http://www.iltalehti.fi/ruoka/200907119913745_ru.shtml
"Suomalaiset eivät olekaan enää perunakansaa"
Ja samaan aikaan lihansyönti (=eläinrasvan) lisääntyy....
No onhan se nähty muutenkin ettei diabeetikkojen määrä korreloi mitenkään hiilihydraattien syöntiin, sen sijaan diabetestilastot ovat melkoisen yhtäläisiä rasvan syönnin lisääntymisen kanssa.
Ja kun pottiin lisätään ne 70-luvulla aineenvaihduntansa Atkinsillä tuhonneet ei ole mikään ihme jos diabeetikkojen määrä on lisääntynyt.....
Pekka, missä olit silloin?
"Suomalaiset eivät olekaan enää perunakansaa"
Ja samaan aikaan lihansyönti (=eläinrasvan) lisääntyy....
No onhan se nähty muutenkin ettei diabeetikkojen määrä korreloi mitenkään hiilihydraattien syöntiin, sen sijaan diabetestilastot ovat melkoisen yhtäläisiä rasvan syönnin lisääntymisen kanssa.
Ja kun pottiin lisätään ne 70-luvulla aineenvaihduntansa Atkinsillä tuhonneet ei ole mikään ihme jos diabeetikkojen määrä on lisääntynyt.....
Pekka, missä olit silloin?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Osut asian ytimeen perunan kanssa.
Miten paljon diabeetikkoja olisikaan, jos kaikki, joilla on todettu heikentynyt sokerinsieto, olisivat jatkaneet perunansyöntiä? Miten paljon olisi kakkostyypin diabeetikoilla enemmän liitännäissairauksia, jos he olisivat jatkaneet samalla tavalla perunansyöntiä kuin ennen?
Diabeetikkoja on 600 000. Lisäksi heikentynyt sokerinsieto tai paastoarvo (esidiabetes) noin 500 000 henkilöllä.
Diabeetikot ja esidiabeteksesta kärsivät ovat siis osanneet vähentää perunansyöntiä, yleensä lopettaneetkin sen. En viitsinyt avata linkkiä, mutta uskon, että esittämäni on siellä keskeisestä sanomaa.
VHH:lainen voi pelkäsään jossitella kun ei ole mitään kiinnekohtaa siihen mitä todellisuudessa tapahtuu.
Jos ja jos ja jos, jossei ja jos... jatka vaan samaan malliin.
Nämä rasvan mättäjät tappavat muutenkin ihmisiä ennen aikojaan. Liika kalorien saanti vanhentaa ennen aikojaan ja johtaa ennen aikaiseen kuolemaan. Se tuhoaa niin lihakset kuin aivosolutkin.
Vähän syövä (=kevyesti, vaikka sitten perunaa) elää terveenä ja pitempään!
Onko sinulle joku kertonut tuollaista? On varmaan narrannut sinulle. Yksinkertaisten kanssa on mukava laskea leikkiä.
Mistähäntieteisjulkaisusta seuraava raportti:
Nyrkkiposti?
Seura?
Perjantai?
Seiska?
Johtopäätösten teko on ehkä paras jättää niille jotka pystyvät siihen (puolueettomat tutkimukset) eikä yrittää olemattomilla taidoilla.
Kyllä on porukka kevyitten evääitten kanssa liikkeellä.
terveisin
Milloinkas sinä laitat niitä puolueettomia tutkimuksia näytille? Ainakin tähän asti sinun puolueettomiksi tutkimuksiksi on kelvannut vain ne jotka antavat VHH:sta myönteisen kuvan.
Niissäkään ei tosin ole havaittavissa kuin tavanomaiseen painon putoamiseen liittyviä hyötyjä, Alzheimerit ja diabetekset kukkivat VHH:lla ihan yhtä paljon (eli runsaasti) kuin aina ennenkin. Syövistä tai SV-taudeista puhumattakaan.
Jatka sinä vain Jallu-lehden lukemista, se lienee ainoa lehti joka inspiroi sinua edes jonkinlaiseen fyysiseen suoritukseen siinä sohvalla maatessasi.
olihan tuo odotettavissa
Koitas pullamössö arvuutella, että millä ne suomalaiset on sen perunan korvanneet, porsaan- vai naudanlihalla, tai ehkä ihan oikealla voilla, Tai miten olisi, riisi ja pasta.
Onpas se metkaa ettei palstan VHH-tutkimusimurit löydä lainkaan kyseisestä tutkimuksesta mitään.....
"Diabeteksesta uusi suuri kansantauti"
http://www.karjalainen.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=lsearchart&search_iddoc=4605485
"Diabetes yleistyy Pohjois-Karjalassa muuta maata nopeammin."
"Pohjois-Karjalassa diabeetikkojen määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa."
Eikö tämä guru parantanutkaan kansaa? Nyt alkavat projektin tulokset näkyä, kun on tehty pitkäaikaisseurantaa...
