En halua nähdä anoppia enää

Juu

Tosi usein näissä keskusteluissa tulee esille tuo anopin tunkeminen poikansa ja miniänsä kotiin kuin omaansa. Aivan kuin pojan omistamat asiat olisivat yhtä kuin anopin omaa.

Meillä asia tuli mielenkiintoisesti esille: Olen itsellisenä sinkkuäitinä hankkinut itselleni tämän talon jossa asumme. Talo on siis vain minun nimissäni, ollut jo ennen kuin mieheni tapasin. Kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän oli kerran tietämättäni tuonut äitinsä mukanaan, kun pyysin, että olisi lapsenvahtina illan (olin itse töissä).

Tyttäreni soitti minulle töihin, että "anoppi siivoaa". Vedin herneen todella syvälle nenään ja kotiin palattuani selväsanaisesti ja asiallisesti ilmoitin, että minun huusholliini ei tulla siivoilemaan, ellen sitä itse erityisesti pyydä. Anoppi kommentoi siihen "niin, tämähän on SINUN kotisi".

Vaikka mieheni onkin nyt perheen täysivaltainen jäsen ja naimisiinmenomme myötä eräällä tavalla omistaakin talosta puolet, on anoppi pysynyt ruodussa. Kun talo on lähtökohtaisesti minun ja mies toi mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, naisen mittapuulla reviiri on puhtaasti minun. Anopilla ei ole tänne mitään asiaa, paitsi kutsuttuna vieraana.

Mielenkiintoiseksi tämän poikani oma = anopin oma kuvion perheessämme paljastaa se, että mieheni taas omistaa rivitalo-osakkeen, joka on nyt vuokralla. Anoppi on osakkeessa yhtenä takaajana, mutta mieheni siis omistaa yksin asunnon. Anoppi kuitenkin puhuu koko ajan, että hän haluaa muuttaa takaisin "MINUN KOTIINI RIVITALOON" (siis suora lainaus anopin suusta). Eli hän mieltää omakseen rivitalo-osakkeen, vaikka omistaja on hänen poikansa.

Mikä tilanne olisikaan, jos olisin tyttärineni muuttanut mieheni osakkeeseen. Ilmeisesti anoppi huseeraisi siellä kuin omassaan, ja minulla ei olisi mitään sanomista hänen tekemisiinsä.

Miniöiden kannattaisi siis pitää huoli, että omistussuhteet asunnoissa/taloissa olisi miniöiden eduksi 60/40, niin voisi ainakin vedota siihe, että SUUREMPI OMISTUSOSUUS onkin miniällä, jolloin anopilla (tai apella) ei ole asuntoon mitään asiaa, paitsi kutsuttuna.

asuntoja kirjoitti:

Tosi usein näissä keskusteluissa tulee esille tuo anopin tunkeminen poikansa ja miniänsä kotiin kuin omaansa. Aivan kuin pojan omistamat asiat olisivat yhtä kuin anopin omaa.

Meillä asia tuli mielenkiintoisesti esille: Olen itsellisenä sinkkuäitinä hankkinut itselleni tämän talon jossa asumme. Talo on siis vain minun nimissäni, ollut jo ennen kuin mieheni tapasin. Kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän oli kerran tietämättäni tuonut äitinsä mukanaan, kun pyysin, että olisi lapsenvahtina illan (olin itse töissä).

Tyttäreni soitti minulle töihin, että "anoppi siivoaa". Vedin herneen todella syvälle nenään ja kotiin palattuani selväsanaisesti ja asiallisesti ilmoitin, että minun huusholliini ei tulla siivoilemaan, ellen sitä itse erityisesti pyydä. Anoppi kommentoi siihen "niin, tämähän on SINUN kotisi".

Vaikka mieheni onkin nyt perheen täysivaltainen jäsen ja naimisiinmenomme myötä eräällä tavalla omistaakin talosta puolet, on anoppi pysynyt ruodussa. Kun talo on lähtökohtaisesti minun ja mies toi mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, naisen mittapuulla reviiri on puhtaasti minun. Anopilla ei ole tänne mitään asiaa, paitsi kutsuttuna vieraana.

