miesten porno ja runkkaus

Kun tämä aihe on NIIN suosittu, niin innostuin itsekin tarjoamaan miesnäkökulmaa, koska sitä on monien naisten NIIN vaikea tajuta.

Runkkaus ja rakastelu on miehelle ERI asia. Niitä ei oikein voi verrata samalla janalla. rakastelu vs. runkkaus. Se olisi vähän kuin kysyisi juotko loppuelämäsi vettä vai siideriä? Miten olisi MOLEMPIA?!

Rakastelu on fyysishenkistä yhdessäoloa rakkaan kanssa, jossa parhaimmillaan saavutetaan se todellinen me -tunne. Oma persoona sulaa ja tulee osaksi toista. Tämä on hyvin tyydyttävää. Kuitenkin tämä vaatii keskittymistä toiseen, ja saattaa olla fyysisesti aikas rankkaa (varsinkin jos nainen on lahna).

Runkkaus on vain omaa itseä varten. Se on miehille tapa PURKAA STRESSIÄ. Luit oikein: PURKAA STRESSIÄ! Silloin voi antaa mielensä mennä ja vain rentoutua, ilman että tarvitsee välittää kenestäkään. SE PURKAA STRESSIÄ! Jotkut miehet avittavat tuota stressinpurkua pornolla. Vertailun vuoksi monelle naiselle tuntuu olevan tapana vain pälättää kaikki päivällä tapahtuneet asiat, koska se purkaa heidän stressiä! Mies, kas kummaa, on erilainen :) Vaikka nämä kaksi asiaa eivät olekaan täysin vertailukelpoisia, niin naiset voisivat kuvitella että miltä tuntuu,jos heidän rakas ei kuuntelekaan heidän stressinpurkulätinää, vaan toteaa että se ällöttää heitä.

Runkkaus ja rakastelu on tietenkin siinämielessä yhtenevät asiat että orgasmi samalla kuluttaa mieheltä seksienergiaa, joten jos mies "purkaa stressiä" liikaa, ei tietenkään rakastelu ole yhtä intohimoista.

Useimmat miehet runkaavat, vaikka ovatkin parisuhteessa. Tätä ei saa loppumaan tarjoamalla lisää parisuhde seksiä, koska se saattaa olla liian työlästä väsyneelle miehelle. Hän ehkä haluaa vain laueata ja rentoutua. Helposti ja ilma hössötystä.

Jos nainen kuvittelee että hänen pitäisi riittää miehelle niin paljon että lopettaa runkkauksen, niin nainen on pistämässä itseään toivottomaan tilanteeseen. Se ei ole mahdollista. Aikaisempaa vertausta käyttääkseni, mikään määrä siideriä ei korvaa vettä.

Asiaa tietenkin parisuhteissa vaikeuttaa se, että miehet eivät ole kovin hyviä puhumaan tunteistaan, ja heidän pointtinsa jää helposti naisen tunnevyöryn ja puhetulvan alle. Mies tekee mitä tekee, mutta salaa, ja on samalla ahdistunut, koska hänen rakas ei hyväksy häntä kokonaisena seksuaalisena olentona.
183962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Itse olen nainen, enkä näe miesten pornon katsomista ja runkkausta ongelmana. Ihmettyttää miksi jotkut ovat mustasukkaisia kädelle. Naisetkin masturboivat joten miksi miesten runkkaus on järkyttävää naisten mielestä?

Jos porno ja runkkaus korvaavat parisuhteessa täysin rakastelun, jossain on ongelma. Mutta miksi silloin tällöin ei voisi katsoa pornoa omassa rauhassaan ja runkata... En ymmärrä.

Naisetkin harrastaa sitä. Jotkut naiset vain ovat mustasukkaisia miehensä kädelle ja miehensä päänsisäisille ajatuksille.

Äänestä

Vau!

Puritpa ja anlysoitpa tämän asian totaalisen hyvin. Noin se menee ainakin mun osaltani.

Elän parisuhteessa ja lähes päivittäin katson pornoa ja tyydytän itseni. Osittain sen takia, että naiseni halut ovat paljon minua pienemmmät, mutta vaikka ne olisivat suuretkin, runkkaisin varmasti, koska siinä ei tarvitse keskittyä toiseen.