VHH:n tulokset näkyvät: puoli miljoonaa diabeetikkoa 70-luvun Atkinsin kokeilun seurauksena. Eikä ne diabeetikot olla Pohjois-Karjalassa....
edes tullut silloin tänne Suomeen asti. Se tuli vasta myöhemmin...mitta P-K projekti tuli. Itsekin sain verensokerit piikattua runsaillailla hiilihydraateilla ja margariineilla täällä P-Karjalassa lähemmäs 7, mutta VHH palautti sen 5:een.
..ja sitä myytiin Suomessakin kymmeniä tuhansia kappaleita kohta sen jälkeen ja siitä dieetistä julkaistiin lukematon määrä artikkeleita. Ja perille meni, aineenvaihduntoja tuhottiin ennätysmäärä lyhyessä ajassa. Kukaan vaan ei tiennyt sitä silloin, tokkopa itse Atkinskaan tai sitten hän ei vaan piitannut.
kasvirasvojen kulutus. Eilisestä Iltalehdestä:
Kasvirasvat, joissa on paljon omega-6 rasvahppoja aiheuttavat mm. SV-tauteja, diabetestä, inflammatiota sekä allergioita. Paljon omega-6:sia on esim. rypsiöljyssä ja auringonkukkaölyssä. Ei siis ihme, että rypsiöljy aiheutta paljon allergioita ja atooppista ihottumaa. :(
Iltalehden uutiseen. Kiitos.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lastenruokien rypsi ja rapsi voivat aiheuttaa allergiaa/1135238635514
Jos nyt todella ajatellaan sitä että perunan korvaaminen rasvalla aiheuttaa sen että syömisen jälkeen ei enää tule insuliinipiikkiä mutta sen sijaan rasvan määrä puolitoista-kaksinkertaistuu niin aivan selvää on että veren rasvan arvot nousevaat huisin korkealla ja pysyvät siellä pitkään. Ja se jos mikä on mm. diabeteksen eräs merkittävimmistä syistä jos ei peräti merkittävin.
korkealla ja sitäpaitsi olen korvannut perunan kasviksilla. Kukkakaalia ja muita kaaleja kuluu entistä enemmän. Toki laitan voita kaalien päälle mutta niin kuuluukin. Perunahan on tärkkelystä ja siksi ei kuulu minun ravintooni. Veren rasva-arvot nousevat hiilihydraateilla eikä rasvoilla. No en tosin tiedä miten margariini rasvana käyttäytyy ihmisen elimistössä. Saattaa se aiheuttaakin diabetesta. Ainakin diabetes on lisääntynyt margariinin käytön lisääntymisen myötä.
minäkin olen todennut että pottu ja leipä pittää miehen paksuna..
"...veren rasvan arvot nousevaat huisin korkealla ja pysyvät siellä pitkään."
Mitä arvoja tarkoitat puhuessasi rasvan arvoista?
heh,
sinullapa on mielenkiintoinen ruumis kun hiilihydraatit lisäävät rasva-arvoja. Sinulla varmaan rasvat lisäävät lihasmassaakin.
Fakta on, että peruna nostaa rasva-arvoja.
Peruna on oikea "tärkkelyspommi". Tärkkelys on nopeaa hiilihydraattia. Hiilihydraatit nostavat rasva-arvoja, nimenomaan niitä kaikkein vaarallisimpia eli triglyseridejä. Juuri sen takia VHH alentaa triglyarvoja.
Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa ilkkumaan muita kirjoittajia. Joutuu muuten itse naurunalaiseksi, kuten sinä nyt.
"Fakta on, että peruna nostaa rasva-arvoja."
Kannattaisi ihan vaan itse ottaa asiosita selvää ennen kuin alkaa levittelemään karppisivustojen propagandaa joka ei ole koskaan päässyt lähellekään faktatietoa.
Eläinrasvan syöjä syö enimmäkseen triglyjä ja niillä on todella helppo ja nopea tie verenkiertoon.
Ja ilman insuliinia se myös jää sinne.
Esim. verratuna hiilareihin eli kun hiilareita korvataan rasvalla:
"Tulokset ovat hyvin selkeät. Rasvan lisääminen ruokavalioon vähentää plasman triglyseridejä aterian jälkeen. Tämä oli tilanne viidessä tutkimuksessa seitsemästä (kahdessa ei eroja)."
"Runsaasti hiilihydraattia (ja siis vain vähän rasvaa) sisältävä ruokavalio nostaa plasman triglyseridipitoisuutta paastotilassa selkeästi: kun 55–60 % energiasta on hiilihydraateista, nousevat triglyseridit noin 10 %."
Älä siis pelleile hiilareilla, koska niillä saat triglyseridit pysyvästi koholle! Äläkä varsinkaa fruktoosia....mutta se on jo toinen tarina.
http://www.tuomasjukka.fi/wp-content/uploads/2008/10/hokkuspokkus-olet-aterogeeninen.pdf
on järjestään parhaat kolesteroliarvot ja etenkin erinomaiset trglyt?
