SUOMI AREENA
Kiusaaja nauttii vallan tunteesta… HENKISESTÄ VÄKIVALLASTA! (uusin versio, sekä ties jo kuinka mones sensuurin palautus!!)
Henkisen väkivallan käyttäjä saa aikaan kiusatulle ”teknisen” sairasloman jossa lääkäri esim. F41.3 (muu sekamuotoinen ahdistuneisuus häiriö) perusteella voi kirjoittaa pitkäänkin lomaa.
Ongelmana on yleensä se, että itse ongelma eli kiusaaja on yhä siellä työmaalla ivallisen voitonvarmana. Näennäisiä sovitteluja, tyhjiä lupauksia etc. saattaa olla, mutta tosiasiassa kiusaaja nauttii tekosistaan ja vallan tunteesta. Ei tarvittaisi ”teknisiä” lomia, pillereitä, psykiatreja, psykolokeja, vaan oikeudenmukaista oikeutta. ”Lääkäriä” yhteiskuntamme moraalisiin arvoihin työpaikoille asti.
Minun tapauksessa vihdoin ylilääkäri 5.5.2009 oli ymmärtäväinen ja kirjoitti em. diagnoosin lisäksi näin;
Olli Hakala on työkyvytön nykyiseen työtehtäväänsä nykyisessä työympäristössään. Jos työ jatkuu tässä työpisteessä, sairaus tulee todennäköisesti jatkumaan, suosittelen uuden työympäristön etsimistä.
HUOM! Yli 100.000 Suomessa kärsii siitä, että ongelma, eli kiusaaja pääsee kuin koira veräjästä ja vieläpä uhrinsa useimmiten onnistunut leimaamaan negatiivisesti työyhteisössä. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803077356811_uu.shtml
Minua ennen kyseisessä työyhteisössä on savusteltu porukkaa pois, mutta minä nostin ”kissan pöydälle” rohkeasti koska niin monin tavoin minua oli loukattu. Tällaiset henkisen väkivallan käyttäjät voisi laittaa esim. ulkotöihin siivoamaan puistoja ja rantoja jossa kiusattavaa vähemmän.
Kiusatulla (vaikeimmat tapaukset) ei ole oikein muita mahdollisuuksia kuin julkisuus tai oikeuden mukainen tuomari pelastuksena… (jälkimmäisiä vähänlaisesti)
Uskon silti että sisimmässään kumpikin katuu tekojaan sydämen salaisissa sopukoissa julkisuuden lisääntyessä…
Minua neuvottiin, että minun olisi pitänyt heti viedä asia poliisille törkeänä kunnianloukkauksena. En sitä syksyllä 2008 halunnut tehdä kunnallispoliittisen makkaramiehen vaalien takia… Olisi ehkä pitänyt.
Irvokkainta tapaustani (henkinen väkivalta) ajatellen on vielä se, että Satakunnan TYÖTERVEYSPALVELUIDEN, liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajana on nykyään makkaramies!! Ja lempisiivojansakin on luottamusamies nykyään!! Luottamustoimia ikään kuin vieläpä ”palkkioksi” pahanteosta! Näin asian näkee valitettavasti monet normi Porin kansalaiset!
Odotan Porin kaupungilta oikeutta, suhteettoman pitkään venyneessä uudelleen sijoituksessa/rahallista korvausta henkisestä väkivallasta etc./julkista anteeksipyyntöä Porin kaupungilta mm. henkisen väkivallan johdosta suomi24:sella Pori ja työpaikkakiusaamis palstalla ja esim. Satakunnan Kansassa!
T: Olli Hakala Pori, rohkeasti puskien edestä! En takaa ”laukoja”, kuten ovat useimmat velijärjestelmän viattomien mustamaalaaja ilvehtijät! Toistaiseksi Porin kaupungin työntekijä, en henkisen väkivallan kohde. Sekä yli 3000,- € nettopalkkoina jo menettänyt…n. 15 kk kestäneessä ”farssissa”!
[email protected]
Info paketti!!
http://209.85.135.132/search?q=cache:7ewg9i7XBFoJ:keskustelu.suomi24.fi/node/8264942 porista julkinen kirje&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&lr=lang_fi
Ota googlen välimuistista talteen ennen kuin häviää kokonaan! Hyvävelijärjestelmä apureineen sensuurin takana!
(16.7 TÄMÄKIN SENSUROITU…! MINULLA SE ON KOVALEVYLLÄ!)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.