Mielenkiintoiseksi tämän poikani oma = anopin oma kuvion perheessämme paljastaa se, että mieheni taas omistaa rivitalo-osakkeen, joka on nyt vuokralla. Anoppi on osakkeessa yhtenä takaajana, mutta mieheni siis omistaa yksin asunnon. Anoppi kuitenkin puhuu koko ajan, että hän haluaa muuttaa takaisin "MINUN KOTIINI RIVITALOON" (siis suora lainaus anopin suusta). Eli hän mieltää omakseen rivitalo-osakkeen, vaikka omistaja on hänen poikansa.

Mikä tilanne olisikaan, jos olisin tyttärineni muuttanut mieheni osakkeeseen. Ilmeisesti anoppi huseeraisi siellä kuin omassaan, ja minulla ei olisi mitään sanomista hänen tekemisiinsä.

Miniöiden kannattaisi siis pitää huoli, että omistussuhteet asunnoissa/taloissa olisi miniöiden eduksi 60/40, niin voisi ainakin vedota siihe, että SUUREMPI OMISTUSOSUUS onkin miniällä, jolloin anopilla (tai apella) ei ole asuntoon mitään asiaa, paitsi kutsuttuna.

Minä en koskaan käsitä, miksi naiset ottavat anopin tai äitinsä siivoamisen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena. Onko varma, ettei miehesi ollut pyytänyt äitiään vaikka siivoamaan? Tai oliko anoppisi ehdottanut, että hän voisi siivota, ja miehesi antoi luvan? Toki olisi ollut kohteliasta anopilta kysyä sinulta, mutta kaikki eivät ajattele tuollaisia asioita.

Siivoaminenhan on yleensä auttamista. Jos se menee yli, eli vieras alkaa järjestelemään tavaroita uusille paikoilla, siitä voi suuttua. En kuitenkaan ymmärrä, miksi perusimuroinnista tai lattioiden pyyhkimisestä pitää suuttua. Kerrottakoon vielä, että vaimoni on samaa mieltä kanssani. Kerran äitini oli vierailullaan pessut ikkunat, ja vaimoni oli siitä todella iloinen, kun tuli työreissulta kotiin. Miksipä ei olisi ollut, kun emme ole itse muiden kiireiden vuoksi ehtineet ikkunoita pestä?

Huomaa, että koti ei tarkoita sitä, että asunto pitää omistaa. Vuokralainen asuu omassa kodissaan ja vuokran antaja on siellä vieras. Kirjoituksestasi päättelen, että anoppisi on joskus asunut miehesi rivitaloasunnossa. Se on hänen entinen kotinsa, ja jos hän muuttaa sinne takaisin, se on hänen kotinsa.

Naitu mies kirjoitti:

Minä en koskaan käsitä, miksi naiset ottavat anopin tai äitinsä siivoamisen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena. Onko varma, ettei miehesi ollut pyytänyt äitiään vaikka siivoamaan? Tai oliko anoppisi ehdottanut, että hän voisi siivota, ja miehesi antoi luvan? Toki olisi ollut kohteliasta anopilta kysyä sinulta, mutta kaikki eivät ajattele tuollaisia asioita.

Siivoaminenhan on yleensä auttamista. Jos se menee yli, eli vieras alkaa järjestelemään tavaroita uusille paikoilla, siitä voi suuttua. En kuitenkaan ymmärrä, miksi perusimuroinnista tai lattioiden pyyhkimisestä pitää suuttua. Kerrottakoon vielä, että vaimoni on samaa mieltä kanssani. Kerran äitini oli vierailullaan pessut ikkunat, ja vaimoni oli siitä todella iloinen, kun tuli työreissulta kotiin. Miksipä ei olisi ollut, kun emme ole itse muiden kiireiden vuoksi ehtineet ikkunoita pestä?

