Vanhempani erosivat noin 10 vuotta sitten ja isäni avioitui melko pian uudelleen. Äitini on psyykkisesti hyvin epävakaa, hänen suvussaan on useampia skitsofreenikkoja. Tämä ihan pieneksi taustatiedoksi.
Pidän isäni uudesta vaimosta, isä on hänen kanssaan onnellinen. Kun opiskeluaikana löysin elämäni miehen ja aloimme häiden suunnittelun, oli isä uuden vaimonsa kanssa suunnitteluissa mukana. Kun sitten tuli aika lähettää hääkutsut, painosti äitini jättämään isäni vaimon kutsumatta. Painostuksen edessä en kutsunut häntä ja tarjosin tilalle kuulutuksiemme kuulemista. Mutta miehen vaimolle ei kirkolla ole mitään merkitystä, hän oli eronnut kirkosta jo parikymppisenä. Kutsu kuulutuksiemme kuulemiseen ja ravintolaan syömään oli hänelle suorastaan loukkaus.
Minulle, joka en ollut käynyt ravintolassa syömässä ennen täysi-ikäistymistäni kuin pari kertaa se olisi ollut jo iso tapaus, mutta isäni vaimonsa kanssa kävi syömässä ravintolassa 2-3 kertaa kuukaudessa, eli heille siinä ei ollut mitään ihmeellistä.
Myös kuulutukset olivat minulle tärkeä asia, olenhan uskossa. Toimin siis sinisilmäisesti aivan päin seiniä. Isäni vaimo loukkaantui toiminnastani niin, että ei ole antanut vieläkään anteeksi, vaikka häistäni on jo 5 vuotta aikaa.
Äitini ei ole kiinnostunut olemaan lasteni mummo, joten haluaisin isäni vaimosta mummon, mutta hän ei pidä lapsista. Tässäkin tuo lisäongelmia se, että vanhempi lapsistani on ylivilkas. Isänikään ei jaksa poikaa kuin korkeintaan pari tuntia kerrallaan. Mieheni vanhemmat tekevät akateemista uraa molemmat ja ovat paljon myös luennoimassa ulkomailla. Lapsillamme on siis käytännössä vain yksi isovanhempi, isäni. Saisinko mitenkään isäni vaimoa pehmitettyä, vai pitääkö vain alistua siihen, että isäni vaimosta emme mummoa lapsillemme saa.
Haluaisimme vierailla välillä isänikin luona, mutta vanhemman pojan vilkkauden vuoksi pelottaa mitä saattaisikaan tapahtua, jos hän rikkoisi isäni luona jotain. Isäni vaimolla on arvokkaita lasiesineitä, isä kertoi että pari viikkoa sitten oli paljastunut, että yksi Arabian kannu on useiden satojen eurojen arvoinen. Esineet ovat heillä avohyllyissä, ja toisaalta olisi kohtuutonta edellyttää, että heidän pitäisi tyhjentää hyllystöt meidän vierailumme vuoksi. Ja toisaalta todellakin pelottaa mitä tapahtuu, jos poika ehtii vetää jotain lattialle ja tulee sirpaleita. Eikä riittäisi, vaikka he tyhjentäisivät vain alimmat hyllyt, poika on mestari kiipeilemään ja ikää on vasta 3 vuotta. Isä jo ehdottikin, että poika pitää sitoa narulla minuun kiinni ja antaa liikkumavaraa vain metrin verran.
Pitääkö siis tyytyä siihen, että isäni käy meillä muutaman kerran vuodessa viipyen korkeintaan 1,5 tuntia kerrallaan. Hän on suoraan sanonut, ettei jaksa poikaamme pitempään katsella ja kuunnelle. Pojassa on liikaa virtaa!!! Mutta mekin kaipaisimme vaihtelua, pojan vuoksi ei liiemmin kutsuja vierailuille tuttujen luo ole tullut.
Mutta haluaisin pojalle isovanhemmat. Etsinkö sellaiset kenties näistä vapaaehtoisista ellen lähipiiristä löydä?
Miksikö isäni vaimo ei ole antanut minulle anteeksi sitä, että en kutsunut häntä häihini? Hänen omassa suvussaan oli käynyt niin, että hän oli hommannut veljensä pojalle jo ylioppilaslahjan ja varannut lakkiaispäivän työpaikaltaan vapaaksi. Kutsua ei tullut! Lempitäti jätettiin kutsumatta. Isän vaimo oli silloin päättänyt, ettei ikinä anna anteeksi kenellekään, joka tekee hänelle saman. Pettymys oli ollut niin kova. Hän ei ole mitenkään seurallinen ihminen, mutta käy mielellään joissakin perhetilaisuuksissa. Sitten minä tein saman. Myönnän toimineeni törkeästi, olihan hän innolla osallistunut hääjärjestelyihinkin, mutta ajattelin että äiti on aina äiti. Nyt en ole ollut äitiini missään yhteyksissä 3 vuoteen, eikä isän vaimo anna minulle anteeksi. Tietysti toimin nuoruuden hölmöyksissäni, mutta olisi kannattanut kuitenkin kuunnella isääni. Hän kehotti kutsumaan sekä äitini että hänen vaimonsa ja jättämään valinnan äidilleni. Siis osallistuako häihini vai jäädäkö pois. No, isä ei tullut häihini ja äitini käyttäytyi törkeästi, lähti miesystävänsä luo kesken ruokailun. Sain ehkä ansioni mukaan, mutta nuori ihminen ei aina osaa ajatella toimintansa seurauksia.
Vuodatus oli pitkä ja sekava, mutta kommentoikaa.
Pidän isäni uudesta vaimosta, isä on hänen kanssaan onnellinen. Kun opiskeluaikana löysin elämäni miehen ja aloimme häiden suunnittelun, oli isä uuden vaimonsa kanssa suunnitteluissa mukana. Kun sitten tuli aika lähettää hääkutsut, painosti äitini jättämään isäni vaimon kutsumatta. Painostuksen edessä en kutsunut häntä ja tarjosin tilalle kuulutuksiemme kuulemista. Mutta miehen vaimolle ei kirkolla ole mitään merkitystä, hän oli eronnut kirkosta jo parikymppisenä. Kutsu kuulutuksiemme kuulemiseen ja ravintolaan syömään oli hänelle suorastaan loukkaus.
Minulle, joka en ollut käynyt ravintolassa syömässä ennen täysi-ikäistymistäni kuin pari kertaa se olisi ollut jo iso tapaus, mutta isäni vaimonsa kanssa kävi syömässä ravintolassa 2-3 kertaa kuukaudessa, eli heille siinä ei ollut mitään ihmeellistä.
Myös kuulutukset olivat minulle tärkeä asia, olenhan uskossa. Toimin siis sinisilmäisesti aivan päin seiniä. Isäni vaimo loukkaantui toiminnastani niin, että ei ole antanut vieläkään anteeksi, vaikka häistäni on jo 5 vuotta aikaa.
Äitini ei ole kiinnostunut olemaan lasteni mummo, joten haluaisin isäni vaimosta mummon, mutta hän ei pidä lapsista. Tässäkin tuo lisäongelmia se, että vanhempi lapsistani on ylivilkas. Isänikään ei jaksa poikaa kuin korkeintaan pari tuntia kerrallaan. Mieheni vanhemmat tekevät akateemista uraa molemmat ja ovat paljon myös luennoimassa ulkomailla. Lapsillamme on siis käytännössä vain yksi isovanhempi, isäni. Saisinko mitenkään isäni vaimoa pehmitettyä, vai pitääkö vain alistua siihen, että isäni vaimosta emme mummoa lapsillemme saa.
Haluaisimme vierailla välillä isänikin luona, mutta vanhemman pojan vilkkauden vuoksi pelottaa mitä saattaisikaan tapahtua, jos hän rikkoisi isäni luona jotain. Isäni vaimolla on arvokkaita lasiesineitä, isä kertoi että pari viikkoa sitten oli paljastunut, että yksi Arabian kannu on useiden satojen eurojen arvoinen. Esineet ovat heillä avohyllyissä, ja toisaalta olisi kohtuutonta edellyttää, että heidän pitäisi tyhjentää hyllystöt meidän vierailumme vuoksi. Ja toisaalta todellakin pelottaa mitä tapahtuu, jos poika ehtii vetää jotain lattialle ja tulee sirpaleita. Eikä riittäisi, vaikka he tyhjentäisivät vain alimmat hyllyt, poika on mestari kiipeilemään ja ikää on vasta 3 vuotta. Isä jo ehdottikin, että poika pitää sitoa narulla minuun kiinni ja antaa liikkumavaraa vain metrin verran.
