Mä löysin pari vuotta takaperin toukokuun lopussa miehen suomi24-palstalta. Tai itse asiassa hän löysi minut. Laittoi mulle pari kertaa viestiä tyyliin "...saanko perustaa sun fanclubin..." ja muuta imelää. No aloin viestittelemään hlön kanssa, koska mulla ei ollut sillä hetkellä muutakaan mielessä.
Jossain vaiheessa kuitenkin tämä mies alkoi kiinnostamaan mua ja päätimme tavata. Hän tuli käymään luonani, ja siitä eteen päin tapasimme lähes päivittäin kuukauden ajan. Mies ei ollut tyypillinen kundi, johon olisin "normaalielämässä" kiinnittänyt huomiota. Tarkoitan noin fyysisesti. Mutta hän oli hauskaa seuraa ja seksi sujui hyvin. Ehkäpä kaipasin vain läheisyyttä ja miestä, ja annoin suhteen jatkua. Noin 1,5kk päästä mies kosi minua ja minä vastasin myöntävästi. Aikaisemmissa suhteissani en ollut koskaan heittäyttynyt täysin tunteideni vietäviksi, mutta ajattelin, että tämä tuntuu hyvältä, joten juttu ei voi olla väärin.
Runsaan kuukauden jälkeen kaikki muuttui. Huomasin, että kun riitelimme, häneltä katosi riidan aikana täysin kontrolli. Alkuun hän loukkasi minua sanoillaan, mutta jonkin ajan kuluttua hän kävi minuun myös käsiksi. Kuristamista ja uhkailua. Mutta riitojen jälkeen sovimme aina, ja hän oli entistä ihanampi. Päätimme muuttaa yhteen, hänen luokseen.
Mutta riidat vain pahenivat ja niiden päätteeksi jouduin aina lähtemään kotoa (hänen mukaansa hänen kotoaan) ja viimein kylmänä syksyisenä yönä, kun minulle ei enää ollut muuta paikkaa minne mennä, hakeuduin turvakotiin. En jaksanut enää riidellä ja olla varuillani, milloin ajautuisimme taas riitelemään.
Palasimme kuitenkin yhteen. Miehen ehdotuksesta kävimme jopa pariterapiassa. Suostuin koska uskoin rakastavani miestä, vaikka terapeutti sanoikin että suhde on aivan liian vaikea ja satuttaa minua. Olin jo siinä vaiheessa ymmärtänyt, että hän oli ollut väkivaltainen jo aikaisemmissa suhteissaan. Uskon, että myös hänen avioliittonsakin oli päättynyt tämän syyn vuoksi, vaikka hän ei sitä koskaan myöntänytkään. Syksyn ja talven aikana vierailin turvakodissa vielä muutaman kerran, viimeisen kerran hän satutti minua niin että olin mustelmilla. En tehnyt rikosilmoitusta, jota olen katunut näin jälkeen päin. Pelkäsin, että hän menettää työpaikkansa sairaanhoitajana.
Palasin yhteiseen asuntoomme, koska minulla ei ollut voimia lähteä ja etsiä itselleni omaa kotia. Kunnes hän yhtäkkiä ilmoittikin minulle, että oli löytänyt itselleen uuden asunnon ja minun oli myös muutettava pois. Asunto oli hänen työsuhdeasunto, joten ei voinut jäädä siihen. Tilanne oli kauhea, sillä juuri joulun alla ei asuntoja todellakaan ollut tarjolla ja olin henkisesti aivan poikki.
Kuin ihmeen kaupalla ja ystävien ja sukulaisten avustuksella löysin katon pääni päälle ja pääsin muuttamaan. Mies halusi olla kaikessa mukana ja siinä vaiheessa jopa kuvittelin, että meistä voisi vielä tulla pari.
Kun viimein pääsin omilleni sain voimani takaisin. Tapailimme toisiamme vielä muutaman kuukauden, mutta riitamme vain jatkuivat. Enää minun ei kuitenkaan tarvinnut pelätä joutuvani taivasalle ilman yöpaikkaa riidan päätteeksi. Kun sitten huhtikuussa bongasin yllättäen hänen profiilinsa suomi24:sta, jossa hän ilmoitti olevansa sinkku ja etsivänsä seuraa, se riitti minulle (ihme ja kyllä, vasta tämä sai minun silmäni avautumaan).
