Seurustelin exäni kanssa melkein 3,5 vuotta. Suhde oli hyvä, mutta oli meillä joistain asioista erimielisyyksiä. Rakastin miestäni. Hän jätti minut koska ei enää tuntenut rakkautta minua kohtaan. Mieheni oli ihana mies, mutta hänellä oli huonoja puolia kuten meillä kaikilla.
Ensimmäiset pari viikkoa olivat karseita ja itkin melkein joka päivä. Pystyin kuitenkin elämään normaalisti eli kävin töissä, kaupassa yms muuta. Sitten alkoi vähitellen menemään hyvin. Oli hauskaa kavereiden kanssa yms.
2 kk eron jälkeen tuli kuitenkin karsea aika, jolloin noin viikon ajan murehdin eroa, olin ahdistunut ja itkin.
Tämän lisäksi nyt 3 kuukauden ajan tuska on tullut joitain kertoja illalla, mutta se ei ole ollut mitenkään ihan kamalaa.
Nyt kuitenkin kun erosta on 3kk niin tuntuu että menee enimmäkseen tosi hyvin. Kesän aikana parikin miestä on ollut minusta kiinnostunut ja toiseen olen itsekkin ihastunut. Harmittaa vaan että en ole voinut alkaa kenenkään miehen kanssa mihinkään juttuun siksi, että en tiedä missä vaiheessa eroprosessini on.
Harmittaa se, että nyt olisi ollut ihania miehiä tarjolla, kun ei itse voi alkaa seurustelemaan. Ja joskus kun olen ollut sinkkuna ja erittäin valmis suhteeseen niin en ole ihanaa miestä löytänyt millään..
Onko muilla käynyt niin että menee tosi hyvin eron jälkeen? Kiellänkö tunteitani jotenkin?
Olen eronnut aikaisemminkin ja silloin meni 4 kk tuskassa ja siitä sitten lähti menemään paremmin. Ja vuosi meni loppujen lopuksi siinä että pääsin erosta kokonaan yli.
Voiko olla mahdollista että eron jo kokeneena siitä selviää helpommin ja nopeammin?
Ensimmäiset pari viikkoa olivat karseita ja itkin melkein joka päivä. Pystyin kuitenkin elämään normaalisti eli kävin töissä, kaupassa yms muuta. Sitten alkoi vähitellen menemään hyvin. Oli hauskaa kavereiden kanssa yms.
2 kk eron jälkeen tuli kuitenkin karsea aika, jolloin noin viikon ajan murehdin eroa, olin ahdistunut ja itkin.
Tämän lisäksi nyt 3 kuukauden ajan tuska on tullut joitain kertoja illalla, mutta se ei ole ollut mitenkään ihan kamalaa.
Nyt kuitenkin kun erosta on 3kk niin tuntuu että menee enimmäkseen tosi hyvin. Kesän aikana parikin miestä on ollut minusta kiinnostunut ja toiseen olen itsekkin ihastunut. Harmittaa vaan että en ole voinut alkaa kenenkään miehen kanssa mihinkään juttuun siksi, että en tiedä missä vaiheessa eroprosessini on.
Harmittaa se, että nyt olisi ollut ihania miehiä tarjolla, kun ei itse voi alkaa seurustelemaan. Ja joskus kun olen ollut sinkkuna ja erittäin valmis suhteeseen niin en ole ihanaa miestä löytänyt millään..
Onko muilla käynyt niin että menee tosi hyvin eron jälkeen? Kiellänkö tunteitani jotenkin?
Olen eronnut aikaisemminkin ja silloin meni 4 kk tuskassa ja siitä sitten lähti menemään paremmin. Ja vuosi meni loppujen lopuksi siinä että pääsin erosta kokonaan yli.