Huomaa, että koti ei tarkoita sitä, että asunto pitää omistaa. Vuokralainen asuu omassa kodissaan ja vuokran antaja on siellä vieras. Kirjoituksestasi päättelen, että anoppisi on joskus asunut miehesi rivitaloasunnossa. Se on hänen entinen kotinsa, ja jos hän muuttaa sinne takaisin, se on hänen kotinsa.

Minä vedän herneen nenään jos kuka tahansa vieras ihminen tulisi kotiini siivoamaan tai muuta puuhailemaan. Jos itse pyydän, asia on eri.

Siivoamisen tarvetta ei em. tapauksessa ollut.

olen samaa mieltä siitä, että asuntoa ei tarvitse omistaa, jotta se olisi oma koti. Tämä vain ei tunnu ikäluokan -20 - 50 -luvun anopeille olevan selvää, kun poikiensa asunnoissa huseeraavat ilman erillistä pyytämistä.

Naitu mies kirjoitti:

Minä en koskaan käsitä, miksi naiset ottavat anopin tai äitinsä siivoamisen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena. Onko varma, ettei miehesi ollut pyytänyt äitiään vaikka siivoamaan? Tai oliko anoppisi ehdottanut, että hän voisi siivota, ja miehesi antoi luvan? Toki olisi ollut kohteliasta anopilta kysyä sinulta, mutta kaikki eivät ajattele tuollaisia asioita.

Siivoaminenhan on yleensä auttamista. Jos se menee yli, eli vieras alkaa järjestelemään tavaroita uusille paikoilla, siitä voi suuttua. En kuitenkaan ymmärrä, miksi perusimuroinnista tai lattioiden pyyhkimisestä pitää suuttua. Kerrottakoon vielä, että vaimoni on samaa mieltä kanssani. Kerran äitini oli vierailullaan pessut ikkunat, ja vaimoni oli siitä todella iloinen, kun tuli työreissulta kotiin. Miksipä ei olisi ollut, kun emme ole itse muiden kiireiden vuoksi ehtineet ikkunoita pestä?

Huomaa, että koti ei tarkoita sitä, että asunto pitää omistaa. Vuokralainen asuu omassa kodissaan ja vuokran antaja on siellä vieras. Kirjoituksestasi päättelen, että anoppisi on joskus asunut miehesi rivitaloasunnossa. Se on hänen entinen kotinsa, ja jos hän muuttaa sinne takaisin, se on hänen kotinsa.

Miehet mieltävät äitinsä siivoamisen kodissaan aivan eri tavoin kuin heidän vaimonsa. Asenne on yleensä "antaa siivota kun kerta haluaa auttaa". Jos toinen nainen tulee PYYTÄMÄTTÄ siivoamaan toisen naisen kotia, ei siinä ole kyse auttamisesta vaan halusta näpäyttää toista ja JOKAINEN nainen tietää tämän. Minulla ei tulisi mieleenikään mennä tuosta noin vaan siivoamaan anoppini, äitini tai ystäväni kotia. En tiedä onko miehillä tapana näpäytellä toisiaan tällä tavalla "rivien välissä", ehkä miehet voivat valaista minua tässä asiassa. Vai onko se vain meidän naisten ominaispiirre?

asuntoja kirjoitti:

Tosi usein näissä keskusteluissa tulee esille tuo anopin tunkeminen poikansa ja miniänsä kotiin kuin omaansa. Aivan kuin pojan omistamat asiat olisivat yhtä kuin anopin omaa.

Meillä asia tuli mielenkiintoisesti esille: Olen itsellisenä sinkkuäitinä hankkinut itselleni tämän talon jossa asumme. Talo on siis vain minun nimissäni, ollut jo ennen kuin mieheni tapasin. Kun aloin seurustella mieheni kanssa, hän oli kerran tietämättäni tuonut äitinsä mukanaan, kun pyysin, että olisi lapsenvahtina illan (olin itse töissä).

