Minulla on ystävä, jonka aviomies löysi uuden rakkauden kahdeksan vuotta sitten. Ero tuli ja ystäväni joutui melkein kolmenkymmenen kotivuoden jälkeen etsimään työtä. Mies oli halunnut pitää hänet kotona ja sanonut aina, että hänen eläkkeensä on vaimonkin eläke. Ystäväni tilanne eron jälkeen on ollut varsin tukala.
Ystäväni ei pääse eroon katkerista ajatuksistaan. Hän jauhaa eroaan jatkuvasti ja kaikille ystävilleen. Kuunneltuani tätä monta vuotta, olen jo ihan väsynyt koko asiaan. Miten ystävääni voitaisiin auttaa, kun hän ei ymmärrä tarvitsevansa apua?
Ystäväni ei pääse eroon katkerista ajatuksistaan. Hän jauhaa eroaan jatkuvasti ja kaikille ystävilleen. Kuunneltuani tätä monta vuotta, olen jo ihan väsynyt koko asiaan. Miten ystävääni voitaisiin auttaa, kun hän ei ymmärrä tarvitsevansa apua?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinhän siinä käy jos antaa mielensä katkeroitua huolella, eikä tunnustaa tosiasioita tapahtuneina ja jatkaa elämäänsä niiltä uusilta lähtökohdilta.
Varmasti miehensä aikaanaan aivan vilpittömästi näin oli ajatellut ... ettäkö vaimo kotona ja hän huolehtii elannosta. Mutta kun elämä ei aina ihan suunnitellusti mene, näin voi sattua. Ja silloin tietenkin töihin mentävä, joka voi olla ihan hyväkin asia.
Ja varsinaiseen kysymykseen -- aika mahdottoman tehtävän edessä olet, jos ystäväsi ei näe avulle tarvetta. Koeta saada hänet ymmärtämään, että mennyt on mennyttä josta voi oppia, mutta sen vangiksi ei pidä jäädä. Jos tämän ymmärtää, saattaa huomata ettei omilla voimillaan erostaan eroon pääse ... ja silloin apua hakee. Esim. Väestöliiton perheterapiaa voi saada (ja kannattaa ottaa, joskus) jo eronnutkin ihminen, ja jos oikein ahdistaa niin kunnan mielenterveystoimisto on oikea osoite.
Tottakai han jauhaa yhta ja samaa, koska "kaikki" vietiin hanen jalkojensa alta.....on aika harvinaista etta "puhtaita kotiaiteja" viela loytyy mutta nakyy viela loytyvan....nyt hanen pitaisi "fiksata" kaikki hups ja hips, vaikka ei ole ollut kunnolla tyoelamassa 30 vuoteen!!!! Tottakai han jauhaa yhta ja samaa!!!
Ystävälläni on todella suuria taloudellisia ongelmia, mutta hänen mielestään suurin murhe on kuitenkin miehen menetys. Uudelleen ja uudelleen saan kuulla, että hän on "yhden miehen nainen" ja että "avioliitto on ikuinen".
Tiedän, että entinen mies häpeää menettelyään. Hän on katkaissut välinsä entiseen perheeseensä täysin eikä pidä yhteyttä kolmeen lapseensa, joista kaksi on jo aikuisia. Viimeisin itkun paikka on ollut, kun mies on kieltäytynyt tulemasta esikoistyttärensä häihin. Kyllä riittää murhetta yhdestä avioerosta!
No, exän menettelyyn ei voi muuta todeta, kuin että se on tökeröä ja ilkeätä tytärtään kohtaan -- ei mitään puolustettavaa. Ja tietenkin muitakin lapsiaan kohtaa ... puolisosta voidaan ja joskus parata erota, lapsista ei koskaan.
Vastaavasti, erossa ei ole eikä pidä ollakkaan mitään velvoitteita exää kohtaan. Ilkeä ei saa olla, mutta ei myöskään "elatusvelvollinen" (tässä maassa) tahi "tilivelvollinen". Ollutta mikä on mennyttä ... ja uutta kohti molemmat tahoillaan (viisastuneina!).
