Olen ihan hukassa anopin ja mieheni siskon kanssa. Minulle on tehty jo ihan alussa selväksi, että koska olen kerrostalossa kasvanut, jossa viherkasvitkaan eivät kuki, olen jo lähtökohdiltani täysin epäonnistunut. Kaikki peruslähtökohtani ovat väärin. Miehenikään ei ole maalta, mutta omatitalossa kasvanut. Itse olen rämpinyt pennusta saakka maalla, tallilla ja partiossa metsässä. Tämä ei merkitse mitään. Itse anoppi pelkää koiraa suurempaa elikkoa.
Kerran on anoppi heittänyt minut ulos kodistaan ja veetuilu on jokaisen visiitin arkipäivää. Edes tiskikoneeseen en saa astioita oikein. Äitini oli heillä yökylässä (pitkän etäisyyden vuoksi) minun kanssa ja hänelle oltiin todella inhottavia. En ymmärrä, että vaikka ei tykätä niin miksi aikuiset eivät voi käyttäytyä. Asioita ei voi ääneen selvittää, sillä tuloksena on se, että anoppi kilahtaa. Miehen sisko vain toteaa, että omalle luonteelleen (siis äitinsä luonteelle) ei voi vain mitään.
Tylevaisuus pelottaa, sillä mieheni ei suostu asumaan kuin hyvin lähellä heitä, koska viihtyy heidän maaseututalollaan jossa nykysin asuvat. Lisäksi he tarvitsevat pian apua sen ylläpidossa. Minulla yksinkertaisesti happi loppuu heidän lähellään. Minulla ei ole henkistä tilaa elää.
En haluaisi erota miehestäni, jota rakastan, mutta miten selitän mahdollisille lapsillemme, että äiti pelkää mummua.
Ero anopin vuoksi
28
4052
Vastaukset
- Minnikäinen
harkitse pitkään lasten tekoa tuollaisen miehen kanssa. Kuten yleensäkin mielestäni perhe kannattaa perustaa sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa suhde, luottamus ja parisuhde toimii kunnolla. Ainahan ei elämästä voi tietää etukäteen, mutta tutustua kannattaa ensin kunnolla ettei joudu pahaan liemeen.
Joillakin tuo anopin lähellä asuminen onnistuu, mutta joillakin se aiheuttaa kaikki parisuhteen suurimmat ongelmat. Minulla oli ex-mieheni kanssa vähän samantapainen tilanne. Koko heidän perheensä ikäänkuin pyöri tuon yhden ihmisen (ex-anoppini) navan ympärillä ja auta armias jos asiat eivät olleet juuri niin kuten hän halusi. Hän letkautti ilkeyksiään vähääkään välittämättä muiden tunteista enkä saanut ex-miestäni silloin käsittämään sen tuhoisat vaikutukset suhteellemme. Noh...erohan siitä seurasi, mutta mies kyllä myöhemmin myönsi että hänessähän se vika oli kun suhteemme epäonnistui. Ilmeisesti olisi kannattananut "ottaa ero" siitä äidin napanuorasta.
Sinun kannattaa miettiä kuinka paljon miehesi voi sinulta oikeutetusti vaatia...voiko hän vaatia sinun kestävän tuollaista henkistä väkivaltaa...? Mielestäni ei. Kukaan ei ilkeilyä loputtomiin kestä. Yritä saada ukkosi ymmärtämään kuinka ahtaalle sinut on ajettu ja puhu tunteistasi. Jos miestä eivät sinun tunteesi hetkauta niin sitten kannattaa miettiä onko sellainen elämä arvoistasi.- Eroko?
Hyvä Minnikäinen,
Harkittu on ja pitkään. On niin äärettömän turhauttavaa erota toimivasta parisuhteesta kolmannen osapuolen vuoksi. Kun voisi sanoa edes ääneen anopille, että tajuatko mitä käytöksesi saa aikaa: poikasi eron avovaimostaan. Miehen sisko ja anoppi pitäisivät minua tod näk ihan idioottina, jos toisin kunnolla esiin näitä asioita. Ja enhän minä voi miestäni kiristää eroon läheisistään. Nyt puhun vähän jo itseäni pussiin. Ero kai se on viisain. Kymmenen vuotta p*skan anopin takia kankkulan kaivoon. Enhän minäkään syytön ole. Tappelu on kahden kauppa. Mutta peräänkuulutan sitä, että aikuisten ihmisten pitäisi pystyä tulemaan toimeen, vaikkei toisesta erityisesti pidäkään. - Minnikäinen
Eroko? kirjoitti:
Hyvä Minnikäinen,
Harkittu on ja pitkään. On niin äärettömän turhauttavaa erota toimivasta parisuhteesta kolmannen osapuolen vuoksi. Kun voisi sanoa edes ääneen anopille, että tajuatko mitä käytöksesi saa aikaa: poikasi eron avovaimostaan. Miehen sisko ja anoppi pitäisivät minua tod näk ihan idioottina, jos toisin kunnolla esiin näitä asioita. Ja enhän minä voi miestäni kiristää eroon läheisistään. Nyt puhun vähän jo itseäni pussiin. Ero kai se on viisain. Kymmenen vuotta p*skan anopin takia kankkulan kaivoon. Enhän minäkään syytön ole. Tappelu on kahden kauppa. Mutta peräänkuulutan sitä, että aikuisten ihmisten pitäisi pystyä tulemaan toimeen, vaikkei toisesta erityisesti pidäkään.on todellakin surullista jos joutuu eroamaan kolmannenpyörän vuoksi, mutta loppupeleissä tuollaisissa tilanteissa se alistettu miniä on voittaja vaikka aluksi saattaisi tuntua siltä, että on häviäjä tai hävinnyt "sodan". Sillä ei ole mitään merkitystä, sillä parisuhteessa aina kumppanin tulee olla se tärkein ja jos miehelle jotkut muut naiset ovat omaa vaimoa tärkeämpiä niin sehän on vähän sama asia kuin pettäisi. Tässä tapauksessa se vain tapahtuu henkisellä tasolla ja kumppanin tunteiden vähättelynä ja piittamattomuudesta tämän elämää kohtaan.
Itsestäni tuntui silloin hirvittävän ristiriitaiselta ja epäilin joskus että vaadinko liikoja kun en kestä ilkeää anoppiani ja toivon tiettyjä rajoja kotiini jossa asun ja elän. Kaikki läheiseni kuitenkin ihmettelivät tilannettani ja kaikki näkivät tilanteen erittäin kieroutuneena. Itse tajusin vasta pari kuukautta eromme jälkeen kuinka hirvittävän alistettu olin loppujenlopuksi ollut ja kuinka paljon olin henkistä väkivaltaa, ilkeilyä ja piikettelyä joutunut kestämään enkä koskaan olisi voinut kuvitellakaan sulattavani moista tehtävän ihmiselle jota rakastan. Miksi mies antoi kohdella minua niin huonosti? En tiedä...ehkä hänen äitinsä vain osasi manipuloida häntä niin hyvin ja puhui siihen tyyliin kuin hänen käytöksensä olisi ollut normaalia ja mies joutui kahden tulen väliin.
Jotkut mammanpojat eivät koskaan näe totuutta äidistään ja sellaisen kynsissä voi koko oma elämä valua hukkaan. Yritä kuitenkin puhua miehelle...ehkä saat hänet ymmärtämään. Eroakin kannattaa harkita monelta kantilta ja miettiä pidempään onko se oikea ratkaisu vai ei. Joskus ero tulee suurena helpotuksena, kuten se itselleni tuli enkä kadu sitä. Nykyään minulla on itsenäinen mies ja reilu mukava anoppi. - kolmannesta
Eroko? kirjoitti:
Hyvä Minnikäinen,
Harkittu on ja pitkään. On niin äärettömän turhauttavaa erota toimivasta parisuhteesta kolmannen osapuolen vuoksi. Kun voisi sanoa edes ääneen anopille, että tajuatko mitä käytöksesi saa aikaa: poikasi eron avovaimostaan. Miehen sisko ja anoppi pitäisivät minua tod näk ihan idioottina, jos toisin kunnolla esiin näitä asioita. Ja enhän minä voi miestäni kiristää eroon läheisistään. Nyt puhun vähän jo itseäni pussiin. Ero kai se on viisain. Kymmenen vuotta p*skan anopin takia kankkulan kaivoon. Enhän minäkään syytön ole. Tappelu on kahden kauppa. Mutta peräänkuulutan sitä, että aikuisten ihmisten pitäisi pystyä tulemaan toimeen, vaikkei toisesta erityisesti pidäkään.Loppupeleissä on kysymys sinun ja miehesi suhteesta, ja siitä miten miehesi voi ratkaista suhteensa sinuun ja suhteensa äitiinsä. Ja miten sinä otat oman tilasi suhteessa ympäröivään maailmaan, mukaan lukien anoppiin. Eli teistä kahdesta on kyse.
- Mies kolkyt ja risat
Eroko? kirjoitti:
Hyvä Minnikäinen,
Harkittu on ja pitkään. On niin äärettömän turhauttavaa erota toimivasta parisuhteesta kolmannen osapuolen vuoksi. Kun voisi sanoa edes ääneen anopille, että tajuatko mitä käytöksesi saa aikaa: poikasi eron avovaimostaan. Miehen sisko ja anoppi pitäisivät minua tod näk ihan idioottina, jos toisin kunnolla esiin näitä asioita. Ja enhän minä voi miestäni kiristää eroon läheisistään. Nyt puhun vähän jo itseäni pussiin. Ero kai se on viisain. Kymmenen vuotta p*skan anopin takia kankkulan kaivoon. Enhän minäkään syytön ole. Tappelu on kahden kauppa. Mutta peräänkuulutan sitä, että aikuisten ihmisten pitäisi pystyä tulemaan toimeen, vaikkei toisesta erityisesti pidäkään.> Ja enhän minä voi miestäni kiristää eroon läheisistään.
Mitäs kiristämistä se on, jos käsket valita sun ja anopin väliltä. Kyllä se ihan vapaaehtoinen valinta on...
- tuleepahan selväksi
Sinun vaan täytyy rehellisesti puhua miehesi kanssa. Älä syytä ketään, kerro vain, että et jaksa etkä varsinkaan uskalla lapsia ruveta tekemään, jos tilanne pysyy samana. Kaipa miehesi ymmärtää ja jos ei, ehkäpä se sitten tarkoittaa sitä, että vaimo ja perhe tämän kanssa eivät olekaan se asia numero yksi. Onhan niitä mahdollisuuksia, muutatte itse jonnekin maataloon, teette siitä yhteisen kodin. Vanhemmat huolehtikoon omastaan. Ja jos se on jossain vähän kauempana, tilanne ehkä helpottuu. Ei miehen tarvitse sukulaisistaan luopua, hänen pitää vaan huomioida sinutkin.
Rehellistä puhetta, se lienee parasta. - venny75
Meillä myös minä olin lähtökohtaisesti väärä, avioeroperheestä, köyhempi, en fiini niinkuin heidän sukunsa(vaikka olen akateemisesti koulutettu,anoppi suinkaan ei vaikka hienostorouvaa esittääkin). Kaikesta anoppi ilkeili, ulkonäöstäni, sisustuksestani,sukulaissuhteistani, rahankäytöstäni sekä erityisesti lastenhoidostani,luonteestani nyt puhumattakaan.Kodissamme myllersi pyytämättä, siivoili ja järjesteli, toi ja vei kamojaan.Neuvoja satoi että miten ihana vaimo pitäisi olla hänen pojalleen, kaiken pitäisi mennä pojan ehdoilla.Aina sai pelätä hänen tuloaan.
Omassa elämässäni sattuneiden suurien surujen myötä tajusin että en jaksa anoppiani. en vain jaksa pahoittaa aina mieltäni. elämä on lyhyt, haluan ympäröidä itseni hyvillä ja kannustavilla ihmisillä.Nyt olen ottanut ihan kunnolla etäisyyttä anoppiin, tapaan vain virallisissa juhlissa muutaman kerran vuodessa.Mies on hyväksynyt tämän eli kai hän sitten on jotenkin puolellani. - .............
Väitätkö ihan oikeasti eroavasi jonkun suhteen ulkopuolisen asian vuoksi? Vai harkitsetko eroa sen vuoksi, että kumppanisi päästää tämän asian vaikuttamaan "ytimeenne"? Siksi että ette yhdessä pysty eliminoimaan tuota haittaa arjestanne? Vaan sen sijaan mies haluaa asua heidän lähellä jne.
Sympatiani sinulle, ei ole varmasti kivaa. Mutta oikeasti särähti vain korvaan, että mukama anopin vuoksi eroaisitte. Hän voi olla hankala tekijä, mutta eroatte sen vuoksi, että teistä ei ole yhdessä hankalaa tekijää suitsimaan.- Eroko?
Anoppi on kuitenkin mieheni äiti. En voi vaatia miestäni tekemään eroa äidistään. Asia olisi meidän välissä lopun elämäämme, jos hän suostuisi. En pysty kutsumaan mieheni äitiä "haitaksi arjessamme", vaikka sitä hän käytännössä on.
Olen yrittänyt ajatella, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, joista ei pysty tekemään kompromisseja. Mieheni haluaa olla maalla kotipaikallaan auttamassa, kalastamassa ja touhuamassa metsässä yms. Minä en pysty elämään hänen kanssaan tätä arkea. En tiedä kumman pitäisi luopua toisen vuoksi isosta osasta omaa elämäänsä. Ehkä me olemme tässä asiassa liian erilaisia. - jo rehellisemmältä
Eroko? kirjoitti:
Anoppi on kuitenkin mieheni äiti. En voi vaatia miestäni tekemään eroa äidistään. Asia olisi meidän välissä lopun elämäämme, jos hän suostuisi. En pysty kutsumaan mieheni äitiä "haitaksi arjessamme", vaikka sitä hän käytännössä on.
Olen yrittänyt ajatella, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, joista ei pysty tekemään kompromisseja. Mieheni haluaa olla maalla kotipaikallaan auttamassa, kalastamassa ja touhuamassa metsässä yms. Minä en pysty elämään hänen kanssaan tätä arkea. En tiedä kumman pitäisi luopua toisen vuoksi isosta osasta omaa elämäänsä. Ehkä me olemme tässä asiassa liian erilaisia.miehen ja sinun välistä tuo on.
- yksin parempi
Eroko? kirjoitti:
Anoppi on kuitenkin mieheni äiti. En voi vaatia miestäni tekemään eroa äidistään. Asia olisi meidän välissä lopun elämäämme, jos hän suostuisi. En pysty kutsumaan mieheni äitiä "haitaksi arjessamme", vaikka sitä hän käytännössä on.
Olen yrittänyt ajatella, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, joista ei pysty tekemään kompromisseja. Mieheni haluaa olla maalla kotipaikallaan auttamassa, kalastamassa ja touhuamassa metsässä yms. Minä en pysty elämään hänen kanssaan tätä arkea. En tiedä kumman pitäisi luopua toisen vuoksi isosta osasta omaa elämäänsä. Ehkä me olemme tässä asiassa liian erilaisia.Olen elänyt samanolosen mieheni kanssa 26 vuotta ja olen hänelle yhä kakkonen verrattuna hänen vanhempiensa omistamaan maatilaan. Hän jätti minut ensimmäistä kertaa yksin viikkoa ennen synnytystä, jolloin suutuin toden teolla ja pakkasin jo kaikki kamat, et lähdetään eri suuntiin. No, se sovittiin ja kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen "polte" oli taas kova, ja jäin vauvan kans kotiin kahden. Siitäpä se sitten alkoi, siellä ramppaaminen joka helvetin viikonloppu. Kaikki menemiset pitää suunnitella etukäteen viikonlopuksi, ei sitä vaan voi olla perheen seurana kerrostalossa mätänemässä. omaa pihaa meillä ei ole kun käy liian raskaaksi hoitaa kahta paikkaa. Lapset ovat kasvaneet jo lähes aikuiseksi, istun kaiket viikonvaihteet yksin kotona. Ikää alkaa olla ja vuorotyö vie voimat ettei jaksa lähteä edes rimpsalle. (saattais olla hyvä keino pitää ukko kotona). Minun on turha valittaa kun voisin kuulemma lähteä mukaan. (kuka jaksaa olla vapaa-aikansa jatkuvasti toisten nurkissa) ja se tunne, että pitää olla koko ajan jotain tekemässä. Olen viime vuosina miettinyt paljon elämääni ja tullut siihen tulokseen, et olisi pitänyt laittaa menemään silloin ensimmäisestä kerrasta. Olen ollut viimeaikoina masentunut tästä tilanteesta ja harkitsen eroa vakavissani. Se on harmi kun tiedän et kaikesta huolimatta mies ei haluaisi eroa, mut tilanne on karannut käsistä: vanhemmat joutuisivat muuttamaan pois ja mies on niin kiintynyt tilan hoitamiseen. Mieti ja harkitse tarkkaan mihin pääsi pistät. Itse olen huomannut olevani katkera menetetyistä vuosista ja siitä, että lapsilla ei ole ollut omaa "lähi" perhettä ympärillä ja yhteinen tekeminen on jäänyt vähiin. Nuorimmaisen kanssa on nyt ongelmia, en päässyt itse vuorotyön takia viemään harrastuksiin ja miehen omat "harrastukset" ovat vieneet hänen kaiken ajan. Lapsikin on katkera siitä, ja kun vielä ei saada edes samaa arvostusta toisen sisaruksen perheeseen nähden, vaikka sieltä ei apuja tule, mieheni tekee jopa polttopuut heidänkin takkaan poltettavaksi. Siis sekin on meidän yhteisestä ajasta pois ja mehän ei edes tarvita itse mokomia puita.
- kaivataan
yksin parempi kirjoitti:
Olen elänyt samanolosen mieheni kanssa 26 vuotta ja olen hänelle yhä kakkonen verrattuna hänen vanhempiensa omistamaan maatilaan. Hän jätti minut ensimmäistä kertaa yksin viikkoa ennen synnytystä, jolloin suutuin toden teolla ja pakkasin jo kaikki kamat, et lähdetään eri suuntiin. No, se sovittiin ja kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen "polte" oli taas kova, ja jäin vauvan kans kotiin kahden. Siitäpä se sitten alkoi, siellä ramppaaminen joka helvetin viikonloppu. Kaikki menemiset pitää suunnitella etukäteen viikonlopuksi, ei sitä vaan voi olla perheen seurana kerrostalossa mätänemässä. omaa pihaa meillä ei ole kun käy liian raskaaksi hoitaa kahta paikkaa. Lapset ovat kasvaneet jo lähes aikuiseksi, istun kaiket viikonvaihteet yksin kotona. Ikää alkaa olla ja vuorotyö vie voimat ettei jaksa lähteä edes rimpsalle. (saattais olla hyvä keino pitää ukko kotona). Minun on turha valittaa kun voisin kuulemma lähteä mukaan. (kuka jaksaa olla vapaa-aikansa jatkuvasti toisten nurkissa) ja se tunne, että pitää olla koko ajan jotain tekemässä. Olen viime vuosina miettinyt paljon elämääni ja tullut siihen tulokseen, et olisi pitänyt laittaa menemään silloin ensimmäisestä kerrasta. Olen ollut viimeaikoina masentunut tästä tilanteesta ja harkitsen eroa vakavissani. Se on harmi kun tiedän et kaikesta huolimatta mies ei haluaisi eroa, mut tilanne on karannut käsistä: vanhemmat joutuisivat muuttamaan pois ja mies on niin kiintynyt tilan hoitamiseen. Mieti ja harkitse tarkkaan mihin pääsi pistät. Itse olen huomannut olevani katkera menetetyistä vuosista ja siitä, että lapsilla ei ole ollut omaa "lähi" perhettä ympärillä ja yhteinen tekeminen on jäänyt vähiin. Nuorimmaisen kanssa on nyt ongelmia, en päässyt itse vuorotyön takia viemään harrastuksiin ja miehen omat "harrastukset" ovat vieneet hänen kaiken ajan. Lapsikin on katkera siitä, ja kun vielä ei saada edes samaa arvostusta toisen sisaruksen perheeseen nähden, vaikka sieltä ei apuja tule, mieheni tekee jopa polttopuut heidänkin takkaan poltettavaksi. Siis sekin on meidän yhteisestä ajasta pois ja mehän ei edes tarvita itse mokomia puita.
Mitkä ovat ne syyt, jotka saavat miehen toimimaan, kuten nimimerkki "yksin parempi" kuvaa viestissään?
- Allesguteweiterhin!
yksin parempi kirjoitti:
Olen elänyt samanolosen mieheni kanssa 26 vuotta ja olen hänelle yhä kakkonen verrattuna hänen vanhempiensa omistamaan maatilaan. Hän jätti minut ensimmäistä kertaa yksin viikkoa ennen synnytystä, jolloin suutuin toden teolla ja pakkasin jo kaikki kamat, et lähdetään eri suuntiin. No, se sovittiin ja kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen "polte" oli taas kova, ja jäin vauvan kans kotiin kahden. Siitäpä se sitten alkoi, siellä ramppaaminen joka helvetin viikonloppu. Kaikki menemiset pitää suunnitella etukäteen viikonlopuksi, ei sitä vaan voi olla perheen seurana kerrostalossa mätänemässä. omaa pihaa meillä ei ole kun käy liian raskaaksi hoitaa kahta paikkaa. Lapset ovat kasvaneet jo lähes aikuiseksi, istun kaiket viikonvaihteet yksin kotona. Ikää alkaa olla ja vuorotyö vie voimat ettei jaksa lähteä edes rimpsalle. (saattais olla hyvä keino pitää ukko kotona). Minun on turha valittaa kun voisin kuulemma lähteä mukaan. (kuka jaksaa olla vapaa-aikansa jatkuvasti toisten nurkissa) ja se tunne, että pitää olla koko ajan jotain tekemässä. Olen viime vuosina miettinyt paljon elämääni ja tullut siihen tulokseen, et olisi pitänyt laittaa menemään silloin ensimmäisestä kerrasta. Olen ollut viimeaikoina masentunut tästä tilanteesta ja harkitsen eroa vakavissani. Se on harmi kun tiedän et kaikesta huolimatta mies ei haluaisi eroa, mut tilanne on karannut käsistä: vanhemmat joutuisivat muuttamaan pois ja mies on niin kiintynyt tilan hoitamiseen. Mieti ja harkitse tarkkaan mihin pääsi pistät. Itse olen huomannut olevani katkera menetetyistä vuosista ja siitä, että lapsilla ei ole ollut omaa "lähi" perhettä ympärillä ja yhteinen tekeminen on jäänyt vähiin. Nuorimmaisen kanssa on nyt ongelmia, en päässyt itse vuorotyön takia viemään harrastuksiin ja miehen omat "harrastukset" ovat vieneet hänen kaiken ajan. Lapsikin on katkera siitä, ja kun vielä ei saada edes samaa arvostusta toisen sisaruksen perheeseen nähden, vaikka sieltä ei apuja tule, mieheni tekee jopa polttopuut heidänkin takkaan poltettavaksi. Siis sekin on meidän yhteisestä ajasta pois ja mehän ei edes tarvita itse mokomia puita.
Jos minun poikani käyttäytyisi noin, tuntisin epäonnistuneeni kasvatuksessa ihan täydellisesti. Miniä sanoikin, että hyvän miehen olemme mieheni kanssa hänelle kasvattaneet. - Ole hyvä vaan, ansaitset hänet ja hän sinut!
- Anika Anoppi
Onpa inhottava tilanne!
Kirjoituksestasi paistaa yksinäisyys avio/avoliitossa. Mies on sitoutunut äitiinsä ja lapsuudenkotiinsa.
Anoppi ei ole suostunut luovuttamaan poikaansa miniälleen.
Et voi tälle asialle tehdä mitään. Irtipäästäminen on täysin anopin käsissä.
Puhun omasta kokemuksesta, kun itselläni on kolme miniää. Olen aikoinani joutunut irrottamaan pojat kasvupesästään. Se on vaihe, joka tekee kipeää, mutta on käytävä. Muuten tilanteesta tulee kieroutunut. Aikaa myöten sellainen kaatuu vanhan äidin omaankin niskaan.
Olet saanut kypsymättömän ja omistavan anopin! Tälle hänen kasvamattomuudelleen et todellakaan voi mitään tehdä, vaikka itkisit, nauraisit tai veisaisit virsiä.
Vaikka nenälläsi kyntäisit pellon, niin anoppi ei sinua hyväksyisi. Päinvastoin. Halveksunta vain lisääntyisi.
Sisimmässään tämänluonteinen anoppi toivoo, että olet aina altavastaaja ja hän on ykkösnainen.
Toisaalta anoppi ei toivo eroamistannekaan, koska tämä kilpailutilanne on hänen pelinsä, jossa hän on se voittaja.
Minun neuvoni:
1. Lopeta yritys hankkia anopin hyväksyntä.
- se on suuri prosessi, että sisäistät luovutusvoiton. Et siis enää ole hänen pelikentällään pelaamassa. Sinua pyyhkeen kehiin heittäminen auttaa itsenäisemmäksi ja persoonaltasi entistä vahvemmaksi.
2. Ole asiallinen käydessäsi anopin luona, äläkä provosoidu riitaan.
-kun ilmapiiri alkaa käydä ahdistavaksi, lähde heti kotiin. Anoppisi näet nauttii saadessaan sinut raiteiltaan.
3. Vältä tunneilmaisuja anopin luona käydessäsi. Pitäydy vain asiaviestintään. Pidä kohtelias välimatka. Älä ole kuitenkaan liian viileä.
-vaikeaa, eikö vain! Anoppisi tulee yrittämään sinusta tunteita esiin.
4. Käy anoppilassa VAIN välttämättömin.
-vain silloin kun itse haluat. Ehdottomasti!
5. Älä liiemmin keskustele hänen pojastaan anopin kanssa.
-ei missään nimessä sinun ja miehesi välisestä tunnesuhteesta millään tasolla. Vain asioista.
6. Älä odota, että anoppi tekisi mitään hyvää teidän avio-onnenne eteen.
7. Harkitse tarkkaan lapsen saamista.
-joudut lapsen saatuasi väkisin anoppisi kanssa tekemisiin. Anoppi yrittää "kaapata" kasvatusvaltuudet lapseen. Miehesi hän on jo kaapannut. Lapsen myötä ristiriidat tulisivat tuplaantumaan moneen potenssiin.
Sinä teet parhaillaan surutyötä.
Miehesi on sokea tilanteellesi. Hänellä ei ole ongelmaa. Hän on jättänyt sinut painiskelemaan yksin ongelman selviämiseksi.
Ehkä et edes uskalla ajatella, että TÄMÄ on suuri kompastuskivi. Miehesi näyttää perineen tässä mielessä äitinsä ominaisuuksia.
Hänen suhteensa äitiinsä ei ole yksisuuntainen. Mies haluaa olla kiinni lapsuuden "onnen kultalassa" ja äiti tarrautuu menneeseen maailmaansa.
Kasvamattomuudesta on kyse. Jotkut ihmiset ovat jääräpäisiä ja juuttuvat johonkin elämänvaiheeseen.
Ikänaiset, joilla ei henkistä kapasiteettia hakea uusia mielenkiinnon kohteita, jäävät ympäristölleen taakaksi.
He eivät löydä elämäänsä tarkoituksellisuutta. Anoppisi kokee merkityksellisyyden pelkästään äitinä olosta. Ja jos teet lapsia, niin hän saattaa yrittää olla äitinä sinun lapsellesi.
Anoppisi on näitä yksiraiteisia persoonia vailla vivahteita, eivätkä ymmärrä, että elämä on moninaisen muotoista ja laajaa ja että vaihtoehtoja löytyy.
Sinä suret alitajuisesti anoppisikin puolesta, hänen henkistä tyhjyyttään.
Eroaminen voi olla ehkä ratkaisu. Se ei hetkessä synny, vaan kypsyy, jos sisäinen minäsi eroa vaatii.
Opettele luottamaan sisäiseen ääneesi.
Älä takerru, vaan hae ennakkoon uusia asioita, mielenkiinnon kohteita, harrasteita ja ystäviä.
Etsi jokin "intohimo". Intohimolla en tarkoita syrjähyppyä.
Löydä elämää suurempi juttu, joka vie mennessään.
Hiljenny ja kuuntele, mitä itselläsi on sinulle sanottavana. Luota siihen!
Terveisin eräs Anika-anoppi- nainen 46v.
Siinä se oli kaikki.
- Eroko?
Kiitos Anika Anoppi kirjoituksestasi. Tunnistin itseni monesta kohtaa.
Ratkaisu meidän parisuhteeseen tuli kuitenkin eilen illalla. Meille tulee ero, koska mies ei suostu joustamaan. Jos en muuta lähelle anoppilaa, "meitä" ei enää ole. Ja minä en pysty myöskään joustamaan, koska jos joustan niin "meitä" ei ole siinäkään tapauksessa, koska anoppi on kolmantena.
Tuntuu niin raskaalta käsitellä vielä ero. Tälle keväälle olisi ollut jo tarpeeksi murhetta, kun isä kuoli pari kuukautta sitten. Ikää on 31v, 10 yhteistä vuotta takana. Olisin jo halunnut perheen. Raskasta aloittaa uudestaan.
Mies on vain siinä mielessä kummallinen, että hän ei halua osallistua eroon. Sitä on nimittäin yritetty joskus taannoin aikaisemminkin tähän samaan teemaan liittyen. Hän ei osallistu, ei oikein halua ja yhteistä jaettavaa on kuitenkin. Tuntuu, että hän yrittää väsyttää minua taipumaan tahtoonsa muuttaa hänen mielensä mukaan. - Naitu mies
Eroko? kirjoitti:
Kiitos Anika Anoppi kirjoituksestasi. Tunnistin itseni monesta kohtaa.
Ratkaisu meidän parisuhteeseen tuli kuitenkin eilen illalla. Meille tulee ero, koska mies ei suostu joustamaan. Jos en muuta lähelle anoppilaa, "meitä" ei enää ole. Ja minä en pysty myöskään joustamaan, koska jos joustan niin "meitä" ei ole siinäkään tapauksessa, koska anoppi on kolmantena.
Tuntuu niin raskaalta käsitellä vielä ero. Tälle keväälle olisi ollut jo tarpeeksi murhetta, kun isä kuoli pari kuukautta sitten. Ikää on 31v, 10 yhteistä vuotta takana. Olisin jo halunnut perheen. Raskasta aloittaa uudestaan.
Mies on vain siinä mielessä kummallinen, että hän ei halua osallistua eroon. Sitä on nimittäin yritetty joskus taannoin aikaisemminkin tähän samaan teemaan liittyen. Hän ei osallistu, ei oikein halua ja yhteistä jaettavaa on kuitenkin. Tuntuu, että hän yrittää väsyttää minua taipumaan tahtoonsa muuttaa hänen mielensä mukaan.Ikävää, ettei suhteellanne ole jatkoa. Ero on aina ikävä asia, vaikka se tapahtuisi oikeista syistä. Uskon, että myöhemmin olet helpottunut tilanteen ratkettua, kun pääset eron yli. Nyt toivotan sinulle tsemppiä ja jaksamista eron aikana ja sen jälkeen.
- Anika Anoppi
Eroko? kirjoitti:
Kiitos Anika Anoppi kirjoituksestasi. Tunnistin itseni monesta kohtaa.
Ratkaisu meidän parisuhteeseen tuli kuitenkin eilen illalla. Meille tulee ero, koska mies ei suostu joustamaan. Jos en muuta lähelle anoppilaa, "meitä" ei enää ole. Ja minä en pysty myöskään joustamaan, koska jos joustan niin "meitä" ei ole siinäkään tapauksessa, koska anoppi on kolmantena.
Tuntuu niin raskaalta käsitellä vielä ero. Tälle keväälle olisi ollut jo tarpeeksi murhetta, kun isä kuoli pari kuukautta sitten. Ikää on 31v, 10 yhteistä vuotta takana. Olisin jo halunnut perheen. Raskasta aloittaa uudestaan.
Mies on vain siinä mielessä kummallinen, että hän ei halua osallistua eroon. Sitä on nimittäin yritetty joskus taannoin aikaisemminkin tähän samaan teemaan liittyen. Hän ei osallistu, ei oikein halua ja yhteistä jaettavaa on kuitenkin. Tuntuu, että hän yrittää väsyttää minua taipumaan tahtoonsa muuttaa hänen mielensä mukaan.On aika loogista, että miehesi ei halua osallistua eropuuhiin: eihän hän osallistunut parisuhteeseennekaan.
Miehesi tulee aina tavallaan valmiin päälle!
Sinä olet jo liitossanne tehnyt suuren työn. Olet tehnyt oman osuutesi ja miehenkin osuuden.
Nyt on aika saattaa työ päätökseen. Uskon, että jaksat pinnistää nämä viimeiset metrit. Ryhdy reippaasti tekemään jakoa, miehesi varmasti herää, jos ei nyt muuten, niin pitämään omista esineistään kiinni.
Miehesi ei näin aluksi tee käytännön toimia eron hoitamiseksi, selvähän se. Sinulle se jää. Voit toimittaa käytännön erotoimet hänelle kuin viimeisenä palveluna.
Hän ilmeisesti ei ota sinua tosissaan ollenkaan. Hänen mielestään vain pelottelet ja puhut.
Siinä vaiheessa kun pakkaat tavarasi ja muutat omaan asuntoosi, niin mies aivan varmasti saa äkillisen herätyksen.
Ehkä sinulle silloin luvataan yhtä ja toista, ehkä muuttovaatimus lähelle anoppia raukeaa.
Olet hyvällä tiellä. Mitään muuttumista eikä kasvamista tapahdu ilman kriisejä. Miehesi tarvitsee kunnon tällin ennen kuin alkaa aikuisen oikeasti laskemaan, kuka hänelle on tärkein elämässä.
Mistä sen tietää, ihmeitäkin tapahtuu. Kymmenen vuotta on pitkä aika, ja siinä ajassa kiinnytään. Toivotaan, että mies tajuaa sinun hätäsi.
Pistä reippaasti toimeksi ihan itse. Etsi asunto ja muuta pois. Mitään et menetä. OIKEASTI! Kun olet saanut löydettyä asunnon, etsi muuttoapua. Sukulaisesi, tuttavasi, työkavereista? Jos ei tämä onnistu, niin muuttofirma kyllä kantaa tavarasi uuteen kotiin.
Hätä keinot keksii. Joudut sisuuntumaan ja puremaan hammasta yhteen, mutta älä anna periksi.
Vaikka olosi olisi äärettömän surullinen ja tyhjä, et ole mitään menettänyt ratkaisusi johdosta.
Sinulla on tallella 10 vuoden kokemus parisuhteesta. Se on arvokas, opettavainen koetus ja kokemus.
Ja jos suhteenne herää tästä väliaikaisesta eron jalostamana henkiin, niin mikäs sen parempaa. Miehellesi eronne onkin silloin ollut kasvun paikka.
Tai sitten löydät aivan taivaallisen ihanan uuden miehen ja rakkauden, jonka kanssa on helpompaa, jopa ajatella lapsen saamista.
Mutta jos jäät junnaamaan nykytilanteeseen, niin sitä samaa voi jatkua seuraavat 30 vuotta eli niin kauan kuin anoppi elää.
On karmaisevia esimerkkejä, kun on jääty elinkelvottomaan suhteeseen odottelemaan päivää parempaa. Onnettomampaa ihmistä ei voi olla kuin on elämättömän elämän tilinpäätös vanhuudessa.
Voimia sinulle kovasti. Ota "työrukkaset" käteen ja ala suunnitella ihka omaa ja kivaa, toiveikasta ja onnellista tulevaisuutta. Olet nuori ja sinulla on kaikki mahdollisuudet edessäsi! - ankeatäti
Ihanaa lukea viisasta, mietittyä ja punnittua "puhetta". Siinä oli evästä itse kullekin.
Toivoisin, että nimimerkki heheheehehee!!!, joka jokunen päivä sitten aloitti ketjun "naurattaa!!!" , lukisi äskeisen myös. Ehkä hänelle siitä hieman aukeaisi, miten kipeitä ja kimurantteja ihmissuhdeasiat voivat olla.
Jos ihminen olisi robotti, niin hän voisi toimia kuten heheheehehee!!! opasti: jokainen vaan toimisi oikein ja rationaalisesti, niin se olisi siinä, eikä mitään ongelmia olisi.
Mutta ihminen on ihmeen herkkä ja haavoittuva; ihminen on hauras ja arvoituksellinen ; ihmisellä on geeninsä ja taustansa; ihmisellä on toiveet, unelmat ja pelot. Ihminen on ihmeellinen ja toinen ihminen on niin samanlainen ja kuitenkin erilainen. Mutta ihminen on myös luja ja kestävä - selviytyjä .
Kiitos vielä Anika-anoppi. Se mitä kirjoitit auttoi ihan varmasti montaa ihmistä huomaamaan ja tajuamaan. Moni otti pienen tai suuren askeleen oikeaan suuntaan. - Minnikäinen
ankeatäti kirjoitti:
Ihanaa lukea viisasta, mietittyä ja punnittua "puhetta". Siinä oli evästä itse kullekin.
Toivoisin, että nimimerkki heheheehehee!!!, joka jokunen päivä sitten aloitti ketjun "naurattaa!!!" , lukisi äskeisen myös. Ehkä hänelle siitä hieman aukeaisi, miten kipeitä ja kimurantteja ihmissuhdeasiat voivat olla.
Jos ihminen olisi robotti, niin hän voisi toimia kuten heheheehehee!!! opasti: jokainen vaan toimisi oikein ja rationaalisesti, niin se olisi siinä, eikä mitään ongelmia olisi.
Mutta ihminen on ihmeen herkkä ja haavoittuva; ihminen on hauras ja arvoituksellinen ; ihmisellä on geeninsä ja taustansa; ihmisellä on toiveet, unelmat ja pelot. Ihminen on ihmeellinen ja toinen ihminen on niin samanlainen ja kuitenkin erilainen. Mutta ihminen on myös luja ja kestävä - selviytyjä .
Kiitos vielä Anika-anoppi. Se mitä kirjoitit auttoi ihan varmasti montaa ihmistä huomaamaan ja tajuamaan. Moni otti pienen tai suuren askeleen oikeaan suuntaan.Yhdyn tähän, kylläpä tulee Anika-anopilta hyvää tekstiä. Totisesti osaat kuviailla hyvin varmasti en mitä moni ajattelee. Tsemppiä alkuperäiselle ja jaksamista. Vaikkei sitä heti uusia miehiä välttämättä halua katsella niin maailmassa on muitakin miehiä kuin hän ja sellaisia jotka ovat itsenäisiä, sellaisia joiden kanssa voit aloitaa puhtaalta pöydältä kahden aikuisen ihmisen välisen itsenäisen parisuhteen ja elämän!
- joko tuleva ex miehesi
Eroko? kirjoitti:
Kiitos Anika Anoppi kirjoituksestasi. Tunnistin itseni monesta kohtaa.
Ratkaisu meidän parisuhteeseen tuli kuitenkin eilen illalla. Meille tulee ero, koska mies ei suostu joustamaan. Jos en muuta lähelle anoppilaa, "meitä" ei enää ole. Ja minä en pysty myöskään joustamaan, koska jos joustan niin "meitä" ei ole siinäkään tapauksessa, koska anoppi on kolmantena.
Tuntuu niin raskaalta käsitellä vielä ero. Tälle keväälle olisi ollut jo tarpeeksi murhetta, kun isä kuoli pari kuukautta sitten. Ikää on 31v, 10 yhteistä vuotta takana. Olisin jo halunnut perheen. Raskasta aloittaa uudestaan.
Mies on vain siinä mielessä kummallinen, että hän ei halua osallistua eroon. Sitä on nimittäin yritetty joskus taannoin aikaisemminkin tähän samaan teemaan liittyen. Hän ei osallistu, ei oikein halua ja yhteistä jaettavaa on kuitenkin. Tuntuu, että hän yrittää väsyttää minua taipumaan tahtoonsa muuttaa hänen mielensä mukaan.on tajunnut, että sinä olet tosissaan vaan vieläkö kuvittelee, että jäät hänen ja hänen äitinsä tallottavaksi??
Oletko laittanut asiat rullaamaan eteenpäin?
- Miehen äiti
Mies menköön ja hoivatkoon anoppia eli omaa äitiään. Ymmärtäähän sen, että äiti on aina äiti.
Ei sinun tarvitse puuttua siihen.
Ala elää niin kuin häntä ei olisikaan. Jos mies on menossa maalle, järjestä itsellesi muuta. Pidä itsestään selävnä, että mikään sieltä päin tuleva ei tarkoita sinua. Jos hän on loukannut sinun äitiäsi, olette sujut. Miehesikään ei voi muuta kuin koettaa kestää siinä teidän välissänne. Älä hänen taakkaansa lisää.
Jos anoppi on sinut kerran heittänyt ulos talostaan, olkoon se sen merkki, että teillä ei ole mitään yhteistä. Pidä asiaa itsestään selvänä ja loppuun käsiteltynä.
Tuona sortin ihminen kiristää ruuvia sitä kireämmälle mitä alistuvapi olet. Ei hän muutu.
Mutta ei sinunkaan tarvitse alistua, opettele vain olemaan välittämättä. Jos suutut ja kärsit, olet juuri se alistettu ja nöyryytetty, millaista miniää anoppisi kaipaakin. Hän komentaa ja sinä juokset.
Päätä, että häntä ei ole olemassakaan sinulle. - samaa
Olen samaa miettinyt vaikka kuinka monet kerrat että eroko tässä on nyt ainot vaihtoehto.Mulla myös anoppi täys kaaos,puuttuu joka ikiseen asiaan,lapsien tekoon siis myöten,kotijuttujen ostoon jne... tätä on kestänyt vajaan 10 vuotta ja ota loppuakseen.... En nyt kuitenkaan ole eronnut,rakastan miestäni ja olemme rakentaneet meidän jutun,vaikka anoppi onkin 80% elämässä,vaikka mitä tekisi.
Se kun annetaan neuvo että täytyy vaan antaa mennä toisesta korvasta ulos jne.
Niin se ei vaan onnaa kyllä ainakaan mulla siis,täys oravanpyörä tämä mulla on kun en ole eronnut.Jos mieheni soittaa mun puhelimestaan äidilleen niin ei se vastaa mutta jos se soittaa omastaan niin heti vastaa,tätä on käynnyt aivan kokoajan.
Koita miettiä mitä tehdä,mutta sinuna en eroisi anopin takia vaikka hermo meneekin.. hih näin lapsellisesti ajateltuna niin sähän annat anopille voiton sillä ;)
Joskus täytyy vähän huumoriksi asiaa kääntää.... tsemppiä sulle.. tiedän mitä toi on...- mintunvihreä
Mä olen ollut naimisiissa vuoden (seurusteltu yht.4v) ja joo vaikea anoppi on... vanha joten kestän paremmin ku ajattelen et ei 70v tapoja ja kiintymyksiä voi muuttaa... Mutta tunne siitä et hän tavallaan kaappaisi aina välissä perheeni on hirveä... Että perheelläni olisi vaihtoehtoinen äiti... miksi miksi se ei anna meidän olla itsenäinen perhe... huokaus... Mut joko repeän totaalisesti kohta tai sit vaan katon eteenpäin enkä välitä...
- ajattele itseäsi
Minä erosin, enkä ole katunut päivääkään. En halua siihen sukuun takaisin
- Eroko?
Miten eroaminen voi olla näin vaikeaa? Olemme nyt mieheni kanssa huovanneet ja soutaneet tuosta ensimmäisestä kirjoituksestani saakka ja jo pitkään ennen sitä. Nyt lopulta mieheni satutti minua niin kovasti, että josko nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni ja lähtisin. Minulla on nimittäin terveys reistaillut ja odotin viikon verran tuloksia kokeesta, jossa tutkittiin ovatko solut hyvän- vai pahanlaatuisia. Olin ihan hermona asiasta ja kaipasin mieheltäni henkistä tukea. Hänpä päättikin lähteä mieluummin jälleen kerran äitinsä luokse ja jätti minut jännittämään yksin. No eipä tarvinnut miettiä enää testin tulosta, kun itku miehen valinnasta oli päällimmäisenä.
- Myötätunto
Eroko? kirjoitti:
Miten eroaminen voi olla näin vaikeaa? Olemme nyt mieheni kanssa huovanneet ja soutaneet tuosta ensimmäisestä kirjoituksestani saakka ja jo pitkään ennen sitä. Nyt lopulta mieheni satutti minua niin kovasti, että josko nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni ja lähtisin. Minulla on nimittäin terveys reistaillut ja odotin viikon verran tuloksia kokeesta, jossa tutkittiin ovatko solut hyvän- vai pahanlaatuisia. Olin ihan hermona asiasta ja kaipasin mieheltäni henkistä tukea. Hänpä päättikin lähteä mieluummin jälleen kerran äitinsä luokse ja jätti minut jännittämään yksin. No eipä tarvinnut miettiä enää testin tulosta, kun itku miehen valinnasta oli päällimmäisenä.
On tuo aivan kauheaa. Me laitettiin vaimon kanssa eropaperit kesäkuussa ja nyt sitten
soudetaan ja huovataan. Anoppi ja appiukko käyttää päivänsä harhaisiin kuvitelmiin siitä kuinka
paha olen ja että tyttärensä pelkää minua. Kun ovat sitä häneltä kysyneet on hän kertonut että ei olisi ikinä voinut löytää ihanampaa miestä jne mutta heillä on siihenkin kommentti että "pelkää niin paljon että ei uskalla myöntää". Meillä parisuhteen (avioliiton aikainen terrorisointi meni ihan mahdottomaksi kun onnettomat muutimme samaan pihapiiriin appivanhempien kanssa. Ilmeisesti anoppi itse joskus aikoinaan on kokenut tulleensa huonosti kohdelluksi ja haukutuksi (turhaan ???) tekemisistään tai tekemättä jättämisistään, omien appivanhempiensa puolelta ja juuri heidän vanhaan taloon muutimme, kuten hekin aikoinaan. Nyt kai sitten siirsi kaiken itse kokemansa pahan olon minuun ja olin syylllinen aina kaikkeen mitä milloinkin tapahtui. Sitten kun aloimme appiukon kanssa enemmän olemaan tekemisissä ja touhuamaan yhdessä, alkoi anoppi kääntämään appiukkoa minua vastaan ja käyttäytyi niin etei appiukolla ollut muuta vaihtoehtoa. Anoppi kun välillä sulkeutui huoneeseensa ja oli marttyyrinä pitkiä aikoja, kunnes häneltä kaikki vuoron perään pyysivät anteeksi, vaikka ei ollut mitään syytäkään.
Nyt kun olemme olleet erossa on haukkuminen ja kaiken olemattoman keksiminen jatkunut heidän päiviensä täytteenä. Jokin aika sitten olin kuulemaa käynyt heidän kotonaan sisällä kun eivät olleet kotona. Onneksi tuleva exäni tiesi että olin lastemme kanssa matkalla, niin eivät saaneet sitä epäilyksen siementä itämään. Nyt vaimo on lasten kanssa käynyt luonani ja minä heidän luonaan, kovasti haluaisimme että asiat onnistuisi mutta taustalla on koko ajan sellainen painostus ja vaimon mielenterveys on todellisella koetuksella vanhempiensa käyttäytymisen vuoksi. Ei uskalla jättää lapsia vanhemmilleen kun nämä haukkuvat minua lasten kuulleen ja se on pienille lapsille todella haitallista, koska haukkuvat puolta lapsista itsestään. Heille on työnnetty mm ajatuksia että "isistä ei enää tykätä" ym. Itsekkin olen huolissani siitä miten pahasti voivat lasteni mielenterveyden pilata. Omien lastensa (vaimoni sisarusten) elämä ei ole helppoa myöskään ollut, heidän ollessaan pieniä. Tappelua ja sairasta mustasukkaisuutta. lapsille isänsä (appiukkoni) haukkumista ja aivan käsittämättömiä sairaita kuvitelmia siitä että tämä pettäisi lähes kaiken kanssa mikä liikkuu, siihen sisältyi myös muutakin kuin ihmiset.
Kaikki tietävät että tuo ihminen on sairas mieleltään mutta sille ei voi mitään. Itsestään kun sairas ihminen ei voi mitään vikaa tai syytä asioihin löytää.
Meillä tosiaan on yhteiset lapset ja jos teillä vielä ei ole niin koita pitää itsesi erossa tuosta miehestä ja kaupanpäälle tulossa olevista ongelmista. Tuo että oireilet jo elimellisesti, kertoo siitä että stressi on suurta ja tiedät varmasti miten se helpottuu. Vaikeaahan se on ja harmittaa kun parisuhde ei onnistu kuin monisuhteena, niin että asianne päättäisivät ja niihin vaikuttaisivat muut kuin te kaksi itse.
Tsemppiä, voimia ja sitä aurinkoa elämääsi :)
- avominiä
kiitos annika-anoppi. hyvä kirjoitus. t. avominiä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692247
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012073- 781688
- 781506
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411500- 101387
- 311354
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?521258Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.621200Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?281179