Tyttäreni soitti minulle töihin, että "anoppi siivoaa". Vedin herneen todella syvälle nenään ja kotiin palattuani selväsanaisesti ja asiallisesti ilmoitin, että minun huusholliini ei tulla siivoilemaan, ellen sitä itse erityisesti pyydä. Anoppi kommentoi siihen "niin, tämähän on SINUN kotisi".

Vaikka mieheni onkin nyt perheen täysivaltainen jäsen ja naimisiinmenomme myötä eräällä tavalla omistaakin talosta puolet, on anoppi pysynyt ruodussa. Kun talo on lähtökohtaisesti minun ja mies toi mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, naisen mittapuulla reviiri on puhtaasti minun. Anopilla ei ole tänne mitään asiaa, paitsi kutsuttuna vieraana.

Mielenkiintoiseksi tämän poikani oma = anopin oma kuvion perheessämme paljastaa se, että mieheni taas omistaa rivitalo-osakkeen, joka on nyt vuokralla. Anoppi on osakkeessa yhtenä takaajana, mutta mieheni siis omistaa yksin asunnon. Anoppi kuitenkin puhuu koko ajan, että hän haluaa muuttaa takaisin "MINUN KOTIINI RIVITALOON" (siis suora lainaus anopin suusta). Eli hän mieltää omakseen rivitalo-osakkeen, vaikka omistaja on hänen poikansa.

Mikä tilanne olisikaan, jos olisin tyttärineni muuttanut mieheni osakkeeseen. Ilmeisesti anoppi huseeraisi siellä kuin omassaan, ja minulla ei olisi mitään sanomista hänen tekemisiinsä.

Miniöiden kannattaisi siis pitää huoli, että omistussuhteet asunnoissa/taloissa olisi miniöiden eduksi 60/40, niin voisi ainakin vedota siihe, että SUUREMPI OMISTUSOSUUS onkin miniällä, jolloin anopilla (tai apella) ei ole asuntoon mitään asiaa, paitsi kutsuttuna.

"Asuntoja"

Minä, minun, minun, vain minun, ja 60/40, vain minun, omistaa, ei omista, mieheni osake, talo on minun, suurempi omistusosuus, pienempi omistusosuus, omistussuhteet, ei mitään sanomista, tuonut vain tavaransa, omistaa yksin, reviiri puhtaasti minun, siis puhtaasti minun, ei mitään asiaa, ei mitään sanomista, ruotu, ruodussa, ruotuun, ruodusta pois,

Mahtuuko se rakkaus mihinkään?

Marjeena 45 kirjoitti:

"Asuntoja"

Minä, minun, minun, vain minun, ja 60/40, vain minun, omistaa, ei omista, mieheni osake, talo on minun, suurempi omistusosuus, pienempi omistusosuus, omistussuhteet, ei mitään sanomista, tuonut vain tavaransa, omistaa yksin, reviiri puhtaasti minun, siis puhtaasti minun, ei mitään asiaa, ei mitään sanomista, ruotu, ruodussa, ruotuun, ruodusta pois,

Mahtuuko se rakkaus mihinkään?

Mistään asiallisista asioista ei koskaan saisi puhua kun pitäisi olla niin vallan rakkauden läpitunkema koko elämä että ihan sama vaikka asuisi pahvilaatikossa.

Ihmisen elämässä on muutakin kuin RAKKAUS ja jopa parisuhteessa on muitakin tekijöitä kuin RAKKAUS. Ei se tarkoita ettei sitä RAKKAUTTA olisi tarpeeksi. Vaikka ihmiset voivat RAKASTAA toisiaan, heillä voi silti olla ongelmia muiden elämänalueiden, esim. taloudellisten ja aineellisten asioiden kanssa.

Minusta on sama, kuka asunnon omistaa ja millä prosentilla. Se siivoaa, laittaa ja huolehtii asunnosta, jonka koti se on. Kenelle antaa luvan ja oikeuden auttaa, riippuu siitä, minkälaisissa välilöissä ihmisten kanssa ollaan. Minun anoppini ei kuuna kullan valkeana saisi tulla tänne sotkujani kokoilemaan, varsinkin kun se tapahtuisi tasan siitä syystä, että haluaisi alleviivata kuinka huonosti asiat on täällä hoidossa.