Kului runsas vuosi, ettemme olleet missään tekemisissä toistemme kanssa. Kunnes viime tammikuussa hän otti minuun yhteyttä nähtyään minut kadulla kävelemässä. Harkitsin useaan otteeseen vastaanko hänelle, mutta himo vei voiton ja päädyimme sänkyyn. Mutta se ei enää tuntunut hyvältä. Aikaisemmin seksi oli ollut todella tärkeä osa suhdettamme, ja uskon, että juuri sen vuoksi se pysyi kasassa niinkin kauan.
Aloimme tapailemaan. Mies käyttäytyi niin kuin välillämme ei olisi ikinä ollut riitaa tai ongelmia, ja kun halusin puhua menneisyydestämme, hän sanoi ettei halua niistä keskustella. Kerroin, että jos aioimme olla ystäviä, tulee meidän kyetä selvittämään menneet ja aloittamaan ystävyys puhtaalta pöydältä. Tunsin olevani tilanteen herra ja käyttäväni häntä tarpeen tullen himojeni tyydyttämiseen. Mies alkoi puhumaan taas rakkaudesta, mutta minä en tuntenut samoin. Kerran taisin myötätunnosta vastata hänen rakkaudentunnustukseen, mutta korjasin sen seuraavana päivänä ja hän suuttui sitä ja veti esille aikaisemmat ongelmamme. Että näin päin...
Pistimme taas homman poikki ja palasimme yhteen, ja taas uudelleen pistimme poikki. Mutta en enää voinut pahoin, sillä en ollut rakastunut.
Tapasin uuden miehen, joka oli ihana herrasmies. En kuitenkaan osannut heittäytyä suhteeseen kunnolla, koska tämä "entinen" mies pyöri vielä mielessäni. Joku ihmeellinen voima veti hänessä puoleensa. Viimein tämä "entinen" ilmoitti, että hän tapailee toista naista. Tunsin piston sydämmessäni, mutta toivotin hänelle onnea ja toivoin, ettei hän tekisi samoja virheitä suhteessaan, kuin mitä oli tehnyt kanssani.
Tämä on minun tarinani "Tapasimme suomi24:ssa"
Jossain vaiheessa kuitenkin tämä mies alkoi kiinnostamaan mua ja päätimme tavata. Hän tuli käymään luonani, ja siitä eteen päin tapasimme lähes päivittäin kuukauden ajan. Mies ei ollut tyypillinen kundi, johon olisin "normaalielämässä" kiinnittänyt huomiota. Tarkoitan noin fyysisesti. Mutta hän oli hauskaa seuraa ja seksi sujui hyvin. Ehkäpä kaipasin vain läheisyyttä ja miestä, ja annoin suhteen jatkua. Noin 1,5kk päästä mies kosi minua ja minä vastasin myöntävästi. Aikaisemmissa suhteissani en ollut koskaan heittäyttynyt täysin tunteideni vietäviksi, mutta ajattelin, että tämä tuntuu hyvältä, joten juttu ei voi olla väärin.
Runsaan kuukauden jälkeen kaikki muuttui. Huomasin, että kun riitelimme, häneltä katosi riidan aikana täysin kontrolli. Alkuun hän loukkasi minua sanoillaan, mutta jonkin ajan kuluttua hän kävi minuun myös käsiksi. Kuristamista ja uhkailua. Mutta riitojen jälkeen sovimme aina, ja hän oli entistä ihanampi. Päätimme muuttaa yhteen, hänen luokseen.
Mutta riidat vain pahenivat ja niiden päätteeksi jouduin aina lähtemään kotoa (hänen mukaansa hänen kotoaan) ja viimein kylmänä syksyisenä yönä, kun minulle ei enää ollut muuta paikkaa minne mennä, hakeuduin turvakotiin. En jaksanut enää riidellä ja olla varuillani, milloin ajautuisimme taas riitelemään.
Palasimme kuitenkin yhteen. Miehen ehdotuksesta kävimme jopa pariterapiassa. Suostuin koska uskoin rakastavani miestä, vaikka terapeutti sanoikin että suhde on aivan liian vaikea ja satuttaa minua. Olin jo siinä vaiheessa ymmärtänyt, että hän oli ollut väkivaltainen jo aikaisemmissa suhteissaan. Uskon, että myös hänen avioliittonsakin oli päättynyt tämän syyn vuoksi, vaikka hän ei sitä koskaan myöntänytkään. Syksyn ja talven aikana vierailin turvakodissa vielä muutaman kerran, viimeisen kerran hän satutti minua niin että olin mustelmilla. En tehnyt rikosilmoitusta, jota olen katunut näin jälkeen päin. Pelkäsin, että hän menettää työpaikkansa sairaanhoitajana.