Pitääkö siis tyytyä siihen, että isäni käy meillä muutaman kerran vuodessa viipyen korkeintaan 1,5 tuntia kerrallaan. Hän on suoraan sanonut, ettei jaksa poikaamme pitempään katsella ja kuunnelle. Pojassa on liikaa virtaa!!! Mutta mekin kaipaisimme vaihtelua, pojan vuoksi ei liiemmin kutsuja vierailuille tuttujen luo ole tullut.
Mutta haluaisin pojalle isovanhemmat. Etsinkö sellaiset kenties näistä vapaaehtoisista ellen lähipiiristä löydä?
Miksikö isäni vaimo ei ole antanut minulle anteeksi sitä, että en kutsunut häntä häihini? Hänen omassa suvussaan oli käynyt niin, että hän oli hommannut veljensä pojalle jo ylioppilaslahjan ja varannut lakkiaispäivän työpaikaltaan vapaaksi. Kutsua ei tullut! Lempitäti jätettiin kutsumatta. Isän vaimo oli silloin päättänyt, ettei ikinä anna anteeksi kenellekään, joka tekee hänelle saman. Pettymys oli ollut niin kova. Hän ei ole mitenkään seurallinen ihminen, mutta käy mielellään joissakin perhetilaisuuksissa. Sitten minä tein saman. Myönnän toimineeni törkeästi, olihan hän innolla osallistunut hääjärjestelyihinkin, mutta ajattelin että äiti on aina äiti. Nyt en ole ollut äitiini missään yhteyksissä 3 vuoteen, eikä isän vaimo anna minulle anteeksi. Tietysti toimin nuoruuden hölmöyksissäni, mutta olisi kannattanut kuitenkin kuunnella isääni. Hän kehotti kutsumaan sekä äitini että hänen vaimonsa ja jättämään valinnan äidilleni. Siis osallistuako häihini vai jäädäkö pois. No, isä ei tullut häihini ja äitini käyttäytyi törkeästi, lähti miesystävänsä luo kesken ruokailun. Sain ehkä ansioni mukaan, mutta nuori ihminen ei aina osaa ajatella toimintansa seurauksia.
Vuodatus oli pitkä ja sekava, mutta kommentoikaa.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ongelmana on siis se, että haluaisimme lapsillemme kaksi mummoa ja kaksi vaaria. Isän vaimo ei pidä lapsista, mutta silti haluaisimme hänestä mummon. Olemme ehkä painostaneet häntä liikaakin, sillä hänen käytöksensä on isäni mukaan muuttunut yhä vihamielisemmäksi, kun hän yrittää ehdottaa että vaimo lähtisi hänen mukaansä käymään meillä. Ymmärrän toisaalta tämän, mutta kun kaipaamme niin kovasti mummoa pojille. Mieheni vanhemmat eivät ole liioin kovasti kiinnostuneita isovanhemmuudesta, heillä on työnsä kummallakin ja työ vie heitä ympäri maailmaa. Työ on kummallekin enemmänkin intohimo kuin rasite.
Myös vanhemman poikamme ylivilkkaus tuo ongelmia. Emme pääse mieheni kanssa edes elokuviin koskaan, koska emme saa lapsenvahtia. Kukaan ei jaksa vahtia poikaa, joka on kuin elohopea ja jolle pitäisi varmaan laittaa pallo jalkaan. Muuten ei pysy paikoillaan sekuntiakaan. Haluaisimme joskus mieheni kanssa levätä edes puolipäivää kunnolla nukkuen, mutta koska emme saa apua lastenhoitoon isovanhemmilta emmekä muultakaan lähipiiriltä, alamme olla jo rättiväsyneitä. Toisaalta ymmärrän myös sen, että yli 5-kymppiset ihmiset eivät jaksa tuntia paria pitempään vahtia poikamme kaltaista otusta.
Annanko miehen vaimon olla rauhassa ja jos hän haluaa, hän ottaa meihin yhteyttä vai jatkanko vielä yrittämistä. Toisaalta, jos hän ei ole koskaan pitänyt lapsista, ei hän varmaan kestäisi tätä meidän poikaamme hetkeäkään.
Jos olet sotkenut itse alkujaan hyvät välisi isäsi vaimoon, on nyt turha haikailla tapahtuneen perään. Anna hänen elää omaa elämäänsä, etenkin kun häntä eivät teidän lapsenne kiinnosta.
Ymmärrän kyllä, että häittesi aikaan toimit paineen alla ja toimit väärin, mutta ehkä tuolloin olisi kannattanut miettiä seurauksia, etenkään kun isäsikin sitten jäi pois häistä. Hän toimi oikein tukiessaan vaimoaan.
Isovanhemmuus on asia, joka joko kolahtaa tai ei kolahda. Tunnen monia biologisia isovanhempia, joita ei asia voisi yhtään vähempää kiinnostaa. Heillä on oma elämänsä, työnsä ja joillakin ulkomailta ostettu kakkosasunto, jonne muutetaan viettämään eläkepäiviä.
Sinun pitäisi keskittyä siihen, mitä sinulla on, eikä haikailla sellaisen asian perään, mitä et voi saada.
Kyllä minäkin olisin loukkaantunut, jos minulle olisi tarjottu häiden sijaan tunnin nuokkumista Jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen luettavien kirkollisten tiedotteiden kuten kuulutusten lukua. Eipä taida nykyään enää monikaan pari luetuttaa kuulutuksiaan kirkossa, saati mennä itse niitä kuulemaan. Olisi kannattanut vähän miettiä ensin!!!
Ylivilkkauteen on hoitokeinoja, ei kuulosta terveeltä touhulta. Vie lapsesi tutkimuksiin.
Itse olet välinne sotkenut, ja minusta teit törkeästi. Äitisi kuulostaa harvinaisen lapselliselta ja sinä vielä lapsellisemmalta kun häntä nöyristelet ja tanssit hänen pillinsä mukaan hääkutsujen kanssa.
Ja kaipaat mummoa pojalle? Onhan hänellä mummo, mutta sattuupa näemmä olemaan mummo jota ei pojan asiat juuri kiinosta. Sinä siis siirtäisit pojan seuraavalle, kakkostilan mummolle? En ihmettele ettei isäsi vaimo ole hyvissä väleissä kanssasi. Kukapa nyt haluaisi olla se pelkkä kakkosvaihtoehto.
Minusta näyttää siltä että sinua lähinnä harmittaa kun et saanut ilmaista lastenvahtia.
Takerrut nyt liikaa siihen, että äitipuolesi vihoittelee sinulle. Kun totuus on kai myös se minkä sanoit, ettei hän juuri lapsista välitä. Ja hänellä on myös oikeus tähän. Parhaiten lähestyt asiaa kun rohkaistut ja otan välirikkonne suoraan puheeksi kanssaan. Mutta jos taka-ajatuksena on vain hoitopaikan saanti, tuskin kannattaa yrittääkään.
Eikä isovanhemmuus ole vain lastenhoitoa, vaan myös perheen yhteistä aikaa mitä juuri kyläillessä järjestätte. Ja todellakin juuri teidän tehtävähän on vahtia omaa jälkikasvuanne jo ihan hänen turvallisuuttaan ajatellen. Joten tuskin näin pääsee vahinkojakaan syntymään. Ja olisiko pikku hiljaa aika opettaa lapselle ettei pöydillä ja hyllyissä kiipeily ole sallittua. Muutenhan tapa saattaa jatkua pitkäänkin ja seuraava vaihe lepsussa kurinpidossa on se, että lapsi lähtee laatikoille ja kaapeille jo vieraillakin.
Tiedätkö muuten, että on olemassa erittäin päteviä lastenhoitajia näitä vanhempien omia menoja varten. MLL on erittäin luotettava taho lastenhoidon järjestämiseen. Tai värvätkää tähän joku ulkopuolinen, esim. opiskelija, joka tekee mielellään muutamia iltatunteja viikossa.
Suhde isovanhempiin lujittuu varmasti ilman, että heidän tarvitsee kaitseta lasta nyt aivan pienenä. Se, ottaako kukaan edes lasta hoitoon on myös pitkälti kiinni siitä miten hoidatte velvollisuutenne kasvattajina. Jo kaksivuotiasta tulee kasvattaa eli ohjata tekemään oikein, mutta sen kai vanhempien vastuulla jo tiedostattekin.