Rakastan kyllä poikaa, mutta anoppi saa minunkin puolestani pysyä ruodussa. En ole anopin kanssa suhteissa, vaan pojan. Turhan vinkua kuinka ennenaikaan oli yhteisöllistä, se yhteisöllisyys oli pakon sanelemaa ja siitä päästiin pois kun herran kiitos olot vähän paranivat. Jos haluaa olla yhteisöllinen, voi minun puolestani aloittaa jollakin miellyttävällä ja toista kunnioittavalla eleellä.

hellanlettas taas. kirjoitti:

Mistään asiallisista asioista ei koskaan saisi puhua kun pitäisi olla niin vallan rakkauden läpitunkema koko elämä että ihan sama vaikka asuisi pahvilaatikossa.

Ihmisen elämässä on muutakin kuin RAKKAUS ja jopa parisuhteessa on muitakin tekijöitä kuin RAKKAUS. Ei se tarkoita ettei sitä RAKKAUTTA olisi tarpeeksi. Vaikka ihmiset voivat RAKASTAA toisiaan, heillä voi silti olla ongelmia muiden elämänalueiden, esim. taloudellisten ja aineellisten asioiden kanssa.

Minusta on sama, kuka asunnon omistaa ja millä prosentilla. Se siivoaa, laittaa ja huolehtii asunnosta, jonka koti se on. Kenelle antaa luvan ja oikeuden auttaa, riippuu siitä, minkälaisissa välilöissä ihmisten kanssa ollaan. Minun anoppini ei kuuna kullan valkeana saisi tulla tänne sotkujani kokoilemaan, varsinkin kun se tapahtuisi tasan siitä syystä, että haluaisi alleviivata kuinka huonosti asiat on täällä hoidossa.

Rakastan kyllä poikaa, mutta anoppi saa minunkin puolestani pysyä ruodussa. En ole anopin kanssa suhteissa, vaan pojan. Turhan vinkua kuinka ennenaikaan oli yhteisöllistä, se yhteisöllisyys oli pakon sanelemaa ja siitä päästiin pois kun herran kiitos olot vähän paranivat. Jos haluaa olla yhteisöllinen, voi minun puolestani aloittaa jollakin miellyttävällä ja toista kunnioittavalla eleellä.

Edellisessä viestissäsi ei tuntunut olevan yhtään sama kuka asunnon omisti. Teit hyvin tiettäväksi meille (ja ehkä miehellesi?) kuka asunnon omistaa, ja kuka toi vain henk.koht. tavaransa.

Millainen se tilanne kokonaisuudessaan mahtoi olla, jossa vedin herneet sieramiin, kun anoppi siivoili kotiasi. Miehesi oli äitinsä sinne kutsunut vierailulle ja ilmeisesti mies oli paikalla äitinsä häärätessä.
Teit miehen kuullen sitten selväksi, ettei hänen äidillään kuunaan ole oikeutta puunata? Miten mies reagoi tilanteessa? Voisin kuvitella että tunsi häpeää. Häpeä kun vanhaa äitiään pistettiin tilille oman pojan läsnäollessa? Aika kauhea tilanne ja nöyryyttävä näille kahdelle. Oliko keskenkasvuinen tyttäresi, joka tässä toimi vasikkana, näkemässä vanhan naisen ruotuun panon?

Järkyttävää!

Mitkähän ne tuntemukset miehelläsi mahtoivat pyöriä, koska hän ei sillä hetkellä ainakaan ollut herra kodissan. Ai niin, sinunhan se olikin se talo. Minä ainakin olisi sinuna tämän jälkeen varpaillaan, koska mitä ilmeisemmin on jäänyt jokin palopesäke kytemään liittoonne.
Jos kaikki on tapahtunut ylläolevalla konseptilla, on tuo tilanne ihan varmasti maksun puolella vielä edessäsi.

