muutenkin, koska vuosien saatossa huomaat että parisuhteessa tärkeintä on miettiä muutoksia yhdessä eikä vain "tilauksesta muuttaa itseään". Meissä on aina hyviä ja huonoja puolia, eikä sinun hommasi ole muuttaa itseäsi enempää kuin on pakko.
Ei hän mikään täysin läpimätä ole, en vain halua tulla hänen kaltaisekseen keski-ikäiseksi kärttyisäksi muijaksi. Ei pahalla, mutta tuo kuvaus hänelle sopii. Mieheni on täysin erilainen, kuin äitini mies, etten ole valinnut mitenkään samanlaista miestä itselleni. Enkä ole aikeissa itseäni muuttaa, vaan kehittää parempaan suuntaan :) En itseäni kenenkään tilauksesta muuta, vaan olen iloinen, että näen omat vikani, enkä yritä selitellä niitä, vaan ihan konkreettisesti ymmärrän ne. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kun näkee, miten omilla vanhemmillaan on mennyt suhteissa huonosti, niin on hyvä osata tarttua omiin vikoihinsa ja parantaa ne ajoissa. Ja totta se on, että ne ihmiset, joiden kanssa on elänyt, varsinkin tärkeimmät kehityksen vuodet, niin ne ihmiset vaikuttavat ja antavat esimerkkiä käytösmalleista. Vasta, kun on asunut jonkin yksin, ilman vanhempia, niin näkee jotkut asiat selkeämmin :)
" Haet alitajuisesti samanlaisia miehiä kuin äitisi, joten kenties ongelma onkin siinä? Äitisi ei ehkä osaa valita kumppaneitaan kovin perusteellisesti ja niinpä sinäkään tyttärenä et ole täysin varma, miten miesten kanssa toimitaan" Tämä nyt oli vähän omituinen kommentti? Mieheni ei ole todellakaan samanlainen kuinäitini mies tai isäni, onneksi!
Kestää kuusi viikkoa hankkia itselleen jokin hyvä tapa niin että se pysyy. Toimii myös toiseen suuntaan, eli kun päätät hankkiutua eroon jostakin huonosta tavasta ja tarkkailet itseäsi joka päivä kuuden viikon ajan, niin paranet kyllä.
Alkuunhan oletkin jo päässyt, kun kerta olet huomannut ikävän puolesi.
Kyllä se siitä!
Ja hups oletkin täysin toinen ihminen. No onnistuu ehkä natsileirillä -aivopesussa-
tai onnistuu se päivässä minun pirttihirmun äitinikin käsittelyssä..jos ei muutu niin äiti kuolee tai sairastuu omien sanojensa mukaan..kyllä siinä muuttuu uppiniskaisinkin olento!
Naisen pitää ollakkin napakka.*Lapsien, koiran ja kodin hoidossa* pitää olla jämäkkä!Ukkoa nyt kukaan taho kouluttaa..mut jos pitää!, samallahan se käy.Tahto olla ja kyllä semmosetkin naiset miehen kuule saa, kun kovin on päältä kaunis ja päättäväinen.Suhde on värikäs kun sanat välillä lentää..rakkauskin pysyvämpää.Mutta jokapäivästä nokka pokkaa ei jaksa kukaan.Erohan siitä seuraa.Molempien pitää joustaa jutuissa.
Jokaisella on oma luonteensa ei sitä voi alkaa verrata mutta joskus saattaa tuntua että joku piirre on kuin jollakin sukulaisella, lähiomaisella.
Ei ne tyttäret aina äitiinsä tule.Meillä ei tämä äiti ja tyttäret edes toimeen tule.
Itse tulin oman äitini kanssa toimeen.En äidin reviirille pyrkinyt annoin äidin olla oma itsensä ja autoin häntä jne.Äidin kanssa ei voinut riidellä lainkaan hän ei saanut riitaa aikaan ei mitenkään.Harvoin näin edes äksynä suuttuneena häntä.
Itsellä taas on aika *latinoluonne*..siis sanon kun aihetta..missä tahansa.
Nainen on muuten uppiniskainen olento oikukas jne:-)) naisen pitää olla semmoinen.Siksi ne miehet meitä rakastaakin.