Jos avioliitto ei toimi, ja siihen kun edelleen tarvitaan kaksi ... niin ero tulee -- onneksi, koska väkisin aviossa oleminen on HELVETTIÄ kaikille.
Uskon, että murhetta riittää tästä avioerosta (sääli, ihmiset kun senkin mureheen aikaan saavat mm. perillisilleen) ... mutta isompi murhe olisi sen väkisin vaikka "lailla pakottamalla" jatkaminen ollut.
Jos olisikin ollut kyse jostain avioliittohelvetistä, asian olisi ymmärtänyt, mutta kyseinen aviopari oli sopuisin ja tyytyväisin pari, jonka koko heidän ystäväpiirinsä on nähnyt. Kyseessä ei ollut myöskään kulissi. Mies sitten vain hullaantui toiseen naiseen. Vierestä asiaa seurattuani voin sanoa, että hän meni ihan järjiltään. No, niin voi käydä.
Mielestäni ystäväni tulisi päästä jo lopulta tämän menetyksen yli ja jatkaa omaa elämäänsä, mutta hän sanoo, että ero on pahempi kuin kuolema. Miten häntä autetaan, kun juttu tulee aina uudelleen esille jossakin muodossa?
Toimivassa suhteessa mies ei hullaannu ... jos niin tapahtuu, joku mättää -- tienkin. Etenkin, ellei halua edes palata ja yrittää korjata mikä korjattavissa on.
Lähes kaikissa avioeroja koskevissa jutuissa aina vedotaan siihen, että ero johtui toimimattomasta parisuhteesta. Tämä on tietysti ihan fiksu eron peruste, mutta koskaan en kuitenkaan ole kuullut määritelmää siitä, millainen se toimiva parisuhdesuhde käytännössä on.
Itse olen ollut naimisissa jo 34 vuotta suhteellisen kipakan vaimon kanssa, mutta ei minulla ole vieläkään mitään käsitystä siitä, toimiiko parisuhteeni vai ei. Köyhinä ihmisinä meillä ei vaimoni kanssa ole mitenkään mahdollista seurata näitä muotioikkuja ja ottaa ero toisistamme. Olemme pyrkineet aina järjestämään homman siten, että rahaa riittäisi laskujen maksuun ja sapuskaa olisi aina pöydässä. Ei köyhän kannata miettiä avioliiton toimivuutta, koska silloin mennään helposti kalliisiin eroratkaisuihin ja ajaudutaan taloudelliseen ahdinkoon.
En kestä tätä erouskohurmosliikettä, mitä jotkut nuoret ja kokemattomat täällä jatkuvasti tuputtavat. On käyty varmaan jollain kurssilla ja osataan koko juttu.
Pitkissä liitoissa aina sattuu ja tapahtuu. On parempia aikoja ja huonompia, joskus uskottomuuttakin. Kun potenssi laskee ja ikää kertyy, ollaan lopulta tyytyväisiä, että on pysytty yhdessä. Pidetty ne halveksitut kulissit pystyssä, KUN EI ONNEKSI OLLUT VARAA EROTA!
Onnelliset ja TOIMIVAT avioliitot kun eivät ole turvassa satunnaisilta naisilta ja miesten mielenhäiriöiltä!
Näistä onnenonkijoista, jotka panevat kaiken risaseksi. Siis muidenkin elämän. Niistä on tuttavapiirissäkin karseita esimerkkejä. Pettäjillä on suorastaan taipumusta itsemurhiin. (joko hitaisiin tai nopeisiin)
Ovatkohan jostain syystä pettyneitä ja katkeria. ???
Ei pitäisi usuttaa ketään siihen suuntaan.
