Auttakaa viisaammat.
En tiedä, mitä teen. Erosin 5 vuotta kestävästä avoliitosta. Mies on vanhempi, tissutteli. Olemme hyviä ystäviä. Ihastuin ja rakastuin eron aikana toiseen, joka jätti. Biologinen kello käy tik tak (olen 31-vuotias). Exä sanoi, että ei halua roikkua välivaiheessa. En minäkään, mutta toisaalta pelkään totaalista yksinoloa. Haluaa selvyyden suhteesta, mutta minua pelottaa. Toisaalta kaipaan kipeästi perhettä. En haluaisi lähteä enää etsimään kumppania. Pitäisikö ottaa vaan riski ja mennä hänen kanssaan yhteen? Pelkään, että riidat yltyvät ja siitä ei taas tule mitään. En voi luvata, että olen lopun elämääni häneen sidoksissa. Olen perhekeskeinen ja yksin eläminen taasen masentaa.
En tiedä, mitä teen. Erosin 5 vuotta kestävästä avoliitosta. Mies on vanhempi, tissutteli. Olemme hyviä ystäviä. Ihastuin ja rakastuin eron aikana toiseen, joka jätti. Biologinen kello käy tik tak (olen 31-vuotias). Exä sanoi, että ei halua roikkua välivaiheessa. En minäkään, mutta toisaalta pelkään totaalista yksinoloa. Haluaa selvyyden suhteesta, mutta minua pelottaa. Toisaalta kaipaan kipeästi perhettä. En haluaisi lähteä enää etsimään kumppania. Pitäisikö ottaa vaan riski ja mennä hänen kanssaan yhteen? Pelkään, että riidat yltyvät ja siitä ei taas tule mitään. En voi luvata, että olen lopun elämääni häneen sidoksissa. Olen perhekeskeinen ja yksin eläminen taasen masentaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
monet epätoivossaan kuuntelee tuota "tik-tak" -ääntä ja valitsee helpon ratkasun ja tekee lapsen sen tutun ja turvallisen/turvattoman kanssa. Lopulta jää yksinhuoltajaksi ja alkaa uudet ongelmat.
Eihän sitä uutta kumppaniakaan varmaan edes tarvitse niinkään etsiä kun jos on itsellä mukava olla omassa nahassaan niin se oikeakin löytää tiensä sun luo ja joskus jopa yllättävän pian. Joku saattaa jo jopa pitää sua kiikarissaan ja odottaa sopivaa hetkeä. Kuka tietää?
Älä nyt vaan tee siis mitään epätoivoisia kuvioita kun oot kuitenki vasta 31. On sulla vielä useita vuosia aikaa saada esikoinen. Ajattele miten ihanaa se olis sitten kun olis vauva ja sillä ihana isä ja olisitte kaikki onnellisia omana perheenänne.
Voimaa ja asennetta nyt.
Järki sanoo, ettei kannata tähän suhteeseen ryhtyä. Se on hieman monitahoinen ongelma. Suhteessa jäin aika paljon yksin. Mies tuli je meni viikonloppuisin. Mutta siinä on se pointti, että en ole tunnetasolta ihan terve tapaus. Järjessäni ei ole mitään vikaa, mutta suvussa on kaksisuuntaista mielialahäiriötä eli maanisdepressiivisyyttä ja itselläni on samanlaisia oireita ollut. Olen oppinut hallitsemaan omaa elämääni, mutta se on yksi syy, miksi menen suhteeseen, jossa tavallaan olen yksin. En kestä läheisyyttä liikaa, koska tunteet tulevat joskus hyökyaaltoina.
Ja koska on alttiutta yliherkkyydelle, se saa minut menemään kuoreeni.
Se olisi tosi ihanaa saada lapsi miehen kanssa, jota rakastaa täydesti. Valehtelen, jos sanoan täydesti rakastavani häntä. Pidän ja välitän ja rakastan omalla tavallani, mutta siitä puuttuu se jokin ja sitten on nämä pelot. Jos hän olisi tasapainoinen tavallinen mies, minulla ei olisi pelkoa, mutta hän on äkkipikainen taiteilijaluonne, joka pelaa ja hoitaa kyllä työnsä erinomaisesti, mutta sitten tulee näitä vinksahduksia.
Nytpä ehkä paljastitkin ongelmiesi perimmäisen syyn. Et ole täysin tasapainossa itsesi kanssa ja siksi myös olet (ehkä tahtomattasi) ajautunut vääränlaisiin suhteisiin tai suhteisiin, jotka eivät kestä.