Voiko olla mahdollista että eron jo kokeneena siitä selviää helpommin ja nopeammin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
kohta 2kk tta erosta, mies jätti kun ei enää rakastanut, oltiin yli 10v yhdessä. Eka pari viikkoo itkin, mutta kävin kuitenkin töissä jne. Kukaan ei kuulema ollut huomannut mitään minussa outoa töissä.Kolmannella viikolla itku loppu kuin seinään, aloin ajatella muuta. Kävin jopa iltariennoissa vaikka ei kyllä inspis ollut mistään kotoisin. Loman olin yksin tai siis tapailin kavereitani silloin tällöin, mutta miehiinpäin en ole luonut silmäystäkään ihan puistattaa kun joku yrittää lähestyä. Ja nyt kohta 2kk eronneeena en todellakaan voisi kuvitella et alkaisin seurustella, siis olisihan se tosi ihana olla jonkun kan´ssa ja saada läheisyyttä mutta kyllä se ero ja exä kummittelee ajatuksissa.
Välillä ahdistaa melkoisesti kun miettii asioita, välillä menee paremmin ehkä niitä päiviä jolloin ruven itsesäälissä on vähempi, ne tulevat kuin aalto ja menevät ohi, jotenkin ne liittyväät kk kiertoon, varmaan hormonit!!!
Luottamus on kyllä mennyt kokonaan miehiin ja joihinkin kavereihin, selkäänpuukottajia löytynyt muutama. Mutta minulla ei ole kiire enää mihinkään, kasaan itseäni ja kun olen valmis, lähden ihmisten ilmoille, sillä kukaanhan ei tule kotoa hakemaan, mutta en halua rikkinäisenä lähteä mihinkään...
Luulen että olet tilanteen jo ennen kokeneena ja oman tilasi tiedostavana osannut käsitellä asioita helpommin ja sitä kautta nopeammin.
Olet selvästi antanut tuskallesi aikaa ja tilaa, jolloin siitä pääsee ylikin helpommin.
Olen iloinen puolestasi, harvemmin (varsinkaan tällä palstalla) näkee ihmisiä, jotka ovat järkevästi lähestyneet omaa suruaan ja näin ollen päässeet eteenpäin elämässään terveellä tavalla.
Toivotaan, että toista surukautta ei tule.. mutta jos tuleekin, uskon sinun selviävän siitä hienosti! =)
itse aloin tapailla uutta miestä 2 kk eroni jälkeen.. tosin tilanteeni olikin siinä et olin eronnut eksästäni aiemmin ja oltii kk erossa jonka jälkeen yritettiin uudestaan, mut sit mä laitoin pillit pussiin ja annoin homma olla niillä sijoillaan...
ja pakko sanoo etten ole päivääkään katunut että aloin niinkin pian eron jälkeen seurustelemaan.. aluks tuntu et teen typerästi siinä ja että en pysty uuteen suhteeseen niin pian...
mut jokaisella omat aikansa kuinka kauan tarvii toipumisaikaa erosta...
toisilla se on vuos joillakin kolme ja toisilla pari kolme kk... :)
Hyvin yksilöllistä on se, miten pitkään suree ja pystyy kiinnostumaan muusta.
Omassa erossani tein surutyötä jo vuosia, joten ehkä siksi "suremisaika" on yllättävän kivuttomasti mennyt, koska olin jo aiemmin käynyt näitä läpi ja itkuni itkenyt. Varmaan sitten, kun toinen lopullisesti muuttaa saatuaan kämpän itselleen, voi tulla suruhetki uudestaan.
Yritän muistuttaa vaan itseäni, että tämä on parasta meille molemmille.
Kuulostat sellaiselta ihmiseltä joka on rehellinen itselleen ja tunteilleen. Itkit, voit huonosti ja nyt voit paremmin. Se ei ole kiinni mistään aikataulusta, ja jos onnistuit siinä kolmessa kuukaudessa se on pelkästään hyvä asia. Mikä estää seurustelemasta jos nyt siltä tuntuu? Uskon, että jos ajankohta olisi väärin, et haluaisi seurustella.
olen. Ei kannata tuijottaa kalenteriin - että erosta on nyt vasta tuon verran aikaa, en mä voi... Jos siltä TUNTUU, että elämä voittaa ja ihastusta herättävä tyyppi on maisemissa, anna palaa, aloittaja! Et ole aluksi yrittänyt olla "liian" reipas, vaan surit kunnolla, joten ei mikään ihme, vaikka pahin olisi jo kaukana takana. Anna auringon pyyhkiä murheet pois ja ala elää uutta vaihtetta elämääsi!
