Olen huomannut pikkuhiljaa kasvattavani kovaa kuorta ympärilleni. Ilmeisesti luoja jätti minulle luomatta kyvyn muodostaa ihmissuhteita. Ne vähätkin ripeet siinä asisassa ovat kadonneet. Nyt ikää on kertynyt 24v josta kotoa muutettuani olen nämä 5v asunut yksin. Nyt olen havahtunut siihen että vetäydyn entistä syvemmälle kuoreeni. Yksin kertaisesti en uskalla tutustua uusiin ihmisiin vaikka kovasti haluaisin. Olen muuttunut hiljaisemmaksi, en osaa enään pitää hauskaa esim baareissa.... Kaveripiirikin on kaikki jostain koulu ajoilta eli vuosien takaa eli uusia ihmissuhteita ei ole tosiaan kertynyt vuosiin.
Liekö syynä se että en ole ikinä oikeastaan seurustellut niin itseluottamus yrittää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen on tasan nolla. Olen varmaan sata kertaa itteäni psyykannut että nyt jumalauta baari-illan aikana haen edes yhtä neitoa tanssimaan, yritän jututtaa tms... Sitten kuitenkin menee luu kurkkuun. Aikuinen ihminen enkä USKALLA edes tuon vertaa. Uskallusta löytyy eikä ujoudesta ole tietoa kun puhutaan muista asioista, esim harrastuksista. Harrastukset on vauhdikkaita ja meno hurjaa mutta ihmissuhdeasioissa uskallus loppuu heti kesken. Ja tuntuu että se pahenee kuukausi kuukaudelta. Nyt olen huomannut sen että viime aikoina olen menettänyt kykyni pitää hauskaa baarissa. Viikonloppuna tuli pienen tauon jälkeen taas lähdettyä baariin mutta pitkään en sielä viihtynyt. En kai kestänyt katsoa sivusta kun muut pitää hauskaa, iskee naisia ym. Halusin vaan vajota johonkin maan koloseen. Ennen sentään baari-illat oli HAUSKOJA. Tanssimista ym, mutta nyt sekin on kai historiaa. Kaverit kertoo naisjuttujaan niin yritän vaan vaihtaa puheenaihetta. Olisi hienoa jos joskus ei tarttis vaihtaa puheenaihetta ja olisi itselläkin jotain kerrottavaa. Itsellä asiat on muuten kohdallaan. Hyvä vakityö, asunto, harrastuksia, kaikennäköisiä kulkupelejä. Kavereiden kanssa olen rento, huumori lentää ym. Sitten muissa tilanteissa ujous iskee tosi helposti. Töissäkin olen huomannut että en osallistu keskusteluihin yhtä paljon kun ennen. Ei tämä näin voi jatkua. Ei voi sanoa ettenkö olisi tyytyväinen elämääni, ainakin pääpiirteittäin. Viime aikoina olen vaan havahtunut ja huomannut tämän kuoreen vetäytymisen. Mihin tämä johtaa jos tämä tästä vielä pahenee. Täysi erakkohan minusta tulee!!
Onko tästä uloskäyntiä vai olenko ikuisessa umpikujassa. Tämä asia on viime aikoina alkanut rassata henkistä puoltani. Vaikka joku on joskus sanonutkin että hyvähän se sinun siinä on. Nuori ja vapaa, on auto, on moottoripyörä ym, saa mennä miten haluaa. Onhan se niin mutta henkisesti olen kohta rappiolla! Kirjoitin tänne että saa edes johonkin purettua tuntojaan...
Liekö syynä se että en ole ikinä oikeastaan seurustellut niin itseluottamus yrittää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen on tasan nolla. Olen varmaan sata kertaa itteäni psyykannut että nyt jumalauta baari-illan aikana haen edes yhtä neitoa tanssimaan, yritän jututtaa tms... Sitten kuitenkin menee luu kurkkuun. Aikuinen ihminen enkä USKALLA edes tuon vertaa. Uskallusta löytyy eikä ujoudesta ole tietoa kun puhutaan muista asioista, esim harrastuksista. Harrastukset on vauhdikkaita ja meno hurjaa mutta ihmissuhdeasioissa uskallus loppuu heti kesken. Ja tuntuu että se pahenee kuukausi kuukaudelta. Nyt olen huomannut sen että viime aikoina olen menettänyt kykyni pitää hauskaa baarissa. Viikonloppuna tuli pienen tauon jälkeen taas lähdettyä baariin mutta pitkään en sielä viihtynyt. En kai kestänyt katsoa sivusta kun muut pitää hauskaa, iskee naisia ym. Halusin vaan vajota johonkin maan koloseen. Ennen sentään baari-illat oli HAUSKOJA. Tanssimista ym, mutta nyt sekin on kai historiaa. Kaverit kertoo naisjuttujaan niin yritän vaan vaihtaa puheenaihetta. Olisi hienoa jos joskus ei tarttis vaihtaa puheenaihetta ja olisi itselläkin jotain kerrottavaa. Itsellä asiat on muuten kohdallaan. Hyvä vakityö, asunto, harrastuksia, kaikennäköisiä kulkupelejä. Kavereiden kanssa olen rento, huumori lentää ym. Sitten muissa tilanteissa ujous iskee tosi helposti. Töissäkin olen huomannut että en osallistu keskusteluihin yhtä paljon kun ennen. Ei tämä näin voi jatkua. Ei voi sanoa ettenkö olisi tyytyväinen elämääni, ainakin pääpiirteittäin. Viime aikoina olen vaan havahtunut ja huomannut tämän kuoreen vetäytymisen. Mihin tämä johtaa jos tämä tästä vielä pahenee. Täysi erakkohan minusta tulee!!