Äänestä
  • ku sä...joka päivä salapornot ja runkkaukset.....mutta mä jään tyydyttämättä.
    Mä haluun seksiä, rakastelua, ihan mitä vain! Jos sais kunnon panot edes muutaman kerran viikossa, mut ei.....

    en oo pahannäköinen, oon intohimoinen ja täynnä energiaa...kerro mitä teen?

    Äänestä

  • on samanlainen kirjoitti:

    ku sä...joka päivä salapornot ja runkkaukset.....mutta mä jään tyydyttämättä.
    Mä haluun seksiä, rakastelua, ihan mitä vain! Jos sais kunnon panot edes muutaman kerran viikossa, mut ei.....

    en oo pahannäköinen, oon intohimoinen ja täynnä energiaa...kerro mitä teen?

    sitä on tietenkin sanoa, että mikä on ongelmana. Koska ongelmia voi olla monta. Mikä tahansa asia voi mennä tasapainoisesta kohtuuttomuuksiin, myös miesten "stressin purku". Tässä voisi olla joitain mahdollisia selityksiä miehesi käytökselle:

    Ehkä mies on masentunut (töistä, toteutumattomista haaveista jne.) Hän yrittää parantaa oloaan helpoimmalla tavalla. Ehkä seksi kanssasi on senverran vaativaa, että hän ei koe sitä tarpeeksi helpoksi :(

    Hän on samalla saattanut addiktoitua tapoihinsa, eikä oikein osaa päästää irti.

    Hän saattaa kokea, ettei hän pärjää sinulle seksuaalisesti, porno on helppo vaihtoehto.

    Joka tapuksessa teidän tulisi puhua. Ehkä löytyisi joku kompromissi, joka toinen päivä runkkausta, ja joka toinen päivä panot :)

    Henk.koht. luulen että hän on allapäin. Suhde sekä elämä ei maistu miltä pitäisi.

    Äänestä

No nythän on silleen, että runkkaaminen on myös mun tapani purkaa stressiä. Pornoa saatan käyttää apuna, mutta en aina. Siinä mielessä ymmärrän siis erittäin hyvin, mitä haluat sanoa.

Ainoa asia, mikä tekstissäsi pistää silmään, on naisen stressinpurkamisen nimittäminen lätinäksi. Jos kerran runkkaaminen on osa miehen seksuaalista kokonaisuutta, niin miks naisen vastaava keino on sitten lätinää? Ei sillä, että itse olisin mitenkään kova puhumaan....

Äänestä
  • kirjoitin tekstin ehkä hivenen tuohtuneessa tilassa, joten siitä syystä tuo lipsahdus :) tarkoitin siis "naisten stressinpurkumonologi", enkä "naisten lätinä".

    Äänestä

oivallettu & kirjoitettu!

Ja mitä tulee naisen "omaan kivaan"... Mieheni taannoin ihmetteli ääneen, miksi lelussa pitää olla paristot ; totesin, että enhän minä RAKASTELE sauvan kanssa, vaan tyydytän tarpeeni, ja kun on "tärinää" mukana, toimitus on hyvin pikainen. Joten ymmärrän vallan hyvin tuon omaan käteen turvautumisen vaarattomuuden parisuhteelle - aivan niin kuin mieheni ymmärtää, että sauva on sauva eikä toinen mies sängyssämme!

Äänestä

aloitin viestiketjun, jossa mietin mieheni pornon katselua.
sainkin vastauksen tästä ketjusta.
pistää miettimään.
"heidän pointtinsa jää helposti naisen tunnevyöryn ja puhetulvan alle"

Äänestä

Kova on spekulointi aiheesta kaikilla. Kyseessä on vain se fakta, että mies ei ole luonnostaan yksiavioinen. Tekee mieli kaikkia maailman naisia, yksi ei riitä, joten pakkohan sitä pornoa on katsoa.

Äänestä
  • ole yksiavioinen. Nainen etsii jatkuvasti laadukkaampaa, parempaa, älykkäämpää, komeampaa miestä, joka takaa paremmat geenit. Nainen on biologisesti laskelmallinen etsimään aina parempaa ja parempaa suvunjatkajaa ja yhdyntäkumppania.

