En kyllä tiedä kuuluuko tämä tänne vaiko "suku on pahin" vaiko "Äidit ja Isät" vai jonnekin ihan muualle.
Olen 23 v. ja ainoa siskoni on 26 v. Rakastan häntä hyvin paljon ja meillä on lähes täydelliset välit. Hänellä on n. 1½ vuotias poika ja on kohta menossa naimisiinkin.
"Ongelma" on se, että en juurikaan pidä lapsista. Tähän väliin totean että olemme siskoni kanssa tässä asiassa aivan vastakohdat, sillä hän rakastaa lapsia yli kaiken ja onkin myös alan töissä. Ennen lapsen syntymää pystyimme viettää keskeistä aikaa paljonkin, mutta ne ajat ovat arvatenkin ohi. En siis odottanut mitään muutakaan ja tietysti olen iloinen koska siskoni on niin iloinen.
Itse ongelma on siis se, että siskoni ei tietääkseni tiedä/ymmärrä etten pidä lapsista enkä mielellään hoidakaan niitä. Sisko pyytää minua nykyään n. 2-3 kertaa kuukaudessa lapsenvahdiksi pariksi tunniksi (tai enemmän). Olen suostunut ehkä puolet ajoista, ja hommat menneet hyvin. Osaan siis hoitaa ja jostain syystä siskonpoikani on jopa kiintynyt minuun melkoisesti vaikken edes pidä hoitamisesta. Koen vain tekeväni "tädin" hommia ja teen sen pelkästään siskoni hyväksi. Haluaisin silti että siskoni ymmärtäisi, etten ole mikään lapsirakas enkä haluaisi hoitaa lasta jos muita vaihtoehtoja/lapsenvahteja olisi "tarjolla".
Myönnettävä on, että siskonpoikani on melko söpö eikä kiukuttele/itke juuri koskaan, mutta tapaamme kuitenkin pari kertaa kuussa (hoitamisen ulkopuolella) ja ne pari tuntia täyttävät vauvakiintiöni tai mahdolliset vauvakuumeet ihan tarpeeksi. Tämä riittäisi minulle, haluan siis olla ennemminkin sivusta tarkkailija enkä itse hoitaja. En kuitenkaan pysty tätä sanoa siskolleni sillä hän pitää minua jo ihan "ihmetätinä" kun tämä normaalisti vierastava siskonpoika tukeutuu jo minuun esim. itkiessä, vaikkemme ole "tavanneet" juuri ollenkaan. Näköjään olen siis hyvä lasten kanssa vaikken haluaisikaan.
Niin, ongelmallista. Kuinka kerron älyttömän lapsirakkaalle siskolleni nyt yht'äkkiä etten hirveästi pidä lapsista - ILMAN että saan sen kuulostamaan siltä kuin että en pitäisi siskonpojastani? Haluaisin että siskoni ymmärtäisi että en pidä hoitamisesta (nukuttamisesta, syöttämisestä, vaipan vaihdoista, pesemisestä, pukemisesta, tuntikaupalla leikkimisestä) vaan haluaisin pelkästään tavata muuten vaan ja tapaamisten yhteydessä vähän leikkiä j.n.e.
Pystyn hoitaa lasta tarvittaessa, mutta haluaisin siskoni tajuavan että teen sen hänen hyväkseen, enkä siksi että HALUAISIN toimia lapsenvahtina. Kuinka tällaista voisi hienovaraisesti sanoa, ilman että saan sen kuulostamaan ilkeältä tai itsekkäältä?
Ja siis, asiahan ratkeaisi sillä jos joskus tulisi itse lasten saaminen puheeksi ja voisin johonkin väliin ujuttaa sen tosiasian etten halua lapsia enkä nyt kamalasti niistä pidä. Mutta ilman mitään asiayhteyttä sellaista on vaikea noin vain sanoa, varsinkin "pää pilvissä ja lumoutuneena lapsestaan" siskolleni :)
Olen 23 v. ja ainoa siskoni on 26 v. Rakastan häntä hyvin paljon ja meillä on lähes täydelliset välit. Hänellä on n. 1½ vuotias poika ja on kohta menossa naimisiinkin.
"Ongelma" on se, että en juurikaan pidä lapsista. Tähän väliin totean että olemme siskoni kanssa tässä asiassa aivan vastakohdat, sillä hän rakastaa lapsia yli kaiken ja onkin myös alan töissä. Ennen lapsen syntymää pystyimme viettää keskeistä aikaa paljonkin, mutta ne ajat ovat arvatenkin ohi. En siis odottanut mitään muutakaan ja tietysti olen iloinen koska siskoni on niin iloinen.
Itse ongelma on siis se, että siskoni ei tietääkseni tiedä/ymmärrä etten pidä lapsista enkä mielellään hoidakaan niitä. Sisko pyytää minua nykyään n. 2-3 kertaa kuukaudessa lapsenvahdiksi pariksi tunniksi (tai enemmän). Olen suostunut ehkä puolet ajoista, ja hommat menneet hyvin. Osaan siis hoitaa ja jostain syystä siskonpoikani on jopa kiintynyt minuun melkoisesti vaikken edes pidä hoitamisesta. Koen vain tekeväni "tädin" hommia ja teen sen pelkästään siskoni hyväksi. Haluaisin silti että siskoni ymmärtäisi, etten ole mikään lapsirakas enkä haluaisi hoitaa lasta jos muita vaihtoehtoja/lapsenvahteja olisi "tarjolla".
Myönnettävä on, että siskonpoikani on melko söpö eikä kiukuttele/itke juuri koskaan, mutta tapaamme kuitenkin pari kertaa kuussa (hoitamisen ulkopuolella) ja ne pari tuntia täyttävät vauvakiintiöni tai mahdolliset vauvakuumeet ihan tarpeeksi. Tämä riittäisi minulle, haluan siis olla ennemminkin sivusta tarkkailija enkä itse hoitaja. En kuitenkaan pysty tätä sanoa siskolleni sillä hän pitää minua jo ihan "ihmetätinä" kun tämä normaalisti vierastava siskonpoika tukeutuu jo minuun esim. itkiessä, vaikkemme ole "tavanneet" juuri ollenkaan. Näköjään olen siis hyvä lasten kanssa vaikken haluaisikaan.
Niin, ongelmallista. Kuinka kerron älyttömän lapsirakkaalle siskolleni nyt yht'äkkiä etten hirveästi pidä lapsista - ILMAN että saan sen kuulostamaan siltä kuin että en pitäisi siskonpojastani? Haluaisin että siskoni ymmärtäisi että en pidä hoitamisesta (nukuttamisesta, syöttämisestä, vaipan vaihdoista, pesemisestä, pukemisesta, tuntikaupalla leikkimisestä) vaan haluaisin pelkästään tavata muuten vaan ja tapaamisten yhteydessä vähän leikkiä j.n.e.
Pystyn hoitaa lasta tarvittaessa, mutta haluaisin siskoni tajuavan että teen sen hänen hyväkseen, enkä siksi että HALUAISIN toimia lapsenvahtina. Kuinka tällaista voisi hienovaraisesti sanoa, ilman että saan sen kuulostamaan ilkeältä tai itsekkäältä?
Ja siis, asiahan ratkeaisi sillä jos joskus tulisi itse lasten saaminen puheeksi ja voisin johonkin väliin ujuttaa sen tosiasian etten halua lapsia enkä nyt kamalasti niistä pidä. Mutta ilman mitään asiayhteyttä sellaista on vaikea noin vain sanoa, varsinkin "pää pilvissä ja lumoutuneena lapsestaan" siskolleni :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.