Poikasi ylivilkkaus ei ole mitään muuta kuin sinun laiskuuttasi. Onko liian työlästä laittaa poika kuriin, helpompaa vain syyttää ylivilkkaudesta ja nostaa kädet pystyyn. Oletko laista ja mukavuudenhaluinen vanhempana. Opeta se poika käyttäytymään, äläkä anna hänen hillua miten tahansa. Sitten voitte huoletta mennä kylään useamminkin.
pojan kanssa. Pojan vilkkauden syyksi epäillään neuvolassa ADHD:ta. Olemme kumpikin pikemminkin tiukkoja kuin löperöitä kurin suhteen, mutta poika on kuin Duracel-paristo. Kun katseen kääntää pois, on poika jo livahtanut jonnekin. Lisäongelmana on se, ettei poika pelkää mitään. Kaupassa on ainoa mahdollisuus laittaa poika kauppakärryn istuinkoriin istumaan. Muuten katoaisi alta sekunnin murto-osan. Kun poika huomaa jotain kiinnostavaa, on hän poissa silmänräpäyksessä. Olemme käyttäneet telkkarin superlastenhoitaja Jo:n oppeja jäähypenkistä jne, mutta mikään ei auta, kun poika ei keskity mihinkään. Saisimmepa hänet edes joskus katsomaan Pikkukakkosta rauhassa, mutta kun ei. Isä taisi puhua totta todetessaan, että pojan saa pysymään paikoillaan vain laittamalla pallon jalkaan.
Tämä nuorempikin on nimittäin hoidettava, on kyllä syntymästään asti ollut aivan erilainen kuin isoveljensä. Taitaa tulla varsin rauhallinen tapaus. Isoveli valvotti meitä ensimmäisen vuoden. Toisen kanssa on alusta alkaen nukuttu vähintään 5 tunnin unia yhtäjaksoisesti.
Minulla oli ns. äitipuoli, joka sanoi suoraan, ettei välitä muiden lapsista. Hän kuitenkin sieti ainokaista poikaamme, poika olikin kiltti ja rauhallinen tenava. Vierailut olivat mukavia, vaikkakin harvanlaisia, sillä he asustivat eläkkeelle jäätyään ulkomailla talvet.
Ongelman muodosti sisareni viiden lapsensa kanssa. Hän ei koskaan kyennyt hyväksymään sitä, että viisi vilkasta lasta oli kerta kaikkiaan liikaa isällemme ja äitipuolelle. He eivät jaksaneet villien lasten seuraa paria tuntia pidempään, eikä kutsujakaan tullut kuten meille ainoan lapsen saaneille. Sisareni tietysti loukkaantui tästä ja kantoi kaunaa isän kuolemaan saakka, samalla tuhoten vähäisetkin välit heihin.
Mielestäni sinun pitäisi vain hyväksyä se, ettei äitipuolellasi ole minkäänlaista velvoitetta pitää lapsistasi eikä ryhtyä mummiksi, vaikka se sinusta olisikin upea ajatus. Mitä vähemmän painostat, sitä paremmin tulette toimeen ja aika voi hyvinkin rauhoittaa lastasi ja välit mummiehdokkaaseen tulevat läheisemmiksi.
Oletko miettinyt miksi menette isäsi luo kylään? Koska haluat nähdä häntä useammin, vai että saisitte hetken hengähtää?
En itsekään kovin paljon pidä siskostani, joka tulee katraan kanssa ja olettaa että minä valvon heitä kun hän kahvittelee ja katsoo telkkaria tai puhuu mieheni kanssa.
ADHD on ikävä sairaus (jos pojallasi se on), mutta senkin kanssa oppii elämään. Ettekö voisi jakaa vastuuta lapsista, eli että miehesi katsoo kylässä toista, sinä toista. Toisaalta miten sitten seurustelette itse kenenkään kanssa. Luulen, että isästäsi olisi mukavaa myös joskus rauhassa olla kanssasi. Näin ehkä ehtisitte keskustella joskus syvällisemmin äitipuolesikin kanssa. Voisiko miehesi joskus hoitaa lapset, niin sinä pääsisit kodin ulkopuollele tuulettumaan.
Kahden keskisiin vapaisiin on tarjolla myös ulkopuolista lastenapua. Ei aina tarvitse olla riippuvainen sukulaisista.
noin 350 kilometrin päässä, eli käynnit eivät ole mahdollisia ilman ennakkosuunnittelua. Tiedän, ettei isäni vaimo halua lapsia heidän kotiinsa, isäni mukaan heillä on kaikki suunniteltu kahden aikuisen ja kahden kissan ehdoilla. Lisäksi vanhemmalla pojalla on kissa-allergia, eikä miehen vaimo suostu siihen, että kissat olisivat poissa vierailumme ajan. Ne kun eivät ole tottuneet olemaan missään häkeissä ja saunaan sulkeminen olisi sydämetöntä. Eikä se kissojen pois sulkeminen mitään auttaisi, niiden hilsettä kun on kuitenkin pitkin asuntoa. Eikä minulla ole oikeutta vaatia hävittämään kissoja, jotka ovat heillä perheenjäseniä.
Siis..
Lähdette vaan koko perheen voimin ja katsotte jälkikasvunne perään vierailun ajan. Menette vaikka niin, että lapset käy päikkäreille juuri kun saavutte. Hetkellinen siedätyshoito voi tehdä allegikolle vain hyvää.
Ja ei kaikkien tarvitse lapsista tykätä. Itsekin rehellisesti pidän koirastani enemmän kuin siskoni kiljukauloista, joita siedän vain muutaman tunnin kerralla. Päivän yli vierailujen jälkeen olen jo ihan hermoraunio. Kyllähän teilläkin kai jonkinlainen käsitys siitä mitä lapset tuo tullessaan oli ennenkuin ne hankitte.
Eikö onnistu niin, että jäätät vanhimman pojan miehellesi kotiin ja lähdette nyytin kanssa vkonloppuvierailulle?
liikuntaa lapsen kanssa. Eli poika pyörän päälle ja sitten itse viereen juoksemaan. Kohenee oma kunto ja lapsi saa purettua energiaansa. Jos ADHD lasta vain istuteen telkun edessä ei mistään tule mitään. Tuon ikäinen lapsi muutenkin jo liikkuu mielellään, nyky-yhteiskunnassa se on vain unohdettu, joka paikkaan kuskataan autolla ja pelätään sitä, että lapsi väsyy fyysisesti, mikä on ihan naurettavaa. Mutta näinhän se on kun aikuiset itsekään ei liiku. Lisäksi lapsen ruokavaliosta pitää poistaa täysin sokerit ja keinotekoiset lisäaineet, näistä on monta tutkimusta, kuinka ne lisäävät ylivilkkautta. E-EPA pitoinen kalaöljy on tehokas apu, sekin todettu monissa tutkimuksissa ja itsekin ADHD aikuisena vannon sen nimeen.
Muuten tuohon aiheeseen sanoisin, että ärsyttää asenteesi. Haluat ilmaista apua lapsen hoitoon ihmiseltä, joka ei ole edes sukua muuten kuin naimakaupalla. Mikä velvollisuus hänellä olisi muka olla mummo kun ei sitä ole? Eihän monet (kuten miehesi vanhemmat) ole isovanhempina läsnä vaikka ovat verisukua. Musta vain tuntuu, että äitipuolesi vainuaa ettet ole hänestä oikeasti kiinnostunut, ainoa mitä haet on oma hyöty.
viikonlopuksi ukkilaan näyttämään pientä tulokasta kaikessa rauhassa isovanhemmille ja jätät pojan miehen kanssa kotiin. Jos ei isoäitiehdokas vauvalle lämpene, niin sitten taitaa olla kyseessä kestomummoutumaton nainen. Keskustelet ja seurustelet sitten äitipuolen kanssa sinäkin rauhassa ja katsot voidaanko vanhat jättää taakse. Jos ei, niin sitten ei, mutta ainakin yritit.
jossa hänen pitäisi väsyä riehuttuaan kunnolla, mutta nukuttuaan päikkärit on Duracel taas täynnä energiaa. Liikumme ulkona vähintään pari tuntia päivässä ja olemme leikkipuistossa, missä poika saa remuta kavereiden kanssa.
Olisi vain mukavaa saada edes joskus pojan ollessa valveillakin saada olla vaikka puoli tuntia rauhassa ja juoda vaikka kahvit ja lukaista jotain lehteä. Mutta show on jatkuvaa, kun vauva nukkuu on vanhempi virkeimmillään ja päinvastoin.