Kiitos kaikille rohkaisevista vastauksista!
Ja vielä tosi piankin. Oikeestaan olen pohtinut samoja juttuja. Pari viikkoa olin tosi katkera ja vihaa täyttä, koska meillä suhteesta paljastui mitä katalampia temppuja, mitä hän oli mulle tehnyt ja vehkeillyt ties kuinka kauan selkäni takana ja haavoitti mua pahimmalla mahd tavalla joten suhteemme olikin pelkkää pluffia. Hän oli pettänyt mua kokoajan ja ei suhteen aikana myöntänyt sitä ja meillä oli riitoja asiasta jne.. No parin viikon jälkeen kun tapasin yhtä mua piirittänyttä nuorempaa miestä, niin jotenkin siinä sitten unohdin kaikki noi negat tunteet, KOSKA hullaannuin tähän mieheen ihan täysin. Meillä on tällä hetkellä intohimoinen pelkkä fyysinen suhde, mutta tajusin, että tämä mies oli juuri sitä mitä nyt tarvitsin tällä hetkellä. USKOMATON. Hän sai mut nauramaan ja poikamaisella, mutta kivalla olemuksellaan nosti mussa naisen esiin joka oli jo kadonnut kaksi vuotta sitten...
Olin elänyt laput silmillä ja keskityin vain miehen rehellisyyteen suhteemme aikana mutta tää nuori mies avasi mun silmät, että elämä yllättää ja exäni ei ollut minkään arvoinen, ei mun arvoisenei millään tasoa. Meillä menee nyt lujaa, enkä vaihtais tätä olotilaa pois. Tiedän että tällä suhteella ei ole tulevaisuutta, mutta perkele nautin siitä niin kauan kun mulla on mahista.. Tää mies on antanut mulle nyt parissa kk:ssa enemmän kuin mitä ikinä avosuhteeni. Siis olo on ihan huikea, onnellinen ja elän täysiä. Mua naurattaakin kokoajan. Olin ikäänkuin hukannut itseni ja löytänyt taas. Nyt ainoo huoli on että todnäk tulen suremaan tätä erittäin komeaa nuorta miestä vielä jossain vaiheessa, mutta mieluummin suren jotain mitä oli; siis hyvää, kuin jotain mitä ei edes ollut olemassakaan. Tsemppiä kaikille kukin toipuu eritavalla, mulle annettiin tälläset kortit-K-
Älä siis turhaa analysoi eroprosessisi vaiheita vaan elä hetkessä, koska siten kaikki tapahtuu;). Mäkin ajattelin ekalla viikolla erostamme, että kuolen tähän vihaan, mutta sitten kävikin näin ja koskaan ennen en ole toipunut muista eroistani näin nopeasti.... Kaippa se on tää elämä antanut köniin sen verran, että siksi. Mene ja tiedä, mutta sitten "hän" tipahti mun eteeni.. Pitää tehdä tunteen mukaan.
Sulle jolle kävi juuri näin:
niin kauanko erostasi on? Oisko oikein tätä nuorempaa osapuolta kohtaan että kävisit eroprosessisi rauhassa lävitse etkä leikkisi tämän toisen (ja jopa exäsi) tunteilla, koska ennen pitkään joudut tunteesi kuitenkin käsittelemään/kohtaaman.
Tuntuu että olet vieläkin erostasi katkera ja tämä suhde mikä sinulla nyt on on pelkästään laastaria sille sun erolle.
Tutki tunteitasi ja katso peiliin...et pelkästään leiki omilla tunteillasi.