    Ihmiset eivät ole yksiaviollisia, kumpikaan sukupuoli. Kuten pettämistilastoistakin huomaamme, homma on fifty-fifty. Toiset valitsevat yksiavioisuuden, sillä haluavat sitä. En naisena voisi koskaan kuvitella olevani yksiavioinen, joten en kenellekään myöskään niin anna ymmärtää.

    Äänestä

  • vain MIES voi olla noin idiootti XD

    Et ole yksiavioinen, joten olet naisen kanssa parisuhteessa ja katsot pornoa?! :D

    Toi ON yksiavioisuutta, en ois ikinä uskonu et noin nössöjä äijiä voi olla edes olemassa. Jos et olis yksiavioinen, olisit nyt tuolla jossain panemassa niitä kaikkia ei-yksiavioisia maailman muijia. Eli siis olet yksiavioinen, ja vielä helvetin nössö sellanen. Onko miehet oikeesti noin tyhmiä, olisin halunnut uskoa että ei mutta tämä oli kyllä paras :D

    Minä en ole yksiavioinen, joten minun ei tarvitse olla yhden ihmisen kanssa ja katsoa pornoa vaan OLEN mahdollisimman monen viehättävän ihmisen kanssa. Mikset sinä?

    Tietysti jos olet susiruma/läski/köyhä/vanha niin sitten ymmärrän tuon pornoon turvautumisen.

    Äänestä

Ihan totta. Itseki puran paineita ja se on ihan eria asia kuin mieheni kanssa rakastelu. Itsetyydytyksessä ei tarvitse ottaa toista huomioon, voi keskittyä vain itseensä ja se on myös helpompaa eikä esilämmittelyjä tarvita. Joidenkin miesten on vaikea tajuta, että itsetyydytys kuuluu myös naisten elämään. Oma tajuaa onneksi

Äänestä

Kyl mäki katon pornoo ja oon nainen :) Ja mun äijä ei tykkää siitä hahah. On mustis niille isoille täydellisille kyrville... Ite en oo siltä kieltänyt mitään. Että eipä ne oo aina naiset jotka ylimustasukkaisina kieltävät kumppaniltaan tavallisia asioita

Äänestä

"Minä en ole yksiavioinen, joten minun ei tarvitse olla yhden ihmisen kanssa ja katsoa pornoa vaan OLEN mahdollisimman monen viehättävän ihmisen kanssa. Mikset sinä?...."
Pönttö!!!!
Naiset saa aina seuraa, miehet ei......."Voi olla" on pöpi.

Äänestä

Tunne ja tarpeet. Ole onnistunut analyysissäsi!

Ikäreinä vietämme vaimoni kanssa session ka. kahdesti viikossa joka tuntuu riittävän 6-kymppiselle mummelille.
Penetraatio ei aina sovi vaimolleni joten käytämme vaihtoehtoisia hoitoja.

Sen lisäksi runkkaan muutaman kerran viikossa.
Eivät nämä toiminnot häiritse toisiaan.
Päin vastoin. Runkkaus pitää vanhan ukon vireessä.

Äänestä

Katsooko nainen toisia miehiä, kun sauvoo? Tuskin!
Vaan pornossa katsotaan alastomia naisia!
Ymmärrän hyvin, että tämä loukkaa joitakin naisia seurustelusuhteessa.
Jos seurusteleva mies haluaa kunnioittaa naista, jota porno loukkaa voi päätyä aina muihin ratkaisuihin, kuin katsomaan vieraita naisia... Eiköhän omastakin löydy katseltavaa vaikka kuvina ;-)

Äänestä
  • "Jos seurusteleva mies haluaa kunnioittaa naista, jota porno loukkaa voi päätyä aina muihin ratkaisuihin"

    En voi suositella muuta ratkaisua kuin eroa. Tuo ongelma tulee muodostumaan elämää suuremmaksi kysymykseksi ennen pitkää. Kokemusta on.

    "Eiköhän omastakin löydy katseltavaa vaikka kuvina"

    Mielikuvituksessaan mies haluaa panna kaikkia ja kaikkea. Naisen pitää päättää, haluaako olla miehen kanssa. Moni nainen haluaa, että miehen kaikki ajatukset, huomio ja seksuaalinen tarmo kohdistuvat vain häneen. Mies ei toimi niin. Mies voi olla uskollinen teoissaan mutta ei ajatuksissaan.

