Olen vasta täyttänyt 22 vuotta ja äitini edelleen kohtelee mua, ku olisin vielä pieni lapsi. Päättää nukkumaanmenoajoista esim. jo yheksältä pitäisi nukkumaan mennä. En saa edes kotipaikkakunnalla joka on vajaa 6000 asukkaan kunta, niin mennä kylille illalla, en ole ikinä saanut. Valmistun syksyllä merkonomiksi ja olen suunnittelemas muuttoa ja töitä etsimässä Etelä-Suomesta. Äiti ei tästä tykkää yhtään ja yrittää laittaa lopun tälle kaikelle. Meillä tulee aina riitaa tästä asiasta melkein päivittäin. Meil on ollut jo yksi perhepalaveri missä on ollut sossu ja mun oma psykologi. Siitä oli hetkeksi apua, mutta hetken päästä hän on täysin samanlainen. Vertailee mua toisiin ihmisiin, josta en tykkää yhtään, koska koen sen phanan loukkauksena. Lisäksi hän uhkailee tekevänsä itselleen jotakin jos sanon jotaki vastaan johonkin. Tämä tilanne kotona on jo mennyt niin pahaksi että pakko on päästä mahollisimman kauas täältä. Olisiko teillä samantyyppisiä kokemuksia tai hyviä neuvoja?!
Äidin ylihuolehtivaisuus
Neuvoton87
151961
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet 22 v., siis aikuinen ja päätät itse omista asioistasi. Eihän äidilläsi ole mitään oikeutta vaatia sinua toimimaan oman tahtonsa mukaan. Ja nukkumaanmenoajat, voi pyhä sylvi sentään.
Riuhtaise itsesi äkkiä irti tuollaisesta suhteesta. Äitisi imee sinut muuten kuiviin, ja pian huomaatkin olevasi katkera 40 v. vanhapiika, joka toteuttaa vain äitinsä toiveita. Lopeta äitisi pillin mukaan tanssiminen, ja jos hän uhkailee tekevänsä itselleen jotain, niin se on hänen ratkaisunsa sitten, johon sinulla ei ole osuutta. Älä lähde mukaan siihen leikkiin ollenkaan, ja tee se hänelle selväksi hyvin selkein äänenpainoin.
Äidilläsi ei taida olla asiat ihan kunnossa, kun noin epätoivoisesti yrittää hallita.
Sinä olet jo täysi-ikäinen ja saat päättää omasta elämästäsi, asuipaikastasi ja nukkumaanmenoajoistakin.
Sinulla ei ole ongelmia, vaan äidilläsi. Ei uhkailuilla pitkälle pötkitä, eikä uhkailu koskaan tuota muuta kuin negatiivista ilmapiiriä ja tulosta.
Nyt otat elämän omiin käsiisi, etsit työtä ja muutat äitisi vaikutuspiiristä pois.
Se ei tarkoita sitä, että välttämättä katkasisist kokonaan välit - ota etäisyyttä ja katso, miten hän sitten käyttäytyy.
Itse olen vastaavassa tilanteessa katkaissut kokonaan välini - voi olla, että ne joskus palautuvat, mutta minä en aio ensimmäisenä ottaa yhteyttä.
profiililla ja säästä rahaa niin että pääset sit muuttamaan työn perässä pois.
Sun ei auta muuta kuin nöyristellä nyt, olet äitis talossa ja muu ei auta.
Sama kahjo kun mun äiti, suosittelen että olet viekkaana naisena hisukseen ja muutat sit vaan rauhallisesti pois.
Nimim: saman kokenut.
Olet täysi-ikäinen ja ammatin hankkinut. Jotain ongelmia sinulla on, koska puhut omasta psykologistasi. Miksi teillä oli sossun palaveri, vaikka olet täysi-ikäinen? Koskeeko keskustelu sinua vai äitiäsi? Näillä kyllä voi olla jotain vaikutusta tulevaisuuden suunnitelmiisi.
Muutenhan sinulla on täysi mahdollisuus hakea töitä ja muuttaa muualle. Aloittaa oma elämä. Samoin kuin yksi vastaaja, valmistele muuttua pikku hiljaa. ei kaikkea tarvi aikuisen ihmisen äidilleen selittää, vaikka asuukin sama talossa.