Valitettavasti näin on, että jossain suhteissa joudut anopin kanssa elelemään, koska hän on miehesi äiti. Sitä asiaa et pysty pois pyyhkimään!
Ennen kuului sivistykseen olla liikaa loukkaamatta vanhaa naista ja varsinkin puolison äitiä. Oli se sitten miehen tai vaimon äiti.

Joskus voi miettiä sitäkin, että me ihmiset emme aina tarkoita tahallaan tallata toisen varpaille. Sinä otit siivoamisen loukkauksena, miehesi äidille se saattoi olla ystävyyden ja hyväksynnän ja kunnoituksen osoittaminen sinua kohtaan. Erilaisilla aivoilla ajatellaan eri tavoin.

Toivottavasti osasit ottaa tilanteen sivistyneesti haltuusi. En tarkoita kaikella tällä, että anoppien on saatava tunkeutua aviopuolioiden reviireille ja kotiin.
Vaan sillä ajatuksella olen, että asiat voi nätisti hoitaa ilman päällekäyvää "minun reviiri, minun alue, nyt välit poikki" meininkiä.
Normaali ihminen, jopa anoppi voi ymmärtää kohteliaan ilmaisun, että siivoamaan ei tarvitse ruveta ja silti voidaan jollain tasolla olla sukulaissuhteissa, kuten kunnon ihmiset ainakin.

Loppupelissä "tästä poikki ja pinoon" -mentaliteeti lyö korville lyöjää.

Naitu mies kirjoitti:

Minä en koskaan käsitä, miksi naiset ottavat anopin tai äitinsä siivoamisen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena. Onko varma, ettei miehesi ollut pyytänyt äitiään vaikka siivoamaan? Tai oliko anoppisi ehdottanut, että hän voisi siivota, ja miehesi antoi luvan? Toki olisi ollut kohteliasta anopilta kysyä sinulta, mutta kaikki eivät ajattele tuollaisia asioita.

Siivoaminenhan on yleensä auttamista. Jos se menee yli, eli vieras alkaa järjestelemään tavaroita uusille paikoilla, siitä voi suuttua. En kuitenkaan ymmärrä, miksi perusimuroinnista tai lattioiden pyyhkimisestä pitää suuttua. Kerrottakoon vielä, että vaimoni on samaa mieltä kanssani. Kerran äitini oli vierailullaan pessut ikkunat, ja vaimoni oli siitä todella iloinen, kun tuli työreissulta kotiin. Miksipä ei olisi ollut, kun emme ole itse muiden kiireiden vuoksi ehtineet ikkunoita pestä?

Huomaa, että koti ei tarkoita sitä, että asunto pitää omistaa. Vuokralainen asuu omassa kodissaan ja vuokran antaja on siellä vieras. Kirjoituksestasi päättelen, että anoppisi on joskus asunut miehesi rivitaloasunnossa. Se on hänen entinen kotinsa, ja jos hän muuttaa sinne takaisin, se on hänen kotinsa.

siivous tuntuu varmaan tyhmältä asialta vetää herne nenään, mutta miltä sinusta tuntuisi jos appiukkosi hääräilisi autosi kimpussa ja moittisi miten et ole osannut tehdä sitä ja tätä oikein, etkä edes kiillota autoasi päivittäin??

Ei minustakaan imurointi nyt niin paha asia ole, mutta meillä oli puunattu hanoja ja järjetelty paikkoja. Sitten sain vielä motkotusta päälle anopilta kuinka likaista meillä on, niin kyllä se aika paljonkin alkoi vituttamaan...

sisarus, ei sisarrus...

"Toisen huomioon ottaminen on yhtä tärkeää molemminpuolisesti."

Niin on. Miksi siis väität, että miniöiden täytyy "katsoa peiliin" kun anoppi tekee jotain törkeää eikä ota toisen perhettä huomioon?

viesti! kirjoitti:

"Toisen huomioon ottaminen on yhtä tärkeää molemminpuolisesti."

