Moi, ajattelin tämmöselle palstalle kirjottaa mun ogelmasta, josta en oikeen osaa kenellekään muuten puhua, niin tämä on varmaan ihan hyvä paikka. Joudun varmaan kirjottamaan aika pitkästä, jotta tästä vois joku edes jotain ymmärtää. Kaipaisin jotain neuvoja/mietteitä tilanteeseeni.
Eli, kaikki vaikeus alkoi siitä kun aikanaan seurustelin erään itseäni jonkin verran vanhemman miehen kanssa. Aloitin seurustelun hänen kanssaan ollessani 16-vuotias. (tästä on jo kauan aikaa, olen nyt 23-vuortias). Semmonen vuosi ehdittiin seurustella, kunnen sain hänet kiinni pettämisestä. Henkilö, jonka kanssa hän minua petti, oli eräs kaverini, en kuitenkaan ikinä hänen kanssaan mitään ylin ystävä ole ollut, mutta jotenkin ollaan toisemme tunnettu. Hän myös tiesi varsin hyvin että seurustelen. Sitä heidän "suhdetta" oli kestänyt kuitenkin vaan muutaman kuukauden, ja kyllä mä enne sitä niiden kiinni jäämistä jo aavistelin jotain. Ongelmia tuli tämän vuoksi minulle vielä lisää. Tapa jolla heidät sain kiinni, oli semmoinen, että kotiin tullessani löysin heidät sängystäni (asuin omillani, olin opiskelija tuolloin, ja silloinen mieheni asui luonani). Se vihan tunne mikä sillä hetkellä valtasi mun koko sisukseni, oli aivan sanoinkuvailematon. Menin aivan täysin sekaisin, luulen että olin jonkin sortin shokissa, kun jotkut pätkät siitä tilanteesta ei edes muistu mieleen. Menetin erittäin pahasti hermoni sitä akkaa kohtaan, jonka kanssa mieheni minua oli pettänyt. Niinkin pahasti, että melkein tapoin hänet. Tai en nyt varsinaisesti, mutta kuitenkin niin, että pahoinpitelyni jälkeen hänelle jäin muutamia pysyviä vammoja, jotkut lieviä, jotkut pahempia (tunnistamisen vuoksi en kerro enempää yksityiskohdista). En voi vieläkäään uskoa itsestäni sellaista tekoa, en ole väkivaltainen tai mitään hullu tai sairas.
Lopputulos oli se, että sain vuoden ja 4 kuukauden ehdollisen tuomion törkeästä pahoinpitelystä ja heitteillejätöstä ja jouduin maksamaan korvauksia sille naiselle. Ei siinä vielä kaikki. Hieman eron jälkeen huomasin olevani raskaana. En tehnyt aborttia vaan päätin pitää lapsen. Kaikki ei siinäkään mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, nimittäin ollessani raskaana viikkolla 31, synnytin kuolleen tyttövauvan, (oli kuollut kohtuun jo muutama viikko enne synnytystä). Se mursi maailmani täysin, ja sairastuin keksivaikeaan masennukseen.
Pari-kolme vuotta sitten tapasin erään miehen, joka on minua melkein 10 vuotta vanhempi, jonka kanssa aloin seurustella. Puolen vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi, en suunnitellusti (ehkäisy petti). Kuitenkin päätimme jatkaa raskautta, vaikka suhteemme ei millään hyvällä pohjalla ollutkaan. Sillä kertaa kaikki meni hyvin, ja saimme pojan. Meillä meni loppujen lopuksi elämä ihan hyvin, kunnes sitten alkoi paljastua epäilyttäviä asioita meihestäni. Sain hiljattain tietää, että hänellä on koko ajan ollut vaimo ja 7-vuotias lapsi. En voinut uskoa, että just mulle voi enää käydä mitään tämmöstä. Jätin hänet, ja nyt erosta on aikaa vasta pari hassua kuukautta. Vaikeamman tästä tekee se, että odotan sille äijälle toista lasta, raskaus nyt jo yli puolen välin.
Sitä vaan, että miten voin päästä näistä asioista yli, unohtaa ne ja jatkaa elämääni, kun tuntuu siltä, että nyt mun elämä on jämähtänyt paikoilleen, enkä osaa edes ajatella selkeästi. Miten jatkossa edes mahdollisesti voin aloittaa uutta suhdetta, kun on tämmösiä asoita takanapäin? Pelkään, että jos jokus vielä alan seurustella, niin minusta tulisi turhan vainoharhainen ja kyttääjä uutta kumppania kohtaan, joka varmasti karkottaisi senkin pois luotani. Apua.