Jotakuinkin pari kk, mutta jos luit noi mun kaksi peräkkäistä vastausta, nin tajusit varmaan, että tää mun ex petti ja huiputti mua kauan, joten kun mulle paljastu nää, niin en mä häntä ainakaan ajattele ollenkaan. Miksi pitäiskään, en ole sille mitään velkaa enää, en edes vihaa, enkä ole katkerakaan:).. Ensin tuntui, että tästä vihasta en varmaan selviä, mutta jotenkin tää nuorempi mies sai mun ajatukset häneen, en tiedä onko se oikein vai väärin, mutta en edes pysty enää vaikuttamaan siihen. Hän pyörii aamuin illoin mun ajatuksissa ja on saanut muhun uskomatonta elämäniloa ja jännitystä.
Ja mitä tulee hänentunteisiinsa, niin me ollaan sovittu nää jutut, olen sanonut hänelle, että ikäeroa on senverran, että juttu pidetään nyt tällä tasolla, eikä huudella kaikille. Se on hälle okei, en siis ole valehdellut kellekkään enkä salannut mitään. Hän tietää myös exäni ja mun erosta sekä hänen tekosistaan, mutta siitä emme enää edes puhu.. Empä siis koe tekeväni kellekkään mitään vääryyttä, ainoostaan itselleni ehkä ja sekin tulee sitten siitä, jos päästän itseni rakastumaan tähän mahtavaan nuoreen mieheen, koska silloin saan sydänsuruja, mutta nekin ovat tervetulleita enemmän, kuin surra jonkun tyhjän haavekuvan perään, mikä oli valetta ja suuri kupla. Mun mottoni tässä keississä on, että mieluummin yksi päivä oikeaa, aitoa intohimoa ja tunteita, kuin 3-vuotta pelkkää valetta ja haavekuvaa. Ehkä poraan vielä tän ihanuuden perään, mutta olkoon sitten niin:)
itkeä eron jälkeen? Minulla ainakin tunteet nin kuolleet miestä kohtaan ettei ero hetkauta puoleen eikä toiseen.
Muutin eroon avomiehestäni heinäkuun alussa. Suhdetta oli kestänyt reilut 20 vuotta ja niistä asuttu yhdessä yli 10. Exäni on alkoholisti, joka kuitenkin hoitaa työnsä kunnolla. Viikonloput ja lomat sitten vedetäänkin viinaa kaksin käsin.
Oma päätökseni kypsyi pikku hiljaa viimeisen kahden vuoden aikana. Alkuun ero kävi mielessä aina riidan jälkeen. Sitten se oli mielessä päivittäin, mutta vasta tänä keväänä olin valmis tekemään päätöksen.
Kesäkuussa tuli viimeinen niitti suhteeseen. Vihdoin tajusin lopullisesti että väkivaltaa se on henkinen väkivaltakin. Minä en ole koskaan hänen mielestään osannut tehdä mitään oikein, sanoa mitään oikein. Hänen mielialansa saattoivat vaihdella alta minuutin hyvätuulisuudesta täyteen raivoon.
Lopullinen päätös oli minulle helpotus. Kaikki järjestyi loistavasti. Sain erittäin nopeasti itselleni asunnon, muutin ja aloitin uuden elämän. Myös minä olin itkuni jo itkenyt suhteen aikana ja surutyöni tehnyt. Uskoin jopa että pystymme eroamaan ystävinä. Exäni on nyt kuitenkin paljastanut vielä uusia piirteitä nöyryyttämishalustaan, joten ystävyys tulee olemaan poissuljettu vaihtoehto.
Kyyneltäkään en ole lähtöni jälkeen vuodattanut ja minulla on jopa uusi orastava suhde aivan ihanan miehen kanssa. Uskon siis vakaasti siihen että surutyön voi todella tehdä jo suhteessa ja jos se toinen osapuoli on onnistunut käytöksellään tappamaan kaikki tunteet, niin hyvät kuin huonotkin, erosta on todella helppo selvitä.