Haluan kertoa oman positiivisen kokemukseni vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta.
Vhh-ruokavalio tarkoittaa sitä, että jätetään paljon hiilihydraattia sisältävät ruoat pois ruokavaliosta. Ruoan määrää ei vähennetä, päinvastoin, ruokavaliota noudattava syö PALJON lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia, marjoja, hedelmiä. NÄLKÄÄ EI OLE!
2009 tammikuussa aloitin vähähiilihydraattisen ruokavalion. Jätin perunan, pastan, leivän, karkin, jäätelön pois ja otin kasvikset, hedelmät, marjat ja lihan tilalle.
Naureskelin aluksi, että ruokavalio ei varmasti toimi.
Aloituspainoni oli 115kg (bmi 36,3) ja tällä hetkellä paino 89 (bmi 28,1). Vyötärönympärys pienentynyt 126cm => 90cm:n.
Olen siis mies alle 30v.
Jokainen voi vain kuvitella, miten ruokavalio on muuttanut minua. Lisäksi olo (ja psyykkinen vointi) on huomattavasti paremmat!
Lisäksi: Ruokavalion ansiosta syön joka päivä paljon salaattia!
RUOKAVALION AIKANA EN OLE KERTAAKAAN KOKENUT NÄLKÄÄ!
Lisäksi tuttavapiirissä nainen tiputti n. 90kg:sta ollen nykyään alle 70kg.
Voin suositella jokaiselle vhh-ruokavaliota. Alkuun pääset esimerkiksi googlettamalla sanaa "karppaus" (joka tarkoittaa termiä low carb, vähähiilihydraattinen).
Muistakaa että ruokavalion muuttaminen ei 1. Maksa mitään, 2. vaadi mitään ponnisteluja. VAIN terveitä, järkeviä valintoja ennen kassahihnaa.
Sokerinamien ystäville helpotusta: Tumma suklaa ja sokerittomat namit sekä light -juomat voivat kuulua ruokavalioon.
Elämäni PARAS ratkaisu on ollut VHH-ruokavalio.
Tämä kirjoitus EI OLE vitsi eikä provo!!
Oma kokemukseni vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta
8
346
Vastaukset
- vhh-mies111
Lisäksi:
Ylipainosta johtuvat korkeat maksa-arvot ovat laskeneet hyviksi sekä kolesteroliarvot ovat parantuneet!- VHH:n
veriongelmien takia!!!!!! paskapuhetta, että kolesteroli laskee rasvalla ja vähällä hiilareilla! saatana mitä paskavaletta.
- ei tärkeä.
VHH:n kirjoitti:
veriongelmien takia!!!!!! paskapuhetta, että kolesteroli laskee rasvalla ja vähällä hiilareilla! saatana mitä paskavaletta.
Ja mitä te siitä kolesterolista olette huolissanne?
http://www.svd.se/opinion/brannpunkt/artikel_3201249.svd
Eipä sen vaikutuksesta oikeasti näköjään olla varmoja. - suomennetun osan.
ei tärkeä. kirjoitti:
Ja mitä te siitä kolesterolista olette huolissanne?
http://www.svd.se/opinion/brannpunkt/artikel_3201249.svd
Eipä sen vaikutuksesta oikeasti näköjään olla varmoja.http://manninen-nutraceuticals.blogspot.com/2009/07/hyvasti-kolesteroliteoria.html
- Anti-aspartaami
Keinotekoinen makeutusaine aspartaami (engl. aspartame) eli elintarvikekoodi E951 on puhdasta myrkkyä. Sen käytöstä aiheutuvia oireita on listattu muistaakseni yli 90 erilaista ja sen on todettu myös aiheuttavan syöpää. Sokeri on sentään luonnosta, kun taas teollisesti valmistettu keinotekoinen aspartaami on myrkkyä.
Kannattaa katsoa 50 minuuttia kestävä aspartaamin vaaroista kertova dokumentti Sweet misery - A poisoned world:
http://www.youtube.com/watch?v=PYSyJoNDf3E&feature=fvst Ruuan koostumuksella ei ole merkitystä painonhallinnassa, vain energiamäärä ratkaisee.
Itse pudotin normaalipainoon syömällä sitä millä olo on paras vähällä energialla. Minulla se sattuu olemaaan nimenomaaan hiilihydraatti, esim. leipä, pulla ja makea.- se on
Nimenomaan: kalorit ratkaisee.
VHH voi kuitenkin sopia joillekin - varsinkin jos pitää lihasta jne, mutta ei niin kovasti esim. leivästä, perunasta ja makeista. VHH:lle ei kannattane ryhtyä, jos tietää heti, että joutuu luopumaan kaikista herkullisiksi kokemistaan ruuista. Se ei kanna. Mutta mutta, VHH:lla voi tosiaan laihtua ihan yhtälailla kuin muillakin dieeteillä, joten ei se ihan huuhaata ole. Samoin varmasti moni korkea veriarvo johtuu suorastaan vain lihavuudesta, joten pelkästään laihtuminen jo parantaa monia arvoja. Laihtuminen on siis terveellisempää kuin lihavana oleminen - tekipä sen sitten VHH:lla tai muuten. VHH:n eduksi monet kokevat, ettei edes tee mieli ruokaa liikaa, mutta enpä sitten tiedä. Toki ketoosi hillitsee näläntunnetta.
- nainen80kg
Ne light-juomatki voi korvata vichyllä.Ja tumma suklaa on makeaa kuitenkin,pitää yllä sokerinhimoa(on kokeiltu)Mutta onnea kuitenkin hienosta saavutuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2094646- 1882606
- 671532
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961210- 1261134
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1071130Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91122- 711081
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1381060- 109989