Jos suvussa on mielialahäiriöitä ja epäilet kärsiväsi niistä, ota hyvä tyttö asiaksesi hoitaa itsesi ensin ja prioriteettinä kuntoon. Mielialahäiriö pysyy kurissa lääkityksellä ja elämä sen kanssa voi olla täysin normaalia ja antoisaa. Mutta kukaan ei ole niin tärkeä kuin sinä itse!
Tunteesi riehuvat sisälläsi ja välillä tuntuu että se johtuu muiden ihmisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä jne. Mutta oikeasti sinulla on kuin yliherkkä digiboxi joka vääristää lähetystä siinä välillä. Käy juttelemassa ensin terveyskeskuksessa, he neuvovat sieltä sitten eteenpäin niin saat itsesi oikealle taajuudelle.
Sitten olet pyyhkinyt työpöytäsi puhtaaksi ja voit alkaa maalaamaan uutta ihanaa kuvaa omasta kullanarvoisesta elämästäsi juuri sellaisena kuin sen ihka-itse haluat. Usko nyt minua kun tiedän että tämä kaikki on mahdollista.
pelkään lääkityksiä. Kun lopetin vuoden kestävän masennuslääkityksen 23-vuotiaana, sain hirveitä oireita. Alkukuukaudet melkein nukahtelin töissä, pyörrytti, nukuin viikonloput läpeensä. Oli kuitenkin pakko tehdä töitä ja opiskella. Exä on sitä mieltä, etten saisi missään tapauksessa käyttää lääkityksiä. Hän pelkää menettävänsä minut. Hän pelkää, että muutun flegmaattiseksi. Hän rakastaa minua. Paras ystäväni on sanonut, että mielialani ovat kutakuinkin aisoissa, ettei tarvitse ambulanssia soittaa. Olen hänen mielestään aaltoileva, mutta en vielä pahasti.
Vertaus Digiboksista oli hyvä. Se aiheuttaa sosiaalisia ongelmia, mutta ylöspäin mennään ja kehitystä tapahtuu. Reagoin yliherkästi asioihin. Täytyy miettiä lääkäriin menoa. Mietin vain, että taasko olen tässä tilanteessa...Muutaman kerran otin psykologin aikoja eron jälkeen ja lääkitystä ahdistukseen hyvin pienessä määrin, mutta se ei ole se juttu. Pohimmiltaan syy on se, ettei kukaan ymmärrä mielenliikkeitäni. Osaan hyvin peitellä ja pitää erilaisia rooleja yllä. Minulle on sanottu, että olen hyvä näyttelemään. Välillä purkautuu yli ja sitten tulee näitä vihaisia itkukohtauksia.
Kiitos, kun jaksoit kuunnella ts. lukea.
Olet älykäs nainen ja tiedät mikä on oikein ja mikä väärin.
Ei ole merkitystä sillä ymmärtääkö kukaan toinen ihminen mielenliikkeitäsi, koska mitä he sillä tiedolla voivat tehdä? Pointti on, että sinä itse ymmärrät miksi välillä tuntuu pahalta, välillä hyvältä ja mitkä tekijät laukaisevat nämä tunteet.
Kun tunnistat mitkä tekee pahaa, pystyt pikkuhiljaa siirtämään ne asiat sivummalle ja keskittymään niihin asioihin jotka saa mielen mukavaksi.
Unohda mitä muut ajattelee koska sillä ei ole mitään merkitystä siihen kuka sinä olet ja mitä sinä ajattelet itse. Ei ole pakko näytellä aina ja jokainen saa oikeesti olla juuri sellainen kuin on. Itkeäkin saa ja raivota saa, kunhan muistaa välillä nauraakin oikein kunnolla. Se digiboxi täytyy siis säätää niin että se tunnistaa miltä kanavalta nää reaktiot tulee eikä sotke niitä sitten sekasin niin että lopputulos on pelkkää lumisadetta, eiks niin?
mitä muut ajattelevat, mutta olen herkkä ihminen ja vaistoan muiden mielentiloja ja se vaikuttaa ylireagointiin. Omat jututkin vaikuttavat kuten käsittelemättömät asiat. Totta on, ettei ihminen tarvitse toisia ymmärtäjiä, kunhan itse ymmärtää, miksi tuntuu pahalta tai hyvältä. Välillä on itku ja nauru herkässä, välillä pelottaa tunteet, jos niitä tulee liikaa tai kokee, ettei hyväksytä. Yritän säätää digiboksin kuntoon.:)
Säästä tuleva lapsesi alkoholihelvetistä.
Tee se lapsi jollekulle muulle kuin alkkikselle.