Onko tästä uloskäyntiä vai olenko ikuisessa umpikujassa. Tämä asia on viime aikoina alkanut rassata henkistä puoltani. Vaikka joku on joskus sanonutkin että hyvähän se sinun siinä on. Nuori ja vapaa, on auto, on moottoripyörä ym, saa mennä miten haluaa. Onhan se niin mutta henkisesti olen kohta rappiolla! Kirjoitin tänne että saa edes johonkin purettua tuntojaan...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itseluottamuksen puutetta. Niinpä niin, se on vittumaista se.
Vittumainen yhteiskunta, kun pitää peilata itseään toisiin ja mitata siinä onnistuminen ihmisenä. Samoin siinä, että millaisia kulkupelejä ihmisellä on.
Ensi käteen kuulostaa aika pinnalliselta touhulta tuo sun elämäs. No kaikki tyylillään..
Joskus tekee hyvää, kun ottaa etäisyyttä asioihin. Mulla oli joskus saman suuntaista ongelmaa. Sitten muutin vuodeks ulkomailla ja homma toimi ihan eri tavalla, kun tulin takaisin.
>Joskus tekee hyvää, kun ottaa etäisyyttä asioihin. Mulla oli joskus saman suuntaista ongelmaa. Sitten muutin vuodeks ulkomailla ja homma toimi ihan eri tavalla, kun tulin takaisin
Hienosti tehty. Ainoa moka oli että tulit takaisin. Ulkomailla on nimittäin merkittävästi vähemmän väkivaltaisia juntteja ja takakireitä vittupäitä kuin täällä kotosuomessa.
Asia on niin että, sinä et saa kasvatettua minkäänlaista kuorta, et ainakaan kovaa ympärillesi. Sen kehittämiseen tarvitaan itsetuntoa hieman enemmän mitä sinusta löytyy. Suosittelisin mielenterveys puolen vastaan otolla käyntiä ja mieluummin mahdollisimman nopeasti.
Moi,
Vinkki: Jos olet kovasti harrastuspainotteinen ihminen, niin etsi sellainen harrastus, jossa tapaat myös vastakkaisen sukupuolen edustajia. Pystyt toimimaan luonnolliselta tuntuvalla tavalla tavallisissa käytännön tilanteissa, eikä tarvitse kytätä hikikarpalo otsassa baareissa tuikituntemattomia neitejä. Ihmisiä me kaikki vaan ollaan sukupuoleen katsomatta, joskus voi vaan jostakin aluksi mitättömältä tuntuvasta pikkuasiasta kasvaa ylitsepääsemättömältä tuntuva mörkö. Tärkeintä on, ettei silloin jää tuleen makaamaan, vaan toimii. Kun asiat pitkittyy, ne mutkistuu. Tsemppiä!
Moi,
>Vinkki: Jos olet kovasti harrastuspainotteinen ihminen, niin etsi sellainen harrastus, jossa tapaat myös vastakkaisen sukupuolen edustajia.
Tätä on ehdoteltu jo niin luoja ties kuinka monta kertaa, että on ihan pakko kysyä:
MIKÄ SE SELLAINEN HARRASTUS ON MISTÄ NIITÄ NAISIA LÖYTYY??? HÄH???
joku vitun kevytlevitejooga vai?
>Pystyt toimimaan luonnolliselta tuntuvalla tavalla tavallisissa käytännön tilanteissa, eikä tarvitse kytätä hikikarpalo otsassa baareissa tuikituntemattomia neitejä.
Jep, on todella luontevaa lähestyä jotain tuikituntematonta neitiä puhuen täysin mottipäisiä, ja päättää tilanne siihen että poistuttaa itsensä takavasemmalle, samalla kun jääprinsessa tuijottaa tikarinkuvia selkänikamiin.
Ihmisiä me vaan kaikki ollaan, ne takakireät vittupäätkin.
Oletko sä jäänyt takakireiden vittupäiden jyräämäksi, vai miksi sä olet noin kireä niitä kohtaan? ;)
Et kai vaan itse sattuisi olemaan yksi sellainen?
Olenpa hyvinkin, aina marmatustuulelle sattuessani. Ihka onneksi tämä ei ole kroonista, vaan kyseinen olo menee ohi aina hetkisen kuluttua. Monella moinen jää kuitenkin pysyväksi vaivaksi.
Itse olen lähinnä kyyninen paskiainen.
Oletko koskaan asioinut KELA:ssa???
:D
Hei,
en oikein tiedä osaanko kannustaa Sinua, mutta halusin kuitenkin toivottaa Sinulle jaksamista ja voimia. Tuttuja tunteita ovat nuo joita kuvaat. Ehkä tunteesi ovat merkki siitä,että haluat jo elämältä uusia asioita, ehkä aivan yksinkertaisesti haluaisit jakaa elämäsi jonkun mukavan nuoren naisen kanssa, eikä tässä ole mitään vikaa. Ehkä siksi tuo baaressa "hauskanpito" ei enää tunnukaan niin hauskalta. Toivottavasti kuitenkin jaksaisit edelleen käydä ulkona ja lähestyä naisia - monet meistäkin ovat tosi ujoja ja epävarmoja itsestään.
Tärkeää olisi, että pystyisit juttelemaan jonkun kanssa tunteistasi. Ystävien kanssa se ei ehkä suju, mutta hyvä alku on, että kirjoitit tänne (vaikka tähän asti saamasi vastaukset vaikuttivat kyllä aika tylyiltä), uskon, että täältäkin kyllä voi saada kannustusta ja tukea. Kuulostaako täysin mahdottomalta, että menisit juttelemaan tunteistasi esim. terveyskeskuspsykogille tai onko työpaikkasi työterveyshuollon kautta mahdollista päästä keskustelemaan esim. psykologin kanssa? Tämä ei todellakaan tarkoita, että olisit jotenkin epänormaali tai hullu, itse asiassa uskon, että kuvaamasi laisia ajatuksia on hyvin monella nuorella ja vanhemmallakin. Tärkeää kuitenkin olisi, ettet jäisi yksin hautomaan ym. ajatuksia, vaan voisit jakaa niitä jonkun kanssa. Onko ketään sukulaista joka olisi haluakas ja kykenevä kuuntelemaan? Jaa tunteitasi muiden kanssa - joko livenä jos se on mahdollista tai täällä netissä jolloin sen voi tehdä täysin anonyyminä - niin ehkä saat helpotusta omaan tilanteeseesi, joka taatusti on monille tuttu.
Netti on hyvä vaihtoehto niille, jotka on ujoja lähestymään naisia muuten, esim. baarissa.
Netistä on moni löytäny kunnon kumppanin vaikka se vähän tuuria vaatiikin. Mutta jos tosiaan panostaa asiaan niin ei se ole pelkän tuurin varassa.
Laita oma ilmoitus nettiin parille palstalle ja jos ei tuu vastauksia niin muuta ilmoituksen luonnetta hieman.
Vastaile mielenkiintosten naisten ilmoituksiin. Ja roiku jonkinverren chateissa ja vaihtele siellä sähköpostiosoitteita.
Kirjoittele aikasi mielenkiintosempien kanssa ja älä kuitenkaan luo haavekuvaa toisesta ja varsinkaan itsestäsi. Ja ennenkuin meet sokkotreffeille niin kirjoittele sitä ennen tarpeeksi emaileja, että tiedät toisesta jotain jo vähän syvällisempääkin. Ja kuvat kannattaa vaihtaa ja puhua puhelimessa pikkupuhelu ennen tapaamista.
Ja tapaamiseen sitten "ilman ennakko-odotuksia" asenteella niin ei tuu pettymyksiä.
Ja jos ei natsaa niin seuraavan kanssa vaan.
Todella hyvä treffaamiskeino ujoille tuo sokkotreffaus, kunhan just ei mee niihin kuin päätön kana.
Itse olen 36v ja en ole aikoihin viihtynyt baareissa, enkä enää yritäkään mitään naisten iskuja, enkä ole oikeastaan koskaan kovin vakavasti yrittänyt.
Mutta sen sijaan oon vanhemmiten huomannut, ettei yksin eläminen ole lainkaan hullumpi tapa elää.
Älä ressaa.