    Äänestä

  • Johan se on tutkimuksilla todettu että mies on ns. "visuaalinen" seksuaalisuudessaan eli tarvitsee kiihottavia näkymiä eri tavoin kuin nainen. Itse en katso alastomia naisiakaan vaan sellaisia joilla on jotain mustaa pitsiä yllään, ne sytyttävät halun. Onnekseni minun naiseni myös käyttää toisinaan mustaa pitsiä ja stayup-sukkaa jotka saa himot hyrräämään ihan hurjanansa.

    Komppaan kuitenkin aloittajaa täysillä, masturbointi on enemmän keino purkaa stressiä. Tuntuu ihan hyvältä. Silti oma siippani on se "number one" jonka kanssa joko rakastelen tai harrastan hekumallista seksiä, oikeaa ihmistä ei mitkään kuvat koskaan voi korvata. Ja btw, minulla on videomatskua siipasta seksikkästi puettuna "in action" ja niistä saan parhaat kiksit omiin pikku hetkiini :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lörppö2007 kirjoitti:

Kun tämä aihe on NIIN suosittu, niin innostuin itsekin tarjoamaan miesnäkökulmaa, koska sitä on monien naisten NIIN vaikea tajuta.

Runkkaus ja rakastelu on miehelle ERI asia. Niitä ei oikein voi verrata samalla janalla. rakastelu vs. runkkaus. Se olisi vähän kuin kysyisi juotko loppuelämäsi vettä vai siideriä? Miten olisi MOLEMPIA?!

Rakastelu on fyysishenkistä yhdessäoloa rakkaan kanssa, jossa parhaimmillaan saavutetaan se todellinen me -tunne. Oma persoona sulaa ja tulee osaksi toista. Tämä on hyvin tyydyttävää. Kuitenkin tämä vaatii keskittymistä toiseen, ja saattaa olla fyysisesti aikas rankkaa (varsinkin jos nainen on lahna).

Runkkaus on vain omaa itseä varten. Se on miehille tapa PURKAA STRESSIÄ. Luit oikein: PURKAA STRESSIÄ! Silloin voi antaa mielensä mennä ja vain rentoutua, ilman että tarvitsee välittää kenestäkään. SE PURKAA STRESSIÄ! Jotkut miehet avittavat tuota stressinpurkua pornolla. Vertailun vuoksi monelle naiselle tuntuu olevan tapana vain pälättää kaikki päivällä tapahtuneet asiat, koska se purkaa heidän stressiä! Mies, kas kummaa, on erilainen :) Vaikka nämä kaksi asiaa eivät olekaan täysin vertailukelpoisia, niin naiset voisivat kuvitella että miltä tuntuu,jos heidän rakas ei kuuntelekaan heidän stressinpurkulätinää, vaan toteaa että se ällöttää heitä.

Runkkaus ja rakastelu on tietenkin siinämielessä yhtenevät asiat että orgasmi samalla kuluttaa mieheltä seksienergiaa, joten jos mies "purkaa stressiä" liikaa, ei tietenkään rakastelu ole yhtä intohimoista.

Useimmat miehet runkaavat, vaikka ovatkin parisuhteessa. Tätä ei saa loppumaan tarjoamalla lisää parisuhde seksiä, koska se saattaa olla liian työlästä väsyneelle miehelle. Hän ehkä haluaa vain laueata ja rentoutua. Helposti ja ilma hössötystä.

Jos nainen kuvittelee että hänen pitäisi riittää miehelle niin paljon että lopettaa runkkauksen, niin nainen on pistämässä itseään toivottomaan tilanteeseen. Se ei ole mahdollista. Aikaisempaa vertausta käyttääkseni, mikään määrä siideriä ei korvaa vettä.

Asiaa tietenkin parisuhteissa vaikeuttaa se, että miehet eivät ole kovin hyviä puhumaan tunteistaan, ja heidän pointtinsa jää helposti naisen tunnevyöryn ja puhetulvan alle. Mies tekee mitä tekee, mutta salaa, ja on samalla ahdistunut, koska hänen rakas ei hyväksy häntä kokonaisena seksuaalisena olentona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu