en kestä harrastusta

Jos nyt on ongelmana harrastus jota mies ei aio lopettaa, voisitko ajatella että sen ongelman sijaan yrittäisit ratkaista ongelman siitä miten suhtaudut harrastukseen?

Jos koet että harrastus on rakkaampi kuin sinä, se ei silti ole välttämättä totta. Meistä kaikilla on elämässämme asioita joista emme halua luopua, jotkin niistä niin rakkaita että puolison närä ei riitä motiiviksi niistä luopumiseen. Jollekin se on lemmikki, toiselle harrastus, kolmannelle edellisen liiton lapset... mitä ikinä.

Jos haluat suhteen pitää, voit yrittää muuttaa sitä miten näet harrastuksen. Ei uhkana itsellesi, vaan voimavarana ja nautinnonlähteenä kumppanille.

***

jos mies on valmis uhraamaan teidän aikaanne harrastuksiin, kokeile itse hommata joku harrastus ja harrasta sitä silloin kun miehellä olis vapaa-aikaa.

Kyllähän sullakin pitää olla oma elämä. Katsokaa sit miten siitä tulee suhdetta jos tulee.

Joo no vähän on vaikeeta yrittää enää ymmärtää. Yritin alussa olla mukana ja kannustin ja yritin olla kiinnostunut.

Ehkä voisin todellakin elää sitä omaa elämää, hänen takiaan uhrasin joskus omaa aikaani, minä jos pyydän että kun olen hänen kanssaan niin voitaisiinko olla se kerta harrastamatta sitä lajiaan, niin sitä ollaan hetken hiljaa ja sanotaan että ei oikein pysty. Ei auta vaikka sanon että tehdään niitä juttuja enskerralla.

Ollaan seurusteltu lähes vuoden. Ja sen lähes vuoden aikana me ei olla tehty juuri mitään mitä minä oon pyytäny. Mutta sen juttuja ollaan kyllä.

Sain kuulla mieheltäni kuinka arvostaa ja rakastaa mua siitä, että en ole koskaan yrittänyt riistää häneltä harrastustaan, henkireikäänsä. Ja monesti saanut haleja ja puseja juuri tämän seikan vuoksi (kuullut paljon tapauksista, joissa puoliso mustasukkainen harrastuksesta). Niin ja toki itse saan aina välillä tämän ansiosta levähdystaukoja miehestä. ;)

Nii-i... No en tiedä auttaako se ymmärtäminen, jos olet totaalisen mustasukkainen ja koet jääväsi kakkoseksi tuon rinnalla. Itse näen tuon vain sellaisena apuvälineenä siinä, että mulla on iloinen mies kotona ja jolla vieläpä on harrastus, josta tykkää ja nauttii niin paljon (siitä lähinnä ollut kade, itsellekin kelpaisi jokin tuollainen harraste/asia, johon suhtautuisin yhtä intohimoisesti). Ja tuolla "uhmakkaasti käyttäytymisellä" saat miehen tehokkaasti kokemaan, ettet salli hänelle edes harrastusta, vaan elämän pitäisi olla sinun ympärilläsi ja haluat liikaa kontrolloida miehen elämää. Ei siinä tilassa mieheltäkään varmasti ymmärrystä riitä.

Harmi, jos et oikeasti pysty ottamaan uutta asennetta, sillä toi vois olla sulle plussaa, jos pääsisit mustasukkaisuudesta eroon. :( Mutta juuh, ei ne tunteet noin vain muutu. Mieti nyt kuitenkin, että olisitko OIKEASTI onnellisempi (et ehkä mustasukkainen, mutta muuten) jos mies luopuisi tuosta harrastuksesta, kokisi sun pakottaneen hänet siihen ja olisi naama nyrpyllä? Ei sekään olisi kauhean hyvä ratkaisu asioille.

Meillä on muuten myös niin sovittu, että jos mulle alkaa tulemaan oikein kamala ikävä miestä (harrastuksessa aktiivisempi vaihe, poissaoloja) niin sitten mä kerron yksinkertaisesti, että on ikävä. Yleensä siihen tulee positiivinen reaktio ja heti kun tiukempi vaihe hellittää, niin tätä kompensoidaan ruhtinaallisesti.

Ja hei, sä olet elävä ja kokeva, toimiva, ihminen. Harrastus ei ole mitenkään verrattavissa suhun, et voi sanoa, että sua rakastetaan vähemmän. Ihan kuten aikuisten välinen rakkaus on erilainen asia kuin vanhemman ja lapsen välinen rakkaus. Mutta jos ajankäyttö on sulle yksinkertaisesti ylitsepääsemätön ongelma ja puhumisesta huolimatta mihinkään kompromissiin ette pääse, niin sitten tosiaan eipä voi mitään. Ja lähdet ehkäpä etsimään miestä, jolla ei ole harrastusta tai muuta vastaavaa, josta nyt ikinä voitkaan kokea mustasukkaisuutta.