Eli, kaikki vaikeus alkoi siitä kun aikanaan seurustelin erään itseäni jonkin verran vanhemman miehen kanssa. Aloitin seurustelun hänen kanssaan ollessani 16-vuotias. (tästä on jo kauan aikaa, olen nyt 23-vuortias). Semmonen vuosi ehdittiin seurustella, kunnen sain hänet kiinni pettämisestä. Henkilö, jonka kanssa hän minua petti, oli eräs kaverini, en kuitenkaan ikinä hänen kanssaan mitään ylin ystävä ole ollut, mutta jotenkin ollaan toisemme tunnettu. Hän myös tiesi varsin hyvin että seurustelen. Sitä heidän "suhdetta" oli kestänyt kuitenkin vaan muutaman kuukauden, ja kyllä mä enne sitä niiden kiinni jäämistä jo aavistelin jotain. Ongelmia tuli tämän vuoksi minulle vielä lisää. Tapa jolla heidät sain kiinni, oli semmoinen, että kotiin tullessani löysin heidät sängystäni (asuin omillani, olin opiskelija tuolloin, ja silloinen mieheni asui luonani). Se vihan tunne mikä sillä hetkellä valtasi mun koko sisukseni, oli aivan sanoinkuvailematon. Menin aivan täysin sekaisin, luulen että olin jonkin sortin shokissa, kun jotkut pätkät siitä tilanteesta ei edes muistu mieleen. Menetin erittäin pahasti hermoni sitä akkaa kohtaan, jonka kanssa mieheni minua oli pettänyt. Niinkin pahasti, että melkein tapoin hänet. Tai en nyt varsinaisesti, mutta kuitenkin niin, että pahoinpitelyni jälkeen hänelle jäin muutamia pysyviä vammoja, jotkut lieviä, jotkut pahempia (tunnistamisen vuoksi en kerro enempää yksityiskohdista). En voi vieläkäään uskoa itsestäni sellaista tekoa, en ole väkivaltainen tai mitään hullu tai sairas.
Lopputulos oli se, että sain vuoden ja 4 kuukauden ehdollisen tuomion törkeästä pahoinpitelystä ja heitteillejätöstä ja jouduin maksamaan korvauksia sille naiselle. Ei siinä vielä kaikki. Hieman eron jälkeen huomasin olevani raskaana. En tehnyt aborttia vaan päätin pitää lapsen. Kaikki ei siinäkään mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, nimittäin ollessani raskaana viikkolla 31, synnytin kuolleen tyttövauvan, (oli kuollut kohtuun jo muutama viikko enne synnytystä). Se mursi maailmani täysin, ja sairastuin keksivaikeaan masennukseen.
Pari-kolme vuotta sitten tapasin erään miehen, joka on minua melkein 10 vuotta vanhempi, jonka kanssa aloin seurustella. Puolen vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi, en suunnitellusti (ehkäisy petti). Kuitenkin päätimme jatkaa raskautta, vaikka suhteemme ei millään hyvällä pohjalla ollutkaan. Sillä kertaa kaikki meni hyvin, ja saimme pojan. Meillä meni loppujen lopuksi elämä ihan hyvin, kunnes sitten alkoi paljastua epäilyttäviä asioita meihestäni. Sain hiljattain tietää, että hänellä on koko ajan ollut vaimo ja 7-vuotias lapsi. En voinut uskoa, että just mulle voi enää käydä mitään tämmöstä. Jätin hänet, ja nyt erosta on aikaa vasta pari hassua kuukautta. Vaikeamman tästä tekee se, että odotan sille äijälle toista lasta, raskaus nyt jo yli puolen välin.
Sitä vaan, että miten voin päästä näistä asioista yli, unohtaa ne ja jatkaa elämääni, kun tuntuu siltä, että nyt mun elämä on jämähtänyt paikoilleen, enkä osaa edes ajatella selkeästi. Miten jatkossa edes mahdollisesti voin aloittaa uutta suhdetta, kun on tämmösiä asoita takanapäin? Pelkään, että jos jokus vielä alan seurustella, niin minusta tulisi turhan vainoharhainen ja kyttääjä uutta kumppania kohtaan, joka varmasti karkottaisi senkin pois luotani. Apua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että pidä lapsistasi hyvää huolta ja keskity nyt vain heihin jonkun aikaa erityisesti. Anne lapsille rakkautta. Jotta vaikeudet eivät heijastuisi viattomiin. Ja kyllähän se niinkin on, että kun näkee miten miehet voi toimia (naiset varsinkin) mutta sinun tapauksessasi miehet, niin kyllä se vaikuttaa siihen että on vaikea enää koskaa täysin luottaa kehenkään. Kuten näit ei edes ystävään voi luottaa. Mutta sen tunteen kanssa on vaan elettävä, ja mitä mukavamman miehen ja kiltimmän löydät, sen helpompaa se elämä sitten kuitenkin on. Minulla on jo aika monen miehen pettämisistä kokemus, ja nyt tiedän ettei sellaista miestä ole olemassakaan johon voi 100% luottaa. Mutta koeta jaksaa, onneksi olet vielä nuori ja elämä on edessäpäin. Ajan kanssa se oikea osuu vielä kohdallesi, mutta paranna nyt ensin itsesi menneestä että jaksat eteenpäin josko joudutkin lasten isän kanssa olemaan tekemisissä. Pidä itsestäsi ja lapsistasi huolta!