Tuttavapiirissäni olen havainnut, että useimmissa tapauksissa avioerot ovat johtaneet entistä paljon huonompaan parisuhteeseen. Siitä syystä ihmetyttääkin suuresti, että tälläkin palstalla jokaisen pienen vastoinkäymisen ( tilapäinen hairahtuminen) ratkaisuksi ehdotetaan aina avioeroa.
On vanhastaan tuttua, että jos nainen eroaa alkoholistimiehestään, niin hän perustaa uudenkin suhteen alkoholistin kanssa. Samoin väkivaltaisesta miehestä eronnut nainen ottaa seuraavaksikin miehekseen väkivaltaisen miehen. Silloin tilanne säilyy "tuttuna ja turvallisena".
Eniten minua kuitenkin on koskettanut yhden läheisen miesystäväni temppu. Hänen edellinen vaimonsa oli hieman liian tuhlaavainen, joten perheen järkevästä taloudenpidosta ei tahtonut tulla mitään. Mies erosi vaimostaan ja otti paljon itseään nuoremman "järkevän vaimon" ja laittoi hänen kanssaan vielä lapsenkin vanhoilla päivillään. Nyt tämä mies on jo yli 60 vuotta vanha ja hänellä on yksi murkkuikäinen lapsi.
Tämä uusi vaimo on entistäkin tuhlaavaisempi, ja siitä syystä miehen talous on nyt aivan kuralla. Autokin on niin vanha ropponen, että se ei tahdo enää pysyä kasassa. Lapsi kyllä harrastaa hienoja harrastuksia, mutta mies on aivan loppu ja täydellisessä taloudellisessa ahdingossa. Ainakin tässä tapauksessa avioero vei miehen ojasta allikkoon.
ei minun ainakaan ole tarvinnut ottaa uutta väkivaltaista miestä kun entisestä erosin. Minä ainakin kiinnitän huomion mieheen että onko merkkejä väkivaltaisuuteen taipuvasta miehestä minäkö osaan ne jo tunnistaa kauas. Toinen ryhmä etten ikinä alistu mustasukkaisiin miehiin. Nämä miehet saa olla minun elämästä pois yksi riitti 20 vuotta. Voitteko uskoa miten nautinkaan rauhallisesta elämästä ilman pelkoa mutta en ilman miestä.
Onnittelut ! Sä oletkin fiksumpi ja opit. Mokia on tapana pakonomaisesti toistaa. Ja yleistämättä ei vois puhua mistään ja päätellä mitään. Monta samanlaista tapausta kertoo enemmän kuin yksi. Jotain lainalaisuuksiakin voi yrittää löytää, -typeryyksistäkin.
Nimittäin vaimo, väittävät isot pojat. Exäni otti kipakan uuden ja nyt saa mitä kuuluukin. Ei ehdi olla tylsää. Minä kun olin niin kiltti. Kun olis tonkin tienny, olisin kurittanut ja heittäytynyt oikein riivinraudaksi. Kyllä se multakin, ainakin nyt jo luonnistuisi. Toisaalta oma rauha on upea asia, eikä kukaan sotke elämääni enää.
tän mun ex miehen otti avioliitossa oleva akka joka ei tienny mitään väkivallasta vaan nyt tietää ja on saanut tuntea vaikka minä hänelle sanoin nyt itkee ja soittelee mitä hänelle on tehty. No ehkä hän ei edes ansaitse kunnon miestä
Kun tässä Iranista palanneena lueskelee näitä kirjotuksia .. väkisinkin tulee mieleen että yksi ja sama "ystävä" katkerana kirjoitaa eri nimimerkeillä (tuo suomenkieli aika helppo tyyliltään tunnistaa) ... samapa se, tuskin ketään vahingoittaa, ja jos hänen mielenterveydelleen lohtua tuo, niin se suotakoon.
Vaan sovittaisiinko niin, että eronnut mies ihan itse tilittää ahdinkoaan täällä, jos kokee tarpeelliseksi .. eikä VANHA exä ... jolle asia ei kuulu sen enempää kuin meillekään.