Karkkipäivä pojalla on kerran viikossa, silloinkin rajoitamme makean syöntiä. Yleensä hän saa lasillisen limua tai mehua ja vähän suklaata ja joskus jäätelöä. Allergiat rajaavat sitä, mitä pojalle voimme antaa, mutta emme halua kieltää kaikkia herkkuja. Syönnin reipas rajoittaminen on parempi keino. Noihin vaihtoehtolääketieteen poppakonsteihin en usko, joten niitä on turhaa tuputtaa.
joten viikonloppuvisiitti ei tulisi kuuloonkaan. Sitä he eivät jaksaisi missään tapauksessa, koska tarvitsevat lepoa jaksaakseen työssään. Mieheni vaimo ratkoo työssään ihmisten terveyteen ja sairastumiseen liittyviä asioita ja isä on pikkupomo isossa firmassa. Mikäli menisimme, yöpyisimme hotellissa, heillä ei ole tilaa eikä halua majoittaa yövieraita. Ilman kutsua emme mene, eikä miehen vaimo ole kutsunut meitä kertaakaan heille käymään. Sinkkuelämää elävät sisarukseni kyllä ovat käyneet heillä joskus ahkerastikin, kun asuivat lähellä isää. Kävin minäkin heillä, kun he asuivat edellisessä paikassa kerrostalossa. Nyt he asuvat rivarissa ja yksi paha asia ovat kukkapenkit, niitä ei saa talloa kuten ei minikokoista mansikkamaatakaan, jonne poika varmasti olisi säntäämässä. Tässä alkaa hiljalleen kypsyä ajatukseen valjaiden hankkimisesta poikaa varten.
Sanokaa nyt kokeneemmat kasvattajat miten saan pojan väsytettyä. Pari kolme tuntia kavereiden kanssa leikkipuistossa riehumista kun ei riitä, kuin poika on nukkunut päikkärit on hän välittömästi herättyään taas valmis tauottomaan menoon. Me vanhemmat emme jaksa! Kun mieheni tulee töistä kotiin, hän hörppäisee lennossa mukillisen kahvia ja lähtee pojan kanssa näin kesäaikaan rannalle jos aurinko paistaa tai puiston nurmikolle pelailemaan pallon kanssa. Haluaisimme joskus olla ihan rauhassa tekemättä mitään, mutta tuon Duracellin kanssa se ei onnistu. Miksei poika voi olla kuten pikkuveljeni, hän oli unelmalapsi pienenä. Veli kyllä leikki kovasti, mutta koskaan hän ei tehnyt pahojaan ja jaksoi keskittyä leikkeihinsä pitkiksi ajoiksi kerrallaan.
Tiedän kyllä, että haave isäni vaimon saannista pojille mummoksi on luultavasti toivoton toteuttaa. Jo pitkä välimatkakin on esteenä.
että liikumme aamupäivällä pojan kanssa ulkona vähintään tuon pari tuntia ja isä toisen mokoman tultuaan töistä kotiin. Tuo isän ja pojan liikuntahetki on miltei ainoa mahdollisuus pestä pyykkiä tai tehdä jotain sellaista, minkä tekeminen pojan kanssa on mahdotonta, kuten sähköpostien lukeminen. Nämä keskustelupalstat ovat henkireikäni, aina jotenkin löytyy muutaman minuutti tänne kirjoittamiseen. Pojat nukkuvat vielä, joten on hetki aikaa. Taidanpa ottaa kahvit ja yrittää ehtiä lukaista aamun lehden ennen kuin rumba taas alkaa.
Edelleen...
Lastenhoitoapua on saatavilla, jos sitä vain oikeasti haluatte. Monet vanhemmat vaan näyttävät pitävän itsensä asettamisesta uhrilahjaksi maailmalle. Uhraan omaa aikaa hoitaen omia lapsiani.... Niin mitä?
Lasten hankinta on valinta, niin kuin myös se kuinka loppuun itsensä polttaa niiden kanssa. Aivan samalla tavalla kuin se kuinka paljon ylitöitä suostun esimiehelleni tekemään. Enemmän myötätuntoa ja neuvoja vanhimman lapsesi kasvatukseen saisit varmasti äidit ja isät -palstalta ja sielä osiosta KASVATUS.
Lääkärille meno on pelkkää vastuunpalkoilua. Yrität vain luikerrella eroon omasta vastuustasi pojan kasvattajana sillä, että saisit luokitelua hänet päästään vialla olevasksi. Vaikka hänellä olisikin ADHD niin rajat ja kuria hän silti tarvitsee pärjätäkseen elämässä. Sinä olet se, jonka ne rajat ja kuri pitää asettaa - eikä suinkaan vaan nostaa käsiä pystyyn. Sinä olet ongelma, ei poika.
AD/HDsta EI parannuta. Se on ominaisuus,mutta sen ominaisuuden lieveilmiöitä voidaan hoitaa.
AD/HD liitto auttaa asiaan, sieltä saa vertaistukea.
aikaan. Sitä saa lääkärin määräämänäkin, lue ennenkuin tuomitset!
tuo oikein paistaa läpi, halu saada ilmainen hoitaja.
pojan mahdollisesta ADHD-vaivasta, vaan siitä että haluaisimme pojalle mummon. Mutta vaikeaa taitaa olla, isä asuu siis kaukana ja hänen vaimonsa ei pidä lapsista.
En nyt edelleenkään ymmärrä tuota aloitustasi. Tiedät ettei äitipuolesi pidä lapsista ja hän on vielä näreissään sinulle. Ja todellakin, kissat ovat hänelle tärkeitä, ja ongelma niistä on todellakin vain teillä.
Jos niin haluat, hoida välejäsi äitipuoleen suoralla hyväntahtoisella jutustelulla. Mutta tiedä myös ettei ketään mummoksi saateta jos ei kerran ole sitä luonnostaan. Ja mistä tietää, voihan tilanne muuttuakin ja lapset voivat ehkä vanhetessaan lähentyä enemmän omien vanhempiesi ja miksei äitipuolesikin kanssa.
Ja vaikka miehesi vanhemmat eivät vielä perheestään välitä, saattaa heilläkin elämä jo tasaantua eläkkeelle jäädesään. Ei mummon täydy olla kuvioissa aivan lasten vaippaiästä asti. Eikä kaikilla vaan ole toimivaa mummosuhdetta.
Mutta jos mummotarve on kova, etsikää sijaismummo! Tuolla oli jo linkki aiheeseen. He ovat kovastikin yleistyneet. On silti muistettava että sijaismummo on mummo siinä missä muutkin, eli suhdetta ei voi jättää jos mummot sukulaisuuden kautta heräävätkin yhtäkkiä mummouteensa. Mummous on paljon muutakin kuin lastenhoitoa.
Ja todellakin painotan, että hankitte pätevän lastenhoitajan edes pariksi tunniksi viikossa. Muutama sata lappusta kuukaudessa voi uhrata jo omaan mielenterveyteensä. Sehän on kuitenkin tärkeintä, että isi ja äiti voi hyvin, ja jaksavat hoitaa lapsiaan. Mutta tämä ei ole todellakaan muiden, vaan itsenne vastuulla. Tehän ne lapsetkin päätitte tehdä.
jotka määräävät kassillisen vitamiineja ja hivenaineita määrättyään ensin monta sataa euroa maksavat hivenainemääritykset verestä. Yhdellä tutulla on sairauskuluvakuutus ja kuvitteli saavansa tutkimuksista ja lääkärin määräämistä tropeista korvauksen, mutta tuli bumerangina takaisin, hylättiin siksi ettei ollut virallisen lääketieteen mukainen tutkimus ja hoito. Vaikka omegoita olisi määrännyt lääkäri, ei se silti tee hoidosta koululääketieteen mukaista. Kannattaa siis olla varovainen näiden lääkäreiden ja "lääkäreiden" kanssa.
miten jaksat jankata. Sinun on nyt yksinkertaisesti hyväksyttävä, että pojallasi ei oikeata mummoa tule olemaan. Ota selvää, toimiiko paikkakunnallasi jonkinlainen varamummotoiminta tai laita vaikka itse ilmoitus lehteen. Kaikkea ei voi saada, eikä se valittamalla parane. Ymmärrän kyllä, että harmittaa, ettei lapsellasi ole isovanhempia.
ei voi parantua. Oletko koskaan kuullut kroonisista sairauksista, kuten MS, astma tai diabetes?
ja viittaa vahvasti, että pojalla on ADHD. Vaikka osasimmekin odottaa tulosta, oli se silti järkytys. Lääkäri haluaa vielä tehdä pari tutkimusta ihan varmistukseksi. Mutta kyllä diagnoosi on jo selvä. Tämä merkitsee sitä, että jatkossa tilapäisten hoitajien saaminen on vieläkin hankalampaa. Olemme saaneet naapurista "mummon ja vaarin" pojalle, mutta eivät hekään pitkään jaksa olla Duracellimme kanssa. Mutta tapaamme päivittäin noin puoli tuntia. Joskus he lähtevät kanssamme ulkoilemaan, joskus piipahtavat meillä.