Niin on. Miksi siis väität, että miniöiden täytyy "katsoa peiliin" kun anoppi tekee jotain törkeää eikä ota toisen perhettä huomioon?

Sinun viestisi yksisilmäinen on. Olen äiti, mumma, anoppi, miniä, tytär.
Nuori tekee siinä virheitä kuin vanhakin. Ei kaikista asioista tarvitse pillastua.
Pitää omata yhteistyön taito elämisessä. Ottaa muutkin huomioon kuin oma itsensä.
Kannattaa hakea virheitä itsestäkin eikä aina muista.

Kun vanhin poikani meni avioon, sanoin pojalleni ja miniälleni, että heidän ei tarvitse pelätä että tuppaan kolmanneksi pyöräksi. Ja että tulen kylään vain kun kutsutaan.
Oli näet omasta anopistani kokemusta siihen malliin, että olin vuosia sitten tehnyt pyhän lupauksen olla sekaantumatta aikuisten lasteni asioihin.

No, nyt on vuosia vierähtänyt jo 15 eteenpäin, ja olen tosiaan noudattanut lupaamaani asiaa.
Asumme samalla paikkakunnalla ja vanhimman pojan luo on matkaa noin 2 km. Kutsut ovat sitten olleetkin perin harvassa, noin kaksi kertaa vuodessa eli lastenlasten syntymäpäiville.

Lapsenlapset ovat jääneet etäisiksi. Tai ehkä väärä sana, mutta olisin toivonut heihin läheisempää suhdetta.
Nyt tuntuvat 15-vuotiaat kaksostytöt perin vieraalta, kun heitä tapaan. Emme oikein osaa keskustellakaan, kun en tiedä heidän arjestaan paljonkaan. Minäkin olen heille kuin kuka täti hyvänsä, jota näkee muutaman kerran vuodessa.

Sen tiedän, että miniä on kehunut minua, kun en sekaannut enkä muutenkaan tuppaannu vaan ovat saaneet olla rauhassa.
Ainoa on että mieheni, eli miniän appi on ollut rakentamassa heidän omakotitaloaan ja tehnyt hirvittävän paljon työtä sinne. Ja on halunnut tehdä, ei siinä mitään, olemme halunneet auttaa nuoria, taloudellisesti avustaneet oman kodin hankkimisessa.

Joskus vaan surettaa, että ne tytöt jäivät vieraaksi ja ovat jo teinejä omine harrastuksineen. Toinen mummo, miniän äiti on tytöille oikea mummi ja on voinut mennä kutsumatta kylään.
Olin kaiketi hölmö kun tein sen lupauksen ja noudatin sitä. Toisekseen... ei ole tosiaan tullut miniän kanssa sanomista. Välit ovat hyvät, joskin viileähkön korrektit.

Toisten lasteni kanssa on ollut toiset säännöt. Miniät ovat kutsuneet silloin tällöin arkikahveelle eikä ole haitannut vaikka silloin tällöin olen poikennut ihan muuten vain. Tosin heidän erityisellä luvalla, kun ovat sanoneet, että ei joka kerta tarvii aina kutsusta tulla.

mappi-öö kirjoitti:

Kun vanhin poikani meni avioon, sanoin pojalleni ja miniälleni, että heidän ei tarvitse pelätä että tuppaan kolmanneksi pyöräksi. Ja että tulen kylään vain kun kutsutaan.
Oli näet omasta anopistani kokemusta siihen malliin, että olin vuosia sitten tehnyt pyhän lupauksen olla sekaantumatta aikuisten lasteni asioihin.

No, nyt on vuosia vierähtänyt jo 15 eteenpäin, ja olen tosiaan noudattanut lupaamaani asiaa.
Asumme samalla paikkakunnalla ja vanhimman pojan luo on matkaa noin 2 km. Kutsut ovat sitten olleetkin perin harvassa, noin kaksi kertaa vuodessa eli lastenlasten syntymäpäiville.