Palasin yhteiseen asuntoomme, koska minulla ei ollut voimia lähteä ja etsiä itselleni omaa kotia. Kunnes hän yhtäkkiä ilmoittikin minulle, että oli löytänyt itselleen uuden asunnon ja minun oli myös muutettava pois. Asunto oli hänen työsuhdeasunto, joten ei voinut jäädä siihen. Tilanne oli kauhea, sillä juuri joulun alla ei asuntoja todellakaan ollut tarjolla ja olin henkisesti aivan poikki.
Kuin ihmeen kaupalla ja ystävien ja sukulaisten avustuksella löysin katon pääni päälle ja pääsin muuttamaan. Mies halusi olla kaikessa mukana ja siinä vaiheessa jopa kuvittelin, että meistä voisi vielä tulla pari.
Kun viimein pääsin omilleni sain voimani takaisin. Tapailimme toisiamme vielä muutaman kuukauden, mutta riitamme vain jatkuivat. Enää minun ei kuitenkaan tarvinnut pelätä joutuvani taivasalle ilman yöpaikkaa riidan päätteeksi. Kun sitten huhtikuussa bongasin yllättäen hänen profiilinsa suomi24:sta, jossa hän ilmoitti olevansa sinkku ja etsivänsä seuraa, se riitti minulle (ihme ja kyllä, vasta tämä sai minun silmäni avautumaan).
Kului runsas vuosi, ettemme olleet missään tekemisissä toistemme kanssa. Kunnes viime tammikuussa hän otti minuun yhteyttä nähtyään minut kadulla kävelemässä. Harkitsin useaan otteeseen vastaanko hänelle, mutta himo vei voiton ja päädyimme sänkyyn. Mutta se ei enää tuntunut hyvältä. Aikaisemmin seksi oli ollut todella tärkeä osa suhdettamme, ja uskon, että juuri sen vuoksi se pysyi kasassa niinkin kauan.
Aloimme tapailemaan. Mies käyttäytyi niin kuin välillämme ei olisi ikinä ollut riitaa tai ongelmia, ja kun halusin puhua menneisyydestämme, hän sanoi ettei halua niistä keskustella. Kerroin, että jos aioimme olla ystäviä, tulee meidän kyetä selvittämään menneet ja aloittamaan ystävyys puhtaalta pöydältä. Tunsin olevani tilanteen herra ja käyttäväni häntä tarpeen tullen himojeni tyydyttämiseen. Mies alkoi puhumaan taas rakkaudesta, mutta minä en tuntenut samoin. Kerran taisin myötätunnosta vastata hänen rakkaudentunnustukseen, mutta korjasin sen seuraavana päivänä ja hän suuttui sitä ja veti esille aikaisemmat ongelmamme. Että näin päin...
Pistimme taas homman poikki ja palasimme yhteen, ja taas uudelleen pistimme poikki. Mutta en enää voinut pahoin, sillä en ollut rakastunut.
Tapasin uuden miehen, joka oli ihana herrasmies. En kuitenkaan osannut heittäytyä suhteeseen kunnolla, koska tämä "entinen" mies pyöri vielä mielessäni. Joku ihmeellinen voima veti hänessä puoleensa. Viimein tämä "entinen" ilmoitti, että hän tapailee toista naista. Tunsin piston sydämmessäni, mutta toivotin hänelle onnea ja toivoin, ettei hän tekisi samoja virheitä suhteessaan, kuin mitä oli tehnyt kanssani.
Tämä on minun tarinani "Tapasimme suomi24:ssa"
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos, että kerroit tarinasi! Tämä on NIIN TUTTUA minullekin. Toivottavasti joku tosirakastunut ottaa onkeensa ja avaa silmänsä, ennen kuin on samanlaisessa pulassa kuin sinä ja minä. Kuluttaa ihmisen henkisesti ihan loppuun, kun pelkää koko ajan saavan selkäänsä, pakenemaan kotoa tai ehkä muuten lytistetään maan rakoon. Joskus se nolaaminen, alistaminen ja häpäiseminen on niin perusteellista, ettei siitä koskaan toivu. Ei vaan kykene enää kokoamaan elämäänsä elämisen arvoiseksi.
Mitä yhteiskunta hyötyy tällaisesta laiminlyönnistä? Tulee vain sairaseläkeläisiä ja -lomalaisia lisää, sen siitä hyötyy. Minua ei auttanut poliisi, eikä ensimmäinen lakimies. Pahoinpitelylmoitusta ei haluttu ottaa poliisiasemalla vastaan, oli vaikea saada edes lähestymiskieltohakemus vireille, kun juoksutettiin edestakaisin kaupungin laidalta toiselle.