"Miksi sitten kasvissyöjillä on järjestään parhaat kolesteroliarvot ja etenkin erinomaiset trglyt?"
Onko? Minkä lähteen mukaan?
Hmmm...esim. maailman alhaisimmat kolesterolit löytyivät Australian aboriginaaleilla-->suurin SV-tautisairastuvuus ja kuolleisuus. Luuletko tosiaan, että matala kolesteroli olisi joku ihanne tai sitä pitäisi säädellä lääkkeillä (poikkeuksena familiaalinen hyperkolesterolemia)?
Asiaa kolesterolista:
http://manninen-nutraceuticals.blogspot.com/2009/07/hyvasti-kolesteroliteoria.html
http://www.ravitsemusjaterveys.fi/ldl-kolesteroli-ennustaa-heikosti-sv-tauteja.html
Tai jos haluat elää sydänkohtauksen jälkeen:
http://high-fat-nutrition.blogspot.com/search/label/Cholesterol and heart attack survival
Bloggarilta hyvä kommentti:
"So the lower the better, if you want to be dead that is!"
Mitä alempi, sen parempi, siis jos haluat olla kuollut!
Koko kolesteroli on hyvin pitkälti humpuukkia ja vain pieni osa SV-tautien syntyä...Tottakai raja on laskettu mahdollisimman alas, jotta lääkkeitä voisiin syöttää myös terveille. Suomessa keskimääräinen arvo 5,3, Sveitsissä 6 pintaan ja siellä vähemmän SV-tauteja...
Tottakai kasvissyöjillä on hyvät triglyseridit, kuten VHH:llakin. Hiilihydraatithan nimenomaan nostavat triglyseridejä, etenkin tärkkelys ja mm. fruktoosi. Vehnälläkin voi heittää vesilintua tai syöttää sioille, ei siitä oikein ihmisravinnoksi ole.
"Tottakai kasvissyöjillä on hyvät triglyseridit ... Hiilihydraatithan nimenomaan nostavat triglyseridejä, etenkin tärkkelys ja mm. fruktoosi."
Valitettavasti käytännössä kasvissyöjät eivät syö vain kasviksia. Yleensä suurin osa ns. kasvissyöjän energiasta tulee nimenomaan hiilihydraateista (peruna, riisi, pastat, nuudelit, leivät, myslit ja muut viljatuotteet jne.). Varsinaisissa kasviksissahan on varsin vähän energiaa. Yleensä kasvissyöjien ruokavalio on erittäin hiilihydraattipainotteinen. Sisältäen hiilihydraatteja jopa runsaammin kuin mitä virallisesti suositellaan.
Toki VHH:lla olevat kasvissyöjät ovat erikseen. Mutta siihen liittyy taas muita ongelmia...
miten kasviruokavalionsa koostaa. Parhaat triglyseridiarvot kasvissyöjillä on saatu yleensä, kun mukana on munaa ja maitoa. Pelkillä vegaaneilla vaihteluväli on melkoinen, koska siihen vaikuttaa juuri se mitä syö. Vaan jos on maitoa ja munaa mukana, niin eipä heittele siihen malliin. Jos mussutat pelkkää perunaa ja fruktoosia hedelmien muodossa, niin triglyseridit voi myös nousta ja nouseekin. Se, että on kasvissyöjä, ei takaa sitä, että triglyseridit tippuvat. Ja älä unohda listasta mm. pähkinöitä jne...koska hyviä proteiinilähteitä tarvitaan.
Kyllähn runsaan rasvan käytön ja insuliiniresistenssin kanssa on riippuvuus.
Olisiko tämäkin keskustelun aika siirtyä nykyisen tietämyksen tasolle. Liiat hiilihydraatit muodostavan pahimman riskin ylipainon muodostumiseen ja myös diabeteksen puhkeamiseen. Hiilihydraati muuttuvat kehossa ensin rypälesokeriksi ja edelleen sitten rasvoiksi. Insuliini puolestaan lisää lihoamista kun sillä tuo ylensyönti kuitataan sulatetuksi.
Englantilaistutkimuksen mukaan jossa seurattiin 82.000 naisen ruokatottumuksia 20 vuoden ajan päädyttiin tulokseen jossa eniten hiilihydraatteja nauttineilla sairastumisriski VS.tauteihin kasvoi 90 % verrattaessa vähiten syöneisiin joilla muutosta ei juurikaan tapahtunut.
On myös tutkittu ja todettu, että dementia ja alshaimerintauti ovat kolmas diabeteksen esiintymismuoto, eli kyllä tulevaisuutta on tiedossa kun vain syömme riittävästi noita HH pitoisia aineita.
Nyt kannattaisi noihen asennevammaisten VHH vastustajien ottaa hiemen enemmän selvää mihin ollaan menossa. Hiilihytraattien liikanauttimisella vammautetaan ihmiskuntaa ja lisätään ennenaikaisia kuolemia.
Saituri eläkeläinen kirjoittaa asiaa.
Rasvan syöminen lisää diabetesta. Johan tämä on tiedetty kymmeniä vuosia.