Mulla on ollut ongelmia jo lapsesta asti. Mua kiusattiin koulussa eka luokasta aina ysiluokkaan asti. Siitä lähtien olen käynyt psykologin juttusilla. Siitäkin oli taukoa muutama vuosi, mut alkoi uudelleen kun mulla todettiin lievä masennus. Kerroin sitten tälle psykologille äidistä ja siitä miten hän kohtelee minua ja se sanoi soittavansa sossulle ja sopivat, että pidetään palaveri ja se sitten pidettiin ja sossu ja psykologi puhuivat äidille luottamuksesta, itsenäistymisestä jne. Pääsyy palaveriin oli uhkaileminen joka oli saatava loppumaan ja se loppuikin ainakin vähäksi aikaa kunnes alkoi uudelleen.
voisivatko auttaa asunnon hakemisessa ja elämässä nyt ensi alkuun että pääsisit pois sieltä äitisi hirmuvallan alta. Latistaa sinut kohta niin ettet pysty ollenkaan itsenäiseen elämään kohta.
Elämäsi järjestyy takuuvarmasti parempaan suuntaan kunhan muutat sieltä äitisi luota pois. Kun ensin selvität yhden asian elämässäsi se kantaa sinut pitkälle eteenpäin ja selviydyt lopuistakin eteesi tulevista asioista käden käänteessä.
Ei ihmisen kuulu jäädä asumaan vanhempansa kanssa, vaan itsenäistyä ja aikuistua. Ilmeisestikin äitisi ei pidä siitä että alkaisit itse päättää omasta elämästäsi. Päästyäsi sieltä pois voit alkaa päättää itse siitä mitä teet ja milloin. Onnea matkaan elämässäsi eteenpäin.
Kiitän kaikista neuvoista! Mulla on sossulle aika ens kuun alussa ja aion siellä nyt ottaa tämän asian esille, et olisivatko he apuna asunnon hakemisessa.
Äitin kans asuminen saman katon alla alkaa jo ottaa niin pahasti päähän muutenkin. Sitä nyt vaan odottelee et pääsisi täältä mahollisimma kauas pois ja nopeasti! Mut mä yritän pärjätä ja hommata asiat tästä nyt eteenpäin :)
jatkua,vielä 85v äiti holhoaa,vaikka itse olisit jo 65v.
Olet aikuinen ja ei ole hyväksi jäädä "holhouksen" alle,äiti tekee väärin kun ei anna itsenäistyä,ajettelee vaan itseään,ehkä yksinäinen ihminen.
Sinun on aika lähteä. irrota sinä napanuora koska äitisi ei osaa.
Riuhtaise itsesi irti ja opeta kunnioittamaan sinua.
Jotkut ihmiset eivät ymmärrä muuta kuin konkreettiset asiat.
Elikkä kieltäydy kuuntelemasta hänen juttujaan ja tee niinkuin itse näet parhaaksi.
Itselläni oli aikanaan niin että oma äitini arvosteli ja haukkui kaiken mitä tein, opiskelin ja suunnittelin omaa elämääni. Minun ei hänen mielestään olis pitänyt lähteä (jo aikuisena ihmisenä) jatko-opiskelemaan toiselle puolelle suomea, vaan muuttaa työttömäksi takaisin pieneen tuppukylään. Hänen tarkoitus oli vesittää kaikki mitä suunnittelin tai haaveilin. Kunnes itse tajusin ettei todellakaan KANNATA kertoa omista jutuista mitään.
Sinuna pelaisin sen vähän aikaa hammasta purren äitisi säännöillä, esittäen sitä kilttiä ja kuuliasita tytärtä. Kaikessa "hiljaisuudessa" hakisin töitä ja asuntoa. Ja vasta sitten kun asia on ajankohtainen, kertoisin. Kyllä varmaan itsekkin huomaat sen että äitisi yrittää murtaa ja vesittää suunnitelmasi ennenkun edes olet mitään päässyt asian eteen tekemään. Mutta jos hän ei niistä suunnitelmista mitään tiedä, hän ei myöskään niistä pääse tekemään meteliä. Tosi asia on se, ettei kannata tapella tuulimyllyjä vastaan. Kertomatta jättämisellä ja äitisi sääntöjen mukaan vähän aikaa pelaamisella helpotat huomattavasti omaa oloasi, saat myös omaa rauhaa hoitaa omia suunnitelmia.