Lapsenlapset ovat jääneet etäisiksi. Tai ehkä väärä sana, mutta olisin toivonut heihin läheisempää suhdetta.
Nyt tuntuvat 15-vuotiaat kaksostytöt perin vieraalta, kun heitä tapaan. Emme oikein osaa keskustellakaan, kun en tiedä heidän arjestaan paljonkaan. Minäkin olen heille kuin kuka täti hyvänsä, jota näkee muutaman kerran vuodessa.

Sen tiedän, että miniä on kehunut minua, kun en sekaannut enkä muutenkaan tuppaannu vaan ovat saaneet olla rauhassa.
Ainoa on että mieheni, eli miniän appi on ollut rakentamassa heidän omakotitaloaan ja tehnyt hirvittävän paljon työtä sinne. Ja on halunnut tehdä, ei siinä mitään, olemme halunneet auttaa nuoria, taloudellisesti avustaneet oman kodin hankkimisessa.

Joskus vaan surettaa, että ne tytöt jäivät vieraaksi ja ovat jo teinejä omine harrastuksineen. Toinen mummo, miniän äiti on tytöille oikea mummi ja on voinut mennä kutsumatta kylään.
Olin kaiketi hölmö kun tein sen lupauksen ja noudatin sitä. Toisekseen... ei ole tosiaan tullut miniän kanssa sanomista. Välit ovat hyvät, joskin viileähkön korrektit.

Toisten lasteni kanssa on ollut toiset säännöt. Miniät ovat kutsuneet silloin tällöin arkikahveelle eikä ole haitannut vaikka silloin tällöin olen poikennut ihan muuten vain. Tosin heidän erityisellä luvalla, kun ovat sanoneet, että ei joka kerta tarvii aina kutsusta tulla.

Olen pahoillani puolestasi, että lapsenlapset ovat jääneet vieraiksi. Mietin sitä, kutsuitko sinä poikasi perhettä luoksesi. Kutsuitko kaksostyttöjä yökylään, veitkö heitä pikku retkille jne. Eihän se olisi ollut tuppautumista, jos sinä kutsut ja haluat olla lastenlastesi kanssa omassa kodissasi.

p.w. kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi, että lapsenlapset ovat jääneet vieraiksi. Mietin sitä, kutsuitko sinä poikasi perhettä luoksesi. Kutsuitko kaksostyttöjä yökylään, veitkö heitä pikku retkille jne. Eihän se olisi ollut tuppautumista, jos sinä kutsut ja haluat olla lastenlastesi kanssa omassa kodissasi.

Kutsuin useasti, mutta eivät tulleet.
Tytöt olivat muutaman kerran yökylässä koko lapsuutensa aikana, kun vanhemmat olivat juhlimassa.

Olin se "viimeinen mahdollisuus", kun kummitädille tai miniän äidille ei sopinut. Tuntui pahalta kun asia ilmaistiin minulle selityksin, että "kun äidille eikä kummitädille ei käynyt, niin tuotiin tänne".
Tiettyyn rajaan asti sitä uskalsin olla aloitteellin. Kuitenkin siinä oli pakko olla rajansa, ettei olisi häiriköinyt ehdotuksillaan.
Aikaa myöten ehdotukseni vierailuista ja yhteisistä matkoista tyrehtyivät, kun eivät tuottaneet tulosta. Kenenkään lasta ei käy näet ryöstäminen eikä väkisin minnekään vieminen.

Olen usein pohtinut, että mikä ihme minussa on vikana, teenkö jotain aivan väärin, etten huomaa. Onko minun eleissäni jotain, olenko tylsä, enkö osaa olla lasten kanssa, enkö keksi mitään hauskaa lapsille jne.

Tosin minulla on muitakin lapsenlapsia, joiden kanssa olen saanut viettää aikaa. En tiedä, onko nyt epäoikeudenmukaista tyttöjä kohtaan, että he jäivät vieraammiksi. Itsellä olisi ollut haluja tutustua heihin paremmin.