Kävimme isän luona yhtenä viikonloppuna, mutta meidät hoidettiin sieltä ulos noin tunnissa. Mieheni vaimo oli miltei mykkä koko vierailun ajan. Isäni kutsui meidät sinne, kysymättä vaimonsa mielipidettä ensin. Eipä meillä taida olla enää asiaa heille. Mutta nythän tiedämme senkin. Ei tarvitse enää miettiä asiaa. Isä käy meillä, kun haluaa nähdä lastenlapsiaan.
"mieheni vaimo oli miltei mykkä koko vierailun ajan."
Siis sinä kai olet itte miehesi vaimo?
kirjoittaa isäni vaimo. Olisi helpompaa kirjoittaa etunimillä, mutta sitä en halua, koska isäni vaimolla on sen verran harvinainen etunimi, että se voisi johdattaa jonkun lukijan jäljille.
Se on todellakin ominaisuus. Sen oireita kyllä hoidettaneen joillakin rauhoittavilla lääkkeillä. Onko niistä haittaa lapselle, sitä en tiedä. Vanhemmat voinevat lohduttautua sillä, että nuo ylivilkkaat usein myöhemmin elämässä saavuttavat enemmän kuin ne, jotka ovat passiivisempia. Siinäkin lienee aste-eroja. Joillakin tämä neurologinen ominaisuus voi tosiaan olla niin vakava, että se haittaa normaalia elämää.
asiantuntijan kanssa olisi paikallaan koskien poikasi ylivilkkautta. Selvittäkää onko poika "ADHD" tai mikä muu seikka voi aiheuttaa ylivilkkautta.
Hakekaa apua!!!!
tutkimuksiin, ehkä silloin selviää jotain. Toivotaan ainakin.
Jos suvussa on jotain sairautta niin se voi periytyä, eli miksi lapsia tehdä kun on kyse skitsofreniasta äitisi puolella. ? Itse en sellaista riskiä haluaisi ottaa. Se voi hypätä sukupolvien yli ja pilata jonkun elämän?
Asuuko lähistöllä yhtään mukavaa "mummoa" ja "pappaa". Olisihan se kiva että olisi isovanhemmat. Luulen ettei tuo uusi kumppni ole intoutunut siihen jos ei pidäkään lapsista.
Oletko todellakin sitä mieltä ettei kenenkään jonka suvussa on jokin perinnöllinen sairaus pitäisi lisääntyä?
Voit olla tasan sata varma että ihan JOKA AINOASTA suvusta löytyy jotain perinnöllistä sairautta sairastava/sairastanut henkilö.
Sinunkin suvustasi ihan takuuvarmalla, tee vaikka sukututkimusta jos et muuten usko.
No toisaalta maapallon muu eliöstö voisi huomattavasti paremmin jos ihmiskunta häviäisi pois, kaikkine perinnöllisine sairauksineen.
Jakakaa hoitovuorot, niin ne monet muutkin vanhemmat tekee saadakseen omaa aikaa. Palkatkaa hoitaja, hakekaa sijaismummoa/ vaaria......
http://www.valli.fi/ajankohtaista_sijaismummotoiminta.htm
http://www.mll.fi/
Ruikutat, kun isäsi ja hänen vaimonsa eivät ole kiinnostuneita alistumaan teidän lastenhoitajiksi! Voi herranpieksut. Kuka ne lapset on hankkinut? Eivät kai ne taivaasta tipahtaneet kotiinne?
Muuten koko juttu vaikuttaa vähän typerältä provolta.
ongelmaa kerrakseen. :(
Sinä et ole täysin väärässä, kuten ei kukaan muukaan lähipiirissäsi.
Ketään ei ensinnäkään voi pakottaa mummiksi. Ethän vaadi äitiäsikään alkamaan mummiksi lapsillesi:"Äitini ei ole kiinnostunut olemaan lasteni mummo, joten haluaisin isäni vaimosta mummon, mutta hän ei pidä lapsista." SINÄ haluaisit, mutta isäsi vaimo EI. Tähän hänellä on täysi oikeus! Oma tyttäreni erosi miehestään lapsensa ollessa kaksivuotias. Ymmärrän toki, että oli valtava tarve hänellä elää "menetettyä nuoruuttaan" ja luoda uudelleen sosiaalisia suhteita, mutta en halunnut olla lapsenlapselleni mummi vain lapsenvahdin ominaisuudessa. Tyttärelleni sanoinkin, että hän tavallaan riistää meiltä sen isovanhempana olemisen ihanuuden, kun meillä ei ole koskaan tilaisuutta PYYTÄÄ pikku prinsessaa mummilaan yökylään. Aina nämä kyläilyt sovittiin tyyliin:"Voisitteko ottaa viikonloppuna..." Keskustelun jälkeen alkoi tyttärenikin nähdä asiat meidän näkökulmasta. Ja kyllä!!! Pikku prinsessa on yksi elämäni tärkeimpiä asioita, halusin vain luoda häneen suhteen omalla tavallani, en hoitotädin jatkeena. Ehkäpä isäsi vaimokin tuntee samoin? Hän saattaa kokea käytöksesi painostuksena (kuten minäkin koin) ja näin työnnät häntä entistä kauemmas lapsistasi.
ADHD ei ole sairaus, kuten joku tuolla jo mainitsikin. Yhdellä tyttäristäni on myös ADHD, joten ei ole minulle vieras asia. Yritäpä selvittää, mikä on "se juttu" joka poikaasi kiinnostaa niin, ettei muuhun kerkeä keskittymään vaan paneutuu täysillä siihen. Minun tyttärelläni se on piirtäminen ja musiikki. 3-vuotiaalle värikynät/sormivärit käsiin ja paljon paperia! =) Palapelit voivat myös olla kova sana. Hakemalla löytyy se, mihin saa hyvinkin paljon sitä ylimääräistä energiaa purettua ilman päätöntä riekkumista. Kärsivällisyyttä ja tarkkoja rajoja pojalle, kyllä se siitä. :) Vajaa kaksi vuotta ADHD-tyttäreni jälkeen syntyi kolmas lapsemme, joten tiedän millaista hullunmyllyä elämä silloin on. Keskimmäiselle piti todellakin olla paljon selkeämmät rajat kuin muille lapsille. Kun itse oivalsin, etteivät tähän lapseen päde samat jutut kuin muihin, elämämme helpottui huomattavasti. Opin tulkitsemaan lastani ja näin myös toimimaan "oikein". Väsynyt toki olin minäkin, mutta sain omaa aikaa kun mieheni oli lasten kanssa. Kävin shoppailemassa, ystävien kanssa kahvilla, tai yksinkertaisesti vain nukuin!
Itselläsi tosin on myös melkoinen asennevamma! " Miksei poika voi olla kuten pikkuveljeni, hän oli unelmalapsi pienenä." Ellet itse hyväksy lastasi sellaisena kuin Luoja on hänet sinulle antanut, miten voit vaatia muita hyväksymään??? Etkä koskaan saa tervettä suhdetta itsesi ja poikasi välille mikäli asenteesi on tuo "Miksei poika voi olla kuten...". Lisäksi se on erittäin väärin poikaasi kohtaan!!! Ei hän valinnut, millaisena maailmaan tulee vai tuleeko lainkaan. Katse siis nyt pikimmiten myös sinne peiliin!!!
Anna kaikille isovanhemmille aikaa sopeutua, älä tuputa äläkä vaadi isovanhemmuutta tai tuhoat vielä enemmän mitä tähän mennessä olet tuhonnut!
Sait jo linkkejä MLL:n lastenhoitorinkiin, kuten "varamummoihinkin". Hae sieltä apua arjen jaksamiseen, varmasti saat! Suhde kaikkiin isovanhempiin varmasti korjaantuu, kunhan ensin saat korjattua omat asenteesi ja lopetat painostamisen.