"Lisäksi hän uhkailee tekevänsä itselleen jotakin jos sanon jotaki vastaan johonkin"
Sitten vielä tää... Toi kertoo jo paljon siitä että nyt ei puhuta enää ihmisestä joka on normaali. Tommonen on kiristystä pahimmassa muodossaan. Jonkin sortin narsku on kyllä kyseessä, ja tollasella uhkailulla hän nimenomaan pyrkii pitämään sinut otteessa. Syyllistämistä asian pahimmassa muodossa. Mitä ikinä elämässäni teet ja tulet tekemään, älä IKINÄ sorru kuuntelemaan tota hölynpölyä kun pääset pois muuttamaan. Jos hän joskus vaikka jotain itselleen tekisikin... ongelma on ihan jossain muualla kuin sinussa, MUISTA SE. Luulen että pelkkä pois muuttamisestasi tulee aikamoinen show. Pidä pintasi ja lennä omaan elämääsi, anna hänen kiukutella ja uhkailla. Jos yhtään on vielä älliä päässä, niin jossain vaiheessa hän sitten tajuaa että se uhkailu ja kiukuttelu ei auta. Mutta sinun on pysyttävä kovana ja määrätietoisena! Tietty, helppohan se minun on sanoa... mutta, been there done that.. koita olla tekemättä itsellesi ongelmaa äitisi asenteesta, elämässä on oikeasti isompiakin ongelmia. Tulet sen huomaamaan matkan varrella kyllä.
Tsemppiä sulle! Kyllä se siitä, usko pois!
mä oon repiny itteni irti mutsista,joka kuvitteli ett kaikki asiani kuuluu hänelle...
jopa tulevast vauvastani on jo nyt ett annankohan hänen hoitaa sitä...
eiköhä se kakara oo mun niinku aiemmatki.ja mä päätän koska hän näkee sitä...
huh huh... ja kuvittelee ett ko samal paikkakunnal asutaa nii pitäs vissii kakara joka päivä kiikuttaa näytille.ja arvostelee miten hoidan lapseni... huoh huoh...
mut oon jo yli 3-kympin ja itsenäinen
minulla ei ollut mitenkään päällepäsmärivanhempia. kuitenkin kun muutin kotoa pois alettiin elämääni puuttua. menin joskus kotona käydessäni mainitsemaan käyneeni työhaastattelussa. kun mitään ei kuulunut soitin työpaikkaan, ja siellä sanottiin ettei minua voidakaan palkata. kuukausia jälkeenpäin sain selville että äitini oli pyytänyt vanhempaa veljeäni soittamaan tuolle yrittäjälle.
äitini makaa dementoituneena laitoksessa tällä hetkellä, ja veljeni oli jälleen tilannut minusta tietoja oikeusrekisteristä. mikä näitä ihmisiä vaivaa.
täsmälleen samanlaista täälläpäin.itse olen 17 v ja äiti on ihan käsittämätön.sinä joka olet täysi-ikäinen muuta POIS. ei se sille kuulu mitä teet
ystäväni äiti oli myös samanlaista tyyppiä kuin sinun. pelkäsi mitä kaikkea pahaa lapselle voi tapahtua. 14 vuotiaana ei talviaikaan saanut mennä ulos klo 18 jälkeen koska oli pimeää ja liukasta. talvella ei myöskään saanut pyörällä ajaa, koska oli liukasta. äiti piilotti pyöränlukon avaimet ja antoi lapselle takaisin vasta keväällä lumien sulattua.
ystäväni ei tarvinnut juuri mitään tehdä kotonaan, mitä ei halunnut. hän istui television ääressä ja äiti toi huoneeseen ruoan valmiina lautasella. 18-vuotiaana lapsi huuteli huoneestaan äidilleen (joka oli koko päivän ollut töissä) katsoessaan telkkaria, tuo maitoa/mehua.
kun lapsi pääsi opiskelemaan ja sai opiskelijakämpän, niin lapsi ei jaksanut pitää huolta kämpästään, vaan äiti tuli parin kuukauden välein lapsen kämppään tiskaamaan, siivoamaan jne.
lapsen ei tarvinnut ostaa tukirahoillaan välttämättömiä tavaroita/ruokaa, koska vanhemmat, eritoten äiti piti huolta, että jääkaappiin tuotiin maidot, leivät, juustot jne.
lapsi käytti tukirahansa hauskuuteen, kuten levyihin, keikkoihin, vaatteisiin, laitteisiin. päivääkään tämä lapsi ei ole tehnyt varsinaista palkkatyötä (tukityötä pari kuukautta kylläkin). ystäväni täyttää 28 vuotta ja opiskelut ei etene. rahat haetaan sossusta ja tukilappujenkin täyttäminen on vaivalloista.
jos koskaan saan lapsia, niin en todellakaan aio tehdä samaa, kuin ystäväni äiti teki. on todella hirvittävää seurata tuollaista elämää, jolla ei ole päämäärää. jossa ei tule onnistumisen iloa mistään, kun ei tarvitse mitään järkevää koskaan tehdä.
sinä joka tätä luet, jos sinulla on lapsi ja pelkäät hänen puolestaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta - HAE APUA!!! ylihuolehtivaisuus lapsia kohtaan on sairaus ihan siinä missä alkoholismi, peliriippuvaisuus, ostoholismi jne.
Oon kohta 20 vuotias ja muutin syksyllä kotoa pois opiskelun takia ja myös siksi jotta saisi etäisyyttä ylihuolehtivaan äiteeni joka tuntuu edelleen pitävän mua jonain 5 vuotiaana. Äitini pelkää aina että jotain KAMALAA tapahtuu minulle. Siitä suurin osa meidän riidoista syttyykin.
Minä en siedä että joku pitää minua kykenemättömänä huolehtimaan itse itsestäni ja ajattelee että saatan olla ongelmissa tai jopa kuollut ihan minä hetkenä tahansa. Kyllä, äitini olettaa helposti että olen kuollut. Jollen esim. vastaa kahen tunnin aikana puhelimeen hän tosiaan olettaa jotain olevan vialla. Äitini ei ymmärrä etten AINA voi vastata puheluun syystä tai toisesta ja jollen vastaa hän juuri lähettää viestejä joissa ihmettelee miksen vastaa ja vähän liian vitun usein aloittaa "Mitä MINÄ taas olen SINULLE tehnyt kun et vastaa mihinkään?!!! MIKSI SÄÄ MUA VIHAAT!???" -viestittelyn. "Hauskinta" tässä on että äitini tekee tämän kaiken kahessa tunnissa.
Olen myös oppinut kantapään kautta etten anna hänelle kaverieni nimiä. Se meinaan on koettu että jollei hän saa minuun yhteyttä tunnissa niin hän soittaa lähimmälle kaverilleni kysyäkseen olenko kunnossa...... ja jollei hän saa kaveriani kiinni hän soittaa kaverini vanhemmille.... (sekin on koettu)
Ja pahinta on ettei äiteeni edes ymmärrä kuinka ahdistavaksi hän minun oloni tekee tällä. Tuntuu että hän luulee maailman jotenkin pysähtyvän kun hän soittaa ettei minulla todellakaan ole muuta tekemistä kuin vahtia puhelinta sen toivossa että hän sattuisi soittamaan ja yleensä hänen soittonsa eivät edes tärkeitä ole. Ja voi unohtaa sen että sanoisi asiasta hänelle. Siitä syntyy vain viikon riita minkä loputtua ei äitini asenne ole muuttunut mihinkään suuntaan.
Tänne kämpille muuttaessanikin hän huolestui ihan oudoista asioista ja laittoi täysin itsestään selvyyksistä viestiäkin. Niitä lukiessa vain ärsyynnyin ja tulisieluisena sanoinkin aika helposti parin voimasanan kera mitä ajattelin, mistä tietty hän veti herneen nenäänsä. Sitten hän pyysi minun e-mail osoitteenkin jotta voi sitä kautta laittaa lisää neuvoja. Ja minun kuului niihinkin vastata jotta hän tietää minun saaneeni ne. Jollen vastannut syntyi siitä samallainen olettamus kuin en vastaisi puhelimeen mistä tuolla ylhäällä puhuinkin.
Tää on vain niin ahdistavaa.