Suhde kestänyt pari vuotta. Molemmilla ero takana ja erosta lapsia. Suhteen alkaessa painotin, että haluaisin suhteesta sellaisen, jossa kumpikin voisi olla "oma itsenä" eikä siis vaatia toista muuttumaan (tarkoitan siis, että molempien olisi hyvä olla omana itsenään eikä esittää mitään roolia).
Ensimmäinen vuosi meni loistavasta; yhteistä arkea ja juhlaa; toki joitakin riitoja, joista selvitty. Nyt olen saanut kuulla, että kumppanini ei voi enään hyvin suhteessa, vaan kaipaa enemmän romantiikkaa. Kiukunpuuskia, jolloin olen saanut kovalla vaivalla hänestä tämän asian ulos. Sanoo, että on voinut suhteessa huonosti jo pitkään ja miettinyt, tuhlaako vain aikaansa???
Myönnän heti, kuten hänellekin myönsin, että en ole luonteeltani kovinkaan romanttinen ja sellaiset asiat eivät tule minulta "luontevasti ja helpolla". Tyydyn vähään, en koskaan voisi häntä pettää ja mielestä olen suhteen eteen tehnyt paljon. Avioliitto neuvontaa ehdottanut, mutta vastaus tähän häneltä jyrkkä ei.
Rakastan häntä, mutta olo on paha. Joka päivä pelkään, että olen taas unohtanut jonkun teon/eleen ja alkaa mökötys. Voisin sanoa, että olen kunnollinen, ei niin romattinen mies ikävässä tilantessa.
Missä menee raja, jolloinka toinen vaatii toiselta liikaa ja olisi oman itsensä kannalta parempi erota?
Joka päivä löysässä hirressä...
Ensimmäinen vuosi meni loistavasta; yhteistä arkea ja juhlaa; toki joitakin riitoja, joista selvitty. Nyt olen saanut kuulla, että kumppanini ei voi enään hyvin suhteessa, vaan kaipaa enemmän romantiikkaa. Kiukunpuuskia, jolloin olen saanut kovalla vaivalla hänestä tämän asian ulos. Sanoo, että on voinut suhteessa huonosti jo pitkään ja miettinyt, tuhlaako vain aikaansa???
Myönnän heti, kuten hänellekin myönsin, että en ole luonteeltani kovinkaan romanttinen ja sellaiset asiat eivät tule minulta "luontevasti ja helpolla". Tyydyn vähään, en koskaan voisi häntä pettää ja mielestä olen suhteen eteen tehnyt paljon. Avioliitto neuvontaa ehdottanut, mutta vastaus tähän häneltä jyrkkä ei.
Rakastan häntä, mutta olo on paha. Joka päivä pelkään, että olen taas unohtanut jonkun teon/eleen ja alkaa mökötys. Voisin sanoa, että olen kunnollinen, ei niin romattinen mies ikävässä tilantessa.
Missä menee raja, jolloinka toinen vaatii toiselta liikaa ja olisi oman itsensä kannalta parempi erota?
Joka päivä löysässä hirressä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Naisesi ei saisi mököttää vaan hänen tulisi ottaa vastuu itsestään ja itsensä ilmaisemisesta sinulle. Mököttäminen on vallankäyttöä, siinä missä järjetön huutaminenkin. Pitäisi vaan pystyä puhumaan asioista. Se on ainut tie meillä ihmisillä, kun ei olla eläimiäkään.
Vaikea on antaa mitään neuvoja.. Jos naisesi sua rakastaa, kyllä se lähtee neuvontaan. Miksi ei lähtisi? Syy?
Älä kuitenkaan muuta itseäsi toisen vuoksi, se olisi pahinta mitä voisit tehdä. Koita rakentavasti ja rauhallisesti keskustella ja kysellä mitä naisesi tarkoittaa romantiikalla konkreettisemmin.
Naisesi toimii mököttämällä hänelle tutulla tavalla mutta samalla hänen ei tarvitse ottaa vastuuta itsensä ilmaisemisesta rauhassa. Hän voisi ensin miettiä auttaako mökötys mitään? Vai kenties asiasta rauhassa puhuminen? Älä ole romanttisempi ennenkuin naisesi kohtaa sinut ja tekee sinulle turvallisen, reilun ja avoimen olon keskustelemalla aiheesta sinut hyväksyen. Samoin voit toimia häntä kohtaan.
Jos naisesi tarvitsee romantiikkaa eikä niinkään sinua, niin vaikea nähdä tulevaa. Rakastuiko hän sinuun vai tunteeseen?
Miksi ihmisten on niin vaikea tajuta ettei toista voi muuttaa?
Itse jouduin hyväksymään sen, että suhde tunnetasolla elämäni mieheen ei olisi koskaan toiminut koska en pystynyt hyväksymään häntä kuten hän kohteli minua tai miten hän eli, omasta tykkäämisestäni huolimatta. Hän käytti hormoneja ja oli mukana pimeissä bisneksissä, hermot kireällä ja sain olla se jonne kurjuus kaadettiin, siis minun olisi pitänyt muuttua jotta hän olisi ollut onnellinen.
Ei ollut tuollainen minua varten vaikka häntä rakastin. Rakastan edelleen mutta olisin joutunut luopumaan itseni kunnioittamisesta jos olisin alistunut kaikkeen mitä vaadittiin. Minä jouduin toteamaan että tykkäämiseni reunaehdot täyttyivät. Siispä rakkaus ei kadonnut, mutta yhteinen elämä ei olisi onnistunut. Siispä en halunnut häntä, rakkaudesta huolimatta. Mikään ei ole sen arvoista, että myy itsensä.
Joustaminen on suhteessa tärkeää mutta sen pitää olla molemminpuolista ja vastavuoroista. Kumpikaan ei sanele ehtoja, vaan yhteisestä sopimuksesta tehdään kuten parasta on. Ei saa olla valtapelejä.
Tsemppiä sulle!
Jos ei toimi, niin ei toimi. Teilläkin toinen kierros menossa. Miksi kattelet moista, jos ei kerran toimi?
Koska rakastan häntä! Näen, että ongelmista puhumalla ne voitaisiin ratkaista. En halua luovuttaa ratkaisemattomiin riitoihin elämäni kumppania.
itse olen nainen joka on kiukutellut saman asian takia nykyisessä suhteessa.
alussa hurmaavaa ja ihanaa mutta muutaman kuukauden kuluttua miehelle tuli vaihe jossa aika kylmä eikä koskenut tai hellinyt,itse tein kyllä niin.sitten lopetin ja annoin ymmärtää että tämä on vain ajan hukkaa.olin aika ilkeä ja kerroin kaiken mitä hän on tehnyt "väärin"eli siis jättänyt tekemättä.olin myös pois hänen elämästään hetken että hän sai miettiä asiaa muutaman päivän ja tuli tulokseen ettei halua menettää minua.sanoi että hän oli pelännyt menettävänsä poikamiespäivät mutta ei halua myöskään elää yksin.nyt on hellä ja romanttinen mutta minua vaivaa että onko se nyt hänellä "työtä"jota tekee suhteemme hyväksi eikä ole siis oma itsensä..
mutta ehdottomasti pitää jutella siitä mitä toinen toivoo suhteelta,se helpottaa jonkin aikaa.olen ollut sellaisessakin missä minun piti koko ajan miettiä että teinkö nyt kaiken oikein,en jaksanut vaan erosin.oli tosi raskasta..