Hyvää kesän jatkoa ja tsemppiä teille kaikille! :)
Pojat ovat päikkärillä, joten sain hetken aikaa kirjoittaa tänne. Mieheni vaimo ei pidä yksinkertaisesti yhdestäkään lapsesta. Silloin kun vielä tapasin häntä, hän kertoi, ettei halua pitää yhteyttä sukunsa nuoriin jäseniin heidän lastensa vuoksi. Ja kertoilipa senkin, että tiesi jo parikymppisenä, ettei halua koskaan lapsia, koska ei pidä niistä. Oli onnistunut kiertämään kummiuden erottuaan kirkosta, ei halunnut kummiksikaan yhdellekään lapselle. Ei ollut koskaan hoitanut yhtäkään lasta, koska ei halunnut. Olisi kyllä tarjottu lapsia hänelle hoitoon. Taitaa siis olla parempi hiljakseen haudata toiveet siitä, että saisin hänestä pojille mummon.
Tiedän kyllä sen, että tuputtamalla lapsia hänelle en saa mitään hyvää aikaan. Aina sitä tietenkin ajattelee, että omat lapset ovat poikkeus muista lapsista, mutta hänelle on yhdentekevää kenen lapsista on kyse. Kissojaan hän miltei palvoo! Mutta kuten hän sanoi, kissat eivät kilju kuin sumusireenit eivätkä meuhkaa. Eivät sotke ja ovat upean näköisiä. Sitähän ne kieltämättä ovat, turkki kiiltää kuin peili kummallakin katilla. Pidänhän minäkin eläimistä, mutta olen itsekin vähän allerginen. Tietenkin toivon, että he isäni kanssa laittaisivat lapset etusijalle ja kissat saisivat lähteä, mutta se ei tule toteutumaan. Jos kissat lähtevät, saa isäkin lemput. Ja sitä en halua, isäkin kun tykkää niistä kissoista.
Oikeastaan toivoin satunnaista lastenhoitoapua lähinnä mieheni vanhemmista, he kun asuvat muutamankymmenen kilometrin päässä meiltä. Mutta sekään ei onnistu, koska heitä ei kiinnosta olla lapsenvahteina. Ja heille on oma ura se tärkein asia vielä varmaan parikymmentä vuotta.
En nyt enää tiedä onko sinulla kaikki ihan kunnossa. Taidatkin vain käyttää foorumia äitipuolesi mollaamiseen. Hei, usko nyt vaan, kaikkien ei tarvitse pitää lapsista. "Oli onnistunut kiertämään".."Kissojaan hän miltei palvoo" vaikutat vai katkeralta selittelyinesi.
"Tietenkin toivon, että he isäni kanssa laittaisivat lapset etusijalle ja kissat saisivat lähteä"....provoiletko vain...
Hekin varmasti toivoisivat että hävittäisit lapset ja ottaisit välillä kissat hoitoon, että pääsisivät vähän rentoutumaan.
Jos kaipaa hoitoapua kai saat sitä muualtakin kuin reilun 300 kilsan päästä. Vai mitä luulet? Vaikutat todellakin vain omaa etuasi hakevalta mamulta. Ja voin kertoa et ole edes poikkeus kastissasi.
Eikö miehesi voisi ottaa asiaa puheeksi vanhempiensa kanssa? Onko heillä muita lapsenlapsia, oletteko kysyneet suoraan asiasta? Minun lapsieni syntyessä toiset isovanhemmat suoraan ilmoittivat ettei kiinnosta, ei oteta syliin, ei hoideta näitä jo kiitos tarpeeksi! Muita lapsenlapsiaan siis hoitavat, vievät jokapuolelle jne. Vähän ihmetyttää mikä minussa vikana kun en miniäksi kelpaa? Onneksi on olemassa toiset isovanhemmat ja ihanat kummit.
Poikasi kuulostaa todella vilkkaalta, olen itse hoitanut vastaavia ja tiedän että rajat eivät auta vaikka kuinka komentaisi, kokeilisi jäähyä jne. Aika mnella näistä todettu käytöshäiriöitä tms. Normaali vilkkaus kuuluu kolmevuotiaalle varsinkin pojalle.
Olen aina raivostunut ihmisistä, joilla on mielestään oikeus vaatia, että joku jätetään kutsumatta. Jos on kyse perhejuhlista, niin kaikki kutsutaan, ja toisilleen vihamieliset vieraat huolehtivat itse, että eivät joudu törmäyskurssille.
Kutsua ei ole pakko noudattaa, jos ei tunne kuuluvansa joukkoon, mutta kutsuttava on! Jo se, että kutsutaan avioparista vain toinen, on niin iso loukkaus, että toinenkaan ei voi lähteä. En ihmettele yhtään, jos tällainen katkaisee välit muihin vuosiksi.
Ja kuka katsoo olevansa niin tärkeä, että voi esittää listan karsittavista ihmisisistä!
Onpa itseään täynnä!
tällä aloituksella.
Olen kahden aikuisen lapsen ns. äitipuoli (isän uusi on varmaan oikeampi nimitys) ja niin ollen muutaman pienen ns. mummipuoli. Minulla on kaksi omaa lasta (nuoria aikuisia) joilla ei vielä ole lapsia.
Tavallaan ymmärrän että äitipuolesi on loukkaantunut kuvaamastasi tilanteesta, varsinkin jos hän jo ehti olla häistä touhuissaan ja on sen tyyppinen ihminen muutenkin. Itse en ole jaksanut enkä viitsinyt mokomista loukkaantua. En ole näiden aikuisten lasten äiti, ja mitä hankaluuksia eroon sopeutumisessa tällä on ollut ja mitä lapsilla on ollut, niin minä olen vain pieni osa kokonaisuutta, enkä viitsi rasittaa itseäni ottamalla kaikkia heidän vaiheitaan henkilökohtaisesti. Yleensä ottaen meillä on mennyt hyvin. Mutta juhlatilanteet ovat olleet vaikeita, ajoittain. Ja jotkut omaisuusjärjestelyt ovat herättäneet kummallisia paranoidisia virheoletuksia, joita on sitten porukalla setvitty... enkä ole jaksanut käydä kaunaa kantamaan niistäkään.
Mutta vaikka en itse kanna kaunaa, niin en olisi ihminen, jos en olisi varuillani näiden miehen aikuisten lasten suhteen. Aiemmassa historiassamme ei ole paljon sellaisia hetkiä jotka lupaisivat luontevaa ja rentoa oloa minulle, miksi siis ottaisin riskin tulla loukatuksi ja torjutuksi sellaisten ihmisten taholta joithin olisin kovin tuttavallisesti kiintynyt... parempi olla kohteliaasti ja hyväntuulisesti vähän etäämmällä.
Itse olen suostunut lapsenvahtina joskus olemaan, mutta en kovin usein. Olen töissäkäyvä ja varmaankin aika ns työorientoitunut, ja kaipaan vapaitani. Lapsenlapsia on yhteensä kuusi, joten jos nyt ollaan jokaista pidetty yökylässä kerran vuodessa niin johan siitä meille tulee aika lailla, tai ainakin minusta se riittää minulle. Mies on käynyt sitten välillä hoitamassa niitä heidän omissa kodeissaan.
En ole mitään velkaa, eikä sinunkaan äitipuolesi ole sinulle. Jos sinua vaivaa oma käytöksesi äitipuoltasi kohtaan, ja isääsi kohtaan, voit aloittaa siitä puhumisen ihminen ihmiselle ilman lapsenhoidollisia taka-ajatuksia. Mummomaista kiintymystä on turha odottaa. Itse tulen hyvin toimeen lasten kanssa ja pidän joistakin - aika monista, en kuitenkaan kaikista. Näiden kuuden joukossa on yksi josta todella vilpittömästi pidän, muut ovat vain lapsia, kehityksessään toki mielenkiintoisia, mutta eivät herätä minussa rakastamisen tai kiintymyksen syviä tunteita samalla tavalla kuin aikanaan omat lapseni, ja muutamat muut ihmiset elämäni varrella ovat jo lapsina tehneet. En todella tiedä vaikuttaako asiaan suhtautumiseni heidän vanhempiinsa tai paremminkin ehkä heidän suhtautumisensa minuun.
Veikkaan, että jos äitipuolesi ei lapsista muutenkaan pidä, hän ei tule aloittamaan sinun lapsistasi pitämistä. Mutta jos muuten haluat sopia välilsi hänen kanssaan, niin nosta häät pöydälle, jätä lapset ja kissat toistaiseksi pöydältä pois.
Ap on kummallisella tavalla fiksoitunut tähän isänsä vaimoon, josta hän haluaisi leipoa lapselleen mummin, joka siis hoitaisi lasta kun vanhemmat väsyvät.
Miksi isän vaimoa sillä tavalla pitäisi painostaa mummiksi? Miksi ei omaa äitiä tai miehen vanhempia?
Näillähän siihen enemmän velvollisuutta on, jos nyt yleensä isovanhemmilla mitään velvollisuutta lapsenlapsiinsa nähden onkaan.
Miksi ap ei vaadi miehen äitiä mummiksi? Kunnon mumminhan on jätettävä omat menonsa ja mielenkiinnon kohteensa ja muutettava elämänsä sellaiseksi, että mummius onnistuu. Tätähän ap tältä isänsä vaimoltakin tahtoisi.
Aivan suotta kiusaat itseäsi ja muita patistamalla heitä viihtymään lastesi kanssa.
Kuten isäsi vaimo, hän on aivan suoraan ja rehellisesti ilmoittanut kantansa lapsiin. Hän on selvästi ilmoittanut ettei välitä lapsista tiiman tippaa. Tuossa ei ole mitään pahaa!
Mutta eihän se tarkoita että teistä tulee vihamiehet!
Voitte silti viettää aikaa yhdessä, te aikuiset keskenään. Sinä vain yksinkertaisesti hankit lapsenvahdin siksi päiväksi jolloin suunnittelette vierailevanne isäsi luona.
Niinä kertoina kun isäsi vaimonsa vierailevat teidän kotikaupungissa, hankitte taas lastenvahdin niiksi tunneiksi jotka haluatte viettää heidän kansaan.
Kyllä tuon voi järjestää muutaman kerran vuodessa.
Mitä taas tulee mummoon, haastatelkaa jotain vanhempaa henkiloä joka haluaisi ottaa tuon tehtävän vastaan vaikka pientä korvausta vastaan. Ekä hänellekään tarvitse jättää kuin aina yksi lapsi kerrallaan.
Ensin et edes kutsu tätä isän vaimoa häihisi, ja sitten kuitenkin tahtoisit hänen olevan lapsillesi mummo. Käyttäydyit kyllä täysin puupäämäisesti ja suoraan sanoen veemäisesti. Ja nyt odotat, että tämä äitipuolesi antaisi "jo" anteeksi.
Ensinnäkin sinun kuuluisi PYYTÄÄ anteeksi käytöstäsi.
Jos lapsesi on ylivilkas, ei ole ihme, jos häntä ei kukaan jaksa hoitaa. sinun on nyt vain kestettävä ja jaksettava itse, ja kun lapsi on isompi, tämäkin asia helpottuu ja hoitajia löytyy paremmin. Isääsi ja tämän vaimoa et mitenkään voi asiaan nakittaa, heillä ei ole velvollisuutta ja jos halua ei ole, niin sitten ei ole.
Ylivilkkaan lapsen kanssa on varmasti vaikeutensa, mutta ne eivät kuulu isovanhemmille muutenkaan. Mummoa lapsesi eivät mitenkään osaa kaivata, jos sellaista ei heillä ylipäänsä ole ollut. Eli eivät nämä lapset mistään paitsi jää, on lukematon määrä lapsia joilla ei ole yhtäkään isovanhempaa, ja ihan hyvin heillä elämä sujuu. Eivät isovanhemmat mikään itsestäänselvyys ole. Ne, kenellä sellaiset on, ja vielä ovat mukana lapsen elämässä tiiviisti, se on vain sitä elämän ekstraa, mutta ei todellakaan välttämättömyys.
Onhan todella niitä mummopalveluitakin, mutta haluaako kukaan vieraskaan ryhtyä ylivilkkaan lapsen varamummoksi, kysymys se on sekin. Asia on ainakin kerrottava heille etukäteen, ettei tule yllätyksenä, ja sitten on vaikea enää perääntyä. Eihän nämä varamummot ja -papatkaan mitään lapsenhoitoautomaatteja ole eikä sitä varten ole olemassa. Rajoitetut voimavarat heilläkin on.
Kun kerran teillä noin hyvät välit olleet ja vieläpä innoissaan järjesteli häitäkin. Sinä tosiaan olit nuori ja erolapsena voi olla äärettömään raastavaa joutua äidin ja isän puolen väliin mielyttämään. :( Huonoja kokemuksia äitipuolellasi, mutta kyllä hänen mielestäni tuossa olisi pitänyt vähän osata ymmärtää tilannetta. Surullista vieläpä se, että kyse oli juhlahetkestäsi ja se meni tuollaiseen. Äitisi teki väärin asettaessaan ehtojaan. Äitipuolesi ei sitten kait osannut nähdä noiden tarjoustesi kautta miten paljon hänkin sinulle merkkaa. Lisäksi kun kyse äitipuoli-lapsipuoli-suhteesta, niin siinä on se tietty arkuus. Koki ehkä, että vaikka kuinka kaikkensa teki ja välitti, niin aina hän on kuitenkin se, joka vedetään syrjään. :( Järjestäjäksi jne sopii, mutta yhtä helposti aina sivuutetaan. Se vanhempipuolen roolin sisäistäminenkin voi olla joskus vaikeaa ja tuollainen "torjunta" voi olla vaikeaa. Näin miettiäkseni äitipuolesi näkövinkkelistä.
Mutta tosiaan rajansa kaikella ja välillä on huomattava, ettei tuollaiset periaatteet toimi. Kuitenkin kehottaisin, että älä nyt sillä linjalla lähde, että haluat vain mummon lapsellesi. Ja siitä tyytymisestä, tosiaan sun on tyydyttävä, et voi pakottaa ketään mihinkään. Sulla ei ole sitä valtaa.
Mutta toivon, että saisitte välinne kuntoon. Sinä vaikutat suhtautuvan niin hienosti äitipuoleesi ja myös sinä hänelle tärkeä, siksi se häähommeli häntä ehkä niin kirpaisikin (vaikka lapsellisesti reagoi). Toivon, että vielä jaksaisitte kerran mahduttaa toisenne samaan huoneeseen. Pahoittelisit tilannetta vielä kerran, kertoisit omat syysi menettelyihin ja kertoisit kuinka oikeasti haluat elvyttää suhdettanne.
En ymmärrä alkuunkaan, miksi hän haikailee juuri isänsä vaimosta lapselleen "mummoa". Minä saan hänen kirjoituksistaan sellaisen vaikutelman, että hän on saamaisillaan itkupotkuraivarin kun isän vaimo ei halua ryhtyä (ilmaiseksi? jatkuvaksi? automaattiseksi?) lastenhoitajaksi.
että kyllä. Että tässä nyt pääasiassa haetaan omalle lapselle mummua. Ja jos riitaa välillä, niin en tiedä olisinko itse kauhean innostunut, jos tuo motiivina. Joten ehkä kannattaisi miettiäkin, että miksi sitä sopua haluaa.
olen yrittänyt tässä sanoa. Haluaisimme lapsillemme mummolan, tuntuu pahalta kun hiekkalaatikolla muut lapset hihkuvat innoissaan mummolaan menosta ja meillä ei sellaista paikkaa ole. Kolmivuotiaamme ei vielä ymmärrä mistä oikein on kyse, mutta jo vuoden kuluttua voi tulla kysymyksiä siitä, miksi me emme koskaan mene mummolaan. En halua mummosta ilmaista lapsenhoitajaa, eihän se onnistusikaan siksi, että isäni asuu todellakin kaukana meiltä.
Myönnän toimineeni silloin häiden aikaan typerästi, ja olenhan sen jo aikaisemmissa kirjoituksissani myöntänytkin.
Onhan noita varamummoja, mutta käsittääkseni he tulevat lapsen luo eikä heillä saa käydä. Toisaalta mieheni vaimo ei pidä lapsista, joten olen jo alkanut tottua ajatukseen, että ainakaan sieltä puolelta emme isovanhempia saa. Olemme puhuneet asiasta mieheni vanhemmille, mutta he ovat niin työsidonnaisia, että parempi antaa asioiden olla toistaiseksi näin. Katsotaan sitten vuoden tai parin kuluttua uudelleen.
Hyvä mummola ja toimivat suhteet siihen suuntaan ovat toki hiehoja asioita. Eivät kuitenkaan välttämättömiä - jos mummolaa ei ole niin sitten ei ole ja niillä mennään. Ei siinä auta yhtään mitään äidin lapsellisen kuuloinen kitinä, että tahdon lapsille mummon - vaikka puoliväkisin ihmisestä, jota on loukannut ja joka ei muutenkaan ole kallellaan lapsiin päin.
Lapsiesi elämä tässä suhteessa ei ole sellaista kuin haluaisit. Mutta sinun on turhaa ja haitallista juuttua tähän puutteeseen tai kupruun. Yhdellä on yhtä ja toisella toista - ei kenenkään elämä ole niin täydellistä.
Voit tehdä lapsiesi eteen paljon hyvää ja antaa heille eväitä elämään, vaikka mummola puuttuisikin. Yritä olla asiallisissa suhteissa isovanhempiin, voi olla että joku heistä jossakin vaiheessa kypsyy toivomaasi suuntaan . Mutta väkisin vääntämällä et voi saada mitään aikaan.
Hyvää kesää pesueellesi!
Oletko kunnolla pyytänyt anteeksi äitipuolelta?
Minusta sinun kannattaisi keskustella kerran vielä. kerro, että olit häiden aikaan nuori ja, että oma suhteesi omaan äitiin oli hankala ja että et osannut siksi tehdä oikein. Pyydä sitä anteeksi. Sano, että toivot, että hän olisi osa elämäänne, mutta tajuat jos ei halua. kerro kuinka tärkeä hän on ollut.
Nuorena ei osaa aina nähdä tekojen seurauksia. Että et tajunnut kuinka tyhmä teko oli, että nyt aikuisempanan tajuat.
Hän saattaa leppyä kun selität, ehkä pikkuhiljaa edeten olla tekemisissä.
Jos hän ei kykene antamaan anteeksi ja näkemään nuoruutta lieventävänä asiana anna olla.
Etsi muita merkittäviä ihmisiä lapselle vaikka kummit.
missä selitin asian isälleni ja ehdotin tätä kuulutuksien kuuntelua. Mutta se kirje oli osoitettu isälleni ja varmaan hän antoi vaimonsakin lukea sen. En pyytänyt kirjeessä anteeksi toimintaani, ilmoitin vain että näin on. Seurauksena oli sitten se, että isäkin ilmoitti ettei tule häihini. Anoin ja anelin häntä tulemaan, mutta hän oli vaimonsa rinnalla, eikä tullut.
En ymmärtänyt mitenkään, miksi kuulutuksien kuuleminen ei ole ihmisille tärkeä asia. Minulle uskovana se oli hyvin tärkeää. Toimin kirkon piirissä ammatissani, enkä vieläkään oikein ymmärrä, mikseivät vihille menevät parit käy omilla kuulutuksillaan. Ehkä sillä ei sitten ole merkitystä. Minä olisin kuitenkin halunnut isäni ja hänen vaimonsa tähän minulle tärkeään tilaisuuteen, mutta he eivät lähteneet ajamaan yli 600 kilometriä päivässä "päästäkseen torkkumaan jumalanpalvelukseen" kuten isän vaimo oli sanonut. Ja tehnyt samalla selväksi, ettei halua olla kanssani missään tekemisissä enää koskaan. Olipa sanonut myös enemmän ja vähemmän painokelvotonta meistä uskovaisista.
Ehkä hänellä ei olisi ollut häissämmekään sitten hauskaa, mieheni on vielä uskovaisempi kuin minä ja häissämme ei tarjottu edes onnittelumaljoja eikä tanssittu. Virsiä veisattiin sitten senkin edestä. Ne olivat minulle mieluisat häät, mutta monet ei-uskovaiset sukulaiset poistuivat heti ruokailun jälkeen.
Olen yrittänyt päästä puhumaan asiasta mieheni vaimon kanssa, mutta hän on tehnyt selväksi, ettei halua olla uskiksien kanssa missään tekemisissä. Hän on voimakkaasti kallellaan Vapaa-ajattelijoihin päin ja eronnut kirkosta jo 30 vuotta sitten.
Ymmärrän kyllä senkin, että hän loukkaantui siitä, ettei saanut kutsua häihin. Olihan hän ollut aktiivisesti auttamassa mm. siinä että saimme hääpaikaksi sen minkä halusimmekin ja hankki myös hääauton meille jo kuukausia ennen häitämme. Hänellä kun on suhteita moneen suuntaan. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen näistä asioista, mutta hävettää, kun en tajunnut etteivät minulle tärkeät uskonnolliset seremoniat merkitse hänelle yhtään mitään. Tai kuvittelin pikemminkin, että sukulaiset käyvät nuoren parin kuulutuksia kuulemassa aivan yleisesti. Vasta myöhemmin valkeni, ettei näin olekaan ja kuulutukset ovat vain välttämätön paha.
Vaikutat kyllä aika itsekeskeiseltä ja suppilonäköiseltä henkilöltä. Voi olla että isäsi ja tämän uusi vaimo eivät vaan jaksa sua, kun sulla tuntuu olevan suuria vaikeuksia nähdä asioita muiden kuin vain omalta kannaltasi.
huomio siitä, että jostain syystä me julkiuskovaiset ihmiset olemme joillekin ihmisille kuin punainen vaate härälle. Ehkä vaikutamme ahdasmielisiltä ja putkinäköisiltä, kun katselemme maailmaa vähän eri horisontista kuin ei-uskovaiset. Minulla usko ja Jumalan sana ovat niitä, jotka vaikuttavat voimakkaasti elämääni. Olen rukoillut isäni ja hänen vaimonsa puolesta, että hekin tulisivat uskoon, mutta toisin taitaa käydä. Isäkin erosi kirkosta joitakin vuosia sitten ja se oli minulle kova pala, kun sain asiasta tiedon ihan vahingossa.
Mielenkiintoista tässä kaikessa on se, että äitikin on uskossa, mutta hän on minulle hyvin etäinen nykyisin.
Eivät ihmiset tuommoista jaksa, jos koko ajan höpötät mikä _sinulle_ on tärkeää ja vaadit, että samat asiat ovat muillekin yhtä tärkeitä. Herdegyyd, lopeta sössöttämisesi ja lue vähän muutakin kuin Raamattua.
Julkiuskovaiset kun ei tule toimeen edes keskenään...
Olen itse vähän hiljaisemmin jossain uskontapaisessa minäkin, mutta tämä ns julkiuskovaisten pöyhkeys patentoida Jumala itselleen saa kyllä vetäytymään heistä...
Niin et sitten kuitenkaan ole nähnyt tarpeelliseksi pyytää henkilökohtaisesti anteeksi? Oletko ihan normaali? Valitat ja valitat miten ei ole tarpeeksi mummoloita ym ja miten olet toiminut valitettavasti hieman tyhmästi (syitä ja selityksiä kyllä löytyy...joo nuorena ja avioerolapsena jne hohhoijjaa). Avaapas vessan ovi ja katso luultavasti vasemmalle tai oikealle. Näet sieltä hieman itseriittoisen uskovaisen, joka on varma pääsystään taivaaseen. Eihän sillä ole väliä miten toimii, kunhan vain uskoo kovasti.
Kun kehittelee tekaistun jutun, tulee helposti tehtyä tuollaisia virheitä. Huvittavaa.
Niille, joilla on ADHD-lapsi, neuvoisin vaihtamaan kasvipohjaiselle ravinnolle, rajoittamaan mahdollisimman tarkkaan pois kaikki lisäaineet, varsinkin virvoitusjuomat. Alkaalinen, puhdas ruoka auttaa moneen vaivaan. Maitohappobakteerien saantikin pitäisi taata. Kannattaa kokeilla, mieluummin kuin hyväksyä rauhoittavat lääkkeet (itselle tai lapselle).
Edellinen kirjoittaja on selvästi katkera jostakin, joten aloittaja, ei kannata kuunnella tai lukea!Varsinkaan ottaa itseensä.Minulla on samanlainen ongelma kuin aloittajalla, ei mummolaa!Lapset ovat tosin jo murrosikäisiä.Äitipuoleni ei ole koskaan pitänyt minusta ja on ollut aina kateellinen minulle, etupäässä siitä syystä, että en olisi saanut menestyä elämässä ja opiskeluissa.Tai pikimminkin en olisi saanut olla olemassa, kun hän avioitui isäni kanssa.Vanhinta veljeäni hän palvoo jostain syystä.