Äiti eroaa, tytär avioituu

Tervehdys

On pakko kirjoittaa, koska olen kokenut läheltä saman tilanteen muutama vuosi sitten. Vaimoni vanhemmat erosivat juuri ennen häitämme. Tunnelma oli sen mukainen. Vaimoni täysin hajalla. Siinä sitten yrität pitää itsesi kasassa ja näytellä kaikille sellaista näytelmää, joka on alkuunsa tuhoon tuomittu. Nyt kahden vuoden jälkeen juridisen vaimoni veli on eronnut, kaksi pientä lasta jäi taakse, omalla vaimollani on ollut puoli vuotta toinen suhde ja ero enemmän kuin todennäköinen. Vaikka ihminen olisi kuinka aikuinen, omien vanhempien tekemiset ja tekemättä jättämiset vaikuttavat olennaisesti kaikkeen tekemiseen ja erityisesti ajattelumalleihin. Lapsena pyritään luomaan kestävä itsetunto ja kasvattamaan tiettyihin arvoihin. Sitten kun em. arvojen ja käytännön toiminnan välillä on totaalinen diskrepanssi, tämä ei voi olla vaikuttamatta yksilön mentaaliseen kokonaisuuteen. Miksei siis itse eroaisi, kun suuri osa ystävistä eroaa, vanhemmat eroavat, veli eroaa, eroaminen on trendikästä. Yhteiskunnallinen ilmapiirimme ruokkii individualistista, hedonistista ja narsistista ajattelutapaa. Nyt eletään suomalaisten parisuhteiden pudotuspelejä. On olemassa vain minä itse, omat tarpeet, halut, mielikuvat, illuusiot, mutta onneksi ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Huono avioliitto kannattaa aina lopettaa, kunhan on ensin varmistunut siitä, että se on huono ja toimimaton ja kaikki vain ovat kärsineet liian pitkään. Kuitenkin tilastollisesti ajatellen jos n. 45% avioliitoista päätyy eroon, täytyy syyn olla myös jossain muualla kuin liittojen huonoudessa. Parisuhde on taitolaji, jossa molempien tulee tehdä pirusti duunia suhteen eteen, koko ajan. Mitään jatkuvaa ekstaasia ei nimittäin ole olemassa, paitsi tietysti elokuvissa. Nyt eletään reaalimaailmassa!

Lyhyestä virsi kaunis. Neuvoni on 2-jakoinen: jos olet selkärankainen, kerrot tilanteen heti ja pilaat lapsesi elämän tärkeimmän hetken. Toinen vaihtoehto on odottaa häiden yli ja kertoa sitten. Lapsesi on saanut viettää "elämänsä häät", mutta huomaa tulleensa huijatuksi ja viittaa kintaalla koko avioliittoinstituutiolle ja eroaa 2-5 vuoden kuluessa miehestään riippumatta siitä minkälainen mies on kyseessä. Tällaiset tapaukset vaikuttavat yksilön mielen syvärakenteisiin eikä siihen pystytä edes terapian muodoin kovinkaan tuloksellisesti vaikuttamaan. Näyttää siis siltä, että edessä ovat vaikeat ajat ja vaihtoehdot ainoastaan huonoja. Toisaalta jos tyttäresi tietää, että elämäsi on ollut yhtä helvettiä jo liian pitkään ja sinun olisi pitänyt tehdä ratkaisu jo aikoja sitten, tilanne saa uuden ulottuvuuden ja ymmärrys on suoraan verrannollinen tyttäresi näkemykseen kokonaisuudesta. Ei siis kovinkaan yksiselitteistä, mutta rankkaa kaikille, se on varma!

Kun omien häitteni päivämäärä ja muut asiat oli lyöty lukkoon, äitini sairastui syöpään. Sitten äiti häiden alla leikattiin, ja hän oli kuolla leikkaukseen. Häiden valmistelusta ei voinut nauttia ja häissäkin oli huoli äidistä. No, loppujen lopuksi minä menin naimisiin ja äiti toipui muutamaksi vuodeksi. Sellaista elämä on.

eli melko samanlainen tilanne oli mulla parivuotta sitten....alku meni kait ihan ok, kaikki me olimme omalla tavallamme shokissa ja odotimme vain asioiden selkiytymistä mutta nyt kun aikaa on kulunut niin välit ovat menneet huonompaan suuntaan tyttären kanssa, hän ei ole pystynyt antamaan mulle anteeksi että jätin heidän isänsä vaan kantaa siitä kaunaa ja tukeutuu vain ja ainoastaan isäänsä, poika on joviaalimpi ja on ottanut asioista enemmän selvää siksi osaa suhteuttaa asioita paremmin.

harkitsin myös eroa kauan, aina oli joku *sitten kun* asia edessä....eli sitten kun lapset ovat murkkuiän ohittaneet....sitten kun ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi...sitten kun poika pääsee intistä....sitten kun ovat lähteneet opiskelemaan ja muuttaneet pois kotoa.....loppujen lopuksi tuosta viimeisestä sittenkunista meni vielä neljävuotta ennenkuin muutin pois ja silloinkin ajattelin että tämä on huono ajankohta kun molemmat tekivät lopputyötään ja valmistuivat muutaman kk päästä mutta olin itse niin väsynyt kaikkeen ja elämääni etten enää jaksanut.....ja nyt jälestäpäin ajatellen olen huomannut että oikeaa aikaa ei ole olemassakaan avioerolle, sitä ei vain kertakaikkiaan ole, aina on olemassa joku *sitten kun* jos sille tielle lähtee ja minä sitä tietä tallustelin pitkän matkaa....

eli jos olet varma asiastasi niin anna palaa mutta jos sisälläsi asuu epävarmuus ja pelko niin et ole valmis eroon ja kaikkeen siihen mitä se tuo mukanaan sillä vaikka kuinka niitä asioita etukäteen ajattelee ja niihin valmistautuu niin kuitenkin yllätyksiä tulee ja kun tilanne jatkuu ja jatkuu, eli ei enää koskaan palaudu entiselleen niin se rassaa henkisesti melkoisesti....minulle lähes kaikki perheenjäsenet käänsivät selkänsä ja suuri osa ns ystävistäkin, jotkut eivät edes tervehdi enää, ja kun tämä tälläinen vaan jatkuu kuukaudesta toiseen niin se alkaa olla todella raskasta...mitä tahansa päätätkin niin pidä pääsi pystyssä ja seiso päätöksesi takana muiden painostuksesta huolimatta, sillä tämä on se elämä jota SINÄ käsikirjoitat :))

Minulla aikuinen tytär, asuu avoliitossa tällä hetkellä mutta on syksyllä avioitumassa. Itselläni on avioero vireillä, kun tytär sai tietää siitä erosta se oli hetkellinen shokki hänelle. Nyt hän on kannustanut minua elämässä eteenpäin koska toivoo että olisin onnellinen elämässäni. Olemme oppineet keskustelemaan kaikista asioista tyttäreni kanssa. Tämäkokemus on vain lujittanut äiti tytär suhdetta.

Itse menin viime kesänä naimisiin... Äitini erosi samalla pitkäaikaisesta miehestään (ei isäni, eli toinen ero). Tai pitkitti kaiken häiden jälkeen tapahtuvaksi. Jostain syystä tämä kaikki on vaikuttanut aivan hirveästi minuun. En enää ajattele olevani loppu elämääni mieheni kanssa. Haluaisin olla vapaa ja yritän "tahalteen" tuhota avioliittoni jo näin alku tekijöihin...
Toivottavasti tyttäresi ei muistuta sinua paljoa. Itse olen kuin oma äitini, hyvin samanlainen luonteeltani ym... Tsemppiä kuitenkin!!!!