Ensin pyydän anteeksi että kutsun sinua tytöksi. Naiset kuulemma inhoavat sitä, mutta kun kohtasimme olimme kaukana aikuisista joten...
Minun on sanottava enempiä kierelemättä että olin - ja ehkä edelleen olen lähes mielipuolisen ihastunut sinuun, surkuhupaisaa tässä on etten muista että olisimme koskaan edes puhuneet toisillemme, enkä edes usko että tiedät kuka olen vaikka olimmekin kolme vuotta samalla pienellä yläasteella vuosituhannen vaihteessa.
Kutsu minua oudoksi jos nousen ylös mentyäni kymmeneltä sänkyyn kirjoittaakseni spontaanin, anonymin avautumisen julkiselle palstalle, mutta nousit jostain muistojeni arkistokaapeista takaisin päivänvaloon kymmenen vuotta myöhemmin enkä usko saavani unta ennen kuin teen asialle jotain.
Näin sinut ensimmäisen kerran kaiken oppilasjoukon keskeltä heti koulun ensimmäisellä viikolla - muistan ajankohdan koska mopokaste oli tuolloin vasta edessä. Norkoilin koriskentän reunalla räkalammikkoa tehtailleessa ringissä ja satuin mulkaisemaan koulun seinässä ollutta kelloa arvioidakseni välitunnin keston (silloin kelloa ei vielä katsottu puhelimesta) ja sinun rinkisi sattui olemaan kellon alla, vähän ehkä oikella missä se mäntyistutus olo pyörätelineiden vieressä. Käännyit ympäri, joku ehkä huusi sinulle jotain ja hymyilit ja silloin olin lyöty. Jos se olisi ollut leffa niin siinä olisi soinut jotain kornia viulumusiikkia ja ohjaaja olisi halunnut syksyn ensimmäisiä lehtiä tuulemaan otoksessa, vaikka elokuun alussa eivät lehdet edes vielä kellastuneet kuin korkeintaan kuivuudesta.
Kolme seuraavaa vuotta tuijotin sinua etäältä kuin mikäkin stalkkeri, rukoilin viikkoa etukäteen että liikunnan tanssitunnilla olisimme olleet pari - turhaan ja en tiedä huomasitko, ehkä, mutta toisinaan jumiuduin käytävälle ja kävin läpi suunnitelmaa siitä miten toisin kiinnostukseni julki. Se ei tosin koskaan tapahtunut, mikä on yksin minun vikani. Puolustuksekseni kuitenkin sanon että ryhmäsi johtaja oli se koulun klisee-kaunotar, se kaikkein ilkein ja piikikkäin ilmestys joka deittailee vain 9.luokan koviksia, ehkä jopa isommilta yläasteilta. (hän tosin deittaili vuotta ruorempaa poiketen siten valtavirrasta...)
Usko kuitenkin kun vakuutan, hän oli rinnallasi täysin näkymätön ja ainoa tunne minkä hän minussa herätti oli pikikkään ilkeytensä pelko hänen sivaltaessaan tunteensa adjutantilleen kertovan nörtin keskeltä halki terävällä kielellään.
En tosin tiedä huomastiko koskaan että olit todella viehättävä, vaikutit aina hieman ujolta ja hiljaisemmalta mikä teki sinusta sen 10 kertaa kiinnostavamman. Viimeinen niitti suun kiinni pitämiseen oli kun kuulin että olit ihastunut siihen luokkasi pisimpään tyyppiin joka oli kieltämättä hauska jätkä.
Yläasteen jälkeen lähdit eri kouluun, mutta puoliyhteisen tuttavapiirin kautta ongin passiivisesti tietooni yhtä sun toista tekemisistäsi, anteeksi stalkkerointini ja hyypiömäisyyteni.
Tiesin kuitenkin piirisi missä liikuit, ja uskon yhä ettet tiedä kuinka upea ihminen sinä olet. En halua kuulostaa isältäsi, mutta ansaitset parempaa! Et välttämättä minua koska olen sanaton nössö-kyylä, mutta sinä voisit saada kaiken jos vain tietäisit...
Naiset rakastuvat renttuihin, kuulin kuinka sinulle kävi ja vahingonilon sijaan olen vilpittömästi pahoillani ja toivoin että olisin voinut auttaa ja sitä rataa. Se juippi teki sinulle helvetin rumasti ja toivon että jaksat kuitenkin jatkaa eteenpäin.
Kuka minä sitten olen mitään sanomaan, mutta vaikutat edelleen kaukaa katsottuna yhtä ujolta ja hiljaiselta, ehkä kornisti sanottuna hauraalta kuin 10-vuotta sitten mutta uskon että voit kuitenkin nousta ylös ja päästä pitkälle.
Olisinko ollut sitten parempi mies? En koska en uskaltanut edes yrittää.
En oikeastaan vieläkään uskalla vaan punon suunnitelmia ja lasken todennäköisyyksiä samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, mutta kymmenen vuotta vanhempana ja kuvainnollisesti sanottuna kymmenen kertaa kauempana.
Mitä sitten yritän sanoa? No varmaankin että lähtisiks mun kanssa vaikka lauantaina kaupungille.
Sille on kuitenkin jo muita käytännön(?) esteitä, enkä edes osaisi kysyä. Tiedä kuitenkin tämä, niin kornilta ja kliseeltä kuin se(kin) kuulostaa; olet upea nainen, todella olet ja saanut ainakin yhden miehen polvilleen vaikket sitä itse ehkä tiedäkään.
Et myöskään tiedä kuinka se nakertaa nähdä sinut toisten miesten kanssa ja nähdä miten ne sinua kohtelevat. Ansaitset paljon parempaa, usko pois...
mutta kuten sanoin, vähintään sellaisen miehen joka uskaltaa tehdä siirtonsa silloin kun tilaisuus on.
Helvetti soikoon, roikun keskellä yötä netissä mouruamassa 10-vuotta vanhan ihastuksen perään. Tunnen itseni säälittävällä tavalla saamattomaksi ja likaiseksi.
Se ei kuitenkaan muuta tosiseikkaa että jumaloin sinua edelleen silloin kun muilta kiireiltäni ehdin :)
Minun on sanottava enempiä kierelemättä että olin - ja ehkä edelleen olen lähes mielipuolisen ihastunut sinuun, surkuhupaisaa tässä on etten muista että olisimme koskaan edes puhuneet toisillemme, enkä edes usko että tiedät kuka olen vaikka olimmekin kolme vuotta samalla pienellä yläasteella vuosituhannen vaihteessa.
Kutsu minua oudoksi jos nousen ylös mentyäni kymmeneltä sänkyyn kirjoittaakseni spontaanin, anonymin avautumisen julkiselle palstalle, mutta nousit jostain muistojeni arkistokaapeista takaisin päivänvaloon kymmenen vuotta myöhemmin enkä usko saavani unta ennen kuin teen asialle jotain.
Näin sinut ensimmäisen kerran kaiken oppilasjoukon keskeltä heti koulun ensimmäisellä viikolla - muistan ajankohdan koska mopokaste oli tuolloin vasta edessä. Norkoilin koriskentän reunalla räkalammikkoa tehtailleessa ringissä ja satuin mulkaisemaan koulun seinässä ollutta kelloa arvioidakseni välitunnin keston (silloin kelloa ei vielä katsottu puhelimesta) ja sinun rinkisi sattui olemaan kellon alla, vähän ehkä oikella missä se mäntyistutus olo pyörätelineiden vieressä. Käännyit ympäri, joku ehkä huusi sinulle jotain ja hymyilit ja silloin olin lyöty. Jos se olisi ollut leffa niin siinä olisi soinut jotain kornia viulumusiikkia ja ohjaaja olisi halunnut syksyn ensimmäisiä lehtiä tuulemaan otoksessa, vaikka elokuun alussa eivät lehdet edes vielä kellastuneet kuin korkeintaan kuivuudesta.
Kolme seuraavaa vuotta tuijotin sinua etäältä kuin mikäkin stalkkeri, rukoilin viikkoa etukäteen että liikunnan tanssitunnilla olisimme olleet pari - turhaan ja en tiedä huomasitko, ehkä, mutta toisinaan jumiuduin käytävälle ja kävin läpi suunnitelmaa siitä miten toisin kiinnostukseni julki. Se ei tosin koskaan tapahtunut, mikä on yksin minun vikani. Puolustuksekseni kuitenkin sanon että ryhmäsi johtaja oli se koulun klisee-kaunotar, se kaikkein ilkein ja piikikkäin ilmestys joka deittailee vain 9.luokan koviksia, ehkä jopa isommilta yläasteilta. (hän tosin deittaili vuotta ruorempaa poiketen siten valtavirrasta...)
Usko kuitenkin kun vakuutan, hän oli rinnallasi täysin näkymätön ja ainoa tunne minkä hän minussa herätti oli pikikkään ilkeytensä pelko hänen sivaltaessaan tunteensa adjutantilleen kertovan nörtin keskeltä halki terävällä kielellään.
En tosin tiedä huomastiko koskaan että olit todella viehättävä, vaikutit aina hieman ujolta ja hiljaisemmalta mikä teki sinusta sen 10 kertaa kiinnostavamman. Viimeinen niitti suun kiinni pitämiseen oli kun kuulin että olit ihastunut siihen luokkasi pisimpään tyyppiin joka oli kieltämättä hauska jätkä.
Yläasteen jälkeen lähdit eri kouluun, mutta puoliyhteisen tuttavapiirin kautta ongin passiivisesti tietooni yhtä sun toista tekemisistäsi, anteeksi stalkkerointini ja hyypiömäisyyteni.
Tiesin kuitenkin piirisi missä liikuit, ja uskon yhä ettet tiedä kuinka upea ihminen sinä olet. En halua kuulostaa isältäsi, mutta ansaitset parempaa! Et välttämättä minua koska olen sanaton nössö-kyylä, mutta sinä voisit saada kaiken jos vain tietäisit...
Naiset rakastuvat renttuihin, kuulin kuinka sinulle kävi ja vahingonilon sijaan olen vilpittömästi pahoillani ja toivoin että olisin voinut auttaa ja sitä rataa. Se juippi teki sinulle helvetin rumasti ja toivon että jaksat kuitenkin jatkaa eteenpäin.
Kuka minä sitten olen mitään sanomaan, mutta vaikutat edelleen kaukaa katsottuna yhtä ujolta ja hiljaiselta, ehkä kornisti sanottuna hauraalta kuin 10-vuotta sitten mutta uskon että voit kuitenkin nousta ylös ja päästä pitkälle.
Olisinko ollut sitten parempi mies? En koska en uskaltanut edes yrittää.
En oikeastaan vieläkään uskalla vaan punon suunnitelmia ja lasken todennäköisyyksiä samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, mutta kymmenen vuotta vanhempana ja kuvainnollisesti sanottuna kymmenen kertaa kauempana.
Mitä sitten yritän sanoa? No varmaankin että lähtisiks mun kanssa vaikka lauantaina kaupungille.
Sille on kuitenkin jo muita käytännön(?) esteitä, enkä edes osaisi kysyä. Tiedä kuitenkin tämä, niin kornilta ja kliseeltä kuin se(kin) kuulostaa; olet upea nainen, todella olet ja saanut ainakin yhden miehen polvilleen vaikket sitä itse ehkä tiedäkään.
Et myöskään tiedä kuinka se nakertaa nähdä sinut toisten miesten kanssa ja nähdä miten ne sinua kohtelevat. Ansaitset paljon parempaa, usko pois...
mutta kuten sanoin, vähintään sellaisen miehen joka uskaltaa tehdä siirtonsa silloin kun tilaisuus on.
Helvetti soikoon, roikun keskellä yötä netissä mouruamassa 10-vuotta vanhan ihastuksen perään. Tunnen itseni säälittävällä tavalla saamattomaksi ja likaiseksi.
Se ei kuitenkaan muuta tosiseikkaa että jumaloin sinua edelleen silloin kun muilta kiireiltäni ehdin :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pasi vie nynnymiehiltä tollaset naiset koska pasi ei aikaile vaan pasi